tiistai 31. heinäkuuta 2012

Talkkarin seksineuvontapalsta vol XXXX

 Ja jälleen on ropissut kysymyksiä Talkkarin postilaatikoon, jossa joukko epätietoisia ja häveliäitä ihmisiä haluaa tietää ongelmaansa ratkaisua.

Ja ensinmäiseksi viittä vaille jalka haudassa ( vaihdevuodet ) oleva naisihminen haluaa tietää, että tuleeko raskaaksi vielä. Ja samantapaisen kysymyksen on lähettänyt 75- vuotias pukki.

- Talkkari vastaa: Eli meillä miehillä on aina mahdollisuus tulla isäksi, eli niin kauan kuin pati lentää, niin mahdollisuus on olemassa, pillereillä tai ilman. Naisilla taasen se lasten teko loppuu, kun "runollisesti" sanoen: Tavarasta ei tipu verta, säännöllisen epäsäännöllisesti. Toki kaikki on mahdollista jopa neitsyenä synnyttäminen, josta on monta kirjaa kirjoitettu.

 Seuraavassa kyselee 28- vuotias naikkonen, joka ei tunne yhdynnässä eikä suihinotossa mitään kipinää. Ja likka vielä kehuu retostelee, ettei vikaa ole hänessä.

- Talkkari vastaa: Siis ei olla vielä kokeiltu kainaloa, rintojen väliä tai sitten käyty "kangaksen" toisella puolen. Toisaalta noin 8 vuoden takaiset tapahtumat ovat varmaan muistojen huumaa . . . Joten lisää säpinää petiin, vaikka mukaan ottamalla iso kasa kaikenlaisia härpättimiä ja kutkuttimia, niin se kyllä siitä. Talkkari ei harrasta toisia naisia ja ei toimi Amorina tai parittajana jollekin siitossonnille.

 Ja jälleen vanhemman puoleinen Lady 61v. kyselee miksi huutaa, kuin hinaaja orgasmin saadessaan, liekö myös taju mennyt myös naidessa.

- Talkkari vastaa: Jaa, jos mies saa sinut tuollaiseen hormioon, niin pidä miehestä kiinni ja hätätilassa vaikka sieltä itsestään ja lupaa vaikka kuu taivaalta. Mitä tulee ääntelyyn, niin ihan kokemuksen suomalla rutiinilla Talkkari antaa neuvon, että laita se ukon hikinen sukka tsm. suuhun, niin siitä ne huudot hiljenevät tai sitten hautaat kasvosi tyynyyn. Mitä tulee tajuttomuuteen, niin paha Talkkarin on mennä sanomaan, että onko todella näin käynyt vai onko se ollut orgasimissa ns. täydellistä silmien sumenemista. 


maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kaljakellunta Vantaanjoella 2012

 Talkkari alunperin päätti osallistua Kaljakelluntaan ihan alkupisteestä alkaen, mutta kulkineen kanssa tuli pieniä ongelmia. Ajatuksena oli, että Talkkarin  vaimoke olisi noin puolenvälin paikkeilta soutanut / melonut / sauvonut sen isomman luokan uima- allasvehkeen noin puolimatkasta ylävirtaan lähtöpaikalle ja Talkkari olisi hoitanut kulkineen sitten maaliin asti. Täytynee ensikerralla ja ihan itsesuojelun merkeissä, joko aloittaa lähtöpisteestä tai sitten hankkia lisää melojia tahi sitten konkinmoinen sähköinen moottori avittamaan matkaa ylävirtaan. Niin ja toki muija saa alkaa heti huomisella melontaharjoitukset.
  EIhän tuo naiseni jaksanut Talkkarin kannustuhuudoista huolimatta vetäistä koin jokusen satametriä hitaasti juoksevaa vettä vastavirtaan. Pakko mikä pakko oli siihen toviksi pysähtyä ja alkaa nestetankkaus, siis vaimoke janoon ja Talkkari ennen janon tunnetta, täytyyhän nestetasapainosta huolehtia ennen suoritusta.
  Ja toki se aurinkovarjokin oli sitten avattava, kun aurinko porotti perkeleesti ja alkoi olkapäät Talkkarillakin punehtua, naama olikin jo punainen niistä kannustushuudoista ainoalle kaljapalkalla värvätyllle, siis tuolle Talkkarin paremmalle puoliskolle. Tosin Talkkari unohti, ettei olla kuivalla maalla, eli sisäpuolinen vesiviilennys alkoi toimimaan. Tyhjennys toimi hieman takkuillen, kun entisellä melojalla oli kädet valmiiksi hapoilla.

