maanantai 30. toukokuuta 2011

Ruotsi parka

 Ensin ottivat hurrit turpaan jääkiekon MM-loppuottelussa, oikein rökäletappiolla ja sitten tämä kunkku Kalle on "vähän" hurvitellut aikoinaan. Mutta omalta osaltaan kohuun päässyt stripparin lausunto oli ihmeellinen: -  Olin todella iloinen siitä, että he halusivat tehdä kanssani jotain. Mutta en missään nimessä halunnut harrastaa seksiä kenenkään kanssa. Mitäköhän oli se "jotain" ? ? Ehkäpä se jotain olisi ollut viulunsoiton harjoittelua polealtaassa, josta kunkun kuulemma yhytti.

 Kaiken huipennuksen voitanee kyllä pitää ruotsalaista miestä, joka harrasti seksiä lampaan kanssa.
 http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/112558-ruotsalainen-oikeudessa-seksista-lampaan-kanssa
Talkkari visioi tämän miehen ja lampaan tapaamista seruraavalla tavalla ( suomenkielinen käännös): Mies avaa vetoketjunsa ja ottaa heijarinsa esille ja kysyy vienolla kukertavalla äänellä, Ken tahtoo tätä, heiluttaen heijaria ja yksi uuhi sitten siinä erehtyy avaamaan kitansa ja "sanoo" MÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄ. Loppu onkin sitten legendaa ja luettavissa lehdistä.

sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Rasismi ja torjunta

 Viikon hitti on rasismin torjunta ja tietysti Perussuomalaisten linjaus rasismista herättää taas tunteita. Joillain, ellei kaikilla ainakin Talkkarin mielestä menee puurot ja vellit sekaisin. Oikeastaan kommentoijat itse taitavat olla "sekaisin" . . .  Toki armas presidettimme tuo Muumimamman tapainen henkilö antaa oman osansa hallitusneuvotteluihin, rasismin torjunnasta kainolla toiveellaan.
  Nämä lukemansa ylivetäneet antavat ymmärtää positiivisen diskriminaation, jolla viitataan joidenkin ihmisten tai ryhmien erityiskohteluun. Että se tarkoittaisi myös vammaisia tai sotaveteraaneja. 
  Voi hyvät hyssykät, lienee Halla-aho tai Perussuomalaiset eivät niin tosiasiallisesti tarkoittaneet, mutta muut näemme halusivat ymmärtää, tai eivät ymmärrä lukemaansa.Voihan sitä näinkin yrittää politikoida.

 Rantaruottalaisten etuoikeuksia lienee ovat tarkoittaneet, mm. alemmat vaatimukset yliopiston pääsemiseksi. Vai pitäisiköhän rantaruottalaiseksi itseään kutsuvien statusta muuttaa niin, että he olisivatkin vammaisia niin ongelmaa ei positiivisesta rasismista olisi ? ? ?  Onhan sitä tässä tutkittu, että huonommilla arvosanoilla ylipäätänsä koulunsa päättävät.

perjantai 27. toukokuuta 2011

Salkkarit ja sun muut.

 Ainakin tänään Talkkarin perheessä vietetään jonkinmoista maansurua, kun kuulemma Salatut Elämät lähtevät kesätauolle ja samoin tekee kuulemma Kauniit ja Rohkeat. Hyvä vai paha, riippuen vähän miten ohjelmia tulee tiirattua. Talkkarin muorille on aivan turhaa soittaa, kun Kauniiden ja Rohkeiden esitys alkaa telkkarista. Talkkarin akka on vienyt salkkareiden katsomisen uuteen ulottuvuuteen, kahteen kertaan vähintään tulee viikon ohjelmat katsottua. Ja auta armias jos menet "nautintoa" häirisemään, penalttia tulee välittömästi. Istutetaan seuraavan päivänä nojatuoliin, sidotaan kiinni ja laitetaan tulitikut luomiin, etten saa silmiä kiinni.  
 Ensinmäisellä kerralla Talkkarilla rusahti paskat housuun, mutta nykyään akka-perkele pukee meikäläiselle damentia-vaipan ja alle laittaa vielä kumilakanan. Joten tässä piti taannoin hakea lääkäriltä todistus, että vielä täysijärkisiä ollaan.

   Talkkari kun on viekas, kuin Olvin kettu, niin olen salaa äänittänyt muutaman sadan osan verran Salattuja Elimiä tietokoneelle ja kun menojallat alkaa vipattamaan, miin muija tietokoneen ääreen katsomaan ja viereen kuppi riisiä ja vichy-pullo, menee siinä rattosasti vuorokaisi jos toinenkin, yhdeltä istumisella.

keskiviikko 25. toukokuuta 2011

Iso- Arska ja vamma

 Kalifornian Terminattorista taas putkahtaa uusia ulottuvuuksia, tällä kertaa uutisesta päätellen on kyseessä aseen kokoluokasta. http://www.iltalehti.fi/viihde/2011052513779669_vi.shtml 
  Pieni oli talo preerialla ennen Arskaa, mutta käynnin jälkeen mieleen tuli lato Mitä nyt Pieni talo preerialla- ohjelmaa muistan. Ja Terminaattori lienee katsahtanut taakseen ja lausahtanut kuuluisat sanat: I`ll be back.
 
