maanantai 30. tammikuuta 2012

Presidentin vaalit 2012, toinen kierros

  Johan alkaa pulpahdella esille, jos jonkinmoista "kukkasta". Jari Sillanpääkin kuulemma pitää lattareita, ja vielä tämä seisoo Haaviston "takana". Ihan periaatteen vuoksi kysyttäköön kansan puolesta; Miksi takana, miksei edessä, vai onko Jari sitten "junan jarruvaunu" . . .
  Ei ole Lipposen perheessäkään loppujen lopuksi kaapin paikka ollutkaan selviö, sillä taitaa Paavo pitää hetken jos toisen mykkäkoulua, kun Päivi otti ja meni Haaviston tukijaksi.  

  Kumma kyllä Sauli Niinistö on alkanut laskemaan jopa yli 6:n ennenkuin alkaa naama punottaa ja väkeä alkaa pompottamaan. Liekö tällä puolivallattamolla ex- leskimiehelle on löytynyt kesyttäjä pikkuvaimosta  ? ?

 Jostain kumman syystä tai syyttä, Haavistoa paapotaan nyt mediassa liekä lehdistö on olevinaan presidentintekijä . . .

Miss Suomi armon vuonna 2012

  Eilen sitten saatiin taa yksi uusi pakko- julkkis vähintään vuodeksi, mutta todenäköisyys pidempään paistatteluun parrasvalaissa on suurempi. Mutta tyypilliseen missimäiseen tapaan, ei aina kaukki mikä siitä suloisesta suuta ulos tulee, ole sopusoinnussa todellisen elämän kanssa. Että palaa inttiin ja tostanoinvaan ylenee korpraaliksi. Tosin tyttö on jotenkin asian lähteellä, onhan niitä ns. sattumakorppeja. Toinen mikä Talkkaria ihmetyttää, että pitää mennä Tallinaan opiskelemaan, kun kuulemma se ei täämmä "onnistuisi". On siis vain muutama vaihtoeto, kun näin on opiskelunsa järjestänyt. Joko likalla on jonkinmoinen ADHD kun opiskelu ei onnistu täällä tai sitten paperit eivät riittäneet sisäänpääsyyn ja matka kävi helpompaan ( lue: huonomman todistuksen sallivan) oppilaitokseen.


  Talkkarikin koko eilen jonkinmoista rasismia ja vihapuhetta, akan suunnalta. En saanut meikäläinen kommentoida missien muotoja, eikä varsinkaan rintavarustuksia. No, tulee tässä lähiaikoina käydyksi huonekalukaupassa, kun muija vihapäissään yritti lyödä kirveellä Talkkari, mutta osui nojatuoliin. Mutta ei mitään hätää, Talkkari ottaa asian siten että, rakkaudesta se hevonenkin potkii . . .

sunnuntai 29. tammikuuta 2012

Varoituksia . . . Foliohattu päähän . . .

  Jo on mennyt kummaksi maailman meno vai onko ihmisistä tullut niin tumpeloita, että kaikesta "poikkeavasta" säätilasta pitää erikseen varoittaa ? ? Ei ennen juurikaan varoitettu, kuin kovasta tuulesta tai myrskystä merellä.
 Nyt varoitetaan jo UV- säteilystä, jalankulkukelistä ja viimeisinpänä vielä kovasta pakkasesta. Ennen ainakin ne henkilöt, jotka tiesivät tai havaitsivat että pakkasessa ei ole ns. hyvä olla niinpä silloin pysyteltiin sisätiloissa.

 Ilmatieteen arvauslaitos on muutenkin lähtenyt mukaan suureen puhallukseen nimeltä ilmaston lämpeneminen. Ja perusteena tälle on noin 100 vuotta pitkä ajanjakso. Todisteita paljon pidemmmältä ajanjaksolta olisi toki saatavissa, mutta foliohattujen laskemat näyttäisivät silloin hyttysen paskalta meressä. No, tässä on muutama vähän lämpimämpi kesä ollut, mutta myös lunta ja pakkastakin vastapainoksi. Kuumaa kesäähän seuraa aina kylmä talvi . . . 
  Ilmasto muuttuu ja sehän on selvä asia, mutta ihmisten toiminta toiminta hetkattaa saman verran, kuin Talkkari kävisi kuseksimassa Suomenlahteen koko elämänsä ajan. Aika kun kultaa muistot, sekä tilastoja voi aina tutkijat muokata itselleen sopivaksi.

perjantai 27. tammikuuta 2012

Yllätys, paskat housuissa vai housut nilkoissa ? ?

   Niin on taas T / paateron "johtama" joukkio puoliammattilaisia jäänyt ns, kiinni liiasta uteliaisuudesta. On itse piällikkö varmaan ollut sysäämässä turhasta tutkimisesta rivipoliisien päälle tai sitten ei. Ota nyt sitten selvää demarin myötäjuoksijain ajatuksista selvää. Liekö niin salaista tietoa, että itsekkää "poliisiylijohtaja" ( muuten, ei ole käynyt poliisikoulua ) ole tietoinen tiedosta . . . .Sentään 190 poliisia, noin 30 "siviili" työntekijää ja virkamiestä . . . No, tässähän tuli varmaan koko reptuaari, ketä on ja leikkii olevansa polliisi. Uskaltaakohan enään tätä tunkiota möyhiä lisää ? ? ?

   Mutta, samoin on Talkkari helvetisti ihmetettänyt, etttä polisiien virka- aseet ovat kuulemma loppuun kuluneet ja viittä vaille romuja ? ? ? Näillä poliisin käyttämillä Glockeilla on Talkkarin kaveri on ampunut yli 10 000 patia per. malli/ ase ja ilman ongelmia . . . Eli mihinköhän perustuu tämä hinku hankkia uusia asemalleja tänne ? ? ? Vai onko taustalla " jotain muuta" ? ? ? Sillä intin AMMATTILAISET ovat ottaneet, niin taistelujoukkojen käyttöön kuin virka- aseeksi juuri Glock:n . . . . Muna on on näemmä viisaampi, kuin kana.
 Ja ajatella että poliisikoulun aseiden käyttämistä kouluttava henkilö, aikoinaan ei päässyt läpi SAL:n Turvallisen ampujan kurssin, ampuamaosiota . . . Kolmasti kokeili - kolmasti hylätiin . . . niin oikealta, kuin vasemalta hyväksyttiin ns, siviilejä, jotka VAIN harrastavat ammuntaa  . . . Eli taanoista vartijan ampumista aseen vetoharjoituksen aikana ei Talkkarikaan ymmärrä, mutta jos perusteet opetetaan alunalkaen väärin niin seurausta ei tarvitse hämmästellä. Tosin jokunen poliisi taitaa harrastaa practikal- ammuntaa ihan omaehtoisesti, kun sisällä ja paikallaan olevaan tauluun ampuminen ei taida ajaa asiaansa ammattitaidon kohottamisessa tai sitten vaan harrastuksen vuoksi. Toisaalta harrastus kyllä kyseisessä lajissa tukee työn turvallista suorittamista.

Aika entinen ei palaa . . .

  Lauloi Junnu Vainio ja toden totta se on. Aikoinaan eräässä brittiläisessä lehdessä oli ns. 3- sivun tyttö ja toki mitä vähäpukeisempi, niin sen myydympi oli lehti ja toki hyvän maun puitteissa. Makuja on toki monenlaisia ja mielikuvitus toki hoitaa loput. Talkkarillakin oli nuorena miehenä jonkinmoinen kaukoihastus monen muun kilpakosijan lisäksi, nimittäin Samantha Fox, Sammy noin meidän kesken. Tuli sitten paskahuussi sisältä vuorattua Samanthan taidekuvilla. Tätäkin kuvaa katsellessa on muutamat ripulit tullut heitettyä kärpästen keskellä: http://www.sing365.com/music/Image.nsf/photoUnid/C9C50EC3B722905148256E1D002F5521

  Mutta on typykkä pysynyt timmissä kunnossa, kun vertaa tähän: http://www.iltasanomat.fi/viihde/katso-milta-samantha-fox-nayttaa-bikineissa-nyt/art-1288445110206.html  Ja ihan luomuna, tietääkseni. Ota Tukiainen tästä oppia . . . Ihan sama kumpi.