  Alavirtaan mentiin vähän pyörien ja vielä suorakaiteen muotoisessa altaassa,  ei siis pituusakselin ympäri, vaan horisonttaalisen. Ei osannut naiseni sanoa riittävän ajoissa, että vasemmaltako puolelta enemmän tai oikealta vähemmän piti meloa.
 Talkkarilla lienee ennätys toistaiseksi hallussa paatista putoamisissa, sillä noin 500 metrin välein tuli molskahdettua jokeen ja vieläpä suunnittelemattomasti. Ja kuin kruunuksi myöhemmin illalla tai yöllä sitten luontoäiti järjesti luonnollisen suihkun, kun toinen toisiaan tukien Talkkari vei naistaan nukkumaan, ne kottikärryt piti kyllä tyhjentää pariin kertaan, liikaa vesi on aina liikaa . . .

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Alasvajonneet . . .

 Jo on aikoihin eletty, kun Suomen melkeimpä suurin naisten kaataja on lienee joutunut ja / tai alkaako ikä painamaan Frederikillä, kun on nähty mitä luultavimmin vonkaamassa Tukiaisten siskoksilta sitä ihteään
 http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288486115111.html 
 Mitä suurimmassa määrin on lehdistö nyt valehdellut, sillä tuntuu Reetulle kelpaavan melkein kaikki kaksijalkaiset . . . Vai onko miehen korviin kuulunut, että Talkkari on saanut aikoinaan niin edestä kuin takaa naislta, joka on antanut Frederikille pakit Tanhuhovin tanssilavalla joskus 80- 90 luvulla.
 "Reetu ja Tuksu kun laitetaan samaan pussauskoppiin, niin kuuluu niks ja naks . . . " on uudenaikainen lastenlori, jota syksyllä lapset lallattelevat hiekkalaatikolla . . . Mitäköhän Tuksujen koirat oikein suhtautuisivat tilanteeseen ? ?  Lienee alkaisivat ryyppäämään lisää olutta ja jotain shampanjan tapaista, sekä paska lentäisi, kuin pyryharakka tunkiolta toiselle . . .

 Pakko on tässä Talkkarinkin lähteä baariin ja otta helvetin monta nukkumattia, että unohtaa visuaalisen näyn silmistään, mitä  . . .

Poliisi . . .

 Tuo yhteiskuntamme järjestämä melkein turvallisuuden tunteen järjestelevä Poliisi on taas viime aikoina kunnostautunut, niin meillä kuin muualla.

 Toki sitä saa mitä tilaa ja viimekädessä oikeuden pitäisi päättää tuomiosta. Oletettujen helteiden johdosta lie Tampereen Hervennassa alaston mies pisti kampoihin poliisille, saaden niin kaasua kuin teleskooppipamppua, lie vielä pehmennettyä maiharia "vähäisessä" määrin.
 http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288481853861.html
Oli syytä sepässä tai sysissä, niin ennen vanhaan tuollaisen olisi paikallinen kyläpoliisi laittanut nippuun ja vielä jonkinmoisen rusetin solminyt hangoittelijan vehkeistä.

