perjantai 28. lokakuuta 2011

Laatuaikaa lastenlasten kanssa

 Tässä on Talkkarista tuntunut siltä, että on laiminlyönyt niitä kylässä käyneitä "pikkuveitikiota" vaikka aiheuttivat meikäläisllekin hevetimoisen selkäsäryn ja univajeen. Siis kyseessä on vain ja ainoastaan rakkaista Akselista ja Ainosta, nuo loppuelämäni kokohohdat . . . tytär ukkoineen kun eivät vieläkään ymmärtäneet raamatun sanomaa  . . . .Tulkaa ja täyttäkää koko maa.

 Akseli, tuo esikoinen tyttäreni kupeista on osoittanut, varmaan isänsä hyvällä opastuksella ison miehen elkeitä. Tässä ison hädän yllättessä ukko tullatupsahti mukaan ja toi mukanaa lehtiä. Tuuppasi persuuksensa käskemättä pottaan, pytty kun oli varattuna meikäläiselle ja tarjosi luettavaksi mukaan tuomiaan autolehtiä. Siinä kumpaisenkin väkerrellessä omaa "anakondaa" niin tuli selväksi että Saab on katoavaa kansanperinnettä. Myöskin siinä palaveerissa päätettiin, alkaa kehittelemään pierulla toimivaa liikkumavälinettä, ilman hajuhaittoja.

keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Pinnan alla poreilee

  On sanonta; Tyyntä myrskyn edellä ja lienekkö se on on tulossa, kun Talkkarin elämä on ollut rauhallista töissä. Mitä nyt muija löysi 200 litraa rankkia varastosta. Siinä meni yli jalostomaton osanen Molotovin Coktailista, jahka olisin sen päässyt tiputtelemaan pariin kertaan.
   Ja töissä muutamat paskapyttyjen tukkeutumiset kun on arkipäivää. Ja ei paljon heilauta kyllä aiheettomat palohälytyksetkään, näin vanhemmalla iällä. Alkaa olemaan pelastuslaitoksen väki niin nuorta, että pojitella voi ihan vapaasti. Eräänkin nuoren palotarkastajan kanssa keskustellessa tuli ilmi, että Talkkari on pidempään tehnyt hommia, kun tarkastajalla itsellään oli ikää.
  Toisaalta ikä tuo arvokkuutta ja ammattitaitoa, ei siinä ylimääräisiä sutasuja tule luudalla tehtyä tai lumilapiota heilutelessa. Talkkari kun on alkanut mielikuva-harjoitukset talvea varten. Tosin pitkänajan kokemuksen perusteella, saattaa tulla kolmas kova talvi ( Ei kahta ilman kolmatta ). Toisaalta luonto on antanut merkkejä ( Pihlajanmarjat ), että leudonpuoleinen ja vähäluminen olisi talvesta tulossa.  
  Jos niin onnellisesti kävisi, niin P. Sauri tuo jumalan lahja Helsingille, ehkä harkitsisi vakavissaan todellista valaistumista ja uskoontulemista. Ateististiksi ei miestä voitane enään sanoa, mennä nyt ja julistaa sota talvea vastaan.

maanantai 24. lokakuuta 2011

Tilastotiedettä ??

Talkkari on kyllä sitä mieltä, että numerot on kylmiä totuuksia ja niihin on uskominen. Mutta jälleen on hutkija,t korjaus tutkijat päässeet mellastamaan, kun eräät ovat alkaneet arvuuttelemaan raiskaustilastoja. Ei tosiaan ole talkkarin mielestä mitään spekuloinnin paikkaa, kun ulkomaalaisten osuus raiskausepäilyistä on 15- 30% luokkaa ja mukana siinä on "vierailijat" . Maassamme asuvia maahanmuuttajia on 3% väestössä, mutta heidän kontolleen tulle 15- 20 % raiskauksista . . .
  Talkkari on vain käynyt kansakoulun ja ei kumminkaan ymmärrä, että noin 1/5 raiskausepäillyistä on 3% tekosia ja  Optulan tutkija Heini Kainulaisen mielestä tilastoista ei voi päätellä, että ulkomaalaiset miehet raiskaisivat useammin kuin suomalaiset.  Vähän panee mietityttämään Heinin kotiolot  vai onko tämä sitä rasismin torjuntaa ja ymmärtämistä.
   Ja sitten toinen tutkija:
Optulan erikoissuunnittelija Hannu Niemen mielestä kyse ei ole pelkästä tilastoharhasta.
- Minun mielestäni tässä on myös kulttuurisia tekijöitä, jotka liittyvät erilaiseen käsitykseen naisen asemasta.
 http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/tutkijat-erimielisia-raiskaustilastojen-tulkinnasta/art-1288422993556.html

   Hannu hoi, ei se ole tilastoharhaa, sillä mitä etelämmäksi mennään sen tiivimmin on akat hellan ja nyrkin välissä.  Ja sattumoisin kansanedustaja Halla-Aho on tämän totuuden tuonut julki aikoja sitten . . . . 
  http://www.halla-aho.com/scripta/monikulttuurisuus_ja_nainen.html
Tosin tilastoharhana, josta voidaan kiistellä on että kun rikokset ja / tai epäilyt rikoksista tapahtuvan täällä pohjolassa. 



   

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Pahantekijät hyväntekijöinä

 Helvetin moni ihminen ei todellakaan tajua tai edes haluakkaan ymmärtää, mitä pedofilien päässä oikein muhii. Tässä tutkimuksessa kuulemma syynä on:  Journal of Psychiatry Researchissa vuonna 2007 julkaistun tutkimuksen mukaan pedofilia saattaa olla yhteydessä aivojen niin sanotun valkoisen aineen vajaukseen.

