torstai 28. marraskuuta 2013

Lyötyä lyödään . . .

  Vai lyödäänkö, kysyy Talkkari  ? ? ? Mutta lienee kysymyksessä onkin glamourisesti siitä, että Mia Mari Johanna "pää" alkaa vähän selviämään . . varsinkin kirpeässä aamusäässä taannoin jossain läntisessä suomessa . . . Kas kun aivot tarvisevat muutakin, kuin omaa/ koirien / sian paskanhajua, että jotenkin sekopäisen muutamat jäljelle jääneet ja jälkeen jääneet aivosolut ymmärtävät  . . . jotain nyky- nyyhkytilasta . Niin makaa kuin petaa, myös on Talkkarin mielipede ja toteama . . . Ja varmaa kyseisellä "lupilla" on keksitty "uusi riitti" vihkiytimisessä veljeskuntaan . . .

  Viimeisimmän, mutta toteattoman tiedon mukaan Mia Mari Johanna on viettänyt yön Pelastusarmeijan tarjoamassa ja lie uudessa  . . .ööö jääköön sittenkin kirjoittamatta.
  Mutta varmaan uskovaisena Mia Mari Johanna harjoittelee hartaasti, glamuorisen kristillisestä joulun sanomaa: HÄN ( kokonsa ja painonsa puolesta) on itse neitsyt Maria. "Parishilton" sika taasen on jesuslapsi ja kolme tietäjää on nämä kaltoin kohdellut koirat tai huojuvathomot vahvitettuna Woman`s Mc:n perustaja , keikkamyyjä  / ex . . .yms. pillerikauppaa pyörittävä fariseuslaisena . . .

  Pitänee talkkarien salaseuran salaisen jaoston, joko palkata uusi salainen asiamies tai sitten vanhaa tuupasta persuuksille hoitamaan homma isommalla liksalla . . .

tiistai 26. marraskuuta 2013

Onnellisen onneton perhetapaus . . .

  Näköjään on Talkkarin todettava, jollain tapaa se totuus . . . että "emakko" ainakin ulkomuodon perusteella, ei käytöksellä tai puhtaudella on hankkinut itselle yhden  . . . minisian. Eli lyhykäisestä yli 90 kiloa, lie peräti yli 100 kiloa ihraa eroa painossa ovat yhdistäytyneet ja toisella ei ole ollut sanansijaa asiaan . . . Raaka julma totuus:
 http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Tassa-on-Johanna-Tukiaisen-suloinen-possu-kuvat/1024583

  Ja lienee jossain vaiheessa tämäkin värssy vedetään, mutta jos se vedetään glamourisesti Mia Mari Johanan tapaan, niin  . . . Talkkarikin vetää suomenlipun puolitankoon . . .

  " Parishilton" minisian tulevia syntymäpäiviä muistellen, mutta teemassa pysyen jollain tapaa . . . .
https://www.youtube.com/watch?v=3G9dS7_GQr8    siinähän kaksi "sikaa" röhkivät vierekkäin . . . toinen luonnostaan toinen muuten vaan . . . "löytäessään" kaltaistaan seuraa . . . samassa "lätissä" Alberinkadulla tai Jollashovissa . . .


  Mutta, missä on Julia  ? ? ? Tämän "onnellisen"onnettoman perhetapahtuman aikana  ? ? ?




maanantai 25. marraskuuta 2013

Alkuviikon hupailua . . .

  Tai siis jo viime viikolla alkoi tapahtua, vähän joka puolella. Yksi ymmärsi ottaa lopputilin, kera kunnon korvauksen. Yksi tai useampi poliisi on miettinyt syntyjä syviä viikonlopun . . . No, T/Paatero ei nyt ole ihan oikea poliisi vaikka poliisin virkapukua käyttääkin, vain oikeutieteiden kandidaatti ja Haloskan kaveri.