 Mutta maailmalla on vielä suureellisemmat toimet poliisella, nimittäin Kiinassa 18 poliisia pelasti joesta ajelehtimasta ns. seksinuken. Talkkarin tiedossa ei ole . . . vielä, oliko kyseessä nais vai miespuoleisen oloinen aikuisviihde- hupailulelu. Eikä voitane vahvistaa, että paikallisjohdolla tai itse poliisipäälliköllä olisi jotain muuta osuutta asiaan.
  http://www.iltalehti.fi/hullumaailma/2012072415876825_hu.shtml 

 Ja ameriikoissa on vähän opittu voimankäyttöä lie tältä päin, sillä ettei ensin ammuta ja sitten vasta kysytä. Sillä koira, tuo maan mainio apuväline monella tapaa on Anaheimissa päässyt karkuun käskijältään ja alkanut omaehtoisen järjestyksenpidot tai koiraperäisen oikeuden toimittamisen.
 http://www.iltalehti.fi/iltvuutiset/2012072409659061_v0.shtml

 Talkkarilla olisi hiukka pienmpi vaihtoeto, kerta raavas mies ei jaksa pidellä vähän isompaa ja voimakkaampaa haukkujaa kiinni:
 http://www.google.fi/imgres?hl=fi&biw=1536&bih=788&tbm=isch&tbnid=LdgjIb8bec_JLM:&imgrefurl=http://www.nettiapaja.net/kuvat/maailman-rumin-koira-2011/&docid=i1_-3msND50QEM&imgurl=http://www.nettiapaja.net/uploads/2011/06/rumakoira.jpg&w=700&h=519&ei=7mkOUOyRItT54QTtroGIAw&zoom=1&iact=hc&vpx=180&vpy=179&dur=3984&hovh=193&hovw=261&tx=158&ty=78&sig=108848983251289821250&page=1&tbnh=136&tbnw=184&start=0&ndsp=31&ved=1t:429,r:8,s:0,i:92

 Lie jo pelkällä olemuksellaan tämän oloiset koirat hyydyttävät paatuneiummankin rikollisen mielen ? ? ?

perjantai 20. heinäkuuta 2012

Haista home ja muuta ihmeellistä

 Ja vähän kun ripsinyt vettä ja mökin kulma kastunut niin jo on taas nostatettu esille, kuin pullataikinaa, keskustelu homeesta. Ja mikä sen parempi lähettiläs on kyseisen kansantaudin ja kiihotuksen lähettiläs Hannele Rämö, tuo Aste ry:n sielu ja elämä.
 http://www.hs.fi/kotimaa/N%C3%A4in+tunnistat+homeen+hajun/a1305584783059 

 Parina viime vuonna on ollut lämmintä ja helvetin lämmintä, sekä myös äärettömän kosteaa. Talkkarinkin huomion mukaan, sekä ihan fysiikan lakien mukaan tapahtuu semmoinen ilmiö, että mitä lämpimämpää niin sen enenmän vettä haihtuu ja varsinkin täällä Suomessa missä on lätäkköä ja lammikkoa melkein jokaisessa notkelmassa. Viime kesänäkin enemmän oli päiviä, että oli kosteusprosentti tuplasti koskenkorvan, koun sen alle. Itse homehan tarvitsee alustan, sopivan kosteuden ja riittävän lämpötilan lisääntyäkseen.
  Talkkari ei toki ala puolustelemaan niitä toheloita, jotka tekevät selviä rakennusvirheitä. Mutta Talkkari kiroaa ne säikäytetyt ja valtavirran mukana ajelehtivat aivottomat yksilöt. Niin monasti on ihan omalla toiminnalla itse aiheuttettu mahdollinen homevaurio, Talkkari kyllä tietää ja on nähnyt tällaisia tapauksia, helvetin paljon.
  Viranomaisia viedään kuin kuoriämpäriä ympäri pirttiä, kun jollain perheessä on pitkittynyt sairastumissessio päällä ja pakkohan heidän on ihan viran puolesta olla tekevinään jotain.  
  Yhdessä vuokraluukussa Talkkari joutui peruuttamaan porraskäytävään, että terveystarkastaja pääsi ohi olohuoneeseen. Toisessa oli joka ikinen räppänä teipattu kiinni ja vielä varmemman vakuudeksi makuuhuoneen nurkassa pöhisi ilmankostutin. Etäällä astmaatikolla oli iso karvakasa pyörimässä jaloissa ja välillä kävi piehtaroimassa olohuoneen karvalankamatolla, astmaatikon vedellessä sätkää siinä vieressä. Tai nyrkkipyykkiä kuivatellaan olohuoneessa ja joka helvetin patterilla roikkuu joku kalsari kuivumassa.
 No, nämä olivat pahimpia tapauksia, mitä Talkkari on nähnyt pitkän uran aikana. Mutta kaikissa tapauksissa asukin mielestä syyllinen oli vuokranantaja tai rakentaja.