  Mutta kerrankin pahatekijät ovat olleet hyvällä asialle, sillä hakkerit ovat tunkeutuneet pedofiilien salaisille sivustoille ja julkaisseet tälläkertaa valitettavasti vain käyttäjänimiä. http://www.iltalehti.fi/digi/2011102314623630_du.shtml
   Liekö hakkereilla ei enään ollut vastusta valtioiden ja yhtiöiden salausjärjestemissä  ? ? ? 

Valoakin pimeyteen . . .

  Talkkarin maakuntalehtien lukukierroksella löytyi pari juttua, jotka yhdistämällä voisi moni ongelma ratketa. Ensinnäkin on keksitty " hoito ", jossa kuulokkeiden kautta korviin tuupataan valoa. Kuulemma siten päästään lähemmäksi aivoja ja saadaan kaamosväsymystäkin vähennettyä. http://www.uusimaa.fi/artikkeli/76332-kuulokkeet-antavat-valoa-korvien-kautta
   Toiseksi pääkaupunkiseudulla vikistään poliisien vähyyttä, pizzakin kun tulee tilattessa nopeammin, kuin poliisi. Ja syynä on kenttäväen vähentyminen, kun pitäisi säästää. Ja näemmä "säästö" kohdistuu vähentyneisiin partioihin kentällä. Toisaalta ihan kansalaisten turvallisuuden vuoksi voida ottaa partioon norsunluutorneissaan istuvia poliiseja. Suurin osa kun ei varmaan pääsisi läpi poliisikoulun pääsykokeita, ei riitä kunto tai muut unohtuneet taidot. Ja olisihan se varsinainen ongelma myös niille poliiseille,  jotka tekevät pitkää päivää kentällä. Parhaimmillaan kuunnellaan käskynjaossa oikeusasiamiehen moitteita pidentyneistä tutkinta-ajoista ja seuraavana listalla onkin määräaikaisten virkojen lopettaminen. http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/poliisi_ei_aina_ehdi_heti_apuun/

  Talkkari on pähkäillyt että yhdistämällä valohoito siten, että kiinniotettu kapaloidaan ja laitetaan valoa tuottavat kuulokkeet päähän, niin tämän henkinen paha olo vähenee, kerta vintti on jossain vaiheessa "pimentynyt". Putkatkin voitaisiin ottaa tehokkaampaan käyttöön, kun vähintään kolmeen kerrokseen voitaisiin kiinniotettuja laittaa.
  Talkkarin ideaa voi viranomaiset ihan vapaasti käyttää ja ottaa kunnia, niin keksitystä uudesta hoitomuodosta, kuin säilöönottotilojen tehokkaamasta käytöstä.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Henkistä pahaaoloa

 Ei helvetti. mihin tämän maan asiat on oikein menossa. Pirkanmaalla poliisi saa huomautuksen apulaisoikeusasiamieheltä, Ylöjärvellä kolme alaikäistä tyttöä ryöstää ja telkeää valvojan kaappiin. Ja VR on taas otsikoissa, kun hihuli oli esitellyt asekopiota lähijunassa. Siva on taas ryöstetty ja tällä kertaa Helsingissä.
  Niin ja yksi matelemalla kävelevä katasrofi E. Tuomioja on jälleen avannut sanasen arkkunsa, jonkinmoisen demariversion vanhasta sanonnasta: Ken miekkaan tarttuu - se miekkaan hukkuu.

   Talkkarikin jäi äidilleen "kiinni" mitä nuorena tuli iltaisin tehtyä . . . noin 30- 35 vuotta sitten. Tuli kaverin kautta selville, että talkkari oli kuulunut kaupungin kovimpiin kuuluvaan kaupunginosa- jengiin. Muori oli siillä seisomalla tajunnut ne ruhjeet ja mustelmat, mitkä olivat kuulemma tuleet pyörällä lippaamisista . . . Tällä kertaa oli valheella vain hieman pidemmät jäljet. Onnekseen talkkari on jo senverran "vanha" ja eikä tuota tukkaakkaan ole paljon, niin ei tukkapöllystä tullutkaan mitään.

  Eli on tällä viikolla kastuttu pari kertaa ja jääty vihdoin kiinni muunnellusta totuudesta, sekä ihmetelty maailman menoa, eli jos muija suo niin vedän kännin kotona ja jos ei, siirryn korsuun vetämään kunnon kalsari- kännin.

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Sääilmiöitä

 Talkkari oli viime viikolla luvannut akalleen, että voisi ottaa auton käyttöönsä nimenomaan tänään. Ja luonto sitten rankaisi Talkkaria jostain syystä tästä. Eilen illalla oli jo enteitä tulevasta, mutta päätetty mitä päätetty, junalla töihin. Ja aamulla sitten ensin kastuttiin kunnolla asemalle mennessä ja kuin kruununa kaikelle sade loppui muutamaa minuttia ennen junan tuloa. Ja töissäkin ulkona, kun tuli piipahdettua niin eikö perkele aina alkoi ripsimään vettä taivaalta.
Ja helvetti, kotiin lähtiessä vielä oli kaunis keli . . .  tosin jälleen kotiaseman lähetessä se saatanan sade oli taas riesana, tuli siis kastuttua toisen kerran kunnolla.

