maanantai 31. joulukuuta 2012

Vuoden viimeinen . . .

 Meni joulu, kuin siivillä ja vieläpä wanhan ajan malliin, töissä. Siis talkkari on joutunut poikkeuksellisesti joulun ajan olemaan töissä, lie sitä ilmaston lämpenemisen syytä. Hyvähän siinä oli töitä paiskiessa muistella menneen vuoden tapahtumia, Talkkarin ja muiden.
  Talkkarin muistelot vuodelta 2012 eivät ole juuri kummoisia, mitä nyt se omenapuun  alla oleva korsu tuli tuhottua ja samalla annettu lopputili entiselle talkkarin akalle.

  Suunnattomasti hupia ja palstamillimetrejä on taasen Tukiaisten siskokset järjestelleet tämän vuoden aikana. Glamourisena erikoisuutena varmaan voitaneen pitää selviönä sitä, että itse suuruus on kajahtanut täysin, sitä se pillerien ja viinan sekakäyttö aiheuttaa. Mennä myös retostelemaan siskonsa diabeteksestä ja vieläpä tuntematta sairaudesta juuri mitään. Kooma kuten Juliasta nykyään mainitaan, on tosiaan ollut monasti koomassa. Ihan sen takia, että ei ole hoitanut sairauttaan . . . lienee menee se pari vuotta niin glamourista muistokirjoitusta kirjoittaa kavitaatiohoidoissa hoikistunut ja tuleva maailmanluokan tähti Johanna Tuksu Tukiainen, suoraan Miamin auringon alla ja mikäs siinä köllötellä auringossa . . . uusien kumitissien kera, jos joku ne tälle maksaa.
 Kannattaa myös Miamissa ottaa selvää siitä. että paljonko kustantaa kadulle kuseskelu, kuten Tampereella taanoin kävi. Toden totta, jotain järkeä hommassa oli silloin, sillä oli  kumisaappaat olivat näköjään jalassa, mitä nyt kuvista voi todeta.
 Kanarian kierros varsinainen hitti olikin, ainakin lehdille. Keskustapuolueen pomotkin olivat eräiden tietojen mukaan kieli pitkällä käyneet katsomassa Tuhdin Tukiaisen ja homoseksuaalikampaaja- stylistin keikkaa.

 Talkkari palaa astilalle vielä, kunhan itse Glamourinen suuruus palajaa isänmaahan tai siis "Jollashoviin" Helsinkiin, meinasi näet unohtua, että varsinainen maailman kansalainenhan tuo Tuhti on.

perjantai 21. joulukuuta 2012

Lumisateita ja muuta mukavaa.

  Jo on oikea lumihelvetti taas tullut, mutta Talkkarinkin lompakko kiittää kyllä tilipäivänä ja toki verottaja vie omansa. Ja syy miksi Talkkarikin on jaksanut pitkää päivää painaa on itse glamourisen barbi-nauhatanssin erikoistaitaja Tukiainen, se tuhdimpi.
  Tai siis syitä onkin tavallaan kaksi, sillä Talkkari kavereineen järjesti tulevalle aviomiehelle erikoisen viimeisen poikamiesillan ja vieläpä kaiken kruunasi sen, että Turkuun järjestettiin tuleva ylkä. Kas kun oli Tukiaisen glamourisella tanssiryhmällä "keikka" siellä . . .  Talkkarihan lupasi järjestää jotain pientä ylimääräistä kaverille . . . Tosin homma muuttui paikan päällä vähän toiseksi kuin oltiin ajateltu. Maksettiin noin  52 euroa, että itse suuruus olisi riisusnut alasti ja mennyt makuulle, sekä toiminut eräänlaisena tarjoiluvatina kaverin viimeiselle illalliselle poikamiehenä, vähän niinkuin suuren maailman tyyliin.

  Näet itse suuruudella ennen pompahtamistaan julkikseksi, tämä naiseksi melkein luokiteltava ryhävalaan ja jokinorsun risteytys ansaitsi rahaa toimimalla näin ja siitä sitten kipaissut sopivaa maksua vastaan hotellihuoneen puolelle . . . ja tästä on Talkkarilla todisteita.
  Hommahan meni ns. osittain puihin, sillä kun tonnikeiju rösäytti ruhonsa sen pöydän päälle, niin metallijalat vaan notkuivat. Joten itse galamourisen suuruuden homosekuaalikampaaja tarjoutui vaihtamaan paikkaa . . . Siinä vaiheessa jos ei ollut laatta lentänyt, niin silloin viimeistään lensi. Alkoivat siinä kaiken kansan nähden nuolemaan toisiaan, vaikka mitään ruokaan viittaavaakaan ollut lähellä siis Tukiainen ja tämä sen homoseksuaalikampaajastylisti. Siinä vaiheessa torppa tyhjeni, joten tarkempaa tietoa Talkkarillakaan ei ole tapahtumista. Tuli näet pikalähtö kotikonnuille, hinnasta viis. Varmaan myös reaktionopeutta nosti se, että tuleva ylkä juoksi Talkkarin ja kolleegoiden perässä kirves kourassa. Ei auttaneet mitkään lepyttelyt . . . Ja sen verran Talkkarikin henkiriepuaan rakastaa, että eipä ole viime viikonkopun jälkeen paljon nukkunut.

  Toinen mikä aiheutti, jos ei unettomia öitä niin helvetinmoistya hupia; Että itse Kurt Cobain olisi show- taivaan kirkkaimman laulajatähtösen Johanna Tukiaisen tuottaja Miamissa . . . Jotenkin näin se uutinen meni, mitä nyt naurukyyneleiden välistä Talkkari ehti lukaisemaan.
http://www.stara.fi/2012/12/17/johanna-tukiainen-facebookissa-kurt-cobain-on-musatuottajani/

  Vaikka maailmanloppua ei sittenkään ole näkyvissä, niin ainakin Tuhdimman Tukiaisen päässä heittää joku ratas tyhjää . . . Vaikka mikään aito lääkäri Talkkari ei ole. Mutta ainakin joulu on pelastettu, naurua piisaa taatusti . . .  Ja viinaa kuluu poikkeuksellisen paljon . . . .           

perjantai 14. joulukuuta 2012

Ketunhäntä kainalossa kirjoitettu . . .

  Talkkari tässä riipaisi sitten pienen kännintapaisen ja jälleen kerran erehtyi, (oli näppäimistön vika) itse helvetin suuren suuren Glamourisen Johanna- (Mia Mari <FB- huijaus) Tukiaisen plokiin . . .  Siis äskettäin tässä tehtiin jonkinmoinen maailma laajuinen tutkimus koulutuksesta . . . ja Suomi oli taas kärkisijoilla . . . Lienee itse helvetin monen  ? ?  Laudaturin- ylioppilas ei aikoinaan ollut ns. verrokkiryhmässä tai tutkijat käyneet ao. koulussa. Mutta mitä todennäköisemmin ovat käsitelleet ao. tapausta ns. tilastollisella poikkeamalla.

  Lienee on menopaussi tai sitten sekakäyttö laittanut eräiden henkilöiden pään ja kehon sekaisin:
>> komeakasvoinen Juha (jonka kanssa olemme puhuneet yhteisestä lapsestakin, jos nyt ei kohta ala tapahtumaan jotain radikaalia muutosta tähän rakkaus elämääni, lapsi saisi ainakin hyvät geenit, Juhan pikkusiskokin on ihan älyttömän kaunis, täysin mallin näköinen blondi.) << Siis homoseksuaali- kampaaja ensin muuttuu stylistiksi ja siinä samalla alkaa heterotyyliseksi . . .

  Juhan pikkusiskon osalta Talkkari on jäävi sanomaan mitään . . toistaiseksi. Joten "runsauden" kommetti vielä  jää vielä omaan arvoonsa . . .  Sitä ne mielialalääkkeet yhdistettynä alkoholiin aiheuttavat . . .  Ja itse Glamourisen nauhatanssi- topless show- barbimaisen hehkeästi Hello Kitty- tyyliin pueten ja tanssivan "kooma" pikkusisko Julian tapaan koko roskaporukka menee hitaasti kohti tähtitaivaan viimeistä paikka kohti . . .  Ei nyt sentään yhden Uivelo- parodian tähdet pääse tänne:
http://en.wikipedia.org/wiki/Hollywood_Walk_of_Fame
 Talkkari laittoi ihan varmuuden vuoksi ameriikan englantilaisen linkin, että joku johtotähti on vielä Tuhtien- Tukiasten luettavana . . . Talkkarin kielikuv yms. ei taivu ruottiksi . . . vaikka Urban opetttaisi . . .

Viikonlopun virittelyä

  Taas on ilmaston lämpeneminen tehnyt tepposet Ilmatieteen arvauslaitokselle, ei vielä ole keskiläpötila nouyssut niin, kuin on arvaatu ja arvuuteltu. Talkkari on nimittäin joutunut ulkotöihin lumia luomaan. Tai siis tarkentain, nuoret eivät jaksaneet ja Talkkarikin vain koneessa istuen teki ne lumityöt, on näet tullut luettua sen verran ettei lapioon tarvitse koskea.
  Toki taas oli liikenteessä väärinpysäköijiä, joita piti vähän siis vähän kouluttaa. Vähän tarkoittaa Talkkarin vision mukaan, että siitä autosta näkyy vielä katto. Siis kun väärin pysäköi Talkkarin ajattelemalle lumenkasauspaikalle, niin se lumihan kasataan siihen . . . oli auto siinä tai ei. Ei vaan näiden onnettomien henkiset avut toimineet, kun telepaattisesti Talkkari kehoitti kauniisti siirtämään kinnerinsä jonnekin muualle parkkiin.

  Ja pitihän sitä vähän kiusata muutamaa tuttua kaveria, jotka odottelivat lumien poisajoa. Talkkari käväisi romuttamolla ja hankki muutaman auton peilin, sekä yhden käytetyn suksiboksin sekä parit taakkatelineet. Niillä oli yön pimeinä tunteina kova koristella muutama lumikasa . . . kuin olisi auto haudattu kasan sisälle. Täytyy sitten Talkkarien kevätkauden avajaisissa kertoa nämä pienet kepposet kolleegoille.
  Olisi Penakin ajatellut nenäänsä pidemälle pikkujouluissa, kun Talkkari kossupaukun veteli naamariinsa. Pietarinkadun Olli kyllä muistaa muutenkin . . . ei käy enään Talkkarin piilopullolla . . . Talkkari näet teki jäynät, helvetin  hyvää ulostuslääkettä apteekin tytöt antoivat ja hyvin se liukeni siihen konjakkiin. Ensinnäkin Olli laihtui sillä reissulla sen 5 kiloa ja joutui viikoksi ulkoruokintaan, kun paskoi jatkuvasti housuihinsa ja Ollin akka ei jaksanut pyykätä jatkuvasti. . . ja se haju tai oikeammin käry.

  Eräälle kolleegalle, ken on menossa vihille lähiaikoina, Talkkari järjesti matkan ja siihen vähän oheisohjelmaa . . . Jos kaikki menee putkeen ja Glamourinen esiintyjä ei peru keikkaansa, niin Turussa rävähtää ja kunnolla. Talkkari pulitti sievoisen summan ja jokusen putelin kuoharia, että itse Johanna Mia Mari Tukiainen suorittaa ensi miami- tyylisen sylitanssin ja sitten illemmalla ( aamuöystö, mitä luultavimmin) paikallisessa matkustajakodissa on eräänlaisen jouluaterian tarjoiluvatina . . .  Itse suuruus kun on itsensä lihottanut kauden teemaan, siis jouluporsaana oloon.
  Ei olisi kelvannut joskus vuonna 2000 ja risat, kun oli paljon sorjemmassa kuosissa ja illan päätteeksi kävi kiertämässsä bändin jokaisen jäsenen huoneessa . . basistikin sai sillä kertaa . . . 

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Poliisikin on vain . . .

  Kuten lukijat otsikosta huomasivat, niin Talkkari on jättänyt viimeisen sanan lukijoille. Poliisiylijohtaja T / Paatero on ollut kumman hiljaa, syynä varmaan määräaikaisen viran viime henkäykset ellei saa jatkoa, olla sekoittamasta lisää poliisioganisaatiota. T / Paaterokin on vain ihminen ja vieläpä erehtyväinen, mitä nyt aikoinaan veteli huolella ylinopeutta tietyömaa- alueella. Ja on moni muukin polliisipomo moiseen sattumukseen lipsauttanut. Toiseksi viimeinen episodi on vielä näkemättä, kun poliisipomo oli vedellyt naista päin näköä ravintelissa, siis ei taida olla oikeudenkäynti vielä ohi kyseisen jutun osalta, oikeus arpoo tuomiota vielä. (Päivitys 14.12.2012 :  Tuomio tuli sakkoja ja korvauksia . . . Hovissa lie tavataan ja ei puhettakaan viralta panosta . . . )

  Eniten Talkkariakin hymyilytti tämä uutinen tai oikeastaan pääsi jonkinasteinen huutonauru:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/55737-seksia-virka-autossa-supo-mies-sai-tuomionsa 
SUPO:han suojelee kansalaistemme turvallisuutta vähän niin kuin salaa . . . Mutta tällä kertaa yksi valtiollisen turvallisuutemme puolustaja on jäänyt "nalkkiin". Olisi vaan kivenkovaa väittänyt, että suoritti lähikuulustelua kansallisen turvallisuutemme nimissä. Ja vielä varmemman vakuudeksi sanonut: Enhän minä itse siitä yhtään pitänyt, mutta nuo munat pitivät hommasta erikoisen paljon . . . No, hommahan meni sitten ihan päin vittua, kun joku kateellinen kansalainen on kaikelle kansalle paljastanut moisen virkatoimen tapaisen  . . .Poliisi kuin poliisi on kumminkin ihminen, myös himoineen ja haluineen . . .

  Itse asiassa kaikkien poliisien tuli saada päästää paineet ennen vuoron alkua, nimittäin tunnetusti ihmisestä tulee hieman inhimellisempi . . . On näet nähty, jos pillua mies ei saa vähän aikaan niin alkaa karvat kasvaa kämmenissä ja v- käyrä kohoaa uskomattoman korkealle. Ja samoin naisistakin tulee huomattavan paljon helpommin käsiteltäviä, kun niitä on pamputtanut nahkapampulla . . . . 

tiistai 11. joulukuuta 2012

Tositarinaa, meiltä ja muualta;

  Talkkari huomasi katsellessaan tulevia kelejä lehdistä erään melkoisen mielenkiintoisen uutisen ja tällä kertaa vaihteeksi Italiasta:
 http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288523078293.html

  Maassa, jossa omertan laki pitäisi "toimia" . . . Mutta ei sen puoleen, suurin ja kaunein kaupunkimme, joskus jopa pohjolan Venetsiaksi tai jotain sinnepäin tarkoittavaksi mainittu Helsinki myös osaa. Toden totta, jotain yhteistä on Italialla ja Helsingillä . . . ainakin tehottomuus.