  "Asiantuntija" Rämö suuressa viisaudessaan on tuonut julki seuraavaa:  "Kun kerrostalojen lämmitykset on katkaistu ja ulkona on koko ajan kosteaa tai sateista, on vaarana, että asunnoissa kehittyy otolliset olosuhteet mikrobien kasvulle."
 Talkkarin on vaan tähän puolitotuuteen todettava seuraavaa: Jos asunnon lämpötila, ihan kesästä johtuen on yli 21 astetta tai ulkolämpötila on korkeampi 20 astetta, niin ihan käyrästönsä mukaan ei patteriverkosto luovuta lämpöä torppaan a) termostaattisten patteriventtilien johdosta, b ) patteriverkoston oman säätönsä vuoksi.
 Ja yhtenä aspektina Talkkari vielä toteaa, että ei yksistään se lämpötilan nosto auta, vaan ilman pitäisi myös vaihtua tiuhaan. Mutta jos ulkona kosteutta on, niin ainoastaan lämmin ilma kyllästyy kosteudesta kosteudesta ja sitten alkaa ne ongelmat.
  Lie tällä  Rämöllä on tapulissa sahanpurut vähän kumminkin kastuneet . . . ja muualla sitä kosteutta ei löydy senkään vertaa . . .

 Tämä "rakennusterveysasiantuntija"  Rämö ( ja kukanhan tämäkin tittelin on hänelle suonut ? ? ) ei vaan kaikki elementtejä ymmärrä putkinäköisyyttään tai kyseessä olevan koulutuksen puuteen takia, miten toisaan voidaan niitä ongelmia estää ja ratkoa. Kaikki kun nivoutuvat kaikkeen, niin rakentaminen, asuminen ja olosuhteet ympäristössä.

 Ja loistavasta asiantuntemattomuudesta kertoo tämäkin lausahdus: Uudemmissa autoissa ja vaunuissa on nykyään myös ilmastoinnit. <<<  Kunhan Rämö ensin oppisi ja sisäistäisi mitä ilmastointi on tosiasillisesti on . . .  Ei niissä, kuin melkein kaikissa taloissa on vain ja ainostaan tuloilman viilennys tai jäähdytys. Lämpötilan pudotuksen seurauksena ja ihan fysiikan lakien mukaan, tuleva ilma tiivistyy kastepisteessä, joka on taas riippuvainen niin lämpötilasta kuin myös kosteuden määrästä ilmassa, vettä grammoina kilossa ilmaa . . .


tiistai 17. heinäkuuta 2012

Kylmää kyytiä ja lillukan varsia.