  Tosin ei värähdä enään, kiitos internetin ja sen tietotulvan, ei pidä seksipommi miehistä ei . . . Pitäisiköhän nostaa kanne, huijauksesta . . . lupaa paljon, mutta ei anna mitään . . .
  Ja taas tänään saunassa tuon oman seksipommini täytyy tai siis joutuu tekemään onnelliseksi . . . . Sillä jos häviän löyly- ja kädenväännön yhdistelmäkisan, niin taas täytyy suorittaa alaosattomissa pedikyri muijalle.  Tosin jos voitan, korsu kutsuu, sillä akka on helvetin huono häviäjä.

Mustalaileiri muuttaa . . .

  Jo on taas päässyt emämöläys Helsinkiläiseltä poliitikolta, kun haluavat tehdä tänne tuuppautuville Romanian krimaali- romaaneille ja sun muille kulkijoilleerillisLEIRIN . . . 
  Kaupunki ei voi sulkea silmiään siltä, että on olemassa ihmisiä, jotka liikkuvat ja majoittuvat minne milloinkin. On Itä-Euroopan romaneja mutta myös muita liikkuvia ryhmiä, Helistö toteaa Ylelle. Ja tämä Helistö on sitten VIHREÄ . . . On tainnut mies saada patukkaa, jollei yläpäänhän, niin sitten häntäluun tietämille, kun tällaisia horisee. Miten vatuutettu Helistö itse henkilökohtaisesti avustaa esim. Romanian roommanikerjäläisiä talvisin  ? ? ? Tuskimpa mitenkään ja eikä taida muhkeasta kokous- ja palkka potistakaan antaa ropoakaan näille onnettomille ollenkaan. No, tavallaanhan nämä ovat vielä pikkuriikkinen ongelma, kun mm. mitä on ja tullaan Kreikkaan syytämään rahaa.

 Toisaalta talkkari tavallaan kyllä kannattaa jonkinmoisen leirin perustamista, mutta siinä on ympärillä joko muurit tai sitten helvetin korkea verkkoaita . . .
  Jos joku on vihreyttään antanut tällaisia lausuntoja politiikassa, niin Talkkari alkaa näkemään punaista ja samalla mieli mustenee täysin.

torstai 26. tammikuuta 2012

Pakkotilanteita ja pohdintaa . . .

  Ilmeisesti on  kerrankin oikeus tapahtunut, kun kerrankin ihminen saa itsesuojelutilanteessa puolustaa itseään hyökääjää vastaan. Tällä kertaa hyökkääjä sai  Falcata-tyylisen antiikkimiekan jäljitelmästä piston paskamahaansa, ilmeisesti prise de fer ei onnistunut tilanteessa oikeaoppisesti.  Kyseinen astalo on eräänlainen pisto- ja lyömämiekan sekasikiö, eli iberialainen muunnos Kukrista. Hän oli suojellut itseään ja muita vastuullaan olleita henkilöitä, kuului perustelu oikeudessa ja tästä lausumasta päätellen ei kyseesä ollut savolainen. Heillä kun tuppaa vastuunjako siten, että vastuu savolaisen kanssa keskustellessa siirtyy kuulijalle.

  Mutta talkkari on alkanut pohtimaan sitä, mitä jos samankaltaisessa itsesuojelutilanteessa henkilö olisikin käyttänyt ampuma- asetta ? ?  Olisiko tällöin uhatun pitänyt ampua ensin varoituslaukaus ja sitten vasta saanut oikeudettoman uhan jatkuessa ns. "antanut tulta munille" ? ? ? ?  Amerikoissahan tietyissä piirikunnissa / kaupungeissa jokaisen täysi- ikäinen mies velvoitetaan kantamaan asetta esillä. Tämä siis heidän äärinmäinen tulkintansa perustuslaistaan. Ja panee se vähän hullummankin murtovarkaan / tunkeutujan miettimään, kun joka kodissa on jonkimoinen tuliluikku valmiina . . .  Ja ihme kyllä, kyseisissä paikoissa on varsinkin henkeen ja terveyteen kohdistuva rikollisuus on minimaallista.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Costa Concordian meriselityksiä.

  Ensialkuun talkkari ajatteli, että tästä tulee melkein vain kapteeni Francesco Schettinon ja Italian välinen hässäkkä. Mutta kunnon maitopoikana Francesco oli paatin kiville karauttamisen jälkeen soittanut, tottakai äidilleen. Ja juttuhan menee vielä kummallisemmaksi, kun oli äidille soiton jälkeen kunnon Italialaisen Orihin tavoin lirkutellut jollekin naiselle. Liekö vielä ennen pakoa oli alkanut huikomaan, kun kokilta oli vaatinut murua rinnan alle. Oli äijä sitten ottanut käyttöön Italialaisen hyökkäyksen; Täyskäännös ja rynnäköinti eli: Karkuun ja vitun kovaa. Kuulemma jälkiselittelyjen jälkeen olisi kuulemma "pudonnut" pelastusveneeseen. Tässä kohta Talkkarikin repesi huutonauruun ja putosi, ihan kirjaimellisesti tuolilta.Toinen naurukohtaus tuli, kun luki miten viranomaiset vähän käskivät laivansa jättäneen mammanpojan takaisin kiuluun.

 Uusin muttei ei niin odottamaton uutinen on, että ökyrikkaat veli-venäläiset ( joita ei Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen ole voinut sanoa enään pensas-neuvostoliittolaisiksi )  olivat ostaneet taivaspaikkansa pelastukseen, mikä nyt ei juuri yllätä Talkkaria juurikaan.
  Johan nuo talvi / jatkosodassa yrittivät käyttää miesylivoimaa, kun mies miestä vastaan eivät olisi pärjänneet. Jatkosodassa talkkarin vaarin (155 cm. sulkapäässä ) päälle. hyökkäsi yli 2 metrinen ryssä, mutta vaari oli vaan tämän tyynesti oli niitannut hänen omalla pistimellään, rehellinen mies kun oli, ryssän ladon seinään kiinni. Oli kuulemma kauniimpaa katsoa pystyyn kuollutta, kuin maassa makaavaa kalmoa.

  Ja sitten talkkarin ennustus tässä episodissa; Venäjällähän ei hyvällä katsota omien kansalaisten sortamista sillä he katsovat sen olevan heidän yksinoikeus, joten jotain Moskovan suunnalta tulee kuulumaan . .

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Äänestyspäivä, meneehän se työstäkin . . .

  Jollei tänään, niin sitten viimeistään toisella kierroksella tiedetään tämän valtakunnan uusi keulakuva. Vähän se on niin, että pressa on nenä ja lärvi taasen hallitus on kopan sisällä olevat "aivot". Sen epämääräisen mössön ja nesteen lisäksi. Talkkari katsoo olevansa vaikka vasemman lisäkiveksen yksi verisuonen pätkä. Tälläkertaa onneksemme taitaa käydä niin, että vaihdevuodet ja siitä johtuva tyrannia ja kiukuttelu ovat historiaa, saa siis Tamminiemi uuden isännän, isolla I:llä.
  Talkkarin muijakin oli käynyt äänestämässä etukäteen, että olisi ollut aikaa agitoida talkkari oman ehdokkaansa taakse. Viime pressan vaaleissa Talkkari kävi kopissa ja piirti piruuttaan kirkkoveneen lappuun ja liekö sitten se ääni oli laskettu Haloskalle, kun vielä punaista tussia tuli käytetyksi. Mutta tälläkertaa otteet on sitten toiset, numeron lisäksi liimaan ehdokkaani kuvan ja kirjoitan nimen tikkukirjaimilla, niin ääntenlaskijoilla ei oli taatusti mitään epäselvää Talkkarin ehdokkaasta, tuo kun on lähestynyt henkilökohtaisesti työhakemuksen muodossa.