  Tosin kesällä tuntui siltä, että koko kesän kunnon ukkoset ovat kiertäneet tämän kulman ja sitten ilmojen haltijat sitten vitutuskalenteriin katsoessaan, ajattelivat tasoittaa tilit tämänkin kolkan kanssa. Tulevaisuudessa talkkari kyllä tulee miettimään kerran jos toisenkin, ennekuin menee lupailemaan mitään oman olotilansa huononnuksia akalle.

tiistai 18. lokakuuta 2011

Väärin uutisoitu

  Jälleen kerran toimittajat ovat hutaisseet uutisen otsiikon päin persettä: Talonmies tuomittiin viiden nuoren seksualisesta hyväksikäytöstä. Talkkari voi tosin lohduttautua tiedoilla, että "uutisen" alkuunpanija oli joku Keskisuomalainen. Toiseksi kyseessä oli oppisopimuskoulutuksessä oleva "henkilö" ei aito talkkari.Poju vasta opetteli ammattilaiseksi.
  Me ammattilaiset kun emme suvaitse missään muodossa rietasteluja alaikäisten, eikä kuormasta syödä. Pitäisi tälle niljakkeelle työntää katuluuta perseeseen ja antaa mojova kärkkäri turvakengillä suoraan kulkusille. Ta olisi kutsuttu illanviettoon laulaen; Tule meille vaan, meillä leivotaan pedofiiliiliä turpaan vaan . . .  Poliisien käytäntöjä ei ole meikäläisten tiedossa, hovissa kun kumminkin heidän tuomiot tuppaavaa lieventymään. 
   Mies ei ole enää Saarijärven kaupungin palveluksessa eikä talkootyöntekijänä Kukonhiekan tanssilavalla. Siinä onneksi lopahti tämän tulevan kunnan virkamiehen tai työntekijän ura . . .  

lauantai 15. lokakuuta 2011

Lehdestä luettua

 Tässä kun talkkari tapansa mukaan lueskeli päivän lehtiä internetissä, niin silmiin "iski" uutinen useammassa ns. varteenotettavassa mediassa. Ja pakko on spekuloida uutista ammatililliselta kantilta.
 IS uutisoi, että Musiikkitalon ovi "räjähti" http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/musiikkitalon-ovi-rajahti/art-1288420910829.html  . . . . hieman miedompana sentään emojulkaisu HS kaupunkisivuillaan http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/is_musiikkitalon_paaovi_hajosi_sirpaleiksi/ sentään uutisoi: Musiikkitalon ovi hajosi pirstaleiksi. Oli muuten lähempänä totuutta. Ja tekninen isännöitsijä on tavallaan oikeassa, mutta lasiovet eivät kulu käytössä sillä mekaniikka ja muu sälä siinä kuluu, ei itse lasi. Liekö teknisen isännöitsijän muissa kohteissa niitä vaihdetaan viikottain tai kuukausittain  ? ? ?
  Talkkari kun on käynyt Musiikkitalolla ( http://talonmiesjulmajj.blogspot.com/2011/09/konsertissa-eli-musiikkitalo-avaus.html)  ja sisään tulin Mannerheimintien puolelta niin ensin siinä on liukuovet ja sitten siinä on jokut helvetin karusellit, samantapainen kuin Stokmannin pyöröovet. Ilmeisesti uutisoinnista päätellen on paskaksi mennyt vähitään yksi 4:stä pyöröoven laseista. Olihan siinä varmaan sälää pitkin aulaa, uutisten mukaan.
   Toiseksi talkkarin silmiin pisti uutisissa, että savunpoisto olisi ollut syypää tapahtumaan. Jos talo on tehty kuten on määräykset ja ohjeet edellyttävät, niin moinen ei tosiaan pitäisi olla mahdollista. Ja pakkohan se on ollut tehty määräysten mukaan, sillä eihän se olisi saanut käyttölupaa.
   Tekniikaa senverran ymmärtävänä ja käyttävänä,  niin kyseinen tapahtuma ei ole mahdollinen. Jo pelkästään sähöpuolella on lukitukset tehty niin, että toinen ei voi toimia ennen toisen lupaa. Eikä käsittääksen mitään BLACKOUT:ttia ei ole käynyt, eli kaikki virta olisi mahdollisesti katkennut. Olisihan siitä varmaan myös uutisoitu  ? ? ?

  Talkkarin täytyy perehtyä tapahtumaan paremmin ja kysellä kolleegoita, jos heillä on vaikka tietoa tapahtumasta.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Pankkeja.

 Onhan niitä kaikenlaisia pankkeja, mutta kun suomen kieli on rikas niin toki pitää lisää keksiä. On roskapankkia sen monituisessa merkityksessä. Pikapankkia jossa saa pizzan nopeammin, kuin palvelua toisaalta sama juttu on poliisin kanssa. Hartiapankkirakentaja tarkoittanee, että viimeisemmätkin hiet ja nahan pankki vie rakentajalta. Ja seksistinen spermapankki, tuo miesten puhtaana- käteen- pankki. Munasolu- pankkia ei ole vielä tullut vastaan kyllä, liekö niin tulevaa uutta tai sitten ei olla keksitty tarpeeksi vetävää nimeä. Ja miten suhtaudutaan mätisäkkeihin, ihan mihin tahansa elävään siimähäntään verrattuina  ? ? Veripankissa taas melkein puhtoiset urheilijat hakivat vain vähän tankkausta, kun verenvähyyttä potivat tai sitten uskonpuutetta omiin kykyihinsä.