  Ja paluun estraadeille avittamaan siskoaan, Julia the Kooma on suorittanut suoraan sairasvuoteeltaan. Lienee kaikki muut taustahuojujat ovat olleet estyneitä Mia Mari Johannan keikalle mukaan Poriin. Varsinaisessa "Tähtisumussa" Julian kerrottiin olevan . . . Entisen ESSOn baarin kertoimet Julian "lusikan nurkkaan heittämiselle" ennen joulua ovat vain jonkin verran muuttuneet . . .  Julia onkin varmaan glamourisesti on alkanut testaamaan eri sairaaloiden palvelutasoa ja näin luultavasti myös on tapahtunut Porissa.  Ei taida enään kelvata Meilahden merinäköala.
  Mia Mari Johanna taasen, joka "ei osaa lyödä" oli vain hieman alkanut riehumaan yleisön joukossa jolloin järkkärit olivatkin joutuneet ohjaamaan illan pääesiintyjät sivummalle. Tiettävästi Harjavallassa Mia Mari Johannalle oli käynyt pienimuotoinen työtapaturma . . . oli kuulemma ottanut nokoset biljardipöydällä ja alapään lihakset olivat glamourisesti antaneet periksi . . .
https://fbcdn-sphotos-f-a.akamaihd.net/hphotos-ak-ash3/921574_10201742390375125_829040507_o.jpg  
  Koska Mia Mari Johanna "tuntee" Woman`s Mc:n perustajan, niin mitään sanktioita ei ole odotettavissa . . .

  Huhujen mukaan Mia Mari Johanna on potenut yksinäisyyttä ja on hankkinut kaltaistaan seuraa, miniporsaan . . . Jos kyseinen uutinen pitää paikkansa, niin ainakin Talkkari ei joulukinkkua hanki, vaan tyytyy kalkkunaan. Täytyyhän sitä vähän antaa myötätuntoa maailman kaikkia sikoja kohtaan, pois lukien Mia Mari Johanna . . . Sikamaista toimintaa todentotta, jos huhu pitää paikkansa.

lauantai 23. marraskuuta 2013

Lopputili ja lomarahat . . .

  Johan tuo kesti, ennen kuin KEVA:n toimitusjohtaja Merja Maarit Anneli Ailus  ymmärsi ottaa lopputilin, mutta kesti näemmä blondilla se hetken. Tosin sai sentään kupatuksi jo säästettyjä eläkerahoja 303 000 euron verran . . . Ei paha blondilta, ei tosiaan . . . Sentään jokusen jos toisen tunnin piti "pehmittää" vaiko lego- palikoilla / värityskynillä yms. selvittää, että luottamus on mennyt ja blondin pitää lähteä . . .
  Mutta kumminkin on jotain vaalean tukan alle jäänyt, sillä ammattiliito JYTY:n edunvalvojana Ailus on aikaisemmin toiminut . . . osasi nyt etujaan valvoa kohtuullisen hyvin. Ja etujaan myös valvoi keskustan mandaatilla, kun 2009 tj:n paikka avautui Markku Kauppisen vaalirahakohun takia.  Ailuksen vastaehdokkaana oli sitoutumaton Kevan varatoimitusjohtaja Timo Viherkenttä VVM:n entinen budjettipäällikkö, jonka olisi luullut tietävän vähän enemmän rahan roiskimisesta . . . joka lie on siitrynyt KHO:n palvelukseen.

  Ja pienellä kahden blodi- AASIn- loikalla voidaan todeta, että ei lienee samaa kohtaloa tule kokemaan kuin itse glamuorinen suuruus; Mia Mari Johanna Tukiainen, sentään muovitukka- tekoblondi. Onhan näissä eroja: Toisella ei ole lapsia, toisella on sähköt ja asui Katajanokalla, toisella on rahaa rutosti ja toisella taasen ei . . . Tai miten sen ottaa ? ?

  Kohublondi vs kohublondi, kas siinä päivän kysymys, mutta palstamillimetreissä Aulus vie viikko voiton, mutta pitkässä juovuttavassa juoksussa Mia Mari Johanna menee riippuvien kumiryntäiden verran ohi.

torstai 21. marraskuuta 2013

Tapaus Ahde . . . n:ro 3.x

Talkkari kirjoitti tapauksesta katsomatta edes kristalliseen palloon ja kumminkin sitten se tuli sitten esille :

perjantai 13. syyskuuta 2013


Tapaus Ahde . . .