  Ja kerta eilinen oli virallisesti viimeinen kesälomapäivä, niin sitten pyyhkäisen työhin, vähän harjoittelemaan työntekoa. Ja ihan keveästi siinä katselen vähän paikkoja, sekä mahdollisesti koskettelen joitan työkaluja. Mutta jos alkaa ahistamaan, tulen oikopäätä kotiin ja tilaan ajan lääkäriltä huomiseksi. Yleensähän siinä on viikko pari tipahtanut saikkua ja silloin on paremmin aikaa totuttautua työntekoon.

lauantai 21. tammikuuta 2012

Lapsia lapsia.

  Talkkari on tässä jo pidemmän aikaa pohtinut suvunjatkamista ja todennut, tehty mitä tehty. Esikoisella, tuolla tyttärelläni on kera kunnon aviomiehensä kanssa tehtynä kaksi ( 2 ) lastenlasta, vilkas poika ja ihana tyttö, papan loppuelämää ilostuttamaan. Talkkarin kaksi nuorempaa ( poikia ) sentään ei vielä ole kuulunut mitään suvunjatkamisesta, mutta kuulemma yritystä on ja kovasti, kuin Talkkari aikoinaan  . . . yritti polkemalla käynnistää tulpatonta mopoa.  Onneksi ja harmiksi nuorempi on astunut suorittamaan kansalaisvelvollisuuttaan.

  Mutta kun ihmisellä menee kaikessa karmeudessaan valta ja ymmärrys käyttää valtaa väärin mutta ja omasta mielestään oikein ja vielä kitistä sen seuraamuksista yleisesti, niin Talkkarillakin katkeaa pinna. Sillä tämä "Kanki" Kaikkonen ottaa ja menee vuodattamaan lehdistölle, että kun tuli mokattua niin ei adoptio onnistukkaan. Sitä saa mitä tilaa ja sentään neljän tonnin ( 4000 ) pikavipillä sitä ei saa, vaikka maksaisi sen myöhemmin takaisin. Ja siiinä pieninmät "synnit".  
  Ja toisaalta evoluutio on lie onneksemme suuressa viisaudessaan päättänyt, että kahden kansanedustajan ( ex ja nyks. ) yhteenliittymisestä ei ainenkaan tule fyysistä tulosta. Ja helvetin huonolta näytää myös  korvikkeen saaminen . . .

  Mutta talkkari antaa muutaman neuvon lapsen tekoon: Ensinnäkin kannattaa lopettaa se "omatoiminen esivalmistelu"  Toiseksi, unohtaa ne vallattomat ja villit vuodet kun kondomia tuli käytettyä, vakaassa parisuhteessahan ??? Jos se sellainen on, niin varmuusvälineitä ei tarvita. Ja kolmanneksi, otahan pieni känni ennen valu-tilaisuutta, sillä Talkkarilla kävi selvinpäin niin, että ensinmäiset siittiöt kuolivat lähtökiihdytyksessä ja loput takaseinää vasten.

 Toisaalta talkkarilla on jokunen kaveri, akan ulkonäköön katsomatta on valmis avittamaan seminologin hommissa.

  Jk. Parisuhdeterapiaa vielä: Kepu pettää aina . . . .

perjantai 20. tammikuuta 2012

Saunassa muijan taas . . .

   Ja jälleen kerran muijakin ylitti itsensä saunassa, sillä lautelta tultiin alas kovalla kolinalla.Tosin syynä oli muijan " vahingossa " tuunamat portaat ylös lauteille. Oli tuo naaraani vedellyt mäntysuopaa rappusille, kun kuulemma olivat niin likaiset. Ylösmennessähän ei sinänsä ei ollut ongelmaa ( lipsui mitä lipsui ), vaan talkarin noustessa ylös ja mennäkseen hakemaan virvoittavaa juomaa akalleenkin ( tälläkin kertaa) siihen kuumuuteen. Tuli sitten vedettyä perseellään alas se noin kolme tai neljä porrasta, riippuen "lähtötasosta" ja  "laskeutumispaikasta". Olihan se kova kokemus persuuksillekin  . . . taas,  mutta talkkarihan ei pienistä lannistu. Kuin kannaksen pahimpien tykistökeskityksien alla, Talkkari raahautui / mateli kohti virvoittavia vesiä. Meni siinä kalikka kossua, että se helvetinmoinen jomotus perseessä loppui edes hetkeksi. Ja hoiperrellen tai oikeammin lähes neliveto päällä vein sen "virvoittavan juoman" akalle, jos tarkasti otetaan niin vain puolikkaan kaljatölkin sai käteensä, pakkohan oli tarkistaa aineen oikeallisuus toki. Helvetti, kaikkea se rakkaus teetti jälleen.
  Ja miten sen Talkkari ottaa tästä reissusta opikseen, niin pitovoiteita täytyy kehittää. Ja plussan puolelle jää se, että mennessä saunaan otin pulkan mukaan, niin helpompaa oli muijan rajaaminen kotiin saunasta tullessa  . . . Ja loppu on taas legendaa . . .

Presidentinvaalin loiskeita ja lotinaa

  Alkaa vedellä viimeisiä, kun kannastaan epätietoisia äänestäjiä agitoidaan oman asian alle. Talkkari muistaa hämärästi, kun vuonna 1978 ensinmäistä kertaa kävi äänetämässä presidenttiä. Sinänsä hassua, että talkkari on henkilökohtaisesti nähnyt ja kokenut äänestämiään presidenttejä. Joku lehtihän levikkiä lisätäkseen on viritellyt verkkoja mm. UKK:n tapaamisesta, muistaakseni.
 
   Talkkari on sentään Urkin silloisen virka-asunnolla ollut töissä, Tamminiemessä. Ja mikäs siinä poliisin turvatessa saunan lämmitystä, siellä saunomista ja adjutantin paskahuussin käyttämistä. Itse UKK sentään ymmärtänyt vetäytyä Kultarantaan kesänviettoon, kun ei kestänyt sitä kilkutusta ja kolkutusta, kun mökkiä oli meikäläinenkin korjaamassa. 
  Koiviston talkkari taasen tapasi eräässä hississä ja eipä ollut miehellä hoksottimet tallella sillähetkellä, sillä kun piti mennä ylös, niin hissi menikin alas. Sentään wanhan kunnon talkkarina tiesin mihin Manu oli menossa ja tästä innostuneena iskettiin isot kädet kiitokseksi yhteen ja olihan  se todettava mitä äijän kourasta oli kerrottu . . . . iso se oli. Sillä eräs kolleega oli intissä päässyt (lue: joutunut) Kultarantaan varusmiepalvelusta suorittamaan, kiitos harrastuksensa. Oli kertoillut, että Koiviston kämmenistä kyllä lähti pallo iskulyönnissä, kuin nappi housuista kun varusmies näki alastoman naisen. 
 Maran taasen talkkari näki erään oven luona, kun polviaan meni näytättämään tutulle lekurille. Siinä ovea avatessa ( Talkkari kun on herrasmies) niin kyselin, että kenen luokse sitä pitäisi Ahtisaaren pääsemän, lekurit kun on jumalasta seuraavia, ainenkin omasta mielestään. Eipähän talkkari tarvinnut kahta sanaa saada, kun ukko siis ex- presidentti paarellle ja kohti ilmoitetun lekurin (talkkarin kaveri) huonetta kohti. Siinä, kun liipastiin vauhdilla huoneeseen, niin vahingossa yritettiin saranapuolelta sisään, eli talkkarille tuli taas korjattavaa lisää. Ei auttanut kuin siirtää lääkäri ja potilas talkkarin vaalimaan toimenpidehuoneeseen siinä lähellä hoitamaan asiansa.
  Sattumoisin sama huone oli aikoinaan Talkkarin enon toipumishuone (1945- 1946), jossa tuli takaisin elämään, kun "velivenäläisten" jv-miina vie toisesta jalasta 10 cm ja vähän varpaitakin. Ja pelimiehenä vielä löytyi tuolla matkalla rakas puoliso YLI puoleksi vuosisadaksi, ken kesytti tämän sissin. . . .