 Nyt ollaan väsäämässä sitten julkisia tai yksityisiä bio-pankkeja. Saa kuulemma sinne tallettaa luvalla itsestään kudoksia ja sun muuta eritettä. Mutta kun katselee ympärilleen, niin ne naiset kellä lapsia on, hehän ovat olleet jonkinmoisia "pankkeja" hyvänkin aikaa, joka on kasvanut korkoa kunnolla, toki prosentti riippuu syntymäpainosta.
   Ja toisaalta heteronainen on käsittääkseni myös voimut olla jonkinmoinen "pankki"  . . . joskus villissä opiskelijanuoruudessaan, ennen AIDS:n tappavaa vaikutusta. Ja liekö vähintään 1 000 000 puhtaana käteen, joskus  ? ? ?

 Toki tällainen ihmisen dna:n tallentava ja sitä tarvittaessa, siksi jonkun lääkkeen kokeilua solutasolla voi pelastaa ao. henkilön, niin kumminkin Talkkari suurena salaliitojen ystävänä ei pidä luotettava kyseistä selitystä.
  Kaikkihan me lähdetään täältä jollain syklillä, eikä kukaan ole jäänyt tänne oleskemaan yli puoltatoista vuosisataa enenpää aikaa.

torstai 13. lokakuuta 2011

Tasa-arvoa ? ? ?

 Legendaarisin heitto tasa-arvosta: Mies juttelee "tuhmia" puhelimeen, niin se on seksuaalista ahdistelua. Kun nainen tekee saman, niin se on 9,95 euroa + pvm.
  Jälleen aikaa tappaakseen talkkari oli eksynyt sivuille, jossa kirjoitettiin naisen ja miehen seksuaalisuudesta. Tässä pieni pintarapaisu eräistä jutuista: 
- Miehet eivät pidä tilanteista, joissa naiset syyttävät miehiä orgasminsa puuttumisesta. Suurin osa miehistä kuitenkin haluaa, että myös naiset nauttivat seksistä. Valitettavasti meiltä puuttuvat aivokirurgiset välineet, sillä orgasmi tapahtuu aivoissa.
- Miehet eivät pidä avuttomista naisista. Aluksi naisen avuttomuus kieltämättä puree, koska mies pääsee itse pätemään, mutta pitemmän päälle naisen avuttomuus on todella raivostuttavaa .
  
  Toinen kiinostava juttu oli seksin vaaroista.  
– Pitkään jatkuneelle kuumeelle ja yskälle löytyi Intiassa erikoinen selitys, kun lääkärit huomasivat kondomin naisen keuhkoissa. Kumi oli joutunut väärään paikkaan intohimoisen suuseksin aikana.
– Vieraiden esineiden työntäminen anaaliin ei ole ikinä suositeltavaa. Kroatialainen mies teki näin hehkulampun kanssa. Lamppu räjähti siellä missä aurinko ei paista ja mies oli vähällä menehtyä.

  Että tällaista juttua ns. varteenotettavassa mediassa kaiken kansan luettavana. Ja talkkari muutoinkin ihmettyttää, kun telaketjufemakot suupielet vaahdossa vaativat tasa-arvoja ja kumminkin nyrpistelevät nenäänsä kun  mies ei avaa ovea heille. Ja intissä naiset saava tissiliivi-rahaa tsm. lisää, olisihan nuoren miesten kivempaa olla, kun marssilla tyttöjen ryntäänt hyllyvät tahdissa . . .  Ja se lähitaisteluharjoitukset . . .  oikein tekee pahaa, kun ajattelee miten miehestä "otetaan mittaa". . . .

keskiviikko 12. lokakuuta 2011

Erokonsulttina, taas

 Oikeammin lienee otsikko pitäisi olla hieman toisenlainen, sillä ainoastaan Talkkarikin miesten oikeuksia on kaveripiirinsä kanssa pitämässä pystyssä. Ettei lähtisi tuhkat pesästä ja mies "ero-riemuissaan" joisi itseään tärviölle. Edellinen tapaus mistä tässä taannoin kirjoitin, päättyi kutakuinkin "käsikirjoituksen" mukaan, oikeus voitti vaikka toinen yritti loppuunasti vääntää mustasta valkoista.

  Paha vaan nykyään, kun  kahdella allekirjoituksella voidaan avioliitto lopettaa. Joskus toki se on parempi, kuin entinen oikeusprosessi, kun ihmiset oikeasti vaan kasvavat erilleen eikä kipunaa kaikesta huolimatta enään ei löydy, on tikut kastuneet tai tuluspussi kateissa. Toisinaan taas, nimenomaan pitäisi se syyllinen löytää, mutta silloinkin puolueeettomien todisteiden kautta, eikä sossutätien vastuuttoman intutuution mukaan, kaikki miehet ovat syypäitä. Jolleivat ao. sossutätit ole lesboja ja jos jonkinlainen miehenkuvastukseksi luokiteltava olemassa nnin sehän on taatusti nyrkin ja hellan välissä. Jollei muuten niin maastakarkoituksen uhalla.
  Kaikkein pahin tapahtuu, kun lapsi otetaan lyömäaseeksi toista vastaan ja tarkoituksellisesti ja vakaata harkintaa käyttäen myrkytetään lapsen mieli toista vanhempaa vastaan. Ja vielä karmeammaksi sen tekee, kun lapsi aikuistuttaan tajuaa sen, huonoimillaan vanhempansa haudalla. 

   Toinen mikä kavereiden kanssa kummastuttaa on mammonan jako. Montakohan kertaa toista viedään, kuin kuoriämpäriä ja sitten "sopivan" tilaisuuden tullen erotaan ja kuoritaan kermat päältä. Eikä toinen tajua sitä vasta, kun tuomari nuijansa kopauttaa pöytään päätöksen merkiksi. Liian usein käy niin, että hävinnyt ei yksinkertaisesti jaksa jatkaa taistelua, vaikka on täysin ilmeistä että hovissa kaikki voi muuttua. Arpapeliä sanon minä, vaikka katsoo alioikeuden päätöksiä vs. hoviin valitettujen ja siellä annettujen tapausten ratkaisuja.