  Tässä äskettäin avattiin pohjoisessa Helsingissä uusi ja melkein osuuskunta- aatteen mukainen kauppa, niin kaverin kertoman mukaan, että Staran autoja sekä traktoreita ole yhtä aikaa nähnyt koolla, ei edes varikolla.
  Taisi normikansa jäädä jalkoihin, kun lisäsärvintä kävivät hakemassa kotiinsa. Talkkarikin tässä äsken näki, kun erääseen halpahalliin kävellä tallusteli 2 Staran työntekijää . . . ja Talkkarin ymmärtämälle hoitoalueelle oli lie sen 100 metriä matkaa, mutta lie piti hakea kotiin uusi sinipiika ja pesuainetta. Onhan toki asia niin, että ei jaksa työpäivän jälkeen mennä kauppaan ja mikäs siinä, kun alla on firman peli joka oli taas aamusella puunattu sekä kiillotettu ja kuin sanonnan mukaan; kiilti kuin papin kulli.

  Niin kummasti se luonto heittelee, että näin ilmaston lämpenemisen kynnyksellä on lunta tullut oikein urakalla ja kylmempää on ollut, kuin ns. normi- talvena. Että on niitä ilmoja pidellyt . . . 

Maailmanlopun meininki.

  Jaahas, taas on kohta jonku taivaanrannan luotsin määrittelemä maailman loppu, nimittäin joskus 21.12.2012 . . .  Onhan noita tullut ja mennyt maailman sivu, mutta Talkkari kyllä aikoo valmistaa itselleen oikean ja aidon folio- hatun, vieläpä eikoispaksusta foliosta.

  Ja kuten arvata saattaa, niin Turku ja siellä paikallinen "yölupi" Forte = voimakkaasti on maalaillut asiasta. ja toden totta, siellähän astuvat lavalle itse Glamouriset Tukiaisten siskokset tulevana viikonloppuna. Eikä joksikin "iskelmäkeisariksi" Turussa titueeratun Tauskin poissaoloa vielä ei voi vahvistaa . . . on siis menossa myös samaan pimeyden ytimeen.
  Se tukevampi Tukiainen sai haluamansa esiintymislavan:
https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-prn1/156958_10200153241774896_1936418532_n.jpg 
mutta mistä löytyisi vaalenapunaista Hello Kitty- maalia ? ? ?

  Ja kävihän itse suuruus, siis painon ja ulottuvuudenkin puolesta jonkinmoisen koukkaisun Harjavalallan "suuressa" kaupungissa, otti ja "löysi" taas uuden mukavanoloisen ja miehekkään miehen . . . Lie on paikallinen sikafarmari käyttänyt lätissä Johannaa (toki maksua vastaan) näyttämässä porsaille, miten tulee lihoa . . .  eikä siinä paljon kavitaatio- hoidotkaan auta . . . Kunnan eläinlääkäri on kuulemma huolissaan porsaiden mielenterveyden puolesta, sillä jonkinmoinen joukkoitsemurhan tekivät muutamat urosporsaat, eli karjut . . .  juoksemalla karsinan seinään päin.

  Talkkari kavereineen on yrittänyt saada Ilkka Kanervalta lausuntoa, että olisiko menossa katsomaan entistä txt- morsiantaan, mutta hiljaista on ollut . . . liian hiljaista. Joko hypnoosi vaikuttaa jollaintapaa vieläkin tai mies on vetänyt itsensä narun jatkoksi, Turun tuomikirkon kellotapuliin.

  Onkohan Helsingin suunnalla jo aloitettu keräys, että joko Tukiaisten siskokset kera homoseksuaalikampaaja- stylisten jäisivät Turkkuseen lopullisesti asumaan tai sitten lähettäneet rahaa, merimatkaa varten Ruotsiin, Solletunaan tai johonkin sinnepäin . . . Kas kun Turusta oli lyhyempi ja vähemmän riskialttiimpi matka, jos vaikka norsut autokannella alkavat teutaroimaan, jos aito ns. shampanja loppuisi . . . Toisaalta, onhan Ahvenanmaa siinä melkein puolivälissä ja taitaa olla, että Tollukoiden maailman valloitukseksen yksi etappi voisi olla juuri siellä . . .  Eihän manner- suomalaisten kannata kaikkea itsellen omia ? ? ?

lauantai 8. joulukuuta 2012

Hypnoosin jälkilöylyjä

  On sitten noussut pieni myrskyn tapainen ex- ministeri Kanervan hypnosinoinista Itsenäisyyspäivän jatkoilla.
http://www.iltalehti.fi/linnanjuhlat/2012120816426891_lj.shtml

  Toki myös eräänlaisen vapaaehtoisen vallankahvasta luopuja Vanhanen myöskin on välttämättä pitänyt kommentoida omalla tavallaan tapahtumaa . . .
http://www.iltalehti.fi/linnanjuhlat/2012120816426907_lj.shtml

  Kas kun kumpaisenkin alamäki poliittisella tähtitavallaalla on aiheutunut naisista . . . . Ei pojat vielä ole älynneet sitä, että voisivat käyttää hypnosointia eräänlaisena keppihevosena sille, kun munat ovat ohjanneet pojat pahoille teille . . .  Nythän heillä on "syy" tai "syyllinen" miksi toinen näppäili mitä näppäili ja toinen muuten vaan teki uuniperunoita ja jotain muutakin kyökin pöydällä.  Joku tai jotkut ovat hypnotisoineet naistenmiehet tekemään, mitä nyt tekivät; Ah mikä keppihevonen paluulle politiikan parrasvaloihin.
  Vanhanen kommetoi täydellä poliittisella painoarvollaan seuraavasti: Hän myös on sitä mieltä, että ennen hypnoosia olisi käytävä tarkkaan läpi terveydelliset vaikutukset. Siinähän on pojille oiva syy sanoa, ei ota eteen ei, koska on joskus hypnotisioitu . . . Tai sitten päinvastoin, kunten "pojilla" on näyttöjen perusteella käynyt.

  Talkkarin yksi tuttu hypnotisoi muijansa ja samalla "ohjelmoi" tämä tekemään haluamaansa, kun tietyn liikkeen teki. Kun oli ollut makuukammarin puolella hieman hiljasta, niin teki muijastaan kyltymättömän nyfomaanin, sillä sekunnilla kun mies pyyhkäisi kädellään otsaana . . . Toimihan se hetken, mutta eräänkin kerran kiihkeän 1/2- tuntisen jälkeen tuli pyyhkäisekseen kädellä otsaltaan hien pois, niin taas mies joutui kyrpämyllynsä käsittelyyn . . . Niin ja näitä kommelluksia, jos näin voisi tapahtumia kuvailtavan on myös tapahtunut lomallessa etelässä, saunassa ja viimeisen kerran ojan kaivuussa, hiki kun piti pyyhkiä otsalta.
  Uudelleenohjelmointi kun oli sitten vähän vaikeampaa ja lopputulosta ei vielä tiedetä tarkasti, ei ainenkaan kaveri paljoa ole näkynyt vieläkään saunailloissa ja kovin on riutuneen näköinen nykyään . . .

 

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Ja Kanaria vielä kerran . . .

  Sehän kaiken kansan tiedossa, että itse glamourinen suuruus, myös nykyään painonsa puolesta oli "esiintymässä" monoseksuaalikampaajan. stylistin kanssa ja vielä Keskustapuolueen piiripomot olivat kieli pitkänä käyneet katsomassa barbimaista nauhatanssia ja topless- showta ja kaiken lisäksi poliisi "tutkii " jotain" asian tiimoilta, vähän sitä sun tätä.

  Mutta, tästä uutisesta Talkkari sai oikein huutonauru- kohtauksen ja kippasi tuleville 7- taivaan kyyhkyläisten kunniaksi kossupullon laakista naamariin . . . noh muutama tippa kyllä valahti partaan, kun nauraa hykerteli siinä uutista lukiessa:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288521644347.html?pos=ok-nln


 Ja varuksi Talkkari korkkaa muutaman putelin lisää uutta alkavaa onnea juhlistaakseen ja kuunnelleen tätä kappaletta . . . .
 http://www.youtube.com/watch?v=Fcd3XuQwDQQ
 

Paljastuksia ja "paljastuksia".

  Nyt on astunut esiin eläkkeelle jäänyt rikoskomisarius, mukamas suuren suurien paljastusten kera:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012120516412585_uu.shtml
  Paskat ne mitään paljastuksia on, kyllä poliisista helvetin moni tietää, kuka poliitikko käy ketäkin naista painamassa ja ketä naispoliitikko levittää jalkansa jollekin . . . Eivät vaan kerro, kuin ihan vahingossa. Talkkarin kolleegoiden ammattietiikka ei anna periksi, että edes kertoilisi omalle muijalleen saatika kavereilleen, se nät sitä ammatilista luottamusta,  
  Johan vuonna 2008 Ilkka ”Ike” Armas Mikael Kanerva jäi kiinni, kuin paskaliekki "ilotytön" kanssa hääräämisistä, tosin tällöin txt- viestien muodossa. Talkkari ei voi uskoa, että ao. "sonni" olisi vain tyytynyt pelkkään näpyttelyyn . . .
   Tukiaisten siis ihan sama kumpi, Tuhti tai kooma on kyseessä niin glamourinen alamäki itämaistyylisestä salaattipedistä, escort- palvelujen kautta Barbi- tyyliseen topless- show:in pahasiin pubeihin on siskosten tie käynyt. 
  Ja olihan tässä jokunen aika sitten juttua, missä ilotyttö paljasti tosin ei nimeltä, että olisi joku kansanedustaja käynyt säännöllisesti päivä- ja iltapanoilla. Onhan hiirellläkin himot sanotaan ja kansanedustajan paineet pitää jotenkin poistaa, kun lainsäädännöinen työkin on stressaavaa . . .

  Ex- pääministeri Vanhanen kokeili perinteistä tyyliä seuranhakupalstalta ja nopeuttaakseen prosessia otti ja kokeili nettiä, josta sai haaviinsa " Pääministerin morsiammen"  ja kirjan mukaan vilkasta oli kuulemma fyysiset tapaamiset . . . ei kuulemma jäänyt mikään paikka lipaisematta, itse Susan ( Kuronen ) Ruususelta . . . Mutta kuulemma itse pääministeri oli tylsä rakastaja, lie tyyliin; Kaksi työntöä ja tuijotus. Kyllähän Susanilla on kokemusta miehistä, Talkkarin tuttuhin kuuluva lähipiiriläisen mukaan. Herrasportaassa kiipeäminen ylöspäin sitten lipsahti kalkkiviivoilla, ei lie ollut ovulaatio kodallaan juuri silloin Susanilla. Sillä johan on lapsia ehtinyt tehdä muutaman "onnekkaan" kanssa . . .  ei hätäpäivää vielä moneen vuoteen.

  Ja jälleen on wanha sanalasku voimissaan: Ken kuuseen kurkottaa, niin se katajaan kapsahtaa.

tiistai 4. joulukuuta 2012

Liukastumisia . . .

  Ja taas on alkanut se aika, kun on liukasta ja ihmiset vetelevät nutulleen / pannut / kaatuvat, syystä tai ilman. Vielä ei ole ollut täydellistä pääkallokeliä jossa askeleen eteenpäin ottamalla liukuu pari taaksepäin. Tai sitten jo pelkkä tuuli vie ihnistä eteenpäin . . . ei siinä paljon täydetkään pussit paljoa paina . . .

  Mutta muistoja menneiltä ajoilta, joissa kaatunut ja itsensä loukannut on yrittänyt  . . .  ehkä vilpillisin keinoin hankkia sairaslomarahaa, sekä ylimääräistä korvausta:

 Tapaus 1. Ent. putkavahti oli lähtenyt viemään koiraa ulos ja tottahan toki koira oli nykäissyt ja emäntä nurin ja jalka poikki. Toki entisellä putkavahdilla oli tuttuja poliisissa, joten partio oli sen 10 kuvaa ottanut tapaturmapaikalta. Talkkarin isännöitsijä- kaveri oli sitten joutunut ihan viran puolesta kuulusteluihin ja kas kummaa . . . Ilmeni se, että ensinnäkin se lumeen tallattu kinttupolku ei ollut edes kiinteistön omistamalla tontilla. Ja toiseksi kaatumispaikka oli helvetin monen metrin päässä tontin rajasta. Ja vaikka olisi kaatunut tontin rajojen sisäpuolella, niin ao. paikassa oli nurmikko, tosin tapahtuma hetkellä lumen alla.
  Summasumaarum: Kannattaa katsoa, että ao. kulkutie on virallisesti karttaan merkitty, sillä ihan mistä tahansa kinttupolulla ei välttämättä korvauksia saa, ellei omasta.

  Tapaus 2. Espoolainen ekonomi oli kaatunut erään kauppakeskuksen ulkopuolella ja oli kiinteistöpäällikköä lähestynyt sauraavanlaisella sepustuksella: Kaaduin xx- paikassa z- päivänä y- aikaan ja satutin lonkkani sekä ranteeni. Öisin ei ole särkyjä, joten ei luita oli liene poikki. Jos särky jatkuu päivisin, niin menen läkäriin jolloin kustannukset joutuu kiinteistö kustantamaan . . .  jne. jne. uhkailuineen poliisista ja oikeudesta.
  Summasummarum: Talkkari neuvoo, myös tätä korkeamman korkeakoulututkinnon suorittanutta ekonomia;
  Jos kaadut ja loukaat itseäsi, pyydä vaikka poliisi paikalle / ota kuvia itse paikasta ja ympäristöstä, niin korvausten mahdollinen maksaja saa täydellisemmän kuvan ao. alueesta ja olosuhteista tapahtuma- aikana. Tai jos löytyy joku todistamaan kaatuminen. Käy samantein lääkärissä ja pyydä mahdollisesta vammasta todistus. Ota yhteyttä kiinteistöä hoitavaan yhtiöön tai isännöitsijään ja reklamoi asiasta. Homma alkaa silloin jauhamaan byrokratian rattaissa, eikä turhia viivästyksia yms. silloin tule.  

  Mutta ettei kaikki olisi helppoa, niin on sillä merkitystä, millaisilla jalkineilla tai millaisessa kattokännissä kaatunut on ollut . . . joskus jopa on laskettu hiekanjyvien määrä / m2 . . . jos nimittäin liikaa alkaa paukuttelemaan henkseleitä ja 1 000 000 euro korvauksia luuleen saavansa. Joku roti sitä pitää olla kerjätessäkin, sanotaan.  

 Ja tulevan viikon sääennuste: Liukasta ja helvetin liukasta, sekä mahdollisuus että alavilla mailla on hallanvaara . . . Yhtä tarkka, kuin ilmatieteen arvauslaitoksen ennuste.

maanantai 3. joulukuuta 2012

Antavia asuja ja kolmiodraamaa.