  Nykyistä, eli pirttihirmu- Halosta ei talkkari edes pyynnöstä tai käskystä ei tule tapaamaan, eikä hoitamaan Haloskan rakentamaa dynastiaa siellä jossan Kallion suunnalla.

torstai 19. tammikuuta 2012

Rodunjalostusta

  Kun Hitler kumppaneiseen ei ole "suorittamassa" arjalaisen rodun jalostusta, niin ennen sitä ja siitä liene kimmokeen saaneet "lemmikkien" omistajat ovat jatkaneet tavallaan perinteitä. Ennenhän jalostus tapahtui ns. luonnon valinnan kautta . . . ns. ansaitsee ruokansa tai tehdään rukkasia, edes lämmikkeeksi.
  Työelikoden kohdalla "jalostuksella" on järkiperäinen ajatus jalostukseen, "heikot sortuu elon tiellä, jätkä senkun porskuttaa" eli mitä pidempään esim. koira pystyy tekemään töitä ja / tai tuottamaan elinkelpoisia yksilöitä sen pidempään "se elää" olkoonkin sen rooli "laumassa" mikä tahansa.

  Talkkarilla oli aikoinaan kultainen noutaja, FCI- luokituksen mukaan: Ryhmä 8, noutaja siis eikä välttämättä vahtikoiraksi, määrityksen mukaan.. Talkkarilla kun oli ja on harrastus, missä koira "hankkii leipänsä" mennen tullen, eli vesilinnustus. JOka kerralla, kun koira oli mukana, niin haavatkotkin tuli löydettyä joka kerta. Ja pakkohan oli koiran ikääntyessä hommia helpottaa, eihän koirakaan mikään automaatti ole. Haka ja automaatti koira oli myös kadonneiden tavaroiden etsimisessä. Kerrankin talkkarin juniori löi/ heiluttu (oman kertomansa mukaan) avainrendasta ja sehän osui petäjää, jolloin avain ottii lensi metrin korkuiseen kaseikoon. Ja eikun koira paikalle, johan sitä oli harjoiteltu kadonneiden tavaroiden etsimistä monasti mutta tämä oli tosipaikka. Homma käyntiin ja tovi jos toinen meni, mutta koira "merkkasi" tietyn alueen ja sieltähän se avain löytyi.
  Se erikoisuus, jos sellaiseksi luokitellaan niin Talkkarin koira oli vain puoliksi "rotupudas"  . . . Oli rotu-mimmiin päässyt tuikkaamaan kirjaton koira. Liekö oli koran ajatuksena päästä  "elatuamaksuista" . . .  Ja tätä tietoa harmitteli nimeltä mainitsematon monien palkittujen koirien kasvattaja. . . .   Oli  Romeolla kokoa ja näköäkin, kultsiksi . . .painoa noin 45 kiloa ja säkäkin huiteli siinä 65 cm:n kieppelillä. Määritys kyllä meni siinäkin pieleen, että taloon tai tontille ollut asiaa, ilman erityistä opetusta  . . . Eli terveisiä sillä putkarille, joka kävi revittämssä kätensä, kun luvatta yritti käydä ilmaamassa patterit talkkarin kotona aikoinaan.

  http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/rotukoirien-maara-nousi-ennatykseen-/art-1288443340408.html

Linkkiin liittyen nuorille neuvontynkää . . . seuraava "nouseva ala" on lemmikkiteollisuus . . . . Ammatinvalintaan liittyen, jos kantti ja elämänkatsomus riittää.
  

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kansalaiskeräys poliiselle ? ? ?

  Aivopierujen esittämisen eittämätön kuningas T / (P)aatero tuo poliisiylijohtaja ( mitäköhän sekin meinaa ), joka ei liene ole käynyt poliisikoulua, on jälleen tullut esiin tälläkertaa kerjäläisen kaavussa. Kerjäläiskaapuhan on virkaan sopivalla tavalla tehty parhaasta silkistä ja kultakäädyin kirjaltu, ei hinkkaa ei hierrä ja on helppo vaikka pierrä.

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2012011815083264_uu.shtml 
  On laittanut johtaja taas harmaat aivosolunsa "liikkeelle" ja esittää kansan karttuisen, mutta lamojen ruhjoman käden avittamaan kalustopulaa Niilo Tarvajärven tapaan. Mutta pienistä puroistahan se iso virtakin alkaa.

                                           Eli esimerkinomaisesti:

  Helsingissä on eräs kaupunginosa, joka aikoinaan tunnettiin viinanmyyjistä ja lentoasemastaan. Siellä on suuri poliisin toimitalo, jossa on toimii monia eri yksiköitä. Tottahan toki poliisikin on ihminen ja hänenkin täytyy syödä. Siispä ajanpuutteen tai laiskuuden takia mennään autolla, poliisiautolla käymään kaupassa ja pysäköidään se virka-auto mahdollisimman lähelle kauppakeskuksen pääovia, jalkakäytävälle. Liekö tavallaan virkatointa suorittavat, kun apetta itselleen hakevat.
  Mutta tätä täytyy toki katsoa tehokkuudenkin kannalta katsottuna, sillä ovatpahan valmiina lähtemään rikollisten perään ja toisaalta niitä "suorituspisteitä" tulee näin talvella, kun vanhus rollaattorilla ei pääse jalkakäytävälle pysäköidyn poliisiauton ohi suoraan, vaan joutuu yrittämään kiertoteitä lumihangen kautta poliisiauton ohi. Nutulleenhan siinä sotaveteraani menee, mutta ruiska poliisi tulee ja nostaa tämän taas pystyyn. Ja reiluna poliisina vain huomauttaa puuttuvasta heijastimesta ja ei anna tälle sakkoja, koska alennuksella saatu lounas muutoin jäähtyisi.
  Tosin siellä käydessäni huomasin, että poliisille on järjestettu pari parkkipaikka, ihan siitä läheltä ja lähtiessään siitä ja kunniakierroksen tehdessään, voisivat peräti saada viereisessa alkossa käyneen autoilevan rattijuopon kiinni. Tosin tallöin käytetty kävelymatka kyllä kasvaisi ja melko varma "suorituspiste" jäisi saamatta, mutta toisaalta enenmän pisteitä ropisisi laariin jos haaviin jäisi rattijuoppo.
Eli kalustopulaa täytyykin tarkastella tehostamisen kautta, sillä lahjoituksilla saaduilla ajokeilla ei ongelma ratkeaisi. Hyötykäyttökilometrit vs. suorite, eli jälleen ei olla asiaa ajateltu loppuun asti. 1- 3 pystyyn nostettua vanhusta / kerta ei pärjää yhdelle / viikko rattijuopolle alkuunkaan.

  Ja miten sitten kävisi, jos Talkkarikin antaisi vaikka 100 euroa lahjoituksena poliisiauton hankintaan, niin vähennetäänkö ko. summa suoraan ylinopeussakoista vain saisiko jonkinmoisen prosenttialennuksen lahjoitetusta summasta laskettuna ?? Ja jos talkkarin kaveri ei antaisi ropoakaan, niin olisiko se raskauttava asian haara sakkkolaskuria katsottaessa, pärstäkertoimen lisäksi  ? ? ? ?
             