 Talkkarin yksi kaveri oli myös aikonaan melkoinen panokone ja kuulemma kaikki "hoidellut tapaukset" olivat kiittäneet kädestä pitäen, jos olivat pystyneet ja loput vain hymyilleet raukean onnellisena. Mutta kuulemma tämä mieskin oli löytänyt voittajansa ainakin kerran.. Tosin tarkempaa tietoa tarinasta ei ole, huhuja vain että oli pelilleen jotunut antamaan parin viikon vapaaehtoisen sairasloman.

maanantai 23. toukokuuta 2011

Kesä, kärpäset ja . . .

 Taas on lupailtu kesäkuun alkuun jonkinlaisia helteitä, joten IPPC:n tuomiopäivän pasunistit saavat lisää vettä myllyihinsä, toki kun myös sataa enenmän vettä. Aamulla oli vielä kirkasta, mutta sitten sitä sadetta sitten saatin tovi tänään. Talkkarikin on harkinnut siirtymistä motoroidusta kaksipyöräisestä ihmisvoimalla liikuteltavaan munamankeliin. Joku pirun papparazzi ehätti ottamaan kuvan, kun talkkari kokeili erillaista lookkia, jos se sopisi uuteen tulevaan hempeilevään tyyliin. Jahka tekijän saan kiinni, niin teleobjektiivi siirtyy kyseisen kiusankappaleeseen, sinne missä ei aurinko paista. Kärsiköön hyväkäs sitten  fissuuraa, että pukamat paukkuu.
http://kuvaton.com/browse/7222/cool_biker.jpg
  Toisaalta munamankelilla vedellessä pitkin raittia, niin mieleen tuli tuskaisia ajatuksia, sillä 16 vuotta sitten tuli lipattua pyörällä ja katkottua solisluu, ihan syntymäpäivän aattona. Hullu kun olin niin kysyin lääkäriltä, missä kohtaa se murtuma oli ja toinen hullu sitten tuuppasi kovemman kautta etusormellaan asian ytimeen. Onnekseen oli sillä puolella meikäläistä, missä murtuma oli, sillä onnekseen sain lääkäri vain puolittaisen litsarin poskelleen. Tosin sisar- ei niin hento- valkoinen, joutui lääkäriä virvoittelemaan hetken jos toisenkin. 

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Kaikenlaista kikkailua

  Tässä taas jälleen kerran kavereiden kanssa on kiroiltu irtolaislain muutosta, kun ihmisellä ei tarvise olla fyysistä asuinosotetta. Sen monta kertaa, kun olisi pitänyt päästää ihminen asuntoonsa, niin eipä talonkirjoista löydykkään henkilön nimeä ja yleensä tallaisen hemmon sukupuoli on mies.

  http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Turun+Sanomat+Tuhannet+el%C3%A4v%C3%A4t+ilman+osoitetta/1135266326732

   Talkkarillakin on tosiasiallista tietoa, että tukirahoilla todellakin kikkaillaan ja vieläpä tietoisesti. Kerrankin kollega ilmiantoi tällaisen luuserin ja laskelmien mukaan tämä perhe oli saanut aiheetonta tukea 20 000 markaa vuodessa. Sillä summalla olisi varmaan pystytty auttamaan joitain hetkellisesti pulaanjotuneita.
   Mutta paras tapaus oli, kun KRP oli kiinnostunut eräästä perheestä, kuulemma siinä kämpässä oli kirjoilla 64 henkeä. Vähän yli neliö per kirjollaoleville oli tilaa. Suorittavat oikein ison kaavan mukaisen kotietsinnän ja tulkkiakin tarvittiin . . . yllätys yllätys. Alueen huoltomiehen kanssa pystyivät kyllä kommunikoimaan afrikkalaisella aksentilla höystettyä suomenkieltä. Oli siinä kuhinaa,, kun ovista ja ikkunoista väkeä lappasi ulos. Talvi kun oli, niin jälkiä pitkin oli poliisin hyvä poimia kylmän kangistamia kulttuurinrikastuttajia lämpimään maijaan.

lauantai 21. toukokuuta 2011

Globaali maailma

Suomi, Ruotsi, Viro, Singapore, Yhdysvallat, Unkari, Venäjä, Saksa, Intia, Indonesia, Malta, Kanada siinä muutamia maita, missä tietääkseni tätä blogia luetaan. Ennen internettiä tällainen lienee ollut ainostaan tunnetuilla henkilöillä mahdollista, eli tavallaan maailma on pienentynyt tavallaan. Toki realiaikaisesti on nähty ja tullaan näkemään kaikenmaailman sotia ja katastrofeja in live.
 Toisaalta hyvä ja toisaalta paha, riippuu toki miltä kantilta sitä katsoo. Ja hyvää suorassa mediassa on se, että päättäjien porsastelut tulevat ilmi.
  http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/IMFn%20p%C3%A4%C3%A4johtajaa%20ep%C3%A4ill%C3%A4%C3%A4n%20asemansa%20v%C3%A4%C3%A4rink%C3%A4yt%C3%B6st%C3%A4/art-1288335393961.html?ref=lk_is_ul_1

  Italian Berluscone vetää kyllä pohjat näissä hommissa, omalla tavallaan.Myöskään ei voitane unohtaa Clintonin sikarileikkejä.