  Viimeisimpänä Ahteen dynastian "kommellukset" ovat alkaneet tulla tiensä päähän, sillä Hilkka Ahteen työpaikkakiusaaminen siirtyy oikeuden puntaroitavaksi. Hilkka jätti yrityksensä Hilma Oy:n konkurssihakemuksen samana päivänä kun hänen valintansa AKT:n tiedotusosastolle julkistettiin, eli jotain "järjestelyjä" suomalaispoliittiseen tyyliin oli tehty . . .
  Tai sitten perheystävien kesken ollaan sovittu . . . jotain. Vai onko kyseessä ollut jonkinmoinen . . . salasuhde ? Ja sittemmin tullut "ryppy" suhteeseen  . . . tunnetuin ja värittynein tuloksin.

  Tosin jos / kun näin on tapahtunut, niin Ilkka Kanerva oli yrittänyt ottaa oppia, mutta homma kaatui kristillis- eroottisen tanssijattaren  (Mia Mari Johanna Tukiainen) epäkorrektiin käyttäytymiseen . . . Kas kun Mia Mari Johannalla ei ole eikä varmaan tule, sellaista pelisilmää hoitaa salasuhteita . . . kuin "paremmat piirit" niitä tuppaavat hoitamaan. 

  Aviomies Mattihan sai kenkää vähän samanlaisesta "jutusta" . . . naispuoleiset työntekijät Veikkauksessa syttivät ahdistelusta . . . Ja senkin jälkeen Matti on vähän tehnyt "tuhmaa" . . . 2007 eduskuntavaalien rahoituksessa oli ns. pientä klappia, sillä eihän Matti kunnon poliitikkona voinut paljastaa saaneensa vaalirahoitusta Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä 10 000 euroa, jotka kierrätettiin Oulun työväenyhdistyksen kautta.

  Pariskunnan yksi lapsista, Juha-Matti "Jussi" Ahde on myös tutustunut oikeuslaitokseen ja saanut tuomion, tosin sakkotuomion huumausaineiden käytöstä. Ja toki pintaliitäjien tyyliin, "Jussi" nuuskasi kokaiinia ( "vetävänsä kokaa nokkaan" -kuten itse asian suureellisesti ilmoitti) . . . jonka joku oli tuonut maahan perseessään . . . perseelle meni sekin juttu . . .

 Ja kuten Talkkari onkin uumoillut (osan) tästä jutusta, niin ei enään puutu kuin se lopullinen "sinetti" tästä "suhteesta" . . .
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091417487432_uu.shtml

  Varmaan osassa 2.1 sitten oikeudessa kuullaan, myös seksuaainen viritelmä . . . Sekä miten alihintaan vuokrattu asunto "hoidettiin"   . . . Lienee se kuuluisa VISA on vinkunut . . . vai karva- sellainen . . . karvoilla tai ilman . . . Vai onko vain Hilkka nyt alkanut "vinkumaan" jälkitäteen . . .

Toteamuksia: 

  Ja nyt kun on oikeutta käyty, niin Räty väittää ettei ole vastaanottanut . . . "pesää" vaan kieltäytynyt kunniasta:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288620728441.html
   Sana vastaan sana siis, ellei sen pidemälle ole kerta menty . . . Ahteen perheessä on ns. harrastettu vapaata avioliittoa . . . Sitä tukee vahvasti ellei murskaavasti,  Matti- pojan sekoilut Veikkauksessa ja Hilkan seisominen kohun aikana Matin rinnalla. Normimuija olisi jättänyt äijän samantein . . .

  Ja jatkoa: Tämän uutisen tapaisen jälkeen oli jopa Talkkarinkin pakko kommentoida taatuun tapaansa: http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013112117748860_uu.shtml
  Talkkarin tapaan käyttäin vilkasta ja hieman kieroakin mielikuvitustaa, tuli vaan mieleen että: Räty muisti "jotain" sellaista mistä on hyötyä . . . Kalsareiden väri / malli, sheivattu "se" tai jotain muuta musertavaa, kuten erikoistuntomerkkejä ylä tai alapäässä . . . Onhan rouvan Ahde jokusen kerran synnyttänyt . . .
 

Lopun alkua, vai aloituksen loppua ???