          Jotain kun nykyään annetaan, niin jotain vastikettahan siitä olettaisi saatavan.

tiistai 17. tammikuuta 2012

Missikisat, eli karjamarkkinat vol.2

 Nyt on sitten kisassa päästy vihdoin siihen vaiheeseen, että yhden jos toisen taustoja on ja lie hyvässä yhteisymmärryksessä ao. kandien kanssa, alettu revittelemään lehtien sivuilla.
  10 kuin unelma vetää tamän kiertueen pohjat; Sukulaismies oli täräyttynyt haulikolla riidan päätteeksi setämiehen suorasääristen joukkoon.Ja likan äidin kannattasi kyllä alkaa lottoamaan; Vetää nyt kolari kolmasti hirven kanssa ja jäädä vielä henkiin. Tosin toiselta kantilta katsottuna, sokea tai välinpitämätön / tyhmä on, kun ei ole ottanut onkeensa liikennemerkin 155 varoitusta. Eli tupla säälipisteet tälle typykälle tulee joumariston antaa.

  Ei niin yllätyksenä tuli se tieto, että Flamingon yökerhossa oli nuori mies heittäytynyt selälleen lavalle, mukamas tirkistelemään hamosien alle, mutta Talkkarin tarkistamattomien tietojen mukaan kyseessä oli vain kamelinjalkojen ( cameltoe ) katselu..Pikkuisen on pojalla ollut homma hakusessa, sillä keskisen ja eteläisen ameriikan maissa tytöt näin tekevät. Nämä meidän missikanditaatithan ovat neitseitä . . . vai ovatko.

  Yksi "tarpeeksi hullu" on Pelkokertoimen jälkeen tullut kokeilemaan misseilyä ja vahinko vaan, että samaan kisaan ei ole ympätty laulukisoja, sillä eräällä olisi ehkä rinnan mitalla etuus, kun on käynyt kitusiaan avaamassa Idolsin karsinnoissa. Mitäköhän tässä vielä kuullaan, toisaalta aika alkaa käydä vähiin, kun uusi Miss Suomi vuosimallia 2012 valitaan.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Nunnan "ne"

 Kyllä se vahvasti näyttää siltä että Suomikin on kohta, jos ei rinnan niin nännin mitalla edellä naapurimaita. Gloden Globe- pippaloissa  vasta paljasta pintaa onkin tarjolla yllinkyllin, myös tirkistelijöille:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/glee-hissukka-ravayttaa--etumus-melkein-paljaana-punaisella-matolla/art-1288442417564.html
  Kyllä siinä vahnemmankin, melkein kaiken nähneen miehen silmä lepää. Ja etelässä rannalla se menee niin, että akan herpaantumattoman katseen alla vain hieman syrjäsilmällä katsoen. Mutta osataan täälläkin ja ei yksistään satunaisesti itsenäisyyspävänä, vaan kotimaisen vastineen, Kultainen Venla- gaalassa. Eikä nänninnäpykäitä esitellyt vähenpää, kuin entinen Miss Suomi 1988- kisan Lehdistön suosikki Helena Säkkinen,  173 /  52 kg: silloin. 90- 63- 90 silloin. Pikkaisen on paino voinut nousta ja mitat muuttua.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2012011515079848_vi.shtml

 Mutta talkkari onkin mahdollisten rupsahtamisien ja "patalappujen" tilalle löytänyt erittäin kestävän katseen vangitsijan meille miehille.
 http://www.jonathanadler.com/Kiki-de-Montparnasse/?cat=0&initial=
Tosin kestävyys voi olla kyseenalainen toki riippuen käytetystä materiasta, mutta oiva vinkki poikamiehille jolla tuppaa olemaan jo meilkein kaikkea

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

13, perjantai ja pohjakosketuksia

 Tuo kahden asian yhdistäminen siis tuottaa onnettomuuksia, ainakin Välimerellä, perjantai ja luku 13 ei oikein natsaa siellä. Italiassa mikä ei lienee yllätys, on Euroopan yleellisemmäksi tituleerattu risteilyalus vetänyt oikein huolella kiville. Ja jälleen on lehdet vedätelleet kunnon otsikoita, itsestään selvistä asiosta.
 Esimerkiksi: Haverilaivan matkustaja: Lapset pelkäsivät kuollakseen. Talkkari voi ihan kolmen lapsen isänä kertoa, että totta helvetissä lapset pelkäävät kuollakseen, kyseisenlaisessa tai pienenmässäkin pohjakosketuksessa.
 No, tämän suuren uutisen vuotanut julkisuuteen oli vain ruotsalainen toimittaja Jan Moisander, itsellään ja muijallaan kumminkaan ei ollut mitään ongelmia kuulemma.

 Tosin täälläkin suunnalla on käynyt jonkinmoinen haveri, sillä Viking Isabella on tuuli tuupannut laituria päin, ja ei niin yllätyksellisesti . . . Ruotsissa. Kaippa paikalliset lehdykät siellä ovat revitelleet tästäkin katetta itselleen.

  Talkkarilla on ihan omakohtaisia kokemuksia ns. suuronnettomuudesta vuonna 1978. http://fi.wikipedia.org/wiki/Viikinki_%28moottorivene%29
Tuli silloin suoritettua kansalaisvelvollisuutta ja Talkkari kun vahtivuorossaan huomasi ensinmäisen hätäraketin, niin toimi koulutuksensa mukaisesti. Jo silloin tuli erittäin nopeasti selväksi, että kun talkkarilla ei ollut rautaa riittävästi kauluksissa, niin vituiksihan meni se palastusyritys . . . Kovimman kautta vaan ollaan sitten opittu, että miten todellakin tulisi toimia. Samaisena kesänä Talkkarin varusmiekaverit kertoivat, että merivartioston ukoilla oli kovempi viinapää, kuin intin upseerella. Merivartioston väki kun pystyi kontaamaan kuilulleen, mutta upseerit olivat sammuneet juhlapaikalle. Tosin kiinnitysköysien kanssa meni vähän sekaisin, kun vahingossa irroittelivat linnakkeen yhteysveneen epähuomiossaan laiturista, tosin pojat ehtivät hätiin ennekuin starttasivat omalla paatillaan liikenteeseen.


lauantai 14. tammikuuta 2012

Laki ja sen oikein lukeminen.

  Ja jälleen on kansakuntamme hyvinvoinnistä vastaava "henkilö" narahtanut ja toinen sitten vielä antanut sillä siunauksena . . .
  http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/lk-pelastuspomo-karahti-ratista---sai-pitaa-korttinsa/art-1288442020042.html

   Jonkimoinen oikeuden taju on kansalla, mutta eritoten "tietyillä" turvallisuuttamme, josta muuten maksamme pitkän pennin itse kukin, on näillä kellokkailla se todella hämärtynyt.
   Yksi poliisi panee "harjoituksessa" kylmäksi miehen, toinen "tavallaan" virkamierkkiä hyväksi käyttäen ottaa pillua puoliväkisin ja ITSE " suuri johtaja" on. Itse vain on : Länsi-Suomen lääninpoliisijohtajana toimiessaan Paatero ajoi 78 km/h tietyömaa-alueella, jossa nopeusrajoitus oli 30 km/h. Paatero ei saanut poliisilta tien päällä sakkoja, mutta myöhemmin syyttäjä määräsi hänelle 30 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.  Jne, jne

   Oliskohan jonkilaisen linjanvedon paikka, nimenomaan viran"omaisilla" sillä Talkkarin tiedon mukaan, "Sota ei yhtä miestä kaipaa" Liekö ja luultavasti tähän perustuen tämä Martti Soudunsaari tuo 0,58 promillea puhaltanut rattijuoppo pitäisi tehdä omat johtopäätöksensä . . . 

 
 

Norjan "7" Ja muuta mukavaa

  Eräs "hiihtohirviö" Norjasta on monien vuosien ajan kiusannut meikäläisiä, mutta nyt tätä janari lie saadaan kiinni jonkinmoisen doupinginkin käytöstä. On paikallinen paikallinen "7" Se og Hör löytänyt syyn, miksi tämä pystyy hettämään loppusuoralla sellaisen loppukirin, että kaikki vastustajat jäävät "kuin nalli kalliolle".  Ilmeisesti tämä douping on ainakin oman kertomasa mukaan "ollut sillain" Robbie Williamsin kanssa ja "robbien" suuri fani haluaa sen selvittää paikallisen  Big Brotherin kanssa. Tanssi siinä nyt sitten "pornotähden" kanssa ja yritä heittää ässä, jos ei pöytään niin suoraan pesään. Siis virsi lyhyesti kaunis, Petter Noryhug haluaa tietää Aylar Lien jutusta enemmän kuin moni muu. On meillä vielä matkaa . . . . on meillä, kun ajattelee meikäläisiä tähtösiä . . . 