perjantai 20. toukokuuta 2011

Tulevaisuuden toivomme

 Jälleen on paljastettu, että yo-kirjoituksissa ovat jotkut hyväkkäät yrittäneet käyttää vilppiä, päästäkseen läpi kirjoituksista ja saadakseen laitettu sen teurastajan-lakin päähänsä. Tosin sillä pienellä eroituksella, teurastajan lakissa ei ole lyyra-figuurilla tällättynä.
 Nämä vilppiä yrittäneet saivareet voidaan tulevaisuutta ajatellen jakaa kahteen kastiin, joko pääsee helvetin pitkälle tai sitten toiset pääsevät katkolle / huumevieroitukseen / vankilaan. Talkkari ei onnekseen ole ylioppilas, vielä ja onnekseen. Sillä turhaa on suvun tämän haaran tuhatvuotista perinnettä alkaa rikkomaan, juuri talkkarin kohdalla. Myöhemmät sukupolvet tehkööt miten parhaaksi katsovat.
 http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Yo-kirjoituksissa+enn%C3%A4tysm%C3%A4%C3%A4r%C3%A4+hylk%C3%A4yksi%C3%A4+vilpin+takia/1135266297964

 Ja tänään vaimon nuorimmanen on sitten syntymävuodeltaan ns. täysi-ikäinen, mutta vielä on matkaa ns. oikeaan aikuisuuteen.  Mutta kaikesta huolimatta ja siitä johtuen, JANI onnea 18- vuotispäivän johdosta.
 Ps. milloin me saadaan äitisi kanssa huoneesi meidän käyttöön ? ? ?

torstai 19. toukokuuta 2011

Ikä ja ammattitaito

 Jälleen talkkari on kuullut kavereilta kauhukertomuksia, että juuri koulusta valmistuneet ja omat kengännauhansa sitomaan oppineet, isänmaan toivomme ovat päässet managereiksi / isännöitsijöiksi jne. jne. Toki joukossa on jokunen täyspäinen aloittelija, yhden sentään tunnen Turusta, mutta harvassa todella harvassa ovat oikeaa otetta alusta asti näyttäneet. Mutta sitä saa mitä tilaa, nimittäin ammattitaitoa ja halpahintaa ei saa samassa korissa.

  Esimerkiksi yhdessä vaiheessa lopetettiin rakennusmestarien kouluttaminen, kaikkien piti olla vähintään insinöörejä. Ja sehän on tunnettua, kun insinöörillä välähtää, niin myöhemmin lasketaan sitten vahingot. Liekö kansantaloutemme ei kestä enenpää välähdyksiä, joten taidetaan taas kouluttaa rakennusmestareita.
  Ja kun kiinteistöomaisuutemme on myyty ulkomaille, niin sieltähän ne aivottomat ideat tulevat, liekö osasyynä huono kielitaito kääntäjällä, kun muokkaavat tekstiä suomenkielle, visioineen.
 Talkkari kysyi eräältä kravattipelleltä aikoinaan saunaillassa, että hölskyykö. Pelle siihen, ei tosiaankaan hölsky. Joten talkkarin kollega siihen ennätti kommentoimaan: on siis täysi kusipää. Tämä hyväkäs sitten "järjesti" kaverille lopputilin, mutta kaveripa kosti, kävi painamassa kravattipellen muijaa. Joten paha mennä sanomaan ketä tai kuka oli voittaja, jokainen nyt tavallaan antoi jotain.

keskiviikko 18. toukokuuta 2011

Arvoja ja ammatteja

  Kuulemma arvomini pitäisi ansaita jollain tapaa. Lienee "helvetin hölösuu" on ansaittu asian huonossa merkityksessä ja "höpönassu" tai "jumalallinen rakastaja" lienevät kumminkin ns. hellittelyilmaisuja. Kaikkia on talkkarin vaimo käyttänyt ja alle puolessa tunnissa saman session aikana.


  Mutta ottaako talkkari vittuiluna vai kunniana, kun töissä ovat alkaneet kutsumaan konemestariksi ? Kotona tuli mainittua "arvonimestä", niin rakas vaimohan siihen tarttui välittömästi. Herra Konemestari, kun koneista niin paljon ymmärtää, niin voi sitten viikonloppuna tarkistaa ruohonleikkurin terävyyttä ja toimintaa takapihan rehottavalla nurmikolla,aamukahvilla lausahti. Eli nalli napsahti ja suoraan asian ytimeen, kieroja kapistuksia nuo naiset.Miten ihmeessä nainen voi olla noin kekseliäs ja kiero ? ?  Pahempi kuin joku pesunkestävä savolainen, joka on asustellut Vantaalla vähintään vuosikymmenen verran.
 Tässä nyt täytyy pitää kieli keskellä suuta ja keksiä kaikenkattava selitys, miksi nurmikkoa ei ole voinut leikata. Ulkona on visioista: Sumu, lumisade tai muukaan paranormaali luonnonilmiö, sillä eihän nainen usko edes totuutta. 
  Toisaalta talkkarilla on jemmassa kannullinen kasvintuhoainetta, mitä jyväjemmarit käyttävät rikkakasvien tuhoamiseen pelloilla, jos sitä lantraisi vähän vähemmän niin eipä taida olla tarvis koko kesänä leikata nurmikkoa.
Toisaalta tuntien muijan ailahtelevan luonteen, niin voi olla, että juhannuksen kieppeillä joutuu hankkimaan siironurmikkoa ja istuttamaan sen.
 Talkkari taitaa "palauttaa" arvonimensä normikäytössä talkkariksi ja vain erikoistilaisuuksissa käyttää arvonimeä Herra Konemestari.

tiistai 17. toukokuuta 2011

Ihanaa Leijona ihanaa, vaikka tekee kipeää . . .