 Tapaus missä Talkkarin ja kolleegoiden kantaa kysyttiin, oli itseasiassa simppeli tapaus. Ei tarvinnut muuta, kuin katsoa kylmiä numeroita ja tehdä yhteenlaskuja. Pohjana oli kummankin yksyiskohtaiset laskemat, mitä kumpainenkin on tuonut taloon kapitaalia ja miten laskuja on makseltu. Toki selvässäkin asiassa voi olla se MUTTA. Se vaan oli yksinkertaisesti tämän toisen numero-sokeus tai koulussa lintsatut matematiikka tunnit, koko koulunkäyntiajan. Tai kovapäisyydeksi sanottu tunnetila, jossa aivot menevät ns. lukkoon eivätkä ota vastaan mitään muuta, kuin oman oikeaksi katsomansa näkökannan. Ehkäpä pari kopsausta nuijalla auttaisi, siis tuomari nuijisi pöydän kantta eikä kapea-alaiseen tunnetilaansa jäänyttä ihmispoloa. 
 Taistella tuulimyllyjä vastaan, kuten  El ingenioso hidalgo Don Quijote de la Mancha aikoinaan teki, ei liene nykyään kannata, saa vaan nopeammin hullunpaperit, ellei ole valmiiksi kylähullu. Ei auttanut antaa mitään kättäpidempää kaverille, vaan pelkkään neuvoon oli hänen tyydyttävä: Mieti ja mieti,  onko kaikki sen arvoista.  
 



  

tiistai 11. lokakuuta 2011

Latauksia

  Johan on tiede taas hypännyt, vähintäänkin kukonaskeleen eteenpäin ihmiskehoa hyväksi käytettäessä. Ei se ole mitään uutta "sen" käytön tai ulkonäön muokkaamisesta vaan ihmisen toisesta päässä olevasta haistimesta on kyse. Nenän ulos tai sisäänhengityksen ilmavirtaa kyetään käytettämään virran tuottamiseen. Ja teho senkun kasvaa kun alkaa puhista tai pärskäyttää kunnon aivastuksen, siis generaattoreihin perustuvan oletuksen ja tiedon mukaan..
 http://www.hs.fi/ulkomaat/Tutkijat+Pienoisvoimala+nen%C3%A4ss%C3%A4+voisi+tuottaa+s%C3%A4hk%C3%B6%C3%A4+pienlaitteisiin/a1305547008850

  Talkkarille jäi  artikkelista vain vähän epäselväksi se, että ylimääräinen virta, mihin se käytetään  ? ? ?  Vai aiheuttaako se esim. sydämmentahdistemessa ylimääräisiä tykytyksiä ? ? ? Vai voidaanko se johtaa vaikka erektiovaivaisen miehen penispumppuun, että paisuvaiset saisivat verta. Olisihän se kyllä tavallaan koomista, kun äijä sängyn vieressä puhiseen katsoen jalkojensa väliin ja odottaa jotain tapahtuvaksi ( tulee mieleen Sepe Susi, kun porsaiden taloja kumoon puhkuu )
  Ja jos puhisemalla vehkeet ei toimi, niin muija voisi siinä sulalla nenää kutittaa tai isäntä ottaa aivastuspulveria. Tehoa tulee taatusti lisää, kun on keskimääräiseksi  nenästä poistuvan ilmannopeudeksi 120 km / h ja huiput on pyörineet jopa 167 km/h. Jonkinmoista myönteistä douppausta  . . . . hyvän asian puolesta.
  On siinä vielä työnsarkaa keksijöille ja tiedemiehille . . . on siinä.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Kirjoitus, joka innoitti jatkamaan . . .


 Eli tämän kirjoituksen olen väkertänyt aikonaan juhannuksen kieppeillä ja sen saaman kritiitkin ja kiitoksen vuoksi olen jatkanut kirjoittelua . . . vaihtelevalla menestyksellä . . . 
Uutisissa oli taas; Pyhäjärveen oli hukkunut .

Suomessa on jonkun laskutavan mukaan 42 Pyhäjärveä ja omien laskujeni mukaan kahteen niistä on jo henkilö hukkunut, joten jäljelle on 40 kpl. joten jos trendi on sama, niin paljon tulee hukkuneita tälle vuodelle.

Niin meinasi, myös ystävälleni (se törmäilijä ja sisar hento juttu) aikoinaan käydä, kun viimeistä poikamiesiltaa vietettiin erään (ei Pyhäjärvi, muistaakseni) järven rannalla, saunoen savusaunassa ja viinaa juoden . . . . . samalla opastaen tulevaa sulhoa. Ei sellaista pelleilyä, kuten nykyään kaupungilla näkee.

Siinä kannu, jos toinenkin kumottiin saunaa lämmitellessä ja tikkaa heitellessä, sekä opastaessa aviomiehen velvollisuuksista. Jälkeen päin ajatellen ne tikat oli virhetikki .. Kännin voimistuessa, osumistarkkuus alkoi kärsimään, joten olisi pitänyt suoja-aluetta kasvattaa radikaalisti, mutta sentään laastareilla selvittiin.