  Ei näköjään Brad Pittillä ainakin aikoinaan päätä paljon paleltanut tai sitten herralla oli helvetin nopeat jalat. Mennä nyt Tysonin ex- muijaa höyläämään . . .  Totta vai tarua, tiedä häntä sitten.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012120316401898_vi.shtml

  Linkissä Tysonin ex- muijalla on päällään tosiaan antava asu . . . Ja täällä revitään kirkuen otsikkoja huomattavan paljon enemmän kangasta Helena Ahti- Hallbergin päällä olleesta luomuksessa:
http://www.iltalehti.fi/tanssi/2012120216400399_tn.shtml
   Vai olisiko ao. asu jonkinmoinen mittari rohkeasta pukeutumisesta pohjolan malliin ? ? ? Siinähän toki voi kylmässä nännit tulla esille, kuin nortin natsat, jos rintaliivejä ei käytä . . .  Talkkaria ei korpea yhtään, sillä tuli varmuuden vakuudeksi laitettua tallennus päälle, että voi tarkastaa asian vaikka kuva kuvalta, mikä siellä vilkkuu . . . 

lauantai 1. joulukuuta 2012

Viikon villit jutut . .

  Ensinäkin ehti itse glanourinen suurus siirtää tuon painavan suuruutensa jokusen kymmenen minuutin jälkeen siirtää  glanourisen ruhonsa itse oikeussaliin . . . Lie melkein puskutraktoria tarvittunun , , mutta itse lapin shamaan tait tuiaisten, kynnysmatto ei ilmestynyt sitten oikeustalolle hernesaareen . . .lie on lapinmies ottanut herneen nenääsä . . .
  Mutta kysymys kuulukin, että onko kyseessä ihka- aito lappal ainen neljä tuulen päihineen omistava vai ns. lappiin tullut  ...  lantalainen tsm.  kuten ailkupräiset tuppaavat kutsumaan  . . .

 Tulee vaan mieleen heitää tämä linkki:
http://www.youtube.com/watch?v=btPJPFnesV4

 Mutta toki vastapuolella on oikeus antaa vastineensa, joten se lienee riisuttuna versiona on tämä :
http://www.youtube.com/watch?v=ZyhrYis509A

  Toki lukijat ovat huomanneet suurimoisen samannäköisyyden  . . . eihän siitä voi erehtyä , , eihän . .

perjantai 30. marraskuuta 2012

Pikkuinen pyry . . .

  Se on sitten talven ensinmäinen kunnon pyry rantautunut etelään. Ja heti alkoi ainakin VR:llä ongelmat, pikkuisen on junat myöhässä. Mitä VR lupaa, siitä ei sitten pidetä kiinni, tiistainahan oli ao. laitos uskotellut kansalle ettei mitään hätää olisi lumen tupruamisesta.
  Ei sen puoleen, kyllä maanteilläkin on rytissyt, kas kun taaskaan ei väki osaa höllätä sitä kaasujalkaa liukkaalla. Ennen vanhaan, kun autoissa ei ollut mitään kuskeja avustavia elektronisia vimpiamia, niin ei tainnut olla yhtä paljon metsään ajoja.

  Talkkari muistaa mutaman talven takaa, kun ehdottomasti bemarikuski halusi päästä ohi, vaikka oli luikasta. Ja eihän  siinä mennyt, kuin muutama kilometri niin bemari oli ojassa. Talkkari toki vastuulisena autonkuljettajan pysähtyi ja meni tarkastamaan kuskin kuntoa. Kunnossahan tuo oli, mutta helvetinmoinen palskan lemu oli kabiinissa. Ja pienenä piruiluna Talkkari ihan ohimennen kysäisi, että taisi olla kiire tähän ojaan, kun tuolla aikasemmin ohittelit . . . Vähän piti siinä auton ovella heilauttaa, kun päälle pyrki tulemaan, sai siinä sitten kuhmun päähänsä. Ja toki Talkkari soitti poliisin pailakke, joten joutui kaivamaan kuvetta liikenteen vaarantamisesta . . .  Talkkarille kun ei vittuilla, edes vapaa- ajalla. 

  Ja tänään lumitöissä juuri oli siihen paikkaan pysäköinyt, mihin Talkkari on ikimuistoisista ajoista lähtien tehnyt lumikasan ja tuli se siihen nytkin. . .  Nimittäin jos aikoo autonsa kaivaa sieltä hangen sisältä, niin menee siinä tovi jos toinenkin . . .  Jos noita kasoja alkaa tulemaan katojen varsille paljon, niin Talkkari käy romiksestä ostamassa kasan peilejä ja anteenneja koreisteleen ne niillä . . . On siinä pojilla pohtimista, onko kasan sisällä auto vai ei . . . Pientä piruilua täytyy talven harmauteen pojille järjestää, pitää mielen virkeänä.

torstai 29. marraskuuta 2012

Hengellistä viestiä vai vitsiä ? ?

  Taas alkaa olla aika, kun myöhäisherännäiset uskoon tulleet viihdetaivaan tähdykät alkavat fariseuslaisten tavoin esittää ulkokultaista uskonnollisuuttaan, mutta poikkeuskin toki joukkoon löytyy . . . On entisiä ja nyt jo vanhoja missejä, ketkä ovat heittäneen ulkoisen kauneuden palvomisen ja alkaneet toitottamaan raamatun ilosanomaa julkisesti.
   Ja vielä niittinä joulun tuloon on se, että ex- Nightwish diiva Tarja Soile Susanna Turunen-Cabuli tulee tekemään jokavuotisen joulukonserttisarjansa, lie ei rojaltit ja "El Toro" Marco Capulin ansaitsemat summat riitä koko vuoden suureelliseen diivan elämätyyliin ylläpitämiseen.

  Samoin jälki- uskoontulleita on salarakas Marttina Aitolehti , tuo persaukinen uusherännäinen ja  joulun melkein nerokkaan kampanjansa "hengen" luojatar . . .  Muina hengessä mukana ja rahaa jakamassa on toki Pertti "Dingo" Neumann ja asunto- ongelmansa kanssa kamppaileva Ilkka Juhani "Frederik" Sysimetsä. Pojat tarjoavat kovia paketteja ja Marttina pehmeää, joluna . . . kas kun lapset viettävät perhejoulua isiensä perheiden luona tällä kertaa.

  Itse hengellisen herätyksen lie taas kankkusessaan tai pilleripäissään saanut ja itseoikeutetusti edesmenneen isöäidin kuolivuoteen ääreen vienyt feikkienkelin ja glamourisen esirukoisen lausuneen Tuhdin Tukiaisen uskoa ei pidä kenenkään epäillä tai väheksyä. Kestihän sitä hengellistä hetkeä lie vuorokausi tai pari, kun kiire oli hoitamaan barbimaisia topless- sylitansseja.
  Saihan tuo myös Kanarialla turistipapilta jonkinmoisen esirukouksen tai sen tapaisen liturgian pätkän, että löytäisi sen rikkaan, vähän vanhemman ja mieluiten Miamissa asuvan miljonääri- aviomiehen. On siis ruotsalainen herra Urban, suoraan Sollentunasta taaksejäänyttä elämää ja urbaani legenda  . . .

  Kun eläin on ns. heikoimmillaan tai varomaton, niin silloin saalistajat ja raadonsyöjät iskevät . . . Vähän samanlaista toimintaa harrastavat tietyt tähtöset, kun ihmisillä viriää juolumieli ja antamisen ilo.  

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Oikeustaisteluja . . .

  On eräillä ihmisillä ongelmia elämänsä kanssa. Frederikin, tuttavallisemmin Reetu ( Ilkka Juhani Sysimetsä )  56v.  on ongelmana päästä ostamastaan ensiasunnossaan ja tulevasta lemmenluolastaan eroon siellä majailevista luusereista ja joilla ei ole edes vuokrasopimusta kyseiseen asuntoon.  Ei taida olla Frederik enään elämänsä loistokunnossa, kun muutaman asunnonvaltajan murinaa pelkää.


  Ilmaisia vinkkejä Sysimetsälle:

  Vaihe 1: Lähetä kohtelias kirje, jossa on seuraavanlaisia kuvia:
http://static.iltalehti.fi/viihde/tukkarajuttuMP_vi.jpg
http://johannatukiainen.seiska.fi/wp-content/uploads/2012/11/JOHANNA1.jpg
http://johannatukiainen.seiska.fi/wp-content/uploads/2012/11/t5001.gif
http://aijaa.com/jnsjHZ
  Ja saatesanoilla varmuuden vuoksi vahvistettuna: Jos et xx.xx päivään menessä ole muutanut pois, niin kuvissa oleva henkilö / henkilöt tulevat antamaan sinulle aidon ja Glamourisen nauha-barbi- toples-sylitanssin ja esiintyjä tulee myös juomaan kaikki juomat, missä edes saattaisi olla alkoholia. Samoin tulet menettämään kaikki opiaatit, sekä mielialalääkkesi.
  Ja loppuun laitat vielä tämän kuvan, niin eiköhän kämppä tyhjene välittömästi ja vielä siivoavat sotkunsa.
https://fbcdn-sphotos-h-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc7/408704_4765749022767_598310950_n.jpg

  Vaihe 2:  Jos mitään ei hetkeen ole tapahtunut, niin käy toki tarkastamassa, ettei vaan olisi pariskunta kuollut, kun pumput ovat hirttäneet kiinni kuvia katsellessa. Mutta jos meno jatkuu samanlaisena, niin pirautat vaan tulevalle duoton toiselle osapuolelle ja pyydät yksityiskeikalle ao. osoitteeseen. Niin maksuhan on aito uusi superduetto itse mahtavan suuren Johannan kanssa, laulaa liruttelet silmät kiinni muutaman biisin, niin siinähän homma kuitatuksi.

  Tällä kertaa Talkkari ei veloita vinkistä, vaan ihan kun melkein ollaan eräänlaisia napalankoja siis melkein, sillä Talkkari sai kysäisemällä ja sinä suuri naistenmies Frederik et sillä kertaa. Kas aina ei voi voittaa . . . Harva meitä on rautaa . . . .





tiistai 27. marraskuuta 2012

Bimbot . . . .

  Uutistaivaalla on jo jonkinmoista tunkua, kun yksi sun toinen tyrkkyjulkkis on kunnioitettavasti päässyt lehtien palstoille ja parhaimmat ovat oikein 7:ssä taivaassa. Äidiltä kumihärpäkeet synttärilahjaksi saanut Superblondi- Marjanne Kallio on taas kiitettävästi tuonut kaikelle kansalle tiedoksi mm. paniikki / syömishäiriöistään. Siis jonkinmoinen ennakkovaroitus, mitä saattaa tulla, jos katsojaluvut laskevat tai keikkaa ei pukkaa riittävästi.

  Lehdistön suuri Glamourinen lemmikki, itse Barbi- Johanna on oiva esimerkki, miten asioitaan ei pidä hoitaa. Menojen suhde tuloihin on kääntynyt päälaelleen mutta siis siitä, ns. shampanjaa kun juottamalla juotetaan ja sylitansseja saa tehdä päivät päästätysten.
  Kuulemma vedonlyöntiä käydään kiivaasti, että ilmestyykö Tuksu 27.11- 2012 Helsingissä oikeuteen. . . Talkkari kun ei harrasta vedonlyöntiä, niin säästyipä nekin rahat . . . ei sen puoleen ei ole VIP- huonetta Helsinki- Vantaan lentoasemalla ehostettu Hello Kitty- vaaleanpunaiseksi . . . vielä. Talkkari kyllä tarkoittaa sitä VIP- huonetta, joka tulee ihan valtion kustantamana . . . Ent. Esson ( nyk. abc ) tietotoimiston mukaan Tukiainen saattaisi olla vielä homoseksuaalikampaajastylistipusukalan kanssa Kanarialla.( Tieto oli tosiaan väärä . . . ) mitenköhän Tukiainen on päässyt Suomeen kenenkään huomaamatta ? ? ? 

  Superblondin ei tule myöskään sortua salarakkaaksi, ei varsinkaan alkaa hoilottamaan siitä itsestään kuten Fingerroos ja Kortelampi, Aitolehti- Eerikäinen. 
  Marikalla on vähän hiljaisempaa tai muutoin löytänyt itselleen ns. uran itseoppineena seksuaaliterapeuttina, eli onko tämä uudenlainen lanseeraus vanhasta kunnon ammatista . . . Mutta Marttina onkin kyllä kiitettävästi ollut esillä . . . ja yllätyksellisesti tehnyt menneiden suuruuksien Neumannin ja Frederikin kanssa joululevyn. Pitäähän sitä jollain tapaa saada lompakkoon täytettä, kun on toinenkin lapsi tullut pullautettua maailmaan. Lasten isät eivät lienee ajatelleet ryhtyä kustantamaan Marttinan yleellistä elämäntyyliä.


  Myöskään ei kannata tallata 32 vuotta vanhemman jalanjälkiä, kyseessä on itse Tiina Botox Jylhä, mm.  taitelija Palmun entinen ja Hormooni- Tapen nykyinen. Sillä edellämainituista varoittavista esimerkeistä ja yhteen laskettuna jylhästi on Tiinalla eniten ulosotossa, rapiat 300 000 euroa, erilaisina korvaksina yms. ja toki oikeuden määräämänä.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Seksistä kysymys: Talkkari vastaa . . .

  Ja taas on se aika, jos ei kuukaudesta niin ainakin muutoin tyhjentää tietolaari epätietoisille, mm. seksin saralta.

  Eli ensinmäinen kysyy kalorien kulutuksista:
Orgasmin jälkeenhän sydän hakkaa aina kovasti niin olen miettinyt, että polttaako itse orgasmi myös kaloreita ja vahvistaako se sydänlihasta jotenkin? 
  Talkkari vastaa: Toki kaikki ns. ylimääräinen liikunta lisää laorien kulutusta ja mikä sen mukavampaa, kuin puolison kanssa pelehtiessä. Samalla tulee ensinnäkin kaksi ihmistä yhtyneeksi ja samoin kaksi halua tyydyteksi . . .  siis noin yleisellä tasolla. Ja tässä vähän faktaa: Seksissä kuluu kaloreita noin 100-200 (riippuu seksin laadusta), orgasmi lisää kalorinkulutusta noin 60-100 kcal, pitkä ja intensiivinen esileikki voi myös lisätä kalorienkulutusta. Eli on kannattavampaa olla kotona puolison kanssa ja vaikka alasti ajaa toisiaan takaa, sekä sitten kliimaksina hoitaa homma huojuvan keittöpöydän ääressä, tulee näet vähän lisää jännitysmomenttia mukaan ja syke säilyy korkeana . . .