 Tuli sitten nöyryytettyä ruottalaiset ja oikein kunnolla. Liekö edellisenä iltana suoritettu nukkumaanmeno riitti. Idean sen sain Juha Vuorisen fiktiivisestä ? henkilöstä Juha Berg, joka peliä edeltävänä iltana lausui useampaan kertaan: Mats Sundin är homoseksual. Itse yritin vetää paremmaksi ja käsi vaimon (paljaan) rinnan päälle lausiun kovaan ääneen; Mats Sundin är gamla stollig homoseksual. Ja aamulla tuli sitten herättyä nenä kipeänä. Eli siis ennen peliä meikäläisellä teki kipeää, mutta mitäpä sitä ei kestäsi kullan vuoksi.
 Se miksi nyt vasta pääsen kirjoittamaan voitostamme, syynä on vain ja ainoastaan helvetillinen "kiire" töissä. Talkkari vain korkkasi yhden karjala-olut tölkin päätössummerin soidessa.

 Mutta annetaan vielä ruottalaisille ajattelemisen aihetta, sillä valokuidut menevät keski-eurooppaan Ruotsin kautta ja SAPO saa kuunnella ja analysoida kaiken datan, niin seuraavilla sanoilla tulee vähän hommia SAPO:lle. Eli PPK, Adbullah Öcalan ja vielä kaupaun päälle Olof Palme. 

 Sekä näyttää siltä, että talkkarin nuorimmaisellakin alkaa kasvaa aivot. ( ote fb kirjoituksesta)
Tukholmassa on huvipuisto nimeltä Gröna Lund. Huomenna se avataan klo 6 nimellä Gran Lund ja siellä on uusi uskomaton laite, nimeltään Ilmaveivi. 
 Jollei ole itse keksinyt, niin aika hyvin lainattu.

lauantai 14. toukokuuta 2011

Valmistautuminen huomiseen peliin . . .

 Tässä on sitten alettu tekemään huomista kisastudiota ja näemmä naapurikin on päättänyt pultata TV:n seinään kiinni, porailusta päätellen. Toisella naapurilla on emäntäväki lapsineen värkkäämässä evakkoon lähtöä, tavarakasasta päätellen.
  Ja soittokierros tutuille vain vahvistaa asiaa. Kaveri lähellä Lappeenrantaa on antanut seksikiellon tyttöystävälleen loppuottelun ajaksi, mitä siinä puhinan ja puhkumisen kera puhelusta ymmmärsin. Oikein pahaa teki kun kuunteli sitä hetekan ja muija vinkunaa, vaikka vain puhelimen välityksellä. Liekö huomisella pelin aikana otetaan taas peli käyttöön. 
 Melkeimpä maanpetoksellista toimintaa on harrastaa seksiä ratkaisujen hetkillä, ellei muija suostu kontilleen telkkarin eteen. Tuli muuten kyseltyä muijalta ja nyt palleaan sattu helvetisti ja vaikea on hengittää, eli se siitä kliimaksista tälläkertaa.
  Muutoin vielä täytyy viilata illan menyytä kohdalleen, toki makkaraa ja juomaa, mutta harkinnassa on vielä tönkkösuolatut muikut ja kilju, jallupulloa unohtamatta.

  Ja huomisen illan veikkaus; Suomi 5 - luuseri-Ruotsi 3, eli taas " se liukuu sisään" . . .

Kikka 3, ilmaveivi.

 Kyllä nyt on reteetä olla suomalainen, kun Granlund tuo IFK:n ihmeteini teki maalin vastustajan maaliin. Tai oikeammin kyseisen maalin kohdalla ei voi puhua mistään vastustajista, vaan yliarvostetuista kukkakepeistä, joiden ohi Granlund, suorastaan surffaili.Ja livautti kiekon maaliin.
  Sunnuntaille täytyy siis varautua kunnolla, Ensinnäkin täytyy pultata telkkari kiinni alttiaan ja seinään, jos niin huonosti käy että hävitään. Toiseksi pitää hankia paljon juomaa, muttei sitä temppulientä. Sitä juodessa tulee aina mieleen tehdä jotain jäynää jollekkin ja yleensä se on kohdistunut rantaruottalaisiin naapureihin. Viimeksi nimittäin "lainasin" ponin läheiseltä tallilta ja vein sen heidän takapihalle syömään. Oli siinä pulinaa, kun aamusella näkivät elikon. Mutta jotain hyvääkin asiassa oli, sillä lantaa ei miehen tarvinnut sinä vuonna hakea hortenssiolle.
  Muija täytyy kyllä sitoa johonkin kiinni, ettei seilaa edessä kun ottelua katselen, liekö kumminkin lähtee vapaaehtoiseen maanpakoon äitinsä luokse Somerolle. Täytyy tässä vielä ruokapuolta harkita, kun grillikin on hieman huonossa kunnossa, sen "jytkyn" kälkeen.

perjantai 13. toukokuuta 2011

Grillikauden Avajaiset . . .