No sauna oli valmis huolellisen lämmittämisen ja häkätuuletuksen jälkeen valmis. Ja porukalla istumaan lauteille, tuleva sulho tottakai keskelle. Heiteltiin siinä rauhalliseen tapaan löylyjä, jutustelin ja yksi meistä toimi juoman laskijana, selvin siis. Ensinmäinen kori kun hupeni alta aikayksikön, hän hakemaan pari korillista lisää olutta. Siinä kun laski korit alalauteille, niin sattumoisin huomasi, että sulhasella oli kulkuset valahtaneet lauteiden rakoseen , joten kovaan ääneen siinä kajautti, että nyt otetaan sitten kunnon löylyt ja paiskasi ämpärillisen vettä kiukaalle.
Löylyhuonehan tyhjeni alta aikayksikön, ainoana poikkeuksena oli rääkäisyn jälkeen, muniaan raplaava sulhanen. Saipa pujoteltua sulho kassinsa irti ja kun savusaunasta oli kyse, niin nokeahan oli ilmassa , samalla silmiään hieroen nousi pystyyn ja kolautti päälakensa kattoon. Siitä huumaantuneena hoippui alas lauteilta, ja horjahti perseellään kiukaaseen. Kauhea rääkäisy uudelleen ja vauhdilla kohti ovea, joka onneksi oli auki, samalla otsa sai kopsahduksen karmista . Pari taka-askelta ja uusi yritys, onnistuneesti sentään ulos. Mutta samalla teloen toisen jalan ukkovarpaansa, kynnykseen. Tosimieshän ei lannistu, matka jatkui kauhean kivun ja viinan voimalla hoiperrellen kohti pelastusta, mutta näin jälkikäteen ajatellen, eipä ollut paras vaihtoehto . Konpuroi hyväkäs vielä laiturilla ja heittäytyi vatsalleen veteen, jolloin ilmat lähti keuhkoista, vetäen vettä sisäänsä. Saatinhan se mies kyllä ylös, eikä tekohengitystaitoja tarvittu tällä kertaa tai oltaisiin tarvittu, kun ukko oli kokoajan kampeammassa järveen istumaan, polttelevaa persettä ja jomottavia kiveksiä hautomaan, tosin paikallispuudutus alkoholilla oli kyllä tehnyt tehtävänsä, päässä.

Tilanteesta päästiin siten, että mökiltä haettiin köyttä ja kaveri istutettiin koivun juurelle, ja sidottiin intiaanityyliin kiinni. Viereen laitetiin sentään juomaa monta laatua ja ilta jatkui rattoisasti, mitä sulho tilanteeseensa alistuneen karjahteli juomaa lisää, toki avitettiin kyllä kipujakin, saavillinen vettä niskaan silloin tällöin, jälkeen päin kyllä ilmeni muutakin hoitokeinoa käytetyn.

Koitti aamu ja siinä väen heräillessä, sekä toisiamme katsoessa, huomattiin että sulhanenhan perkele puuttuu . Sydän kylmänä joukolla lähdettiin miestä etsimään ympäri tonttia. Nooh, kadonnut lammas löytyi edelleen köytettynä siinä koivussa, onnellisesti sammuneena .
Miestä siinä herätelteltiin ja aamukahville taluttamalla. Ja kas samalla joku keksi, että niitä vammoja pitäisi varmaan mennä näytättämään paikalliselle lääkärille. Toki kukaan ei ollut ajokunnossa enään, aamukahviin kun oli joku hyväkäs lorauttanut pirtua. Paikallinen taksiyrittäjä siis tilaukseen pelastamaan tilanne, ambulanssia kun ei periaatteessa tarvittu.
Katseli taksiyrittäjä kerran jos toisenkin, nokisia saatajiksi valittuja ja potilasta, liekkö säälistä ja päätään pudistellen sitten miehiä viemään lääkärin luokse, kuitenkin vuoraten takapenkin huolellisesti muovilla. Ei kyllä yleensä niin puhelias yrittäjä, tällä reisulla sanonut sanaakaan, katseli taustapeiliin ja huokaili vaan.
Oma episodinsa oli sitten lääkärillä käynti, kun oli meiltä muilta unohtunut takavarikoida, niin viejiltä kuin vietävältä, viinaksia .

Pääsivät sentään lääkärille ja vieläpä kävi tuuri, että ketään muita potilaita ei ollutj a jälkeenpäin ajatellen, onneksi . Koputus oveen ja ryhmä "Rämä" sisälle, potilas keskellä ja saataja kannatelemassa. Oli kuulemma lääkärillä leuka loksahtanut, kun "muskettisoturimme" oli nähnyt . Potilas tutkimuspöydälle sulavasti, edelleen lääkärin katsoessa epäuskoisen näköisenä touhua. Tottahan toki molemmat saattajat samalla puolella pöytää sattuivat olemaan, kun miestä siihen kampesivat, ja kas eikös sulhanen kierähtää pöydän yli, kuin hidastetussa kohtauksessa, kauhena älämölön ja kamalan kolinan saattelemana, niin hajosipa siinä antiikkinen instrumenttikaappi. Reippaina ja riuskoina, homma uudelleen, täällä kertaa sentään onnistuneesta sulho jäi tutkimuspöydälle, vatsalleen Joten lääkäri pääsi järkytykseltään töihin .Ensin sidottin telottu varvas, sitten siirryttiin otsavammaan, tarkastettiin päälaen vamma ja kun vuorossa oli se palanut perskannikka, niin housujen laskun jälkeen, ensin tohtori kiljahti ja kannikkaa hoivatessaan kiljahteli sitten sulhanen, vaikka oli hoitanut sisäisesti puuduttanut itsensä. Oli joku ajatellut sentään antaa ensihoitoa palovammaan, suksitervan muodossa, mistäköhän sitäkin on löytynyt.
Pääsivät sentään monen tunnin jälkeen pois ja sulholla oli, olosuhteiden pakosta ja siitä johtuen imrovisoitu takapuolen side, dementtiavaippa.