Toinen hyväkäs kysyy:  Mitä voin tehdä, kun on tuo vehje "liian iso" ? 
  Talkkari vastaa: Jaahas, taas tällainen tapaus . . . likkaa ei olla venytetty tarpeeksi "sisäkumin" osalta tarpeeksi / lämmitetty tarpeeksi tai sukkahousut jääneet jalkaan . . . Mutta toisaalta, jos "vehje / vekotin" on todellakin iso, niin säkkipillin koon omaavia naisia on maailma pullollaan, jotka valittelevat partnereidensa vehkeiden riittämättömyydestä . . . eli vakoa on määrättömästi kynnettävänä . . . siis jos vehkeen vaan kestävät. Ron Jeremy lienee hyvä opettaja alalle, jos kumminkin Hollywood kiinnostaa . . . . 

Kolmas onnekas taasen utelee käteenvedosta: Vaimo uhkaa avioerolla, koska masturboin. 
  Talkkari vastaa: Siis ymmärtäin koko jutun niin akka tivaa, ketä ajattelet kun vetelet "harjanvartta eestaas kumikäsineet kädessä" . . . Mutta yks hailee, ken mistäkin pitää. Voit toki melkein visuoda ja kertoa valkoisen valheena, että muijasi mirriähän sinä ajattelet, kun miljonääriksi tulet taas kerran, puhtaana käteen. Toki pieni pikapalaveri ei ole pahitteeksi kysynnästä ja tarjonnasta . . . ja ihan liikemaailmasta kuultuna, joskushan ne kohtaavat tyydyttävinkin ellei peräti hedelmäsin tuloksin . . .


 Ja taas on pieni pakko Talkkarin riipaista pikku känni, että kuvitteellisesti visuaaliset kuvat ao. taphatumista saa pois verkkokalvoilta . . . .




 

Tyttömme maailmalla . . .

  Tasaisin väliajoin ruusunpunaisten lasien läpi katsoen ja uskoen kaikkien mallimaakareiden juttuja, lähtee missejä ja muita tyrkkyjulkkiksia maailman valloitukseen.

 http://www.voice.fi/viihde/totuus-ex-miss-suomen-kansainvalisesta-urasta-paljastui-piparityttona-las-vegasissa/2/44146 
  Ei ole kohulähdön jälkeen antanut kunnia periksi tai sitten sillat on poltettu niin totaalisesti, ettei paluuta ole, edes kunniatonta. Joskus se suuri ego ja / luulo omasta suuruudestaan ja ultimaattisesta karismastaan on liian suuri. Mutta maailma kyllä opettaa, sen voinee kertoa yksi sun toinen missi . . . vaikka Porvoon suunnalta.

  Palstamillimetreillä laskettuna, ei ole Tukiaisten voittanutta ja ei taida ihan heti uutta tullakkaan, on tämä vanhempi / isompi / lie myös "hullumpi" pitänyt asiasta huolen. Pikkusisko kun on sairastunut 1- luokan diabetekseen . . . ja joutunut himmamaan bailaamista ja glamour- elämää . . . Lie sittenkin ovat terveydenhuollon ammatilaiset saaneet tytön vakuuttuneeksi sairauden vakavuudesta. Omalla painavalla "tavallaan" on suuri barbi- nauhatanssija ja topless- rajansa merkauttanut kiitettävästi Kanarialla pusukalahomoseksuaalikampaajastylistin kanssa tuonut aitoa suomalaista kännikulttuuria tunnetuksi . . . kyllä siinä varmaa neekerikin kalpeni ( suotakoon anteeksi Talkkarin käyttämä kielikuva, ei rasistista tarkoitusta ) kun barbimainen tuhtitukiainen syliin lässähtää ja kumipallot karkkien joukosta nenän eteen tulla tupsahtaa . . .

  Ja on toki muitakin, keiden menneisyys autuaasti unohdetaan. Anu Saagim, tuo ”Gonjan prinssin” ex- puoliso tuli Suomeen naimakaupan kautta wanhaan kunnon neukkuaikaan . . . ja lie ei pelkästä rakakaudesta ollut kysymys silloinkaan . . .  pois oli "kaunokaisen" päästävä ja kun hinnasta sovittiin niin onnistuihan se . . .
  Kerta ollaan jutussa samalla suunnalla, niin esiin tulee itse 50- aloitteleva Tiina Jylhä, tuo kasvonsa ja ryntäänsä THE LOOK:in nimiselle "kauneus"klinikalle antanut monialaosaaja. Yksityiselämästä ei ole kovinkaan paljon tietoa, mutta lienee jotain suuntaa antaa oikeudenkäyntien pöytäkirjat . . . Uusimpana "valloituksen" on herrasmies, joka tunnetaan ainakin kuntosalipiireissä nimeltä TAPE, Tapani Valkonen. Syy vai seuraus, että mies on taas joutunut viranomaisten "hampaisiin" ? ?  Kuulemma taustalta löytyy mm. ei niin yllätyksellisesti dopinaineita ja ei kännissä vaan huumausaineiden vaikutuksen alaisena autolla ajelua . . .

  Toki ei pidä unohtaa "miljonääri"äitejä, Maria & Ninaa . . . mutta lie on isännillä "pussit tyhjinä" kun täytyy lapsille karkkirahaa hakea telkkariohjelman kautta . . . 

  Ja lisää ns. paljastuksia Talkkari tulee tarjoamaan, jahka ehtii tietotulvasta kaivaa esille . . . .

lauantai 24. marraskuuta 2012

Pikkujoulujen viettoa . . .

   Talkkari kera naisensa tuli sitten kutsutuksi erääseen pikkujoulupippaloon, jossa itse isäntä oli tehnyt viinit ja syömiset. Ja toki pukukoodi oli tiukka . . . Alan ammattilaiset tuli pukeutua alansa työasuun ja seuralaisilla oli vähän vapaampaa . . . Hyvä ja paha miten ottaa sitten. Sillä osa oli ns. perustyöntekijöitä, joitain osastopiälliköitä ravatit kaulassa ja muutama muukin, hieman poikkeavan tapaisesti pukeutunut. . . .
   Mutta pöytään käytiin ja isäntä alkoi tuotattamaan jouluruuan tapaista sorsseliä poytään, kaiken kansan ravitsemiseksi. Talkkari vaikka on periaatteessa melkein kaikkiruokainen, niin viimeistään alkoi tökkimään siinä, kun ns. joulukinkkua kannettiin pöytään. oli nimittäin sika mm. jäänyt kaltaamatta siis karvat sun muut poistamatta . . .
  Samoin edisti Talkkarin siirtymistä toisaalle se, että isäntä jakeli marjaämpäreitä ns. vara- astioiksi, jos wc olisi varattuna. Sillä tuli huomattua, että tuleva ja lie entinen viinintekijän litkut kiersivät yhden sun toisen "pakissa" Toisin sanoen siis, paska haisee ja balalaikka soi . . . ja menee varmaan se viikko, kunnes kiinteä ruoka pysyy sisällä.
   Luojalle ja tyttöystävättärelle kiitos, siis todella hienostuneen makuaistin ja ennakoinnin, eli kotiin mentiin  . . . tottaahan toki gourmet- ravintolan kautta . . . bon apetit . . . Tosin ja jälleen luojalle kiitos, kyseisessä ruokalassa sai ns. oikeita aineita ja niinhän siinä kävi, että kun jalat ei kanna niin otetaan . . . . ukko olalle ja kipitetään kotiin 12 cm. koroilla. On se melkoinen nainen tuo Talkkarin tyttöystävä ja tuleva morsian . . . ja suurella äänten enemmistöllä päätettin, että se lasten teko jätetään sitten nuoremmile, mitä nyt vähän vehkeiden viihdekäyttöä harrastetaan silloin tällöin . . . 

perjantai 23. marraskuuta 2012

Escort seuralainen, mitä se onkaan ? ? ?

  Ja taas on leimahtanut internetissä ja vähän muuallakin keskustelua ns. escort- palveluista. Eräänä varmaankin "suurimpana" on tuotu esille itse glamourinen J. Tukiainen, siis tämä vanhempi ja isompi. Talkkari ymmärtää, että aika menee eteenpäin ja moni asia muuttuu matkan varrella. Esimerkiksi ennen oli rehellisesti keinosiementäjä, nykyään on käytössä fiinimpi nimitys; Seminologi.

  Ja ennen puhuttiin naisista, jotka myivät seuraansa niin riippuen vähän hinnasta ja aikakaudesta, joko kurtisaanina, ilotyttöttönä, prostitoituna tai huorana. Ja puhelimen keksimisen jälkeen tulivat markkinoille ns. Callgirl;it. Escort- palvelu mielletään tasokkaaksi naisolennoksi, joka ei myönnä antavansa rahasta, mutta tietysti antaa jos hinta on sopiva. Talkkarilla ei toki ole kokemusta moisesta, mutta ihan perusajatuksena on, että kaikilla on hintansa . . . kunhan latoo vaan tarpeeksi rahaa eteen, niin "irtoaa" keneltä tahansa.

  Talkkari ja moni muukin lie on hämmästellyt, että jos tytölle tarjoaa illan kaikilla mausteilla, niin panemaan pääsee . . . siis yleensä. Eli lienee ei kuitenkaan ole kyseessä mistään ammattilaisesta tai edes amatööristä, vaan silkasta antamisen ilosta silloin on saatu . . . niin ja mies antanut. Tällä logiikalla ajateltuna ns. salarakkaiksi paljastuneet eivät ole sitä ihteään, vaan ihan antamisen ilosta antaneet  . . . kas kun ei ole kaikella kansalla tietoa rahan vaihtumista intiimipalveluun. Mutta, mutta miten nämä tietyt julkkissalarakkaat oikein elävät, kun palkkatulojakin on viimeisimmän verotuksen jälkeen alle toimeentulo rajojen ? ? ?

  Ja jälleen kuiskutellaan ja jossain "törky"julkaisussa on arveltu, että itse glamourinen J. Tukiainen antaisi ns. escort- palveluja, malliin 2000 euroa viikonloppu . . . Tosin julkitulo oli vuonna 2010 . . . ja siihen kun laitetaan jokunen kymmen kiloa ja paljon ns. shampanjaa, niin  . . . joko palvelun tarvitseva on täysin umpisokea.  Ja eräs kaappaus kuolevasta sensaatilehden ( HYMY) jutusta: Johanna on kertonut palvelun sisältävän rohkeaa strippausta sekä ”täyden palvelun escortia” mitä ikinä se sitten tarkoittaakaan.
Toisaalta pienellä varauksella ja viimeaikaisia tapahtumia tutkaillen, voi joku jonkun puolueen piiripäällikökin sen maksaa . . . .

   Vanhaan hyvään aikaan kun reissussa oltiin:
Isäntä oli etelässä, niin lähtetti sähkesanoman kotiin: Myy sonni ja lähtetä tonni tänne. Ja sitten vastaavasti emännän ollessa etelässä lomilla, tulee sähkeen mukana rahaa ja viesti: Tossa on tonni, osta uusi sonni. Näin siis ennen EU_ maatalousTukiaisia . . .

torstai 22. marraskuuta 2012

Matkailua malliin Tukiainen & co.

  On ollut Talkkarilla ratkiriemukkaita hetkiä, tässä syksyisessä harmaassa ilmassa kun on käynyt lukemassan Tonni- Keihun blogia Seven- Hevenissä. Siis näin julkisesti täytyy tämä asia myöntää, mutta jotain muutakin positiivista on tapahtunut, on lähtenyt paino putoamaan ja kroppaa kiinteytymään. Ei tarvitse kuin hiukkasen vilaista tuksun kuvia niin jo tulee tulipalo- kiire hilppasta paskahuussin puolelle.

  Viimeisin episodi mallia: Kanarialla Playa Del Inglesissa ei ole vielä päässyt loppuun, sillä on Tuksu homoseksuaalikampaajansa ( glamourisen itsensä käyttämä ilmaisu ) on jymähtänyt Kanarialle. On kerrottu tai kuviteltu, että eivät olleet heränneet ajoissa ja jostain kumman syystä kone ei odottanut itse suuruutta . . . Onhan hän saattanut entisen ulkoministeri Ilkka Kanervan kuisalliseen tilanteeseen ja tätä kautta Kaverva on ottanut poliittisen vastuun ja eronnut. Joskus on sormet nopeammat, kuin ajatus.

  Jos vuonna 2008 Kokoomukselle naurettiin, nyt on vuorossa sitten Keskustapuolue. Oli joukko piirijohtajia, sekä puoluesihteeri Laaninen ( 02- 05.11 ) myöskin samaan aikaan Kanarialla. Talkkari ennusti, että varmaan jotkut menevät kansan pariin ja toki Tukiaisen glamourista barbi- nauhashowta katsomaan. Ja kävihän siinä tismalleen niin, kuin ennustettiin tai siis Talkkari ennusti.
 Mutta ryppyjä tuli rakkauteen Tukiaisen ja salaperäisesti kadonneen "miehekkään kaljun suomalaisen miehen"  paikallisesta Bar Nauru:ssa ja kun maksun aika alkoi koittamaan, niin Tuksu teki oharit eli yksinkertaisesti ns. " juoksubaarit".  
  Talkkarin saamien, mutta toistaiseksi täysin tarkastamattomien tietojen mukaan ainakin yksi, ellei useampi piirisihteeri ole käynyt etsimässä tupeeta eli peruukkia kaljunsa peitoksi. On puhelin varmaan pirissyt yhden jos toisenkin kerran mm. Mauri Pekkarisella, kas kun mitä luultavimmin hän voi tietää ao. pukeutumistyylistä jotain. Joskus joku Talkkaria aikoinaan lohdutteli: Ei parta pahoille kasva ja tyhjä pää ei kattoa kaipaa. 

  Ja on paikallisten mukaan Glamourinen melkein Barbin näköinen laskeutunut normi rantapummin asteelle, kun rahat on juotu ja kotiin ei pääse, kas kun tunnettavuudella on huonot puolensa.
  Nimittäin on luultavaa, että lentoasema muttuu poliisi asemaksi, juuri tämän naurettavan Bar Naurun juoksubaari episodin takia.
  Ei taida ehtiä bisneksiltään ruotsalainen Urban auttamaan Tukiaista pulasta, ei sen puoleen yhteudet pätkivät vielä viimeisimmän hirmumyrskyn johdosta MIamiinkin päin . . .  Jäljelle jää luultavimmin stylisti- homoseksuaalikampaajan perseen hyväksi käyttö. Tuksu on näet tehnyt järisyttävän huomion, että Kanarialla pörrää helvetin  paljon homoseksuaaleja . . .

  Eiköhän koko maa ole taas 7:ssä taivaassa viikonlopun jälkeen . . . .

"Valtio" valtion sisällä.