  Toistaiseksi vahvistamattomien tietojen mukaan, jälleen kerran Meilahden sairaalan glamour- osasto on saanut vakiovieraan . . . Julia " The Kooma" Tukiaisen . . . No onhan tuosta jo tovi jos toinen mennyt, että lie oma vakituinen paikka merialanäkymän ääressä on menetetty . . .
   Talkkarikin vaan toivoo, että likka tosiaan muuttaa vähintään Ruotsiin, eipä jää ammatillisen sairaalassa oleskelijan kulut suomalaisten maksetuksi . . . toivottavasti. Ameriikoissa kun ei ihan tuollaisille sekakäyttäjille vakuutusta myönnetä ja jos joskus sellainen on ollut, niin taatusti on peruttu ja moneen kertaan.

  Isompi ( siis todella painonsa puolesta)  Mia Mari Johanna on haahuillut ties missä etsimässä sikaa . . . Talkkarinkin logiikan mukaan sellainen tarvitsee valoa, lämpöä ja liikuntaa. Varsinkin kun on kyseessä ns. minisika tsm. mitä ihmiset ottavat kotiinsa. Mutta kun ne eivät jää ihan pieneksi, niin lienee tulee helvetinmoinen kiista: a) kumpi on kauniimpi, b) kumpi painaa enemmän ja c) kumpi haisee pahemmalta . . .  Ja vastaus on: a) minisika on kauniimpi, b) Mia Mari Johanna painaa enemmän ja c) joskus parisen viikkoakin peseytymättä . . .  Mia Mari Johanna voittaa taas, glamourisesti.

  Juliasta "The Koomasta" Talkkari on saanut ensikäden tietoa tämä nuoruudesta ja tanssi"harrastuksesta" Nyt jo eläkkeellä oleva tanssivalmentaja kertoi huutonaurun saattelemana, että Julialla ei ollut minkään valtakunnan rytmitajua, eikä koskaan oppinut edes valssin askeleita, vaikka partneri yritti viedä väkisin . . . oli sentään jonkinmoinen rinsessa- puku sentään päällä.

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Elämässä epäonnistuneita "Blondeja" . . .

  Talkkarin laittoi sitaateissa blondit, sillä ei hiusten värillä ole väliä, kun nainen "vähän" epäonnistuu elämässään tai kompastuu omaan eriomaisuutensa . . .

  Onhan noita poliitikoita jokunen kappale, ketä on kompastunut omaan "eriomaisuuteensa" järjestellä asioita omaan taattuunsa tapaan, blondien tapaan.

  Paras ellei pahin taitaa olla: Puhun niin totta kuin osaan, varatuomari, ex- pääministeri Anneli Jäätteenmäki . . . Jätemäeksikin vahingossa kirjoitettu . . .
  Lie toinen yhtä samanlainen blondimainen tapaus on ex- ministeri Heidi Hautalan eroaminen . . . ihan vihreänä Talkkarin kuunteli / lueskeli paskanpuhumisen jaloa taitoa . . . Ja pakko on laittaa mukaan vähän glamourista viihdettäkin, tosin vähän  myös liippaa politiikkaa. Itse "suuruus" (nyk. painonsa puolesta) Mia Mari Johanna Tukiainen. Siinä on tekoblondien aatelia (brunetti) ja pohjanoteeraus . . . Miamit ja muut ulkomaan kohteet ovat enään lie kaukainen haave / laalaa- maan utopiaa . . . pitkä ei ole matka enään vankilaan ja eipä onnistu Monopolin mukaisesti: Mene vankilaan, mene suoraan vankilaan kulkematta lähtöruudun kautta.