Että nykynuorisolle opiksi ja ojennukseks,i jatkakaa vaan niitä harmittomia polttareitanne, esim. bejihyppyjen muodossa tai hullunkurisesti pukeutumista.

Viikko finaalissa. melkein

 Siis tämä vikko on taas pitkään aikaan ollut helvetin raskas töissä. Ei vanha talkkari ole enään nuori kropaltaan, tosin muija väittää libidon olevan nuoren kollin luokkaa. Ei uskalla edes laskea vielä työtunteja, kun edelliseen satsiin tuli sentään 150 tuntia nippanappa täyteen.
  Jos työ on raskasta, niin raskaita pitäisi kuulemma huvienkin olla. Talkkari on vanhemiten oppinut, että jos illan on leitsussa, niin toipuminen kestää sen pari päivää. Johtuuko se jalommista juomista vai isommista määristä ? ?  Ennen se oli vaille kossupullo ja kops, nykyään menee se muutama leka, jonka jälkeen muija piilottaa viinat, myös korsussa olevat korpikuusen kyyneleet. Ja laittaa pilkkihaalarit päälle kesälläkin, on kuulemma meikäläisen vaikeampi riisua hänet. En vaan saa kuolemakseni mieleen miksi . . . .

  Ja tänään tavallaan muija pelasti yhden ylikeski-ikäisen vanhanpiian loppuelämän. Olin nimittäin luvannut mennä ajoissa hakemaan muijan töistä, niin tämä vain kaksi kertaa elämässään munaa saanut ( kysyä ja olla ilman ) elämäänsä kyllästynyt nutturapää ripuloivan kulkukoiran näköinen naisen kuvastus törkeästi kiilasi volkkarillaan suoraan eteen. Jollei talkkari olisi ollut tilanteen tasalla, niin olisi taas tuhannet kaulusköyhällistöön kuuluneet myöhästyneet muijansa antamasta kotiintuloajasta.

 Ei mitiä hätiä . . . rekkari on muistissa ja jotain jäynää tälle . . .  SENSUROITU . . kuvastukselle tullaan tekemään. Ei mitään radikaalia, mutta oppiihan kunnoittamaan muita tiellä liikkujia ja varsinkin talkkareita tien päällä.

torstai 6. lokakuuta 2011

Aamutoimia.

 Monasti ihmisillä on aamuisin tietty rituaali, kun heräävät. Talkkarikin ensin venyttelee ja päästää pahan ilman pois jos on tullakseen. Uskallus tähän johtuu siitä, että akka on noussut aikaisemmin keittämään kahvia. Kun talkkari suuressa persoonassaan astelee yläkerrasta alas, niin ei muija lankea polvilleen tai vastaavaa. Riippuen illan päätöksestä tämä on melko hiljaa tai erittäin hiljaa. Siinä kun saa mukin kaapista ja saa kahvin kaadettua, sekä siirrettyä sen vastaiselle työtasolle niin siihen viereen pomppaa yksi kateista. Kahdesta muusta on sitten riesaa jaloissa, yleensä.
  Pitää siis avata jääkaappi ja antaa kullekin pala jotain leikettä. Se hevetin karvakasa, joka kiehnää siinä kahvimukin kupeessa onnistuu yleensä jokusen karvapallon ujuttamaan talkkarin kahviin. Sentään sokerin ja maidon saa kaadettua rauhassa ja pääsee siirtymään pöydän ääreen muijaa vastapäätä.

   OIlenkin jokusen aamun matkinut muijaa, kun värkkää sotamaalausta naamalleen. Tänään taisi sitten mennä kuppi nurin, kun turpani ( muijan ilmaisu ) oli liian lähellä. Ensinnäkin hitaasiti kohotti katseensa ja sitten kyseli. että haluanko nahdä nenästäni tuleven punaista ja sinistä, samaan aikaan. Sillä muijalla on tällähetkellä sininen aika, kun kirkkaan sinistä ripsaria käyttää. Ja taitaa näköjään vaihdella vuodenaikojen mukaan tai jotain sinnepäin.
   Pakkohan sitä oli aamutupakalle kadota takapihalle. Ja katsos, sieltä palatessani akka oli melkein normaali oma rakastettava itsensä. Vähän vaan kohotteli kulmiaan ja murisi . . . koko matkan kun töihin vein. Ans` kattoo nyt, mitä iltasella on odotettavissa, elämme jännittäviä aikoja . . .

tiistai 4. lokakuuta 2011

Uudelleen Musiikkitalolle ? ? ?

  Nyt talkkari saa syyn mennä käymään taas Helsingin Musikkitalolle ja ehkäpä päästä peräti suoraan estraadille. Tuli löydettyä tämä uutinen: http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/yleiso_paasee_laulamaan_kansanlauluja_musiikkitalossa/ 

  Kuulemma meikäläisessä on hieman Väinämöisen näköä, mitä tulee varsinkin turpajouhiin. Täytyykin tässä huomisella käydä kavereiden luona YLE:n ja tehdä retki sen puvustoon. On pojat jääneet muutaman palveluksen velkaa menneiltä vuosilta.
  Eräällekin järjestin alibin, kun muija kyseli ukkonsa perään seuraavan viikon tiistaina. Oli kertomansa mukaan tullut meillä kylään edellisen viikon ja vielä ei ollut ukkoa näkynyt.
  Vain hieman tottuutta venytellen, kerroin kaven olleen niin stessaantuneen näköinen ja oloinen, että olin lähettänyt sen meikäläisen mökille opettelemaan pontikankeittoa. Oli siinä kumminkin selittelemistä, kun äijä oli niin ruskettunut että, vaikka oltiin keskitalvi kun kotiin ilmestyi. Todellisuudessa oli käyhyt etelässä ja sammunut joka helvetin päivä aurinkoon. Paikalliset olivat rasvailleet kaveria, ettei sentään palanut siinä päiväntasaajan auringossa. 