  Mutta jotain "mukavaakin" talkkari lupasi otsikossa, tosin tämä uutinen kääntää päälaelleen kaiken tavallaan tai miten sen ottaa ja kukin tavallaan.
  Sillä ehkä tulevalla presidentillä on puolisonsakin puolesta venyvä käsite, mikä on totuus. Sillä elämänsä valinnan tehneen Haaviston se toinen puoliko on ajatellut, että ratti siellä ( Ecuadorissa ) ei vaikuta täällä niin suvaisevassa, humaanissa ja "pakolaisia" hyyssäävässä Suomessa vaikuta pätkääkään tulevan presidentin meriiteissä, täällä. Tosin logiikka on ymmärrettävä, kun pressa ei juuri itse auton rattiin asetu, paitsi Koivisto kun virka"miehet" menivät lakkoon aikoinaan. Silloin kaikessa karmeudessaan tuli todeksi hokema: Sitä saa mitä tilaa.
  Tosin talkkarillekin on jäänyt hieman epäselväksi, millä statuksella tämä Nexar Antonio Flores on oikein tänne tullut ja asustelee ? ?

perjantai 13. tammikuuta 2012

Tirkistelijöitä, onko heitä ??

  Talkkari voi ihan ammattinsa tuomalla rutiinilla kertoa, että heitä oli jo on  ennen papparazzeja - - - tai jotain sinnepäin. Onkohan jotenkin sosiaalinen valvollisuus, että vilautuksi sun muita vahinko- vilauksia esitellään lehdissäkin. Talkkari ainkaan ei saa aikaiseksi mitään "märkiä unia" ( muija on ei asia ) mutta lienee toisin nykyajan nörteillä tai vanhan ajan äidin pojilla. Siinä tippa jos toinen lihahtaa housuun, tirkisteillässä, joko eläviä kuvia tai jotain vakoiluvalokuvaa.
  Mutta mikä potenttiaalin tässä menettääkään siittiö-solujen-kierrätys-keskus, on ei ole lasneerannut vaikka vaikka seuraavlla sloganilla: Tule ja tyhjennä tankkisi meillä, meillä parhaat palat päivän lehdistä ja videoita extra annoksesta. Toisaalta laatu ei korvaa määrää . . . .

 Ja tässä pojille hieman esimakua, mitä voi joskus löytyä ao. paikasta:
 http://johannatukiainen.seiska.fi/wp-content/uploads/2012/01/250.jpg
Ps, ilman lupaa ja hyvän maun ohittain.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Karjamarkkinat eli missikisat

 Näköjään on se aika vuodesta, kun missikisoja aletaan käymään. Talkkari muistaa nuoruudestaan vain Miss Suomi kisat, mitä nyt tuli telkkarista tuijoteltua, kera vilkkaan mielikuvituksen. Myöhemmällä iällä taas Miss Helsinki kun valittiin juhannuksen kieppeillä Mustikkamaalla, niin elävästi vain muutaman niistä mitä jotenkuten muistan. Eihän siihen olotilaan tarvittu, kuin nuorehko ikä ( lue: villi nuoruus ) - hyviä kavereita ja naisia- musiikkia ja viinaa.
  Kauneushan sanotaan olevan katsojan silmissä, mutta jotenkin tilastoihin perustuen Talkkari veikkaa muutaman missin taas päätyvän jääkiekoilijan petiin, jotkut pidemmäksi jotkut lyhyeämmksi aikaa. Ja varmana veikkauksena Talkkari toteaa, että Johanna (Hutsu) Tukiainen ja Julia (Jonninjoutava) Tukiainen ei yhdenkään NHL tai SM- liigapelaajan sänkyä tule lämmittämään. KHL- liigassa taas voi naismaku jossain päin maata vipata normi- jääkiekkoilijan repettuaarista, tyyliin:  PIG tai BIG is beautiful. 

   Millaisikohan diilejä ne jätetyt entiset tavispoikaystävät ovat tehneet, kun mitään jutunjuurta ei misseistä ole ollut ? ?  Vai  onko jo seurustelun ensimetreillä poikaystävä joutunut kirjoittamaan jonkinmoisen vaitiololupaksen, että eron koittaessa tämä pitää turpansa kiinni mm. neitsyyden menetyksestä ?? Toisaalta ennen siveys oli hyve, että voisi asia olla myös niin että tytöt ovat ollee imipiä, ennen jääkiekkoilijoita ja sun muita julkimoita.

tiistai 10. tammikuuta 2012

Puukot ja puntarit

  Jälleen kerran on koulukiusatulla kilahtanut ja "vain" perisuomalaista astaloa käyttänyt. Ja jälleen on paljastanut, että kyseinen pohjalaista puukkojunkkaria oli kiusattu pienestä pitäen. Se ja miten näin on päässyt käymään onkin jälleen suuri mysteeri sosiaali- ja koulupuolen viranomaisille, poliisista puhumattakaan. Ei olisi ensinmäinen kerta, kun vanhemmat olisivat tehneet rikosilmoituksen, kun pikkuinen ta teini on saanut turpaansa, niin poliisi "lopettaa" tutkinnan toteamalla, niinhän ne pikkupojat aina vähän nahistelee.
  Mutta kuka on uhri ? ? Se tai ne, jotka ovat lyhytkestoisen teon kohteita  ? ?  Vai se, kenellä oli mitta tullut täyteen ja iso pyörä alkanut hirttämään kiinni ? ? Kas siinä taasen on jutun juurta tutkijoille. Toki emme elä minkään puolueen luomassa onnelassa vai onko kyseessä 2000- luvun trendi, minkä ovat nuoret löytäneet internetistä ? ?
  Todentotta, koulukiusaamista ei pystytä koskaan kokonaan lopettamaan tai estämään, mutta räikeimpiin tapauksiin voitaisiin puuttua, ennenkuin sattuu jotain . . . 

maanantai 9. tammikuuta 2012

Oma tupa - oma lupa ? ?

  Taas on se aika vuodesta, kun alkaa kaikenmaailman kitinät ja ritinät asumisen kalleudesta:
http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=201201111423&ref=il
  Ja perinteisesti pahnan pohjimmaiset saa osansa, kiinteistön hoito ja siivous. Mitä tulee kitinöihin, niin syynä lienee liian suuri asuntovelka sellaisessa yhtiössä missä asiat ei ole ihan kunnossa. Ei ihmiset edelleenkään tajua, että asunnon ostaminen on kestokulutushyödyke, jota kumminkin täytyy hoitaa ja huoltaa jatkuvasti.Autoakin lienee pestään tai huolletaan useammin, kuin kerta viiteen vuoteen . . .
  Mutta jo itse käsitteissä on kolhoosi- "omistajilla" pienenpieniä ymmärtämättömyys- ongelmia. Terminologiassa "asunto-osake" on vain kasa papereita, jotka oikeuttavat hallitsemaan ao. tilaa / huoneistoa. Ja mitä suurimmalta osin teknisesti nämä "osakkeet" ovat pankilla panttina lainan vakuutena, helvetin monella "osakkeenomistajalla". Ja osakkeen"omistajan" ei voi yksiseen suhata kolhoosissa mielensä mukaan.

  Se osakkeen"omistajien" hehkuttama: Oma tupa -  Oma lupa ei kyllä toteudu omakotitalonkaan omistajilla. Valitettavasti ja onneksi viranomaiset on luoneet tiettyjä mekanismeja, jota laiksi ja asetuksiksi sanotaan ja niiden mukaan on heidänkin elettevä. Jos ja kun jonkun hyödykkeen hinta nousee, niin viimekädessä loppukäyttäjä siitä maksaa, oli asunnon omistumuoto mikä tahansa.
 