  Mutta ettei ihan mennä ns. sivuraitelle, niin joukkoon mokaamisen, ahneuden, tyhmyyden täyttymyksen irvikuvaksi on Talkkari valinnut aidon blondin: Kevan toimitusjohtaja Merja Ailus. 
  Voiko blondinainen vielä enempää ryssiä hommansa ? ? ? No, toisaalta parhain vaihtoehto kyseiselle paikka ei ollut todellakaan Ailus. . . ja taas täytyy Talkkarin käyttää likaista mielikuvitustaan:  Miten lie loppupeleissä homma hoidettiin . . . ja paikka toimitusjohtajaksi hankittiin . . . Mutta kalliisti se Merjan toimesta kuitattiin . . . vai olisikohan omasta erinomaisuudestaan, päättänyt blondimaisesti ulosmitatat kaikki mahdollinen . . .  Ja vielä "rikkana rokassa" pakko mikä pakko oli luopua avo- BMW;stä  . . . kun lapsia ei enään yhteiskunnallisista paineista johtuen ei voi viedä näitä ratsastamaan . . . hevosilla. Onhan sen vähän noloa parrkeerata joku halpa japsiritsa mersujen ja bemareiden viereen . . . onhan  ? ? ? ?

  Mutta englanissa, amerikkalaiseen tapaan: Blondies have more fun . . .

tiistai 19. marraskuuta 2013

Kritiikin kestäminen . . .

  Jo on kumma, kun joku teinipoika asettaa rajoja median edustajille ja antaa "porttikiellon" infoonsa . . . sentään kun kyseessä on itse "iso stara" Cheek  oikealta nimeltään vähemmän rafllava nimi: Jare Henrik Tiihonen  . . . Lie sitä jossain vaiheessa tehdään melkein kaikki ne "räppäreiden" jutut . . . alkoholi, humeet ja muut sekoilut . . . mutta tosin Suomessa tuo aseiden kanssa voipi olla haasteellisempaa . . .
Pakko on Talkkarin "panna" esille uutinen, sillä eihän sitä halua kuolla ketään roviolla . . .
http://www.iltalehti.fi/viihde/2013111917738064_vi.shtml

  Mutta jostain kumman syystä yksi entinen julkkis voi ja pystyy tai ketään sitä ei ota tosissaan, jos tämä "punkero" antaa kieltoja, eli itse galmourinen suuruus: Mia Mari Johanna Tukiainen . . . Eli kannattaa Jaren ottaa opiksi, miten EI median kanssa tule toimia, varsinkaan pitkässä juoksussa . . . voipi päästä siihen helvettiin, missä on seitsämäs taivas . . . .

maanantai 18. marraskuuta 2013

Verta nenästä ? ? ?

  Ja ihan vapaaehtoisesti ? Sillä kerrankin internetistä Talkkari on löytänyt melkoisen pläjäyksen. Talkkarihan on pappa, oikein kolmasti ja kyseisen arvon ovat antaneet lapsenlapset. No, nuorimmainen vasta on alkanut ryömimään, mutta isosiskonsa ja veljensä elkeet ovat hallussa . . . miten kääriä pappa tekemään juuri niin, kuin itse haluaa . . .

  Talkkari vähän rääkkäsi tietokonetta ja löysi sieltä kauneuskilpailujen luvatusta maasta varsinaisen pommin tai siis silmä kyllä lepää . . .
http://www.stara.fi/2013/11/16/talta-nayttavat-brasilialaiset-isoaidit/
  Toki täälläkin on ihan naitavan näköisiä isoäitejäkin, mutta kumminkin . . . jotenkin tuo samba vähän Talkkariakin kiehtoo ja rommi myöskin, niin ja ilmasto. Talkkari toki olisi aina valmiina ns. lumitöihin videopätkässä olevien isoäitien luona . . . täytyyhän vanhoja naisia auttaa.

  Mutta ihan kontrastina, kun pimeä ja kylmä talvi on tuloillaan . . . riittänee varmaan yksi kuva ? ?
https://fbcdn-sphotos-d-a.akamaihd.net/hphotos-ak-snc6/p480x480/165437_485437254880164_1083313681_n.jpg 

sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Ei mitään uutta . . .

   Tai oikeammin on tavallaan tapahtunut . . . Tällä kertaa Mia Mari Johannasta on saanut menneenä viikonloppuna saanut " nauttia" Lappeenranta. Talkkarien salaseuran salainen agentti ehdottomasti kieltäytyi lähtemään ja itseensä saastuttamaan, menemällä katsomaan keikkaa ja siitä raportoimaan salaseuralle. Talkkarin on siis kommetoitava tapahtumia kuulopuheiden ja muiden tietolähteitä siteeraten. Tosin talkarien salaseuran paikallisosastosta on tulossa jutun juurta, siitä lie myöhemmin jos on ns. painokelpoista teksiä.