  Onneksi talkkarilla on muutama Mestari töissä musiikkitalolla, niin meikäläinen pääsee pölähtämään suoraan stagen kautta itse saliin, toki jonkinmoinen kantele kainalossa. EI tässä paljon kyllä ehdi harjoitella, mutta eiköhän innostus kansamusiikkiin ole riittävä ja peittää kokemattomuuden alleen. Huomisella sen näkee ja kokee . . .  ja ehkä se lukee lehdissä.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Tutkimuksia . . .

 Talkkarihan on suuri tutkimusten tutkija ja maanrakoon lyttääjä. Tämän tutkimuksen osalta täytyy kyllä vähintään kahdesti miettiä, että onko totta vai tarua: Rintojen tuijottaminen on terveellistä.
 - Tutkimuksessa selvisi, että rintoja viiden vuoden ajan tuijotelleet miehet olivat toista ryhmää selvästi terveellisempiä. Yli kymmenen minuuttia rintoja päivässä tuijotelleilla miehillä oli keskimäärin vähemmän sydänongelmia, alhaisempi leposyke ja alhaisempi verenpaine.-  Tosin tutkimuksessa ei ole mainintaa mahdollisista liitännäisseuraksista, kuten poskien kuumotuksesta, nenäverenvuodoita ym. pään alueelle aiheutuneista fyysistä vammoista.
   Talkkari kyllä tietää, että jos muita kuin oman muijansa rintoja liian pitkään tuijottaa, niin avokasta tulee akalta tai tuijottettavalta ryntäiden omistajalta. Mene siinä sitten kertomaan, että tässä vaan hoidetaan terveyttä mutta tosiasiallisesti se taitaa olla vaarassa. Myöskään tutkimuksessa ei ollut manintaa kumi-tissien vaikutuksista, feikkejähän ne ovat.
  Jos talkkari tuijottaisi luonnossa J. Tukiaisen luonnottomia nahkapusseja, niin ensisekunneilla kyllä huutoyrjö tulisi. Ei helvetti, täytyy näemmä tarkempaan tutustua tähän tutkimukseen ja muijan tissien tuojotteluun.

                           Päivitys 03.10.2010:
 Ei mitään terveydellistä vaikuta vielä, pikemminkin eilen leposyke nousi, kun muijan ryhtäitä tuijottelin.

                            Päivitys 15.10.2011:
Ei mitään myönteistä terveydellistä vaikutusta, sillä on niskat jumissa jo toista päivää. Sekä vasen poski kuumottaa vieläkin eilisen saunareissun jälkeen.

                             Päivitys 21.10.2011:
Tuli sitten vidioklipin kautta katseltua ryhävalaan muovinahkapusseja, vahingossa aivan vahingossa:
http://www.stara.fi/2011/10/20/arto-lansman-hakkaa-johanna-tukiaisen/
Ja yrjötauti jatkuu, ei pysty nukkumaan eikä mikään pysy sisällä . . . .
 

Junailua

  Tässä viime talvena tuli uudelleen tutustuttua VR:n toimintaan, kun auto oli korjaamolla. Kielikylvyn sai viimeistään Kilon kohdalla, kun Kirkkonummen suunnasta tuli aamuisin. Iltapäivällä kansainvälinen meno alkoi jo lähtöpaikasta. Tuli melkein opittua mm. somaliaa, venäjää, kiinaa, japania, pakistania ja muutamaa muuta.
  Kyllä melkein nauratti muutamaan otteeseen kun kuunteli epämääräisiä kuulutuksia, syistä miksi junat olivat myöhässä. Tosin kerran konduktoorilla välähti ja toi iltapäivään piristystä: Poikkeuksellisesti olemme nyt aikataulussa, mutta jatkosta ei ole tietoa vielä. Ja myöhästyihän sekin juna loppujen lopuksi aikataulustaan.

  Näin talven kynnyksellä on taas alkanut spekulaatiot, että pysyvätkö junat aikataulussa:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/vr-toimitusjohtaja-sunnuntaisuomalaisessa-valtion-pihistely-suurin-syy-ongelmiin/art-1288417900274.html

  Paskan marjat sanon minä, että rahan puute on syy ongelmiin. On vaan VR:n porukoilla niin käsittämättömän hyvät edut ja helvetin huonoja tekijöitä, että normikansalinen kun tietäisi niin päitä alkaisi putoilla.  Paskapuhetta on valtion leivän kapeudesta tai siis jos katsotaan pohjapalkkaa niin saattaakin olla. Mutta kaikenmaailman lisät tuovat palkkaan helvetinmoisen korotuksen. Ei talkkarikaan panisi pahaksi, jos 6 viikon kesäloman voisi pitää täydellä palkalla.

 Mutta VR harrastaa myös rantaruottalaisten sortamista, eipä ole näkynyt rantaradalla uusimpia lähijunia käytössä. Olisi siinä Thors:lla ( rkp ) ryhdistäytymisen paikka. Talkkarin epävirallisen laskennan mukaan yli 50 %  rantaradan käyttäjistä on jotain muita kuin suomen kansalaisia, niin myös tasa-arvoministeri Wallin ( rkp ) ei ole tehtäviensä tasalla. Kyllä se on niin väärin että.