  Tietyt asiathan on jo rikoslaissa krimilisoitu, eli jos jotain teet niin tuomiohan napsahtaa . . . Mutta eräät tahot ovat asettuneet ja / tai leikkivät olevansa "viranomaisia". Eräänä parodiana oli ja on yksityistä pysäköinninvalvontaa "suorittavat" yhtiöt. Ei niin uutena, mutta nousevana ilmiönä on tulla tupsahtanut mm.  Tekijänoikeuksien tiedotus- ja valvontakeskus TTVK ry, mutta pekkaa pahemmaksi ei liene jää Teosto:kaan.
  Lie on tähän asti pelottelutekniikka toiminut TTKV:llä, mutta näköjään yksi sitkeä sissi on lähtenyt sotajalalle "tuulimyllyjä" vastaa.
 http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012112116356490_uu.shtml
  On todella ihmeellistä, että jos pyytää tarkkaa laskelmaa, mitä yksityinen salapoliisityö on maksanut, niin vastauksena on, itse Antti Kotilaisen sanoin;  - Ei mulla ole mitään exceliä siitä antaa. Se on työtunteja. Kaikkeen menee tietty määrä työntunteja ja lakimiehet niitä hoitaa. Ja seuraava kysymys kuuluisi: Ainoastaanko lakimiehet ovat kaivaneet tytön ip- osoitteen ja pystyneet todentamaan juuri tietyyn tietokoneessa tehdyn tallennuksen ? ? ? Miten on TTKV pystynyt todentamaan laittoman tallennuksen, esimerkiksi BITTORRENT- verkossa  ? ? ?  Onkohan kyseiseen verkkoon "joku" toki aivan täysin tuntematon taho ujuttanut "jotain" jolla kaivaa laittomat lataajat ? ?  Mutta onko se sitten laitonta, mutta sehän on sitten eri juttu . . . Tosin aina ei tarkoitus voi pyhittää keinoja ? ? ?


  Talkkari ymmärtää täysin, että myös aineettoman hyödykkeen käytöstä tulee maksaa, kuten tässä tapauksessa CHISU:n levyn sisällöstä. Mutta tulikohan tässä kyseisessä tapauksessa hiukkasen liian järeitä "aseita" käytetyksi, tykillä ammutaan hyttystä ? ? ?  Toki uutisointi on mitä on ja käytössä on muutama lehtiarkitteli mutta kumminkin . . .

  Kummallisuuksia on kauempaankin, sillä jokaisesta CD-R tai RV levystä menee vero, siis vaikka omia kuvia, kirjoituksia yms. omaa tuotantoa niihin tallentasit. Erään laskeman mukaan ns. TEOSTO- vero on luokkaa 30- 50 % myytävästä tuotteesta, toki siihen vielä lätkäistään alv. Jostain Talkkari oli lukevinaan, että kirkoissa kailotettavista virseistäkin olisi pitänyt maksaa Teostolle . . .  Ja mihinköhän vero olisi tilitetty, kun säveltäjä on kuopattu joskus 1800- luvun alkupuolella ? ? ? 
 


keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Ympyrä sulkeutuu, Poliisihallitus tutkii

 Johan tässä kuukauden alkupuolella Talkkari visioi sitä, että kun Keskustan puoluepamput livahtivat hyvin ansaitulle lomalle Kanarialle, niin taatusti menevät katsomaan Tonni- Keiju Tukiaisen glamourista- barbi-nauha- topless- show:ta . . . ;
     http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2012/11/kanarian-matkaa-pukkaa.html 

Eli, Talkkari osasi katsoa tulevaisuuteen ja ennustaa jäniksen papanoista, mitä tuleman piti. . .  Lienee joku kepu- pomoista saattoi olla "miehekkään kaljun suomalaisen miehen" joka lupasi maksaa Tuksun juomat Nauru- nimisessä juottolassa. Mutta lie puoluekuri tai "kaveria ei jätetä" - talvisodan henkeen oli herännyt ja olivat raahanneet maksajaksi ilmottautuneen takaoikealle.
  Tuksu ei viinan vetämisen ja maksullisten nimmarien antamisten lomassa huomannut tätä ja kun sampanjanjoille ei löytynyt maksajaa, niin Tuksu lyllersi karkuun, suorittain perinteiset "baarijuoksut".

  Olisikohan vielä jollain tapaa Tuksu jonkinmoinen poliittinen "uhka" malliin Silvio Berluscone, kun poliisihallitus on alkanut tutkimaan Keskustan puolujohdon ja piiripiälliköjen reissua . . .
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288518123631.html

  Mutta monista kyselyitä huolimatta, Talkkari ei ala ennustajaksi. Tai jos alkaisi, niin kaikki lottovoitothan ja varsinkin ne suurimmat miljoonapotit tipahtaisivat Talkkarin tilille.
    

tiistai 20. marraskuuta 2012

Topless rajoja . . .

  Taitaa olla jonkinmoinen pieni diplomaattinen kähinän poikanen Suomen ja Espanjan kanssa, kun kuulemma Tukiaisista se tuhdimpi ei kuulemma mahtunut koneeseen, kera pusuhuuli homppelinsa kanssa. Tarkistamattomien tietojen mukaan, ei mitenkään yllätyksellistä ollut että myös alkoholilla oli ja on osuutta asiaan. Tavallaan on onni onnettomuudessa, että Kanarialla ei pakkanen juuri pane, mutta eihän Tuhdilla ole mitään hätää, kun vararavintoa on yllinkyllin ympärillään, kukin kantaa läskinsä. Kansan suussa käsilaukkuhomon- nimityksen saanut ns. kampaaja, taasen voi ja varmaan jakeleekin persustaan yöpaikan toivossa. Tuhdillekin on selvinnyt, että Kanaria on ns. homoseksuaalien "paratiisi" . . . siis luojan kiitos ei se  rikkaalla, keski- ikäisellä, Amerikalaisella kaappihomolla ei seiso Tuksun edessä ja tuupaisi rojut torveen, sekä aiheuttaisi yhden ns. moniongelmaisen piltin tähän raakaan maailmaan.

  On myös Tukiainen vedellyt rajoja esiintymisiin ja paljonko paljasta pintaa näyttää glamourisessa barbi- nauhatanssi- show:ssaan. Topless- on kuulemma rajana, mutta tietäin ryhävalaan  aikasemman tyylin hankkia rahaa; 
http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2012/09/lihatiski-salaattipedilla.html
   Siis entiseen kokoon verrattuna, lie nykyisessä Topless- show;ssa on pinta- alallisesti enemmän tavaraa näytillä, kuin nuorena neitokaisena. 

maanantai 19. marraskuuta 2012

Lotrailua . . .

  Yhä pahenevempi ongelma on kaduille kuseksivat jurriset, varsinkin viikonloppuisin. Lie ei ole enään lainkaan häpyä olla näyttämättä häpyä ja killuttimia kaiken kansan ihmeteltäväksi. Talkkari muistaa erään trendiravitolan ja varsinkin sen viereiden talon ja porttikongin. Siellä kyllä aamuyöllä lainehti ja haisi seuraavana aamunakin. Mutta kolleegat keksivät oivan keinon hoitaa ongelma kuntoon . . .  Ensinnäkin alkuun painepesurilla tuuppasivat vettä portin altä kuseksijoiden nilkoille, mutta kun tuli ns. rapakelit niin laittoivat suuttimen tai pari ylhäältä valuttamaan vienoa vesisadetta muistuttavasti.
  Maailmalla on hieman toiset konstit kunniassa ja Intiassa kadulle lorottajia odottaan jonkinmoinen epävireinen serenaadi:
http://www.mtv3.fi/matkailu/ulkomaat/artikkeli.shtml/1656064/kaduille-virtsaaminen-ongelma-intiassa--jarjeton-rajoituskeino-kayttoon

  Suomessa ei liene suuressa mittakaavassa kokeiltu ja voisi ajatella käyvän niin, että pillipiipari löytää huilunsa omasta perseestään ja rummun paukuttelija saisi rummusta. Paha vaan, että tavallisen ihmisen liemien laskelun kuvaaminen on tavallaan kiellettyä . . .  mutta oiheinen kuva Tampereelta menee julkkisista suurimman ( painonsa puolesta ) piikkiin ja on julkaistu ties missä ( ottaa ja voi nauttia, jos siltä tuntuu ):
http://www.seiska.fi/c/87840/1587_johanna.gif

 Ps. Mutta mikä valmistautuminen julkikuseskeluun . . . kumisaappaat jalassa . . . . 

torstai 15. marraskuuta 2012

Talvivaaran lurahdukset . . .

  Taas on ja monenko kerran 1- joitain kertoja vaan ja ihan vähän vaan. . ..  lurahtanut prosessien jätevettä sinne sun tänne . . . Mutta kun iso raha puhuu, niin pikkuinen mökkiläine pitäköön mölyt mahassaan. Menee ja vaan saunan jälkeen lätäkköön kastautumaan ja olkoon kiitollinen siitä, ettei saa laskua kun ihollensa on otattanut kaivoksen metalleja . . . Ja samaan syssyyn pailkallinen sähköyhtiö nostaa tariffeja, kun ihmiset loistavat kuin naantalin aurinko. Ei näet tarvitse Lapin Kansaa lukea sähkövalossa, kun muija vaan avaa kylpytakin ja kas, siinä on valoa kerrakseen  . . .  Nännitkin menevät, jos ei sentään merimajakasta niin vähintään varoitusvaloista maantiellä.
  Ei tarvis susiparinkaan lähteä hakemaan kirkonkylältä kihloja, kun miehen "siitä" vuollaan sormuskullat . . . ja silloinhan nähdään, tämän sattumuksen kautta, ken on se kylän suurin sonni . . .

  Talkkari onkin harkinnut lihottaa nykyinen akka mahtaviin muotoihin ja uittaa siinä Talvivaaran litkussa, siis jonkinmoista kullan huuhdontaa, uuteen kuosiin vaan puettuna . . .

  Vähän niin, kuin Robinson Crusoe . . . Torstai on toivoa täynnä . . . 

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Ulkonäöllisiä paineita ? ? ?

  Onhan se maailman sivu huomattu, että luomakunnassa ei "harmaavarpunen" menesty, mutta poikkeuksiakin on toki, esimerkkinä vaikka Passer domesticus. Onkohan kyseisellä naaraslinnuilla joku " erikoisominaisuus" että urokset tappelevat naaraistaan höyhenet pöllyten ? ?

  Ihminenkin, siis kumpikin sukupuoli on kautta rantain tehostanut ulkonäköään, mitä erikoisimilla tavoilla. Toki jonkinmoisena poikkeusena voitaneen pitää englantilasten jäykkäniskojen viktoriaaninen aikakausi 1800- luvulla. Lie olleet miehet silloin huomattavan paljon mielikuvuksellisesti rikkaampia, kun piti päässään visioida, mitä mekon alla oikein on . . . Ka kun naisen turpavärkistä ei kaikki näkynyt.

  Oh ja oih nyt on kaikki aivan toisin, poikkeuksena toki vieläkin on nunnaluostarit. Mutta akkojen itsensä koristelu ja muokkaus on Talkkarinkin mukaan mennyt jo "hieman" yli . . .  ei heppi heilahda, vaan huutoyrjö voi jo lentää pelkän kuvan katselusta.
  Tässä muutamia esimerkkejä muualta maailmaa ja tottahan toki, myös kotimaisia  ööö "kaunottaria" tai sen tapaisia, sillä kauneushan on katsojan silmissä:

http://www.contactmusic.com/pics/lf/janice_dickinson_040612/janice-dickinson-spends-the-day-on-malibu_3924959.jpg

 http://www.1000funnypictures.com/Lists/UglyWomenPics/1.jpg

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEjhmS0Zg3V8clao5rdNPBEzDwN07graKcTklYbf5kD4WupRk8GI33V25wJxPeorcrsf6uBhW3LMxXuFrQhGlwjxwZCb-n8eFIKfeXrgp76Ppv865kYnwimzxnGPfw9CG1kwEsz60aBck_v4/s400/ugly-woman.jpg

  Ja jos vain vielä se yrjöpallo pyörii nielussa tai suussa, niin varauksella Talkkari suosittaa näiden kuvien katselua . . . vastuu ja mielikuvitus kun on lukijan edelleen:
http://img837.imageshack.us/img837/1755/48206866.jpg

http://sphotos-d.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-snc7/303596_400068446750379_757070322_n.jpg

https://blogger.googleusercontent.com/img/b/R29vZ2xl/AVvXsEiVqdLMU-qPDmrFBIw1dEn38NAr9vIdcX1JOLcEfJjkfjuYD35d9BOnpkFuDCF11plnK6_d9jBhvmCygHcZHZ0qOFZyERDJqxj89q27zYNXzDAfeIB44_LPGoXyqskZfeL1goVtUIgLrHA/s400/isabelle_caro.jpg

  Jokusen wc- käynnin ja helvetinmoisen hoikistumisen jälkeen Talkkari toteaa, että meitä on tosiaan moneksi, helvetin moneksi. Toisaalta eräät Talkkarin tutut ovat kertoneet, että vaatimattomasti pukeutuneet ja seinäruusuiksi jääneet voivat alla melkoisia ns. " kyrpämyllyjä ". Tämä siis on tuttujen käyttämä eräänlainen kategorinen ilmaisu eräänlaisista naisista, jonka allekirjoittamista Talkkari harkitsee. Kas kun on Talkkarille lähestulkoon aina eteen tupsahtanut kauniita ja halukkaita naisia. . . . joskus jopa vähän vanhempaa vuosikertaakin . . .
 
  Talkkari ja moni muukin mies sen ymmärtää, että jos pakosti ( onnettomuus, sairaus tsm. ) on vartaloaan muokattava, niin se heille se suotakoon, kunhan se sairaus ei ole korvien välissä . . . siihen löytyy kyllä erivärisiä ja kokoisia pillereitä. . . .

 Siis miehet, sanokaamme naisillemme: Rupsahda rauhassa rakkaani . . .
 

tiistai 13. marraskuuta 2012

Wielä kerran . . . Glamouriset .

  Oli maassa raha ja ihmisillä hyvä tahto, kun Glamouristen nauhatanssien osaajista se painavampi "osaajista" tulee takaisin Suomeen, "viihdyttämään" ja alentamaan pubien ja muiden soittoruokaloiden tasoa. Lie ei ole ollut moneen vuoteen, kun dollsdancersin ydinjoukko on ollut näin kauan erossa toisistaan. Kahden rääväsuun sijasta vain yksi ryhävalaan ja jokinorsun sekasikiö on pitänyt meteliä maailmalla. Tai siis täytyy Talkkarin vetää vähän kirjoituksia takasin . . . mahdotonta on ryhävalasta ja jokinorsua yhdistää . . . On kuulemma siskolikalla 1- luokan nuoruusiän diabetes vieläkin ja tämä itseoppinut todistamattomasti neljän ( 4 ) Ällän ylioppilas on myös pystynyt todentamaan siskollaan huonon henkisen kunnon ja poissulkemaan jonkinmoisen alkoholismin.