 Talkkarille se kyyti on lähinnä ollut kylmää, kun ei rakkaansa skootterin kyydissä ollessaan laittanut ensinnäkään tarpeeksi vaatetta päälle ja toiseksi pitänyt silmiään kiinni. Tuo naiseni kamikazemaisesti ja Talkkarinkin henkeä halveksuen kurvaili ensin huoltoasemalle tankkaamaan ja miten siinä karkuun lähtee, kun on kuulemma vahingossa laitettu Talkkari skotteeriin kiinni. Siitä matka jatkui hakemaan jotain helvetin rehuja parvekkeelle estetiikan vuoksi.
  Lie naistani häirisee ne parikymmentä ns. lavaa olutta, kun koleegat kävivät viinan haku reissulla. Onneksi on ollut sen verran vilpoisaa, että melkein ideaalisessa lämpötilassa kaljat ovat pysyneet.
  Paluumatkasta ei Talkkarilla ole oikein muistikuvaa, mutta kovaa mentiin ja pihalla pysähtyessä oli noin puolet petunioista ja orvokeista "kadonnut". Talkkari pääsi irti ja kirmaisi kuin Ben Jonssoni sinne parvelleelle ottamaan lohduketta kaameaa olotilaansa. Illalla naiseni sai nukkumaan mennessä suostuteltua vihdoin ja viimein Talkkarin ottaan kypärän pois päästä.

 Mutta on tässä Talkkarilla hupiakin ollut ja ihan "uutisten" tai pikemminkin niiden otsikoiden kustannuksella.
 Marja Tiura on kuulemma rohkeassa asussa näyttelemässä jossain kesäteatterissa. Talkkarin tiiratessa kuvia ja veraillen Tuiran tytön kuviin mm. linnan juhlilta, niin pettymyksen syvä huokaus tuli, ei edes pikkuhousut vilahda siis ainakaan kuvissa. Toinen mikö ilostuttaa on se, että tyttö on lausahtanut kaikkien tiedossa olevan totuuden . . . . -Nyt vain areena on muuttunut suurelta näyttämöltä pienelle. Onhan tänä päivänä EU:sta ja sen taloudesta keskusteleminen eduskunnassa myös aikamoista teatteria, Tiura kommentoi yllättävää näyttelijän pestiään lehdessä.  No, menihän siinä tovi aikaa ja paljon itkua, mutta toivottavasti sopeuttamisraha ei  katkea tähän teatterirooliin . . .

 Aucklandissa, tuolla vastajalkaisten maassa prostitoidut aiheuttava ongelmia, kun kieppuvat pysäköintimerkki tolpissa, aiheuttaen niinhin vaurioita. Talkkari vaan kummastelee, että onko nämä rakkauden ammattilaiset niin helvetin isoja elopaino on kiloissa kolminumeroinen vai ovatko ne niin hentoista tekoa, että pienempikin taskuvenus saa ne luokille. Toisaalta mieleen tulee myös tietyt kemikaliot . . . mitä naiset erittävät silloion tällöin.

torstai 12. heinäkuuta 2012

Sienimetsällä . . .

  Jo on aikoihin eletty, kun Talkkari ei letistä vaan parrasta kiinni pitäen vietiin, kuin kuoripoikaa kohti metsän syvimpiä sokkeloita ja laulaen: Jos metsään tahdot mennä nyt niin takuulla yllätyt . . . ja melkein nuotilleen. http://www.youtube.com/watch?v=j4GPCuOjbvM
  Korkeimman käsky kävi, että etsi kanttarelleja ja kastikkeen verran pitää löytymän, ennenkuin kotiin mennään. Talkkari oli viisaana ottanut mukaan taskumatin ja siinä kyyristyessä ja ns. sieniä etsiessä, silloin tällöin otti kopsut. Se tässä reissussa ihmettytti, että nainen pukeutui minihameeseen ja vieläpä lie lähtökiireessä oli pikkupöksyt olivat unohtuneet kotiin . . . Peräkanaa siinä  mentiin, kuin köyhän talon porsaat peräkkäin tai kiimainen kolli nartun perässä aikomuksena jatkaa sukua, ihan dna- koodin mukaisesti ja toki siinä pillupölyn vaikutusaluella, muutamaan otteeseen Talkkari kopsautti kallonsa suomalaiseen honkaan, kävyt vaan ropisivat niskaan ja latvukset heittivät sen muutaman metrin ympärysmitaltaan heilautuksen . . . Tulihan puhdistettua nekin latvukset kuivista oksista muusta palovaarallisesta materiaalista, tosin monen petäjän kylki kärsi vähän kaarnavaurioita.