 Tuli sitten testattua kaasugrilliä ensinmäistä kertaa, talven jälkeen. Onneksi ja epäonneksi paikalleenjätetyssä kaasupullossa oli "virtaa" vielä jonkinverran. Onneksi se, ettei ollut kalikka täysi . . .  ja epäonneksi että kaasua oli kumminkin "kohtuulisesti".  Kohtuullisuus voidaan tosin toivottasti tulevalla viikolla todeta, jahka löydetään se grillin kansi, jostain. Joitain hajahavaintoja ao. kappaleesta on naapurikunnan puolelta. Ja kuulemma armeija Helsingin yliopiston astronomian tiedekunnan virka-apupyyntönä tarkastaa lähitienoota, näin aluksi. Saahan varusmiehet jotain tekemistä ja kuntokin kohoaa. Lienee jotain jäynää kantahenkilökunnalla on mielessä, kun varusmiehillä oli sukset mukana metsään mentäessä.
  Tuli perheeseen myös eräänlaisia vammoja, henkisiä ja ruumillisia. En tiedä, miten lasketaan muijan vammat, kun melkein lurahti housuun jos housut olisivat olleet päällä. Muijalla kun on tapana tuulettaa saunan jälkeen ja . . . jne. jne. jne. Ja sehän jäi kesken, kiitos tämän jytkyn. meikäläisellä vammat olivat, itseäni katsoen henkiset, en pääse nukkumaan muijan viereen pariin yöhön varmaankaan.
 Pitänee siis vetäytyä korsuun ja hoitamaan henkiä vammojani.. Ja täytyy kokeilla uudelleen, mikä oikein meni pieleen . . . Ja se niin montakertaa kuin on tarvis, muijan kalsareista viis.

keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Hätäkeskus . . .

 Jälleen kerran on hätäkeskuksen väkeä kunnostautunut, asiattomuuksissa. Tässä taanoin tuli julki juttu, missä hätäkeskuspäivystäjä ( vanhempi konstaapeli ) oli kysynyt mieheltä hänen painoaan vs. naiseen painoon ja turpaanottoa naiselta: Otaks sä pataan naiselta . . .
 Nyt on vuorossa taas hätäkeskuspäivystäjä (vanhempi konstaapeli ), joka lupasi avusn tulevan nopeammin, jos ovat kilttejä HÄNELLE.
 http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/hatakeskuspaivystaja_lupasi_apua_nopeasti_jos_soittaja_on/?ref=tf_iOKboksi_p1
 Eikä siinä kaikki, kuten eräs mainos kertoo, oli siinä valituksen käsittelyssä käynyt toimistotekninen virhe. Normaalistihan kansankielisesti se on tarkoittanut ko. valituksen siirtämistä roskakoriin.

  Pari juttua tässä Talkkarin ja monen muunkin mielessä askarruttaa. Ensinnäkin, pari kertaa julkisuuteen on pullahtanut tieto, että koulutukseltaan on ollut poliisi. Siitä voisi äkkiseltään vetää johtopäätöksen, että onko poliisikoulun psykologiset testit ajan tasalla ? ?  Tai onko ylipäätänsä järkeä hätäkeskuspäivystäjiksi päästää andrenaalipaukkuja hakevia elvistelijöitä tai joilla ei ns. pinna riitä tiukassa paikassa ? ? ?  Poliiseissakin löytyy yksilöitä, jolle voi vittuilla vaikka tunnin, eivätkä ole millänkänsä, mutta enemistönä on sellaisia, että jo asiakkaan minuutin mittaisen"avautumisen" jälkeen tulee "runtua" . . .
 Toiseksi täytyy ihmetellä, miksi sanktiot näissä tapauksissa ovat lähinnä symboliset ? ? Panisi se vähän enenmän miettimään hätäkeskuspäivystäjillä (ehkä vanhempi konstaapeli) jos töpeksiin, niin ei pääse mokasta pelkällä nimikirjaan tulevalla merkinnällä, kohdassa rangaistukset. Vaan tosiasiallisesti se rangaistus tuntuisi " aikuisen oikeasti" , kun se vaikuttaa taloudellisesti.

maanantai 9. toukokuuta 2011

Keväästä kesään ? ? ?

 Missäköhän se kuuluisa raja kulkee ? ? ?  Eläinpuolella ja epävirallisen tuomariohjeen eläintensekaantujien rankaisimessa mukaan se olisi: Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen ja pääskysestä ei päivääkään. Vai onko se kuuluisa koulun päättäjäiset toukokuun lopussa ? ? Olisiko se sitten ensinmäisten kesämekkojen ja paljaiden säärien näkyminen kaupungilla ? ? Saataisi olla myös termisen kasvukauden alkaminen ja / tai lehtien puhkeaminen puissa.
  Tosin talkkarilla on päivittetty versio: Ennenhän sitä persvakoa etsiin housujen alta, niin nykyään etsitään niitä aluhousun jämiä persvaosta ja kun semmoinen liikenteessä vilahtaa, niin silloin taitaa olla kesä.

sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Äitienpäivä.