   Se iänikiunen valitus huoltoyhtiöstä tai siivousfirmasta loppuu heti, kun lyödään tarpeeksi rahaa tiskiin, halpaa ja hyvää kun ei löydy samassa paketista. Ja mitä tulee joutumisesta isomman valtakunnallisen pörssinoteeratun huoltoyhtiön "asiakkaaksi" yrityskaupan tai muun syyn takia, niin helvetin yksinkertaisella lauseella parilla tämmöinen "joutuminen" voidaan välttää . . .  

 

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kysy seksistä - Talkkari vastaa . . .

  Melkein jokaisessa lehdessä on jonkinmoinen seksipalsta, jossa "asiantuntijat"  vastaavat mitä ihmeellisimpiin kysymyksiin. Talkkarin muijakin kerran kysyi, että montako seksikumppania tallkarilla on ollut ennen häntä. Ja pitihän sitä alkaa "laskemaan" .  . . meni muutama minuutti ja muija uudelleen tiivaamaan, että olinko unohtanut mitä hän kysyi. Ja paskat, meni laskeminen sekaisin kun alkoi uudelleen tiivaamaan lukumäärää.

   Eräälläkin palstalla on mitä kummallisimpia kysymyksiä, joista talkkari antaa nyt yleispäteviä vastauksia:
- Pelkään erektioni heikkenevän (47v.), Miten pitäisi hoitaa 64- vuotiaan erektiovaikeudet  <<< Kummallakin kysyjällä on näemmä sama vaiva, potenssi. Mutta ei mitään hätää, pilleriä peliin ja sysiruma akka vaihtoon, niin eiköhän se siitä. Ja samaan nippuun voitanee laittaa myös kysymys missä ihmetellään, ettei miehellä kestää 3- 4 tuntia saada orgasmi . . .  kuvaa kysyjästä ei ollut artikkelissa.
Pääsekö tunteista ja haluista eroon lääkityksellä kysyy, omasta mielestään liian ruma 20 v. mies.<<< Nuori mies, teollisuus kera keksijöiden on tuottanut mitä eriskummallisimpiä nautintoon tähtääviä tuotteita. Jollei sieltä apuja löydy, ryhdy munkiksi.
- Voiko seksiä harrastaa liikaa <<< Voi siinä tapauksessa, että vehkeet on vereslihalla ja ei voi, jos vehkeet eivät ole vereslihalla. Ja onneksemme on taas teollisuus keksinyt kitkaa vähentäviä tuotteita.

  Talkkarin on pakko lopettaa tähän vastausten antaminen toistaiseksi, sillä pokka ei pidä kaikkien kysymysten loppuunlukemiseen yhdellä istumalla.

Lunta tupaan ja vähän muuallekkin

  Taas on länsinaapurit laittamassa omia mokiaan Suomalaisten kontolle. Expressenin mukaan "suomalaisten" tukikohdassa on orjamaisella sopimuksilla köykin väkeä töissä. Talkkarin tarkastaman tiedon mukaan. Mazar-i-Sharifin tukikohdassa on Ruotsalaisten antaman toimeksiannosta sveitsiläinen firma, joka on  palkannut keittöporukan ja tukikohta on myös Ruotsalaisten käytössä. Liekö vituttaa vieläkin se 6 - 1 häviö Suomelle jääkiekossa, siinä aikuisten miesten oikeassa pelissä. Ihan periaatteessa vielä kerran:
http://www.youtube.com/watch?v=MgitRUtUexk
   Ja että vielä enenmän Ruottalaisia ottaisi päähän, vielä kerran pojat: 
http://www.youtube.com/watch?v=X9aOSFf98wg


   Ei sen puoleen tällä kotimaassakaan kaikki ole kohdallaan, poliisikiin pitäisi periaattessa myös lukea enenmän antropologiaa tai sitten alkaa keksimään ja valehtelemaan sujuvammin. Että 5:n afrikkalaistaustalaisen yökerhorähinä olisi alkanut väärästä tervehtimistavasta. Uskokoon ken haluaa, talkkari ei ainekaan usko pätkääkään. Sentään AL oli asiasta kysellyt ja vakuuttavan vastauksen saanut: - En ole ikinä kuullut, että jossakin Afrikan maassa olisi sellainen tervehtimistapa, jonka voisi tulkita loukkaavaksi toisessa saman maanosan maassa, valotti Helsingin yliopiston dosentti Risto Marjomaa.

perjantai 6. tammikuuta 2012

Tuhkaluukin kuuraajat.

  Siis on laitettu kovat piippuun ainakin kahden Paavon (H,L) toimesta, kolman Paavo (V) onkin oma juttunsa . . .  vesipeto (L) ei kävele ja toinen (H) sitten paljastaa., ja liekö vahingossa- kaapin paikan kotona.
  http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/fingerpori-piirtajan-roisi-haavisto-sarjakuva-leviaa-verkossa/art-1288440392477.html
   Ja toki ao. linkissä on peräti pariin kertaan linkitetty, että kuka sen kaapin paikan näyttää . . . jollei yrjö lähde ensinmäisellä, niin sitten toisella linkityksellä. On mennyt piirtämisen taso ja oivallus melkoisen matkan . . . alaspäin, sitten Suomalaisen Karin aikojen. Rahalla kun ei saa aina parasta . . . 

torstai 5. tammikuuta 2012

Viikon ohilaukauksia.

  Jaahas sitten loppuu huomiseen päivään lähestulkoon kaikki lihalliset ilot, loppiainen kun päättää joulun pyhät. Mutta ei ole ollut uustisköyhää, ei sillä ensinmäisenä silmille syöksähti Valviran ylijohtaja Marja- Liisa Partasen  ja miehensä tulokseton valitusruletti Laajasalossa, kotitalonsa viereen tulevasta kehitysvammaisten hoitokodista, päiväkoti ollisi kyllä kelvannut lepakoille . . . 
http://www.hs.fi/kotimaa/Valviran+pomo+vastusti+kehitysvammaisten+hoitokotia+naapuriinsa/a1305552812463
Tämä samainen suuruus lurahti sairaslomalle kuin ripulipaska housuun, kun vale- lääkari kohua alettiin tonkia kunnolla, eli aivan luokaton tapaus joka voitaisiin siirtää milenterveydellisistä syitä eläkkeelle, niin säästettäisiin rutkasti hupenevia verorahojamme, siis niitä jota ei käteisen käskystä lähetetä Kreikkaan pönkittämään velkakriisiä.
  
   Ja toki joukko ministereitä on ollut hakemassa irtopisteitä, kun moninkertainen rattijuoppo ajoi 11- vuotiaan tytön kuoliaaksi. Enään puuttuu Astrid Thorsin ja Nina Mikkosen tuon "yksinhuoltajaksi itsensä ylentäneen" lausuma asiasta. Mutta eikö tämän reppanan julkinen riepottelu ja ristiinnaulitseminen ole vihapuhetta, jota pitäisi vihreiden suitsiman ??  Ei sinänsä, jos tämä rattijuoppo tulisi vastaan, niin Talkkari kyllä vetäisi pataan että viinanhimo kaikkoaisi vähäksi aikaa. Ei pystyisi onneton edes juomaan mitään, vaan ruokakin annettaisiin suonensisäisesti.

  Ja toki tapaninpäivän myräkkä on vieläkin kiitettävästi ollut median riepoiteltavan, on auringonlaskun ratsastajaa,  muutaman lapsen perhettä ja ties mitä ollut kitisemässä sähkön puutetta. On näemmä totta sanonta: Ennen oli miehet rautaa ja laivat puuta, mutta nyt on miehet puuta ja laivat rautaa . . .

  Ei helvetti, talkkari kyllä nyt lähtee kirsikkapuun alla olevaan korsuun odottelemaan hirmupakkasia, näytää näet siltä että tulossa on;  Utsjoki - 33,2 astetta . . .