  Oli eräässä " esityksessä" myös ollut paikalla pastori ja vaimo, jonkinmoinen turistipastori . . . Olisikohan erään ohjelman ( Soitinmenot v. 1985- 1987 esitetty ) rietas pastori Siili ( Erkki Saarela ) ollut paikalla ? ?  Jonkinmoista ohjelman uudelleen lämmittelyä tsm. ? ? ?  Ja pontta asiaan on siten, että MTV 3 oli kuvaamassa "jotain" paikalla.
  Kumma kyllä, tulevan Superhyper- Duon toinen osapuoli, eli Ilkka Juhani Sysimetsä, tuttavallisemmin Frederik tai Reetu jostain syystä oli visusti vältellyt Tukiaisen siskoksista sitä tuhdimpaa. Oli tämä kuuleemma kierrellyt ja kaarrellut siis todellisuudessa vaan vyörynnyt eteenpäin  joka paikassa ja kysellyt Reetua . . . Toki asukin oli glamourisen ihastuttava, vaaleanpunaiset enkelin siivet, kulahtaneet rinsikat ja pinkki tyllihame. . . . Oli  Playa Del Ingelsin kaduilla tilaa tullut kummasti, mukaan lukien paikalliset alkuasukkaat.
  Talkkarin täytyykin jossain vaiheessa kysyä Reetulta pari asiaa . . .  Tallinnan keikasta ja myös vähän vanhemmasta keikasta legendaarisessa Tanhuhovissa . . .  että pitää se paikkaansa, että ei saanut sinä iltana ensimmäiseltä . . .
 
  Talkkarin kaveri oli tänään, siis oli tulossa mutta perui lentonsa kuullessaan, että tänään olisi Suomeen tulossa takaisin, mutta jää ainakin ensi kevääseen ja ottaa koomakännin joka helvetin päivä . . . oli kuulemma sen verran pahaa nähtävää. Ja kun kurlaus on joskus ohi, niin lähtee Tiibettiin munkiksi. 

maanantai 12. marraskuuta 2012

Ammatin vaihto / väärinkäsityksiä

  Talkkarin täytyy nöyränä myöntää, että on kategorisoinut ns. tiettyä kansan osaa, vähän väärään segmenttiin. Sellaiset vähän elämän kolhiman ja kuluttamisen jälkiä jättäneissä ei kaikki taatusti ole juoppoja ja yhteiskunnan elättejä. Oheisen linkin jälkeen Talkkarin silmät aukesivat ja muutamia asioita kun mielessään yhdisteli:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012111116314221_uu.shtml

  Kysymys on nimittäin käpyjen keräilystä, talvet paahtavat hommia ja jos jokusen korpikuusen kyyneleen tipan ottaa ihmisten parissa, niin kateelliset nyrpistelevät nokkaa. Varmaan samaan sarjaan kuuluvat nämä alle kyöhyysrajan alle tienanneet julkkikset, tosin lie kyseessä on ollut lillukan varsien katselua ja marjojen poimintaa . . .  Kas kun käpyjen keräily ja myynti, niin kuin myös marjojen on täysin verovapaata hommaa.

  Talkkarikin on miettinyt pientä alan vaihdosta, alkasi kesäisin olla oleskelemaan vaan ja syksyllä aloittaisi marjojen keruun ja myöhemmin sitten siirtyisi käpyjen kerääjäksi, eipä pääsisi verottaja rassaamaan tilipussia tyhjäksi. Mutta saisikohan ELY- keskukselta tai muulta instanssilta sitten katokorvauksia ? ? ?  Samaan tapaan, kuin jyväjemmarit saavat pieleen menneestä sadosta . . .

Norsunluutornien mureneminen

  On vale- lääkäriä, sisar- hento valkoista kuoleman enkeliä, ylinopeutta ajavia poliisipomoja, muuten vaan miesten painoa kyseleviä hätäkeskus- päivystäjiä ( pataan kun ottaa naiselta ) ja nyt sitten vielä se, että palomiehet sitten lähtevät olutvarkaisiin. Lopen suunnalla on lienee loppasuisia palomiehiä, kun nurin menneestä rekasta oluita evakoivat parempiin suihin.  Poliisi kuulemma tutkii asiaa . . . 
 Ja tosiaan, poliitikotkin koplaavat kaikenlaista ja . . .  sun muuta . . . 

  Talkkari muistaa, kun aikoinaan Haagan liikenneympyrässä otti ja levisi Koffin kaljarekan lasti, kummasti ympyrässä oleileviä metsien miehiä ilmaantui ja melkein pääsivät hamuamaan ylimääräistä B- vitamiinipommia. Oli siinä kuski ja muutaman poliisi hutkineet raivokkaasti rikki ehjiksi jääneitä pulikoita, ettei vaan olisi parempiin suihin päässyt normi- ihmisten ilta- ja saunakaljat.

  Ei taida olla oikein yhtään instanssia, mihin voisi kansa luottaa varaksettomasti, ei edes talkkareihin. Kas kun joku alalle opiskeleva talkkarinalkukin on loannut yhden yhteiskunnan tukipilareiden pilareista, jossain päin Savoa sekin tapahtui . . .

perjantai 9. marraskuuta 2012

Pikkujoulua, pukkaa päälle.

  Taas alkaa olemaan ne ajat, kun pomon pääsee haukkumaan päin naamaa ja konttorin tyttöjä vikittelemään ilman syytöksiä seksualisesta ahdistelusta. Talkkarihan kirjoitti viime vuonna melko kattavan oppaan, mutta pieni päivitys on paikallaan. Ja ohessa wanhat toimivat winkit:
http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2011/11/pikkujoulubileita-ja-vinkkeja.html

  Jos on käynyt niin ohrasesti tässä taantumassa, että on joko lomautettuna tai muutoin laitettu firman puolesta " hyllylle " ja kutsu käy kumminkin pikkujouluun, kolikolla on kaksi puolta. Ensinnäkin firma voi juhlissa tehtyjen mokailujen verukkeella potkia pellolle tai kokeilla viinan sietokykyä ja käyttäytymistä jurrissa ollessa. Siis ei todellakaan kannata siis kummassakaan tapauksessa sylkeä lasiin, sillä olethan sinä tavallaan ollut ansaisemassa niitä juomia, tehnyt duunia niska limassa.

  Jos olet päättänyt, että yks`paskan hailee, niin riipaise ensin kunnon ilmainen känni ja vetele huolellisesti pomoa turpaan. Yksi hyvä paikka on pomon juhlien päättämiseen on wc ja yleensähän siellä on ns. kusikouru, näppärästihan mies tai pari siinä opettaa päällikköä uimaan käsipohjaa. Tai sitten pomolle voi opettaa käsilläseisontaa, pää vessanpytyssä. Tanssilattiaa ei kannata liata pomon paskaisella pikkutakilla. Näin siis jos ollaan samaa sukupuolta.

  Naiset taasen voivat tartuttaa hyvissä ajoin itseensä jonkun sopivan sukupuolitaudin ja sitten pomolle tarjota tavaraa, sitä itseään ja asennosta ei ole tällöin väliä.
  Ja toki ehdottomasti pukeutumiseen tällöin kannattaa panostaa ja varsinkin unohtaa ne pikkuhousut visusti kotiin. Samoin sille firman Casanovalle tai muutoin itsestään liikaa luulevalle miehelle voi saman leikkisän pikkujoulu- lahjan antaa. Siis autuaampi antaa, kuin ottaa . . . Ja jos haluat pidempiaikaisen piinan miehelle järjestää joka voi kestää jopa 18 vuotta, niin hankkiudu pomolle raskaaksi. Pikkukiusaa voi tytöt tehdä, että edellisen kuukautiskierron paskaisen pikkuhousut ujuttaa pomon takin taskuun, juuri ennen kotialähtöä. On siinä pomolla selittitämistä kotona odotavalle vaimolle.

  Jos miehellä on naispuoleinen pomo, niin kannattaa varmistaa että ehkäisy ei petä. Mutta toisaalta jos homman hoitaa kunnolla ja moneen kertaan, niin voipi olla että kutsu töihin tulee nopeastikin. Toisaalta tämä on jonkinmoinen kaksiteräinen miekka, mutta sen voi välttää ja ottaa työkaverin, joko jonon jatkoksi tai sitten harrastamaan kimppakivaa. Pää kun mimmillä selviää ja alapää laulaa kuin säkkipilli, niin vain karskeimmat kyrpämyllyt uusivat session töissä.

   Talkkari toivottaa rattoisia hetkiä firman pikkujouluissa . . . kaiken kivan merkeissä.


  

torstai 8. marraskuuta 2012

Tapaus Schubak

  Onhan se hyvä, että asioita tuodaan julki, mutta on eri asia miten . . . ja vielä kun antaa varauksetonta tukea aivo- oksennukselle. Siis kyseessähän on Kokoomuksen nuorten varapuheenjohtaja Saul Schubekin kirjoitus Facebookissa lapsilisistä ja muista yhteiskunnan tuista:

 Tukea antaa takinkääntäjä ja raamattunsa nurkkaan viskannut ent. kristillisdemokraatti, nykyinen kokoomuksen eurokansanedustaja Eija- Riitta Korhola. 
  " Kannanotossaan " Korhola kertoilee jutelleensa demariystävänsä kertoneen hänelle, että sosiaaliviranomaiset ovat nostaneet esiin "saman ongelman, jolla kokoomusnuori Saul Schubak aiheutti kansallisen myrskyn".
  Tästä voitaneen vetää parikin johtopäätöstä, ensinnäkin kukaan sosiaaliviranomaisista ei ole Kansallisen Kokoomuksen kannattaja tai jäsen. Toiseksi tulee se peloittava ajatus mieleen, että Kokoomuksen piirissä ei olla tietoisia, mitä alemmissa yhteiskuntaluokissa tapahtuu. On vain demarien lypsämä miinusmerkkinen menoerä budjetissa, eli kun antaa jotain saa sitten vastapalveluksia . . .  Olisikohan tämä jonkinlaista hyvä- veli juttuja tai peräti rakenteellista korruptiota ? ?

  Mitä Eija- Riitta Korhola tarkoittaa "vertauksellaan" että kohta ollaan samassa tilanteessa, kuin New Yorkin Harlemissa ( ns. tunnettu afroamerikkalaisten asuinalueena ) nuoret vähän koulutetut yksinhuoltajaäidit saisivat elantonsa hankkivat lapsia taatakseen elantonsa tukien muodossa ? ? Ja pääkaupungissamme ollaan vähän samassa tilanteessa . . .

  Korholan lausuntohan on täyttä vihapuhetta, kansankiihotusta ja rasismia. Sillä melkoinen osa maahanmuuttajista sekä turvapaikan hakijoista ja saajista asuu pääkaunkiseudulla ja heistä on suurin osa osa ihonväriltään, mutta kuin valkoinen. Sekä näistä naisista suurin osa on juuri Eija- Riitta Korholan lausunnon mukaisesti nuoria ja vähän tai ellei täysin kouluttamattomia.  

  Onko Kokoomus tämän lausunnon takana vai myöntääkö se olleen yksittäisen jäsenen ja entisen varapuheenjohtajan aivopieru ? ? ?

keskiviikko 7. marraskuuta 2012

Kumihinkit

  Tottahan toki jokainen normaali mies, kuten myös Talkkari katsoo naisten rintoja ensin ja sitten vasta persettä, vaikkakin kauneus on katsojan silmissä. Mutta kun nykyään saa napakoita luomuhinkkejä etsimällä etsiä, siis sellaisia jossa ei tarvitse toisen voi laittaa tyynyksi ja toita peitoksi. Itseasiassa naisten ei kyllä tarvitse vaipua epätoivoon, sillä jokaiselle on taatusti ottaja . . .  Mutta yhä enemmäti on kieroutuneita koiraita, joille ei luomu ole mitään.
  Pitää olla täytettä ja mitä enemmän sen parempi. USA tai ameriikka ihan miten vaan vetää aika pitkälti pohjat, mitä tulee tissien tuijotteluun ja palvomiseen. Ei siellä enään desimitalla leikitä, vaan nyt mennään jo litramitalla ja helvetin monella per. kumipallo . . . 
 http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288514029695.html 
On siinä likka rinta rottingilla ja sika jos toinenkin on tapettu, että ollaan saatu sopivat kannattimet kumipalloille.

  Talkkarihan on perusteellinen yleensä, joten piti vähän kaivaa vanhoja arkistokuvia. Eli kaikessa yksinkertaisuudessa ainakin vuonna miekka ja kilpi, voittaja härmälandiassa ei ollut itseoppinut seksiterapeutti, V. Keskisen rakastajatar Marika Fingerroos, vaan jokusen jogurttipikarin verran parempi oli / on  Janita Janatuinen, noin 1 litra/ per venytetty rintanahka.
  Mutta vuosituhannen vaihteessa kuollut ranskalainen silikonipommi Lolo Ferrari menee lie edelleen Suomalaisten kumipallo- kuljettajien ohi (Guinnessin ennätysten kirjan mukaan hänen rintansa painoivat 2,8 kilogrammaa kappale ja ympärysmittaa oli 180 senttiä. )
   Saa sihen laittaa jonoon vaikka; Marikan ja Janitan jatkoksi esim Henna Kalinainen, Marttina Aitolehti ja ettei ihan unohtuisi, niin glamourinen Johanna Tukiainen.

tiistai 6. marraskuuta 2012

Moni kakku päältä kaunis

  Talkkari muiden ohella, silloin tällöin katselee mielellään erilaisia ns. naispainotteisia kalentereita. Toki tärkeää on tietää, että missä päivässä mennään kun aamupaskalla käy. Ja tässä sitten yksi variaatio ns. pehmopornosta tai vastaavasta . . .
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012110616295132_vi.shtml

  Vilahtaa mitä vilahtaa, mutta Talkkarilla ei kyllä viisari värähtänyt tällä kertaa. Ja jos olisi värähtänyt niin viimeistään täysin lerpahtanut, niin Anu Saagimin retusoitu kuva sen teki . . .  Ja ei ollut huippuvalokuvajaa Sakari Marjatie tyytyväinen edes ensimmäiseen retusointiin . . .
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288514072321.html 

  Ja vaikka Talkkarilla on silmää naiskauneudelle ja kuinka yritti mielikuvitustaan käyttää, niin totuus on ja pysyy, mitä Sakari Marjatie suuressa viisaudessaan tokaisi: Näytää aivan vanhalta lutkalta! Vaikka on ollut oikein ghanalainen  ”Gonjan prinssin” puoliso . . .  

Kanarian matkaa pukkaa . .

  Johan on kummia yhteensattumia, sillä Tukiaisista se tuhdimpi on Kanarialla ns. esiintymässä melkein Michelin tähden ellei useamman melkein saaneessa soittoruokalassa ja kas kummaa, samaan suuntaan on tunkemassa myös Keskustapuolueen piirien pomot "lomalle".
http://yle.fi/uutiset/sipila_kanarianmatkaan_ei_kayteta_puoluetukia/6364530

  Voi olla, että jos eivät ole samalla saarella niin melkoista muna- ravia suuntaavat kohti lentokentää ja suuntaavat katsomaan sitä suurta Glamourisen barbimaista nauhatanssia, johon on lähestyvän joulun teemaan liittyen itse suuruus ollut lihotuskuurilla.
  Ja kun on kyseessä maanviljelijöistä ja sikatilojen omistajista, niin vähän rouheampikin ohjelma varmaan käy heille.On siinä monelle oman tuotantolinjansa mm. lypsy- sika- siitostuotantotilan isännälle runsainmitoin katseltavaa ja kotona vaaleanpunaista kerrottavaa.