  Ensinmäisen kerran vietettiin vuonna 1918 Suomessa Äitien päivää, tosin nykyiselle paikalleen se vakiintui 1927. Ja oikeutetusti päivä vahvistetiin liputuspäiväksi vuonna 1947. Talkkarikin muistaa monituiset äitienpäivän aamut, kun kahvit ja itsetehdyt aamiasleivät vietiin sänkyyn äidille, joskus siis sanan siinä merkityksessä sänkyyn. Vähän vanhemalla iällä toki jonkinmoisia herkkuja piti leipoa, mutta eipä muistu mieleen yhtään täydellisesti onnistunutta kakkua. Koulussa ja päiväkodissa itsevärkätyt kortit olivat oma projektinsa, sentään taiteellinen ymmärtämystä Äidillä riitti ja pääasiahan oli ja on muistaaminen.


  Toki juhlapäivän varjolla uutinen jos toinen nostetaan esille, alkaen juhlapäivien kaahausilmiöstä ja jatkuen tähän uutiseen: http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/mtv3n-kysely-lasten-huostaanotoissa-viivytellaan-ja-varotaan-/art-1288387506527.html

  Kaahamisen tavallaan ymmärtää, kun parisuhteessa kumpaisellakin vanhemmalla on oma äitinsä ja toki molempien luona tulee käydä. Huostaanotoista väkerretty uutisen julkaisemisen olisi voinut siirtää, edes hienotunteiduuden vuoksi. Itse kyselyssä ei ilmene kovinkaan tarkkaan milloin, miten on valittu kyseltävät tai mitä on kysytty, eli epätieteelinen puuhastelijoiden tekemä taitaa olla.
  Toki tässä on lueskeltu ja kauhisteltu, kun  nainen dumppaa pihalle edellisen onnen tuotoksensa uuden alta pois. Tällaisen lapsen "äiti" ei taida ansaita äitienpäivää, vaan silloin viranomaisten pitäisi tehdä  . . . jotain. On "äidiltä" unohtunut se elinikäinen "velvollisuus" olla äiti, kaikesta huolimatta ja siitä johtuen.
 Päivystävät huoltomiehet ja talkkarit, sekä poliisit näkevät varsinkin viikonloppuisin tämän raadollisuuden kaikessa karmeudessaan.Ja varsinkin jos "tilipäivä", viikonloppu ja täysikuu kohtaavat samaan aikaan.

 Talkkari on luultavasti avittanut erään äidin ajattelemaan, edes vähän lastaan. Tosin tämä tapahtui ennen lapsen syntymää, ensinmäinen kolmannes taisi vasta oli raskaudesta käynnissä.  
Oli perintenen perjantai ja tuleva isä oli joutunut jälleen poliisin pahnoille ja taas tämä nainen pyysi lukkojen vaihtoa, kun asunnon avaimet oli jälleen kerran tälle isäkokelaalle. Siinä jutustellessa Talkkari huomasi, että tuleva äiti oli "hieman" humalassa ja kun sitten myös ilmeni raskaus, niin Talkkarin oli ihan pakko lausua muutama painava sananen "onnelliselle odottajalle".
 Jaa, että raskaana . . . neuvolassa on varmaan sinulle mainittu alkoholin vaaroista sikiölle, varsinkin sen ensinmäisen kolmanneksen aikana. Yhteiskunta tulee kiittämään sinua, kun taidat tällä menolla tuottaa meille veronmaksajille yhden invaliidin elätettäväksi.
 Mutta tarinalla oli onnellinen loppu: Mies kuulemma lopetti ryyppäämisen ja muijansa pieksemisen ja odottava äitikään ei koskenut pulloon raskauden aikana, mitä alueella pörräävä huoltomies tiesi kertoa tapauksesta jälkeenpäin.

  Mutta sanokaa mitä sanotte, paras äitienpäivä laulu on ollut ja on edelleen: Ikaalislaisen Jari Huhtasalon vuonna 1972 Hämä-hämä-häkki ohjelmassa esittämä: Äideistä parhain. Ja taitaa Talkkari taitaa istuttaa muijansa moottoripyörän sivuvaunuun ja ensin ja räyväyttää Anopin luokse Somerolle ja siitä ylinopeutta ehkä ajaen Äidin luokse Vantaalle. Vauhti ja ehkä vaarallisia tunteitakin voi olla odotettavissa.

perjantai 6. toukokuuta 2011

Piha ja koristeena oleva allas, vielä.

 Aikoinaan varmaa vaimon päähän on iskenyt salama, ellei peräti muutamaan kertaan. Sillä hänellä oli päähänpinttymänä hankkia jonkinmoinen "allas" takapihalle, virkistystä varten. No, "hulluahan" on helppo huijata, eli takapihalemme tuli sitten vaimon valitsena koristeallas, suoraan Someron rautakaupasta. 
 Helvetin kaivinkone, minkä olin varannut homminn meni rikki, eli käsinkauvuuksi meni homma. Samalla voi jokaisen lapionpiston jälkeen tämän mökin ulkotöiden valvojan kirota ja kunnan rakennustarkastajan heittää helvetin tuliin. Sillä ruokamultaa oli vain nimeksi ja sitten alkoi se savi. Kirveellä sitä piti pilkkoa, kuin klapeja saunaan, mutta onneksi kiviä ei ollut..
 Tulihan se kuoppa tehtyä ja allas upotettua, muutaman vodkapullon jälkeen. Tuli vesi, tuli suihkulähde ja pitihän saaviin käydä onkimassa kala, ahven (Perca fluviatilis) joka sai kaljakasteessa nimen KALLE.