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Internetin ilmiöitä

 Aika-ajoin tulla tupsahtaa julki, mitä internetissä voi, saa ja ei saa tehdä. Ensinmäisenä talkarinkin mielestä kaiken maailam pervojen suitsiminen, eritoten munistaan voisi hirttää lapsipornoon hurahtaneet sairaat yksilöt. Ja toivottavasti heitä vähintään tämmöinen kohtalo odottaa:
http://kuvaton.com/search/?s=2&find=jail
Ei päivääkään liene tässäkään maassa, että poliisi ottaa tutkittavakseen netissä tapahtuneita kirjoituksia. Eritoten mediaseksikääksi nousseet vihapuheet on pinnalla. On tiedossa maailmalta, että sähköisesti pystyy tuhomaan ihmisen elämän ja huonoimmassa tapaksessa myös elannon.
  Fb ja muut ns. sosiaaliseen mediaan rinnastettavat toki jollain tapaa suitsivat pahuuksia pois, mutta ei taida aika, raha ja halu aina riittää. Ihmiset eivät vaan miellä sitä, että krijoittamalla sopaa toisesta niin se leviää ympäri maailman, puheet kun jäävät möykkääjän lähiympäristöön.
   Toisaalta poliisin ja viimekädessä tuomioistuimen helpompi hoitaa hommansa, kun se hattivatin tietokoneesta lähtenyt aivopieru on taltioitunut moneen paikkaan.  Simppeliä viranomaisille, mutta sen varjolla yritetään sananvapautta suitsia, mikä taasen johtaa huonoimmillaan malliin George Orwellin vuonna 1984  skenaarioon . . . isoveli todella valvoo .

  Tämäkin rikollisuuden muoto on sitten totta, kaiken muun lisäksi täällä lintukodossamme:
http://www.iltasanomat.fi/digi/tama-rikosilmio-tuli-jaadakseen-ja-kasvaa-koko-ajan/art-1288439660315.html

tiistai 3. tammikuuta 2012

Palkka, eli mitä "työmies" antaitsee.

 Talkkari kyllä vakavasti harkitsee muuttoa ulkomaille töihin, kun on etelän suunnasta taas pulpahdellut kummia juttuja palkoista ja muista eduista. Kohde on vaihtumassa Kreikasta Italiaan ja siellä talkkari ajatteli ryhtyä kansanedustajaksi ja vähän myöhemmin senaattoriksi. 
  Ei sinänsä Kreikan edutkaan ole huonot, sillä metsuriksi ryhtymällä saisi ulkoilmalisää. Talkkarin ollessa virkamiehenä saisi jo pelkästä työpaikalle tulosta lisän ja peräti tietokoneen tai kopiokoneen käytöstä myöskin lirahtaisi ylimääräistä lisää. Unohtamattakaan, että pesisi kätensä ainakin kerta päivään, saisi kilometrikorvausta kun junalla ajelee ja tämä sentään talkkarin toisessa unelma- ammatissa, veturinkuljettajana.
  Mutta taitaa Italia vetää kumminkin pidemmän korren, sillä kansanedustajana on mitä mahtavimmat edut:
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/italialaiset-kansanedustajat-nostavat-huimaa-kuukausipalkkaa/art-1288439668233.html
Ei edes meidän omat "kermaperseet" ole vielä keksineet näitä etuja itselleen ja joku helvetin torkkupeitto tai hiihtohaalarit ovat lapsellisia yrityksi panna paremmaksi, mutta siitä se lähtee  . . . .


  Mutta kolikolla on toki kääntöpuolensa sillä Italiahan on tunnettu muodista, joten se vetäisi talkkarin akkaa puoleensa ja aiheuttaisi ylempalttista rahanmenoa. Ja kun talkkari tulisi valituksi Sisiliassa ( serkkulikan mies sieltä kotoisin ) niin miten suhtautuisi esim. `Ndrangha, kun meikäläisen tapainen voimahahmo tulee Italian politiikkaan mukaan ??

  Talkkarin muori on kyllä opettanut: Oma maa mansikka ja muu maailma mustikka . . .

maanantai 2. tammikuuta 2012

Pieni lumisade . . .

 Vihdoin saadaan hiukkasen lunta eteläiseen suomeen, ainakin hetkeksi. Ja jälleen alkaa heinäkenkien hihkuminen, kun etelän autoilija ei kuulemma osaa ajaa talvella. Tosin "juntit" ns. kusevat omille nilkoille, sillä täällä edes 2 sukupolvea olleita on häviävän vähän. Johan sen huomaa, kun " kaupunkilaiset " palaavat juurilleen viettämään juhlapyhiä.
  Samoin ihmetyttää maakunnissa se, kun kuulemma täällä etelässä ei osata ajella ruuhkissa. Todettakoon, että talkkarin työpaikankin ohittavalla kadulla on tunnissa ollut enenmän liikennettä, kuin jonkun syrjäkylän raitilla koko vuonna.
  Stara, tuo Helsingin kaupungin katujenkin puhtaanapidosta melkein huolehtiva yksikkö ei kyllä ollut yhtään liikenteessä, vaikka ovat olleet varuilla ties kuinka kauan jo. Liekö tämä nykyinen lumihelvetti on sittenkin tullut yllätyksenä heille.

  Ps. Yllä kirjoitetut ovat salakuunneltua aineistoa aitojen stadin kundien jorinoista kahvikupin ääressä, mutta suurimmalta osin Talkkari allekirjoittaa kaiken kirjoittamansa.

sunnuntai 1. tammikuuta 2012

Uuden vuoden ensinmäinen päivä.

  Jälleen kerran Talkkari oli järkevä ja jätti ottamatta sen viimeisen paukun ja ei sen puoleen ensinmäisenkin heitin menemään. Sillä ensinmäinen maistuu pahalta ja viimeinen on aina liikaa, elämä kun on opettanut.

  Ja tuli sitten ammuttua rakettikin taivaalle, talkkari kun panostaa laatuun ei määrään. Aikaisemmassa jutussa kertoilin pienistä laskennallisista "ongelmista" ja toden totta, olisi sittenkin pitänyt purkaa koko laite ja panostaa uudelleen. Nollahan ei matematiikassa ei ole mitään, mutta jos se on pilkun väärällä puolella niin sillä onkin erittäin suuri vaikutus ja varsinkin talkkari uudenvuoden raketissa. On se meikäläisen rakettipolttoaine sen verran tujua, että oksat pois. Ja lähtihän niitä takapihan kirsikkapuusta ja vähän muualtakin. Onneksi tuli tuunattua kauko- ohjaus, kun ajattelin tehdä maksimaalisen ilotulituksen nimimaallisin kustannuksin.
   Eli kaikessa lyhkäisyydessään ja karmeidessaan, että Suomi on sitten uusi valto maailmassa, jolla on oma sateliitti. Sputnikin piipitys kyllä jää toiseksi talkkarin satelliitille, sillä se soittaa Säkkijärven polkkaa katkeamattona, vähän Viipurin miinapommien häirintämusiikkia mukaellen. Eli jos puhelimesta kuuluu ao. musiikia, niin vika ei ole puhelilmessa, vaan talkkarin pienessä laskuvirheessä. Uusien laskelmien ja Esson baarin kanta-asiakkaiden tietotoimiston mukaan, entinen ilotulitusraketti ja nykyinen vahinko- satelliitti on noin 163, 14892 kilometrin korkeudessa ja näillä näkymin iloksemme kuulemme Säkkijärven polkkaa parisen viikkoa tai kuukautta.
  Talkkarin täytyy mitä pikimmiten siirtyä korsuunsa hetkeksi aikaa lepäilemään, sillä mitä suurimalla todennäköisyydellä CIA, NSA amerikasta, MI6 englannista, FSB venäjältä ja SUOPO suomesta halunnee keskustella talkkari vale- satellittista.