  Mutta, ettei kaikki olisi ihan täysin täydellistä, niin yksi on joukosta poissa . . . Hello Kitty tuhkimo Julia. Tuuraja tosin ei rintavarutukseltaan vastaa aitoa tols- tanssijaa, mutta kun yleisö on suomalaiskansalliseen tapaan tai varsinkin "esityksestä" johtuen vetäissyt kaatokännit, niin transulipuppeli hovikampaaja töröhuuli menee täydestä, kuin väärä raha.

  On sentään jotain tapahtunut Glamourisen nauhatanssijan show- elämässä Kanarialle. Päässyt esintymään karvalakk karaoke"ravintola" Tiffanysta suoraan ja lie suurimmaksi kliimaksiksi jääväksi tällä reissulla, eli hiukka fiinimpään ruoka- ja viihtymisravintola Amigoon. 
  Mutta onko sattumaa vai mitä, seitsämännessä taivaassaan mainitsee hotelli Neptuno ( tuhnun tekstin mukaan: Neptunus 4 ) sijaitsee näiden juottamoiden vastapäätä. Talkkari kun on perustellinen, niin paljastui että kyseinen hotelli ( kansainvälinen luokitus tuntematon )  ei salli alle 18 v- vieraita . . . siis tuntien ja tietäen showtollukan ensistä elämää, niin  . . . Jos on vientiä niin tarjontaa lie löytynee . .  

maanantai 5. marraskuuta 2012

Talkkarin neuvontapalsta . . .siitä niin.

  Tassa on tipahdellut Talkkarin postiin ihmisiltä kyselyjä, miten voi ja kannattaa hoitaa pieniä ja isompiakin ongelmia makuukammarin puolella.

- Ensinmäinen kysyjä on nirppanokka, joka valittelee muijansa pahasta hajusta.
Talkkari vastaa: Kysymyksessä ei täysin ilmennyt, että missä päässä se paha haju on oikein lähtöisin. Mutta asian voi tavallaan ohittaa kahdella tapaa, ensinnäkin helpommin se sujuu menemällä nenälääkärille, niin tämä poistaa haistimesta hajureseptorit. Toisaalta kannattaa kokeilla esim. pyykkipoikaa tai nenän kokoon sopivia naisten intimiteettituotteita eli tampooneja. Tamppooneista tuli mieleen, kun Talkkarin yhdellä kaverilla ei ottanut loppuakseen verenvuoto nenästä. Tämä otti ja lainasi sen hetkiseltä ( ja jäi myös siihen hetkeen ) tyttöystävättäreltään tamppoonin. Loppuhan se verenvuoto, mutta kirurgia tarvittin poistamaan paisunut tollo sieraimesta.
  Se toinen tapa sietää vaimon pahaa hajua, on riipaista kunnon känni ja legendaarista Menen- partavettä pirskotella päälleen, pullo tai pari ensialkuun lie on riittävä annostus.

  - 35 v. vaimo kysyy, miten laistaa aviolliset oikeutensa ja velvollisuutensa.
Talkkari vastaa: Hui hai, miten tuossa iässä oleva nainen ei halua seksiä ? ? ? Jotain on likalla pääkopassa sekaisin. Tai sitten ei kainouttaan uskalla myöntää, että yks sun toinen käynyt pamputtamassa ja paikat eivät yksinkertaisesti kestä isomunaista aviomiestä.  Ja viimeisenä naulana voi toki kokeilla, että annat ukolle puukon käteen, riisut sen housut ja päätät, kummalla rakas aviomies oikein tökkää.

  - Ja seuraavassa kysymyksessä nainen valittaa, kun mies on käynyt kaljalla ja vaatii sitten seksiä.
Talkkari vastaa: Avioliiton auvoisaan olemiseen kuuluu ymmärtää toisten harrastuksia. Moni mies ei juo kaljaa vain janoonsa, vaan etsii oluesta sen syvimpiä viestejä menneisyydestä, onhan olutta pantu se muutama tuha vuotta. Toki voit jokusen kerran yllättää aviomieshesi, riipimällä vaikka punkusta kunnon jurrin ja vaatimalla vaatia seksiä . . . mutta tietynlaista heinotunteisuutta käyttäen, mutten äijälle menee ns. vehkeet lukkoon, eli sekin määrä seksiä  jää saamatta.

 Tällä kertaa ei Talkkari pysty enempää analysoimaan kysyjiä, vaan menee ja riipaisee kunnon maanantaikännin ja menee vonkaamaan tyttöystävältään pillua . . .  täytyyhän neuvot jollain tapaa testata, ettei ihan pelkillä puheilla ja mutu- tuntumalla mennä tälläkään kertaa.

Tukiaisia maailmalle.

  On sitten yksittäisetkin kansalaiset alkaneet avustamaan vaikeuksissa olevia Eteläisen Euroopan valtioita. Joku helvetin Jormakalevi on löytänyt markkinaraon, miten ulkomailla viihtyviä eläkeläisiä autetaan kotimaan kaipuussa. Ne tukiaiset ja markkinaraot ovat itseasissa glamouriset Tukiaisten siskokset. Nuorempi ja kevyempi on kuulemma jäänyt / jätetty kotiin, sillä oletettavasti kuppi voisi maistua, kun Gran Canarialla ja vielä tarkemmin Playa del Ingesissä on viini halpaa ja makeaa. Mutta ei siinä kaikki sillä Nuppola, tuo 70- luvun hoilaaja- pikkusuuruus  on mahdollisesti voinut alkaa epsanijalaiseen tapaan, kun on asustellut Kanarialla jo pidemmän aikaa, alkaa huijaamaan turisteja aito espanjalaiseen tapaan.
  Toki Hello Kitty tuhkimolla:llä on kyllä voinut tulla ns. Force majeure suurempi voima estämässä, päästä mukaan aiheuttamaan suomalaissiirtolaisissa henkistä pahaaoloa, sillä eihän sitä paratiisissa pidä asuman koko aikaa.

  Talkkarin tarkistamattomien tietojen mukaan, on pakolaisten virta kääntynyt takaisin Afrikan suuntaan ja paikalliset viranomaiset ovat miettineet, miten palkita tämä uroteko. . . esimerkiksi arvonimellä: El Hierron "pikku"ruhtinatar . . . O`le. Ja paikallinen hammashuolto kiroaa ja kiittää, sillä monilla eläkeiläisillä on mennyt purukalusto uusiksi, kun laatta on lentänyt kohti atlantin aaltoja . . .

perjantai 2. marraskuuta 2012

Verotiedot 2011, köyhyysrajalla

  Niin se vaan menee, että ei esilläolo tuo aina maallista mammonaa runsain mitoin. Tai sitten takapiruna on helvetin hyvä verosuunnittelija / tilitoimisto. Talkkari kyllä arvelee, että taustalla voi olla myös ns. suoraan käteen maksaminen unohtain verokarhu siinä sivussa, vähän niinkuin maanviljelijän aikamiespoika . . . miljoona puhtaana käteen.
  Ajatellaan ja taustain entistä elämää, niin voitaisiin helposti ajatella että joku salarakas on salaisesti jatkanut ns. bisneksiään. Toki kurtisaanina olo ei ole laitonta, kunhan verot maksaa, Talkkarin tietämyksen ja kutinan mukaan lie näin asian luulisi olevan.
  Toisaalta, aikoinaan eräs BB- julkkis paljasti että erilaisista ns. Promo- keikka keikistelyistä maksettiin fyffet suoraan käteen, ohi verottajan  . . .  ja kyseessä ei liene ollut itsepomituista marjoista, valtateiden varrella olevista myyntikojoista . . .  ja tuskimpa nykyäänkään . . . Vai olisikohan jonkinmoinen salainen ESCORT- palvelu pyörimässä pintaliitopaikoissa ja numeroa annetaan vain tietyn tulotason omaaville . . . .

  On sitä Talkkarillekin joskus tarjottu pillua oven avauksesta  40 (  markka- aikaan ). Halvalla toki olisi mennyt, mutta kun Talkkarilla ei ollut antaa takaisin niin suuresta tavarasta takaisin, niin sehän jäi siihen ja likka joutui kaivamaan lompakostaan fyrkat suoraan käteen . . . ammattilainen kun ei syö kuormasta.

  Lie on julkisuudesta tuttuja kalskeita melkein nuoriakin miehiä joutuneet tai alkaneet omasta halustaan, luoda uraa tulisena ja salaisena rakastajana. Ja vastaavasti kauniita ja vähän kauniimpia naisia ovat huomanneet istuvansa ns. pankin päällä, oravannahan kera tai sheivattuna. Toisinaan tällaista toimintaa, nykytrendin mukaan voidaan sanoa jonkinmoiseksi sponsoroinniksikin ja myöskin tavallaan toimitaan herrasmiesmäisemmin . . . kuin jossain kälyisessä yömajassa.

  Eittämättä lamppu syttyy kaukalon päädyssä, kun NHL- sopimuksen saanut jääkiekkoilija ns. " löytää " rinnalleen missin tai mallin . . . rankkaa elämäänsä ilostuttamaan tai siis kumpi löytää kumman.
  Äkkiseltään entisiä tai olevia pareja Talkkarille opetetun Ojalan lasku- opin mukaan löytyy se kymmenkunta, helposti. Tuskin tytöt ovat olleet pelkkiä kyökkipiikoja ja paskaisten varusteiden pesijöitä. Myöskään ei sovi unohtaa muissa rahakkaissa urheilulajeissa menestyviä tai menestyneitä urheilijoita . . . Vai mitä ?

  Mutta yhdelle julkkikselle Talkkarin täytyy vaikkakin vastahakoisesti, nostaa hattua helvetin kuvaannollisesti, itse Johanna "Mia Mari" Tukiaiselle. Tämä suuruus on myöntänyt ja näyttänyt, että persettään pyörittämällä siellä sun täällä  ( kun oli pienempi ) hankkineensa euron jos toisen elannokseen ja siinä sivussa pikkusiskoa opettain raakaa bisnestä . . .

 Niin rakkaat lukijani: Riekuisitteko te parrasvaloissa 14 800 euron vuosituloilla miinus verot ? ? ?

torstai 1. marraskuuta 2012

Tienaamisia . . .

  On siis kaiken kansan ( köyhän ) tietoon lurahtanut viime vuoden verotustiedot. Toki on ollut monella tiedossa, että fyrkkaa tulee takaisin ja tavallaan sijoittanut sen viisaasti tai vaan muuten laittanut rahan kiertoon.
  Esimerkiksi Ilkka Juhani Sysimetsä ( Frederik ) on sijoittanut nappulansa, elämänsä ensinmäiseen omaan lemmenluolaan korkeahkossa 67 vuoden iässä.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288512638781.html?ref=hs-tf-promo2
  Mutta ettei kaikki olisi niin auvoista, että pääsisi kärräämään naisten pikkuhousukokoelman koristamaan redirenssiään, niin eikö perkele luukussa lymyävä vuokralainen ei ota lähteekseen pois.
  Ei auttanut stylisti Teuvo Lomanin ensikäynti ja luultavasti Frederikin täytyy ottaa painavammat keinot käytöön. Ensin toki ihan viranomais- menettelyn kautta, mutta jos muu ei auta niin . . . sitten ihmisoikeusloukkauksen rajoja hipovia keinoja vaan peliin.

  Talkkari sai idean tästä painostus / ulosheittokeikasta yhdestä reality- ohjelmasta:
 http://www.youtube.com/show/operationrepo
Sillä minkä "tonni- keiju" melkein häviää painossaan pääosan esittäjälle, niin voitto sentään tulee barbimaisen glamourisesta nauhatanssin osaamisesta . . .
  Ja Reetu voisi hoitaa maksun ns. luonnollisesti . . . mutta tällä kertaa tekemällä dueton Johanna ( Mia Mari ) Tukiaisen kanssa. Erittäin hellyytävänä gover- biisinä voisivat heittää Armin ja Dannyn: Tahdon olla sulle hyvin hellä.  Ja tällöin tuloutuisi Tonni- Keijulle vähän rahaa mm. veromätkyjen (9584 euroa) hoitoon ja siskolikka saisi monen monta Ruska- viinipulloa. Siis Talkkari olettaisi näin käyvän, onhan sentään kyseessä räkälöitä kiertävä strippari ja sylitanssija.


  

Rasismia ja vihapuheita

  Suomessa on näemmä rasismi levinnyt aina yliopistoihin asti. On sitten Tamperelleella tehty rasistista rikoksista melkeimpä halveksituin. Herra melkein "lääketieteen lisensiaatti" Emmanuel Eneh:n on tuonut julki, että hänen kahdenkymmenen vuoden ( 20 ) opiskelut ovat yliopiston määräyksestä vanhentuneet ja koko ruljanssi olisi aloitettava alusta.  Entisessä kotimaassaan ( Nigeria ) pilttinä on varmaan opettu äärinmäistä rehellisyyttä, niin ei ole Emmanuel Eneh ei kertaakaan seitsämällätoista (17) yrityksellään läpäistä osakoetta ole luntannut. Ei mies alkanut oikomaan valelääkäriksi, ei.

  Kuin harjoituksen vuoksi melkein tulevaa titteliään on herra jokunen vuosi sitten Kansanterveyslaitoksen seminaarissa "Building a partnership between professionals and migrants" esitellyt itsensä "M.D." = Medical Doctor = lääketieteen tohtoriksi.
 
  Tämä moniosaaja ( afrikkalaisen tanssin ja rummunsoiton taitaja, evankelista, mikrobiologi, valokuvaaja sekä myös entinen vihreiden varavaltuutettu, sivistys- ja elämänlaatupalvelujen lautakunnan jäsen ja eikä pidä unohtaa hänen tointaan Anglikaanikirkon Euroopan hiippakunnan synodin Tampereen ICCK:n edustajana ) on myös tuonut uusia tuulia suomalaiseen lääketieteeseen, että hänen tutkimusten mukaan:
  Sairauden aiheuttavat joko pahat henget, esi-isien viha tai maan jumalien loukkaaminen. Jos kyse on pahoista hengistä, on ne ajettava ensin pois, ja vasta sen jälkeen voidaan paneutua varsinaisen sairauden parantamiseen. Parantaja voi myös lähettää jonkun sukulaisen suorittamaan tehtävän, jonka tarkoitus on lepyttää esi-isiä ja jumalia. Lääkehoitoa ei kannata aloittaa ennen kuin sairauden syy on poistettu. Itse lääkeaineet, joita hankitaan juurista, lehdistä ja eläinten elimistä, eivät poikkea paljonkaan länsimaisista. 