  Itse Kalle oli joviaali kuuntelija, mutta reviiritietoinen yksilö. Siinä sai kyytiä mm. naapurin kissa, kerrankin parinkymmenen metrin päässä saatiin kissa kiinni ja KALLE iriti hännästä, siis laskettuna altaalta. Toisen kerran KALLE aiheutti kauhua naapuristossa, kun naapurin savolainen akka ajatteli kuseksia altaaseen ja tavallan se jäi ajatuksen asteleelle.  Tästä johtuen tai siitä syystä, kun Kalle viime syksynä siirtyi ajasta iäisyyteen, vatsalaukusta löytyi tuppo karvoja. Tarkemman tutkimiksen jälkeen ne olivat juuri tämän kyykistyneen savolaisen tussusta juurineen revittyjä pimppakarvoja. Kun nykyään on tapana käyttää minkin pers`karvoja ripsiä pidentämässä, niin kala päätettiin myös koristella . . . laitatin ne karvat KALLE: n pers`reikää koristelemaan. Tuolla piirongin päällä Kalle täytettynä sitten nököttää.

Edellisen kesäloman ja muun . . . tuotoksia . .

Tosiaan tarvitaan tietynlaista asennetta, jos jatkuvasti joukkoliikennettä käyttää. Eräitä muita vaihtoehtoja ovat toki yksinkertaisesti autottomuus, toki johtuen puolisosta. Jatkuva dokaaminen tsm. Aamusella huomasin, että taitaa olla Kirkkonummella AA-kerhon kokous, alan miehet vetivät siihen malliin hapanta naamariin kello 06.00 ap.
Ja kaikki kiitos veturinkuljettajlle tasaisesta kiihdytyksistä, luontevasti vaihtoi isommalle ilman nykimisiä, mutta jarruttamista voisi harjoitella kyllä lisää.
Ja sitten tiedoitus miehille, jotka etsivät puolisoa tai tyttöystävää. Eipä kannata paljon Kirkkonummen suunnalta tiirailla, on senverran huonoja vuosikertoja täällä suunnalla, mitä nyt katsoo ulkomuotoa. Ja varmuden vuoksi, jos vaimo lukee tätä, se ei todellakaan tarkoita sinua rakkaani, vaikka junaa käytätkin melkein päivittäin.

Vaimoakin täytyy tässä hyvitellä, jollain tapaa ja eipä taida ruusut ihan riittää. Ei pitänyt oikein ideastani, kun ilmestyin asemalle hakeakseni hänet kotiin, kuten aina. Ei vaan suostunut istumaan kottikärryihin, menee kuulemma maine kylillä. Eipä taida muistaa toissa lauantai-iltaa kun paikallisesta tulimme kotiin, minä aisoissa ja vaimo kottikäryissä kännissä retkottaen, kaikkea se viina teettää vaimolle.

Kaverikin soitti jostain päin suomea, ympäri päissään. Oli käynyt pieni eläinkolari, rysäyttänyt rusakon kanssa yhteen, josta poikkeuksellisesti matka ei jatkunutkaan. Se saatanan elikko oli silmänräpäys ennen kuolemaansa ajatellut harrastamaan kolmiloikkaa. Ensinmäiseen loikkaanhan se jäi, oli kuulemma katsellut snadisti nyrpeänä skodan maskista omia takajalkojaan. Tsekin ihmeen matkahan tyssäsi siihen, kun syyläri oli paskana ja nesteet pihalla. Ei sinänsä kaveri kyllä kehui jänispaistia, ei tarvinnut, kuin kaivaa valmiiksi paistunut jänö syylarista ja alkaa syömään. Eipä tarvinnut etsiä ruokapaikkaa, kun hinuria odottelivat. Oli sentään kohteliaasti suolestuksensakin rusakko hoitanut itse.
Varsinaista pikaruokaa, mäkkärikin jäisi toiseksi, sekunti pari mitä 100:n vauhdista pysäyttää ja kaivaa takakontista ruokailuvälineet, Bon Apetit.

Talkkarien salaseuran kevätkokous.

 Eli kun tässä on tavallaan tullut paljastetuksi ns. CIA- agentiksi, kun FB:tä käytän, niin viedään sitten tuhkatkin pesästä. Eli Talkkari kuuluu salaseuraan, josta on mm. rotaryt  tai vapaamuurarit ovat ottaneet oppia. Seuraan ei pyritä tai suositella, vaan ammattilaisten toimesta tulee käsky liittyä tai muutoin siitä kietäytynyt henkilö voi hankkia uuden ammatin ja helvetin moni on sen joutunut tekemään, Meillehän ei nimittäin vittuilla, edes kännissä.