  Talkkarihan on tunnetusti kaukaa viisas, kun jostain erikoisesta tulevasta ja odottamattomasta tapahtumasta on kyse. Tälläkertaa Talkkari oli piilottanut edellisellä tiedustelukierroksella jokusen kilon kanttarelleja maastoon ja voi sitä riemunkiljahtelua, kun armas löyti ne . . . Mutta täytyy vielä vähän vielä viilata tätä etsimistä helpottavaa järjestelyä. EI pitäne jättää lähistölle mitään todisteita, että kyseessä on jonkinmoinen lavastus . . . Talkkarin tämän hetkinen paikka nyt ei ole melkein lavastettu, hätäpäissään kaivettu korsu jossain päin kehä 1:n sisäpuolella . . . Mutta eiköhän Talkkarin emänta lauhdu ja päästä viereensä . . . jossain vaiheessa ennen talvea.

Naiset, ne naiset . . .

 Ja taas Talkkari otti ja ajatteli, ennen kuin avasi sanaisen arkkunsa kullalleen. Samalla tuli vähintään vältettyä sairaalareissu tai jopa kuolema tai karkoitus huitsin- nevadaan. Sillä telkkariin etsitään rohkeita miehiä oikeammin kuolemaa halveksiviä, sillä pitäisi ilmoittaa akkansa olevan kerännyt elopainoa likaa.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288483262211.html 

 Toinen mistä meidän miesten kannattaa yleensä olla hiljaa on naisten into ottaa matkalle mukaan koko vaatekaappinsa sisältö. Ei tarvita kuin vuorokauden poissaolo kotoa, niin jo "rätei ja lumpui" pitää olla mukana vähintään se pari vaatekertaa . . .  Ja tämähän on ihan tieteellisesti todistettu tosiasia; http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-1288483065174.html

 Talkkaria myös näin kesälläkin kummastuttaa, että lehdet repivät otsikkoja julkkisnaisten "vilautuksista" jossa pikkupöksy tai persposket vähän vilahtaa. Ja toisaalla taasen lehdessä sitten näytetään bikiniasuisia tähtösiä rannalla rilluttelemassa . . . Talkkarikin kerran melkein joutui papparazzin yllättämäksi, mutta tämä kuvaaja kyllä yllättyi itse. Talkkari vaan vähän avitti, kun teleobjetiivin työntyi papparazzin perseeseen, lie oli saanut ennenäkemättömiä kuvia paksusuolensa seinämistä . . . Ei kyllä tästä hemmosta Talkkari ole kuullut mitään ja tapahtumasta on jo jokunen vuosi aikaa.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

Päivän puheenaihe.

 Talkkari on vihdoin ja viimein ryhtynyt ns. salamabongariksi. Ja tarkoituksena on vain tihruta taivaalta tulleita välähdyksiä, eikä Talkkarin päähänsä saamia kolauksia ja kopautuksia jollain keittiöastalolla, josta tulee sisäisiä valoilmiöitä. Toki joskus harvoin tai siis nykyään harvemmin Talkkari enään omaehtoisesti kolauttelee kalloaan erilaisiin ulkokkeisiin töissä tai vapaa- aikana.
 Talkkarin muija menee kyllä vaatehuoneeseen piiloon, ettei salama iskisi. Talkkarin edellinen akka taasen vaan seisoi ikkunan edessä ja hymyili joko kerta, kun salama välähti, lie luullut olleensa catwalkilla . . . Toki Talkkari ei missään vaiheessa viitsinyt toisen unelmaa rikkoa.