  Talkkari arvelee, että nyt ei ole asiat oikealla tolalla, sillä mitä todennäköisemmin herra Emmanuel Eneh:ltä on mitä todennäköisemmin riistetty mahdollisuus saada lääketieteen Nobel- palkinto.

  Ei sen puoleen, on todellista rasismia ja varsinkin vihapuheita harrastettu "johtavaa" estraalitaitelijaa kohtaan, kun hän on kirjoittanut muutamaan otteeseen asiantuntevasti mm. siskonsa diabeteksesta, omasta alkoholisoitumisestaan ja miten tällaisten ihmisten elämä järjestetetään kohdalleen. Ja toki hänen evankelistinen taustansa on tunnettua, mutta ei kirkon piirissä tunnustettua.

  Siis tehkäämme selväksi, että " MD" Emmanuel Eneh:a,  barbimaista Johanna ( Mia Mari ) Tukiaista, sekä "Hello Kitty" pikkusiskoaan Juliaa kohtaan ei esitetä rasistia tai vihapuheisia näätälausuntoja.

tiistai 30. lokakuuta 2012

Mökin myynti . . .

 Talkkarilla on jotain tietoa ja kutinaa, miten mummonmökki / omakotitalo /asunto- osake pannaa ns. lihoiksi. Onhan siinä, joskus hommaa a) jos dokumentit pitää päivittää b) hoitaa neuvottelut pers`aukisen ostajaehdokkaiden saattaamisessa oikeaan tasoon, siis mihin heillä on todella varaa.

   Tottahan toki ja kun erään sarjan katsojatilastot alkavat menemään alaspäin, niin hihasta vedetään entinen piilovähemmistöön ja siitä psykiatrisen hoidon avulla irtipäässyttä yritittänyttä nykyään stylistinä toimivaa taas " rääkätään". Eli kyseessä on ihan itse mahtava monitoimimies  T. Loman. Niin ja päällepasmarinän on itse Kaisa- Kiinteistö- Kaisa, tuo myyntitykki vailla vertaa ... kämppä kuin kämppä menee kaupaksi.

 Mutta, ei auttanut katsojaluvuissa lopetetun imetyksen (ennalta ilmoitettu päätös ) ja niin ainakin yhden, ellei peräti kaksi toivotonta tapausta ole ottanut työn alle, myyntiin katsojalukuja kohottamaan:
  Gustatssonin Jutan ent. Jussila os. Virtanen ent, poliisi siis koulutukseltaan ) joka lie vieläkin jollaintapaa häärää ternimaito tuotteiden kanssa. No aloitteleva julkkis löytää julkkisen, mutta mikä onkaan lopputulos Jussilan " kartanon" myynnin kanssa ? ? Hitti vai floppi  . . . vai vaietaanko juttu loppuen lopuksi ???
   Toinen kohde on Esson baarin juttujen mukaan ns. hiljaisessa, helvetin hiljaisessa myynnissä. Ja toki sen ymmärtää, kun kyseessä on jokinmoinen glamourisen ongelmainen kohde . . .

  Talkkarin ( toistaiseksi ) tarkistamattomien tietojen mukaan kuulemma on ns. Jollashovi olisi myynnissä . . . On varmaan barbimaisten nauhatanssijoiden äidillä mennyt kuppi nurin ja edelleen on kironnut, että olisi mies vaan aikoinaan roiskinut reisille kummankin glamourisen tyttären siittämisajankohtana. Tai sitten ao. hallituksessa on päätetty, ettei moinen meno ole eduksi yhtiölle. Kas kun asunto- osakeyhtiön hallituksella on mahdollisuus ottaa asunto haltuunsa mm. liian villin tai rietastelevan elämän takia.
   Kiitoksen tai rukouksen, hiljaisen sellaisen on varmaan ympäristössä asuvat lausahtaneet iltarukouksissaan. Kirouksen taasen vähenevissä kyydeistä tässä alkavassa taantumassa / lamassa heittää taksit.  

Puolihidas itsemurha

   Nopeita ja toimivia tapoja tehdä itsemurha on monia, mutta on niitä toimimattomiakin. Talkkari aikoinaan näki lopputuloksen, kun yksi vanhapiika miehen tuskassaan oli ottanut ja roiskassut itsensä keittön ikkunasta ulos . . . ei vaan tullu nainen tarkastaneeksi mitä alla oli. Ei mennyt kuin metrin pieleen, sillä suoraan helvetimoiseen ruusupuskaan oli itsensä pudottanut. No, nämä nainen sitten jonkin ajan kuluttua oli sitten pyörätuolissa tullut takaisin.
  Toinen hyväkäs pomppasi parvekkeelta 7 kerroksesta, mutta unohti, että julkisivu rempaa tehtiin ja matka loppui noin kerroksen verran alaspäin, suoraan maalauskelkan turvalliseen syleilyyn. Ainoana vammana tälläkin epäonnisella yrittäjällä oli katkennut käsi.
   Eräs nainen alkoi menemään jyrkkenevää luisua kohti kuolemaa, kun vähän siviilipuolella meni bisnekset kiville ja muutenkin pakka meni sekaisin siviilipuolella. Talkkarikaan ei aikasemmin tietänyt, että tällä oli diabetes ennenkuin jälleen kerran joutui ovea avaamaan. Jotenkin oli tällä kertaa nainen oudon oloinen ja ei haissut viinalta kuten tavallisesti, vaan joltain muulta. No lanssi paikalla ja veren sokerien mittaamaan ja  kun siinä myönti sairastavansa sokeritautia . . . sairaalaahan siitä oli lähdettävä tasaamaan sokereita . . .  Talkkarin mielestä tällä toisella glamourisella siskoksella on samantapainen syöksykierre pohjalle meno, jota asiaa tuntematon kaappijuoppo glamourisella tyylillään avittaa.

  On monia todellisia julkkiksia, ken on kuollut, jos ei suorastaan alkoholiin, niin sen tuomiin tai olemassa oleviin liitännässairaksiin. Mutta löytyy niitäkin julkiksia, ken on pohjalta ponnistanut, jollei suoranaiseksi supertähdeksi, niin ainakin viettämään normi- ihmisten yllätyksetöntä elämää.

 Kaverit voi valita, mutta sukulaisia ei . . . Tämähän on huomattu galmourisen entisten stripparien kohdalla . . . Vanhempi ja huomattavan paljon isompi ja painavampi, menee ottamaan toisten ihmisten mielialalääkkeistä murusia, kuseksii pitkin katuja, ja tyypilliseen juopon tapaan selitellen ( mm. Ei jokunen viinipullollinen päivittäin ole liikaa ) alkoholismiaan.
  Ja stripparikeikoilla ns. asiakkaiden kanssa kiehnääminen ja mankuminen shampanjasta. Hinta on kyllä shampanjan, mutta itse leka halpaa kuoharia. 
  Siis barbinauha-tansijalla on menneet nauhat sekaisin kunnolla, sillä itse myöntää että 10 vuotta sitten aloitettu "maistelu" on johtanut alkoholismiin molemmilla. Sekä ei ne ns. stripparikeikat aina olleet leveän perseen hetkuttelua kuolaavien peräkylän- miesten edessä, vaan on siellä tehty raakaan duunia selälläänkin:
http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2012/09/lihatiski-salaattipedilla.html 

  Tapaus ei lienee ollut ainutkertainen, vaan kun on tottunut helppoon rahaan ja moraali on mitä on, niin turhaanhan likka istuu pankin päällä . . .

maanantai 29. lokakuuta 2012

Kunnallisvaalit

  Taas on sitten kansa käyttänyt äänioikeuttaa, siis vähänlaisesti oli äänestysikäisistä jaksanut raahautua äänestyspaikalle, Talkkarin laskujen mukaan alle 70 %. Melkein samaa rataa mentiin kuin viime vaaleissa, toisin perussuomaiset virittelivät uutta jytkyä. Pienenlaiseksi pötkähdykseksi se loppujen lopuksi jäi, mutta toisaalta tästä porukasta kuullaan taatusti ja taattuun tapaan.

  Missineitokainen Jasmin Mäntylä ei sitten hurmannut uudestaan Oulussa, kun melkein 40 äänen saanena ( 2008 vaalit noin 170 ääntä )  jäi rannalle ruikuttamaan. Blogipäivityksensä mukaan ruikutus loppuu noin viikon kuluttua, kun raukka lähtee merten taa sulhoaan moikkaamaan. Toiselle missille, Tarja Smura:lle kävi samoin Lohjalla, mutta rinnan mitalla enemmän ääniä ( 90 ) jäi myös rannalla ruikuttamaan.  Wilson Kirva hyytyi Lahdessa kalkkiviivoille tai sitten viimeinen ratakierros oli liikaa, pakkasen vaikutuksesta hyytymiseen ei ole tiedossa. Muista ns. julkkis / tv- tähdykkä / turpansa esiin tuoneesta yksilöstä puhumattakaan, siis kauneus ja kuuluisuus on katoavaista.
   
 Timo Soini meni kahdessa paikassa kunnanvaltuustoon, Espoossa ja Pälkäneellä. Talkkarikin on kuullut tutuilta keskusvaalilautakunnassa, että 10 suurimpaan kuntaan Talkkari olisi päässyt heittämällä läpi, mutta äänet oli kuulemma hylätty.
 Miksi sitä ihmettelee moni, sillä demokratian sääntöhin lie pitäisi kuulua se, että eniten ääniä saanut pääsisi edustamaan kansaa, sen haluamalla tavalla. Taustalla on lienee jälleen puna- vihreä- sini- vihreä vihapuhe- liitouma, joka haluaa kyykyttää kansaa edelleen. Myös syynä voi olla se, Talkkari ei ehtinyt työkiireidensä johdosta käydä pientä muodollisuutta hoitamassa, siis ilmottautua ehdokkaaksi ja on siinä Talkkari kaino luonne sekä suurenmoinen vaatimattomuus myös taustalla.
  Talkkari nyt onkin päättänyt toimia poliittisena sivustatarkkailijana ja toki kommentoi myös uusien valtuutettujen kommelluksia ja toilailuja. . .  Taattuun tapaansa .

   

Halloween ja synttäribailut.

  Lie viime viikonloppuna ameriikossa on vietetty jonkinlaista Halloweenia ja jollain tapaa se on tänne Suomeenkin yritetty tunkea ja tuputtaa.
- Ameriikan meininkiä vähän linkissä.
http://www.stara.fi/2012/10/28/kim-kardashian-halloween-asussa/gallery/68983/

  Talkkari kun ei ole koskaan ympännyt kaksia juhlia päällekkäin ja sukulaisella kun oli virstapylvässynttärit, niin sinne lauantaina. Eräät glamourisen tyylin omaavat ovatkin, varmaan rahan puutteen vuoksi yhdistäneet nämä kaksi juhlaa, ja toki omalla ja henkisesti kierolla tavallaan.

  Hallowenissa kun pääosassa tai pikemminkin teemana pitäisi olla aaveet, vampyyrit, noidat ja mustat kissat. Eteläisessä- Amerikassa päivää vietetään Halloween tunnetaan nimellä noitien yö eli Noche de Brujas. Latinalaisessa- Amerikassa päivä tunnetaan kuolleiden päivänä.

   Eräs julkkistaivaan yksi suurista ellei ainakin painonsa puolesta omaa erikoisen ja karmean huumoritajut, kun barbi- tyylliselle siskolleen järjesti jotkut Cup- Cake synttärijuhlat, jossa itse juhlakalu kuulemma oli sekaisin tottuuttun tapaansa.
  Olihan se varmaan riemastuttavaa varmaan katsoa, ensin sokerileivoksia Zombie oli ahtanut kärsäänsä ja sitten tämä haahuillut pitkin seiniä, sekä yksi Hello Kitty paksuBarbie- noita oli yrittänyt liihotella ympäri kämppää ( siis yrittänyt, mutta painoa liikaa ).  Halvat on hullujen huvit . . . että lanssia oli taas tarvittu tasaamassa veren sokeritasapainoa . . .

  - Suomen glamourisen oloista meininkiä vähän linkissä:
https://fbcdn-sphotos-c-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc6/269919_289113207867264_541656437_n.jpg

perjantai 26. lokakuuta 2012

Naisten pukeutumismokia.

  Talkkari on sitten päättänyt kuolemaa suoraan silmiin katsoen ja sitä halveksien ottaa esille naisten pukeutuminen ja pahimmat mokat rättien kanssa. Mutta sentään jutun tueksi Talkkari voi käyttää erästä tutkimusta ja lehtiarkittelia.
http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/art-1288510792163.html?pos=ok-nln 

 Mistään ikähaarukasta on kyse, niin ei ole hölkäisen pölkäsen tietoa, ainenkaan Talkkarilla. On floppina listassa nahkahousua, napapaitaa, vyölaukkua ja toki silmiä hivelevänä ( miehille ) yksityiskohtana on läpinäkyvä toppi. Ei siinä mitään, jos alla ei ole rintaliiveja tai muita kohottavia elementtejä, nehän vain vievät seksikkyyden asusta mutta kenen päällä . . .  oheisessa linkissä on MILLOIN SE EI TOIMI:
http://johannatukiainen.seiska.fi/wp-content/uploads/2012/10/t502.gif

  Talkkari kun silloin tällöin käväisee etelän auringossa lämmittämässä luitaan, niin siellä vitä vasta näitä pukeutumismokia näkee. Tosin Talkkarikin on huomannut, että on siellä seksikään ihanasti pukeutuneita naisia myös, mistä on sitten johtunut jonkinmoinen ja jatkuva puolistondis. Ilmankos monet miehet etelässä lomalla olleesaan suosivat hieman löysänlaisia housuja . . . Talkkari yksi kaveri on hoitanut tämän joskus kiusallisenkin ongelman ottamalla etelään mukaan ns. roudarinteippiä rullan pari.

  Talkkari ja muutama kaveri on alkanut pitämään, joko oman akan kuvaa lompakossa / huoneen oven sisäpuolella tai sitten jonkin suttuisen oloisen julkimonaikkosen kuvaa, jos vaimo vielä kiinnostaa.

Talkkari ihmisystävällisenä on sitten kaivanut internettiä ja laittaa muutamasta räyskästä kuvan, ottaa siitä ja laittaa vaikka tietokoneen taustakuvaksi:

http://sphotos-g.ak.fbcdn.net/hphotos-ak-prn1/c0.0.403.403/p403x403/47873_3765781703447_371585795_n.jpg

http://www.stara.fi/2012/10/08/angelyne-paljasti-pikkuhousunsa/gallery/67326/

 Niin tosiaan, Talkkarikin on jos jonkimoista nähnyt, niin vieläkin tulee huimauskohtauksia, sekä nyt ei seiso edes sinisen pillerin voimalla ja visioiden Marilyn Monroeta vierellään peuhaamassa.