  Tässä jälleen Uuudenmaankadun Pera oli seromoniamestarina, mutta taas homma meni pieleen. Piti tulla tasokas strippari tai siis eroottinen tanssija, mutta Tuksua yritti saada paikalle ja kuulemma hinnastahan ei se ollut kiinni, mutta tyytyminen oli varovaisen arvion mukaan talvisodan aikaan syntyneeseen neuvostoliittolaiseen naiseen. Toki "tyttö" yritti parhaansa, mutta menetyille vuosille ei mahda mitään, vaikka alkuperäiseltä ammatiltaan on ollut balettitanssijatar.
  Ja jälleen kerran Pera sai kyytiä, tosin tällä kertaa asialla oli Ruotsin suurlähetystön Håkan joka sitä kyytiä antoi, naisten wc:ssä. Eiköhän ukko ala oppimaan, mitä todella ME haluamme nähdä ja tuntea. Tosin jälleen kerran Pera on hankkinut uskomattoman määrän alkomahoolituotteita seuran käyttöön.
  Ja kun alkuun oltiin päästy, niin palkittiin parhaat talkkarit ja rankaistiin työhönsä epäpätevästi suhtautuvia. Tänä vuonna ei löytynyt yksittäin palkittavia henkilöitä, mutta risuja sai muutama seuraan kuulumaton tohelo. Kake Kankurinkadulta lupasi käydä paskomassa heidän postilaatikoon suoraan.

  Idearikkaan Isännöitsijän palkonto piti jakaa, toisen sai eräs seppä joka käski lakaisukoneen nostaa hiekoitushiekat hiekkakäytäviltä ja pihoita pois. No olihan sillä työllistävä vaikutus kaverille, tosin harjakset loppuivat alta-aikayksikön valmistajalta ja salaojat alkoivat pilkistää, joten homma oli siinä.
  Toinen hyväkäs sai palkinnon, kun nostatti ja hiekoitutti pihan ja kulkutiet tostakymmentä kertaa, ennenkuin lämpötila alkoi olla pysyvästi plussan puolella.

  Tähän palkintojen jakoon katkesi Talkkarin muisti, muistaakseni. Kotoa heräsin, mutta muijan reaktiota edelleen odottelen . . .

torstai 5. toukokuuta 2011

Kerrankin asiaa, naisen suusta.

 Tai siis oikeammin kynästä, sillä Jari Tervon muija Kati Tervo on avannut sanaisen arkkunsa, kirjan muodossa. Siinä käydään sängystä keittön kautta takasin sänkyyn, keski-ikäisen naisen nautintoja luultavammin kuvaillen.. Talkkari voi oman muijansa kanssa allekirjoittaa, sillä omakohtaisia kokemuksia on, myös keittiönpöydältä . . .
http://www.iltasanomat.fi/viihde/jari-tervon-vaimo-avautuu-seksielamastaan-orgasmi-tekee-hyvaa-sydamelle/art-1288386973205.html
 Ihan pakko on ostaa kirja, myös vaimolle omansa. Tosin jo 1947 on ilmestynyt kirja naisille, miten miellyttää miestä, pitää koti kunnossa ja avioliitto kasassa. Teoksen nimi on HOLD YOUR MAN, Veronica Dengel ja suomentanut Elli Auhto, PIDÄ KIINNI MIEHESTÄSI, siis osattiin sitä jo 60 vuotta sitten. Mutta E-pillerit ja naisasialiikkeet telaketjufemakoineen ovat tässä kadotuttaneet monta sukupolvea  . . . Ja kuinka monta avioliittoa olisi näilläkin opeilla pelastettu . . . monta.

  Talkkarinkin perheessä on pasmat kohdallaan, sillä Talkkari sanoo aina viimeiset sanat  . . .  Kyllä kultaseni.

tiistai 3. toukokuuta 2011

Pahan akseli ja vakoilua.

  Eilen näemme on sitten Usama BinLaden saatu vihdoin ja viimein hengiltä, Talkkarill ei ole suoranaisesti mitään tekemistä asian kanssa, vaikka roturealisti onkin. Tosin hieman epäilyttää, että alta vuorokauden olisi DNA- tunniste saatu täsmäämään. Talkkarin tekemän tarkistussoitto Miami CSI:n toimistoon Horatiolle, ehkä hieman hälvensi epäilyksiä, mutta vain hieman.
  Sillä juuri saadun tiedon mukaan Talkkari onkin myös tietämättään ollut palkaton vakooja USA:n hallinnolle, eli siis CIA:n kätyri joidenkin mielestä.
 Se helvetin Wikileaksin Assange on paljastanut tämän kaikelle kansalle. Että olisi tullut käytetyksi Facebookkia tähän tarkoitukseen. Ei nyt sentään, Talkkari on vain verkostoitunut ja heittänyt kepeitä kommentteja tutuille ja muille fb-kavereille. Mutta jos tämä on totta, niin Talkkarin varmaan täytyy pyytää jonkinmoista kertakorvausta jo suoritetuista fb-vierailuilta vaikka CIA:lta, ettei mene rahat sivu suun.
  Mutta Käteiselle tästä asiasta ei sitten SUPO: kaan ei saa kertota, sillä tuleva pääministerihän on rohkaissut yksityisyritteliäisyyteen, muistaakseni.
  On se rankaa, kun vakoilutouhut täytyy verhota seksisivustojen selailuiksi.