  Piti oikein kaivaa internetin syvyyksistä erillinen ukkostutka- sivusto, mistä Talkkari voi katsella melkein reaaliaikaisesti missä välähtää, siis salamat.
http://www.flcenter.net/static/ukkostutka2.html 

 Mutta perseeleen taitaa mennä tänään, lehdissä ja muualla mediassa hehkutettu ukkosmyrskyn tapainen luonnonilmiö. Talkkari tietää kyllä syyn moiseen mokaan . . . taas on ollut asialla Ilmatieteen arvauslaitos, sama puulaaki mikä on höyrynnyt jo vuosia siitä ilmaston lämpenemisestä. Perseelleen on mennyt sekin arvaus, ainakin lyhyellä tähtäimellä ja Talkkari käyttää väitteeleen aivan samoja metodeja.

  

perjantai 6. heinäkuuta 2012

Helteinen viikonloppu.

Ainakin ilmatieteen arvauslaitos lupailee helteitä, mutta Talkkarilla on muutenkin tulossa ohjelmaa jos jonkinlaista koko viikonlopuksi. Kaikkein tärkein ja kaiken ohittava on lapsenlapseni, sen vanhemman syntymäpäivä. Talkkari ihan pojan koon huomioon ottaen, otti ja hankki minimoton tälle. Tosin koeajo osoitti, että eihän se vauhti riitä mihinkään, joten pitihän sitä pikkaisen parannella. Jos se kulki sen 50 ennen Talkkari päällä, niin nyt päästään kolminumeroisiin lukuihin. Mittaus meni pieleen, kun Talkkarilla vähän lipshati ajolinjassa ja siinä meni päreiksi ajanottolaitteet. Ja terveisiä sinne sairaalaan ajanottajalle; Parane pian ja otetaanhan pian uusiksi. Talkkarihan kyllä selvisi tapansa mukaan kutakuinkin naarmutta, kun vielä visiiri oli kiinni, kun matka loppujen lopuksi tyssäsi ruusupöheikkään. Talkkarin armas vaan on haistellut ja tokaisut, että kenen kotkan luona sitä aikaa on tullut vietettyä, kun ruusulle äijä haisee.
  Tuli siinä hetki jos toinen, kera videon todisteltua että ei siinä ruusupuskassa ollut kotkaa tai edes varpusta. Ja kumma kyllä, ainoa paikka mistä löytyi vähän vamman tapaista oli Talkkarin vasen olkapää. Tosin se on voinut myös kipeytyä siitä, kun kaikki hakkasivat siihen, kun melkein minimoton nopeusennätys rikkoontui, tiedä häntä sitten.

 Mutta kaikesta huolimatta ja siitä syystä: AKSELI täyttää tänään 3 vuotta ja Talkkarilta ei kyllä parta lähde tällä kertaa pois. tai ainakin toivoa sopii . . . .

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Päivänsäde ja menninkäinen

 Talkkarin ja tämän tulevan villikon / kesäpoikamiehen kesyttäjän tarina kun alkoi, ei nyt näin tavallaan helteisissä, siis olotilassa ei säässä. Säähän on ollut tänään melkeimpä helteinen ja alkavat niin sää kuin olotila olemaan samaa kaliberia. Tuo muija alkaa olemaan kuuma taas, kuin hellakoukku sillä Talkkari on ilmoittanut lähtevänsä Tenolle lohia narraamaan . . . Sen mitä Talkkari kantoi autoon, niin nainen kantoi suurinpiirtein ulos . . . Onneksi janojuomat on pakattu muovipulloihin, siitä suuri kiitos pakkausteollisuudella näin konkreettisen kokemuksen kautta.

 ja vaikeuksien kautta, melkein päästiin liikkeelle. Oli kaverin akka evakoinut pirssistä takapyörät. Kyllä kuski oli hieman ihmetellyt, kun mäen alla oltiin ja toista tonnia oli tavaraa pakattu . . .pienehköön etenemisvälineeseemme. Tosin varmaan jossain keskisessä suomessa olisi päässyt vaihtamaan se vähän isompaan . . . Ei se Kake olisi pidempään kestänyt talkaluukussa olla kuivin suin.

 Mutta . . .kun oli takarillat evakoitu, niin pakko oli jalkautua ja etsiä jotain joen tapaista, että Talkkari voisi kavereiden kanssa valehdella melkeimpä totuudenmukaisesti, olleensa Tenolla kalassa. Nooh, jokunen kilomeetri sinne tai tänne ei haittaa, kumminkaan sitä jalokalaa olisi pitänyt hakea kotiin Kauppatorilta . . . vanhan tavan mukaan.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Aloitus uudelle viikolle . . .

 Talkkari huokaisee oikeastaan viikonlopun jälkeisestä elämästä, sillä tuo naiseni yhä uudelleen yllätti. Lie johtunee pieleen menneestä torstaisaunasta, sillä edellisellähän kertaa tuli vähän pers`karvoja käräytettyä. Tällä kertaa kuias ei ollut yhtään kuuma, siis oikeastaan se oli jääkylmä. Otti naistani niin aivoon, kun tasapuolisuuden vuoksi ei päässyt toisen puolen karvoja polttamaan pois. Talkkari oli kuulemma persauksiltaan vähän muotopuoli. Otti ja tempasi sen kiukaan kainaloon, eikä johdot siinä paljon pidelleet tuota naista, kun kiikutti kiukaan lämpimään ulkoilmaan. Talkkari ehti vain yhden oven avata ja toisesta tämä kuikaan kanssa sitten meni läpi. Käy nyt sitten vaan suihkussa ja  . . . rauhoittele rakasta . . . .

 Jo perjantaina sitten iltaselle "repesi" sillä Talkkari meni oikeastaan ihan hiljaiseksi, sillä kun pääsi ns. paukku siitä puoleksi palaneesta persauksesta, niin nainen menee taputtamaan ja huutamaan vielä: Hyvä pieru, saako uusintana. Pitihän sitä Talkkari kokeilla lisää, mutta varren kanssa tuupasi tulemaan, eli taas tuli kiirus paskahuussin. Onnekseen Talkkari ajatteli sinä päivänä "leikkiä" näitä helveti hiphoppareita ja roikotti housujensa persauksia polvitaipeissa, muutoin olisi joutunut pyykille.

 Kuten sanotaan edesmenneessä mainoksessa, niin lauantaina Talkkari järjesti porekylvyn rakkaalleen. Perjantai tosin unohtui hankkia niitä tarpeita, niin kerta oli kiitetty taputusten kera, niin jälleen taputuksia odotellen se puoliksi palanut perse soitti pienen sievän aarian veden alla kylpyammeessa. Lopputulema oli se, että kultakaupan kautta palattiin lemmenluolaamme ja Talkkari nukkui yön siinä helvetin ammeessa ja vieläpä selvinpäin.

 Sunnutaina Talkkarin rakkaalla meni tovi jos toinen saada mies, ei mäestä vaan ammeesta pois. Ei auttanut naisen alastomana keikistely, vaan silloin jäykistyi se viimeinenkin paikka, mistä olisi saattanut olla apua ylösnousussa normitapaan. Ja näppäränä naisena sitten tämä otti ja kaatoi ammeen, niin Talkkari "pääsi pois" karkoituspaikastaan.
 Eli ensi viikonloppuna sitten Talkkari hankkii aitoa kupla- ainetta ja siihen ei kelpaa kyllä mikään Fairy, vaikka sekin vaahtoaa ihan kunnolla. Ei toistamiseen Talkkarille tule mieleen kokeilla korvikkeita, varsinkaan kun kroppa saa eräänlaisia kolhuja, muuten niin sileään ihoon.