  Mutta jälleen ei Mia Mari Johanna ei tavallaan yllättänyt, mitä nyt painoa on glamourisesti tullut lisää ja kuvakulma on jälleen ollut väärä:
http://distilleryimage4.s3.amazonaws.com/f609f88a4ead11e38fe1128d0b3617b7_8.jpg 

  Talkkari kyllä henkilökohtaisesti on ajatellut käydä katsomassa jonkun glamourisen keikan ennenkuin Mia Mari Johanna siirretään,  joko hullujen huoneeseen tai vankilaan. Tosin taitaa olla parempi, että jonkinlaisen suojakännin ottaa ensin, viikkoa aikaisemmin alottain. 

torstai 14. marraskuuta 2013

Tapaus Ahde osa: 2

Talkkari kirjoitti tapauksesta katsomatta edes kristalliseen palloon ja kumminkin sitten se tuli sitten esille :

perjantai 13. syyskuuta 2013


Tapaus Ahde . . .

  Viimeisimpänä Ahteen dynastian "kommellukset" ovat alkaneet tulla tiensä päähän, sillä Hilkka Ahteen työpaikkakiusaaminen siirtyy oikeuden puntaroitavaksi. Hilkka jätti yrityksensä Hilma Oy:n konkurssihakemuksen samana päivänä kun hänen valintansa AKT:n tiedotusosastolle julkistettiin, eli jotain "järjestelyjä" suomalaispoliittiseen tyyliin oli tehty . . .
  Tai sitten perheystävien kesken ollaan sovittu . . . jotain. Vai onko kyseessä ollut jonkinmoinen . . . salasuhde ? Ja sittemmin tullut "ryppy" suhteeseen  . . . tunnetuin ja värittynein tuloksin.

  Tosin jos / kun näin on tapahtunut, niin Ilkka Kanerva oli yrittänyt ottaa oppia, mutta homma kaatui kristillis- eroottisen tanssijattaren  (Mia Mari Johanna Tukiainen) epäkorrektiin käyttäytymiseen . . . Kas kun Mia Mari Johannalla ei ole eikä varmaan tule, sellaista pelisilmää hoitaa salasuhteita . . . kuin "paremmat piirit" niitä tuppaavat hoitamaan. 

  Aviomies Mattihan sai kenkää vähän samanlaisesta "jutusta" . . . naispuoleiset työntekijät Veikkauksessa syttivät ahdistelusta . . . Ja senkin jälkeen Matti on vähän tehnyt "tuhmaa" . . . 2007 eduskuntavaalien rahoituksessa oli ns. pientä klappia, sillä eihän Matti kunnon poliitikkona voinut paljastaa saaneensa vaalirahoitusta Kehittyvien maakuntien Suomi -yhdistykseltä 10 000 euroa, jotka kierrätettiin Oulun työväenyhdistyksen kautta.

  Pariskunnan yksi lapsista, Juha-Matti "Jussi" Ahde on myös tutustunut oikeuslaitokseen ja saanut tuomion, tosin sakkotuomion huumausaineiden käytöstä. Ja toki pintaliitäjien tyyliin, "Jussi" nuuskasi kokaiinia ( "vetävänsä kokaa nokkaan" -kuten itse asian suureellisesti ilmoitti) . . . jonka joku oli tuonut maahan perseessään . . . perseelle meni sekin juttu . . .

 Ja kuten Talkkari onkin uumoillut (osan) tästä jutusta, niin ei enään puutu kuin se lopullinen "sinetti" tästä "suhteesta" . . .
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013091417487432_uu.shtml

  Varmaan osassa 2.1 sitten oikeudessa kuullaan, myös seksuaainen viritelmä . . . Sekä miten alihintaan vuokrattu asunto "hoidettiin"   . . . Lienee se kuuluisa VISA on vinkunut . . . vai karva- sellainen . . . karvoilla tai ilman . . . Vai onko vain Hilkka nyt alkanut "vinkumaan" jälkitäteen . . .

Toteamuksia: 

  Ja nyt kun on oikeutta käyty, niin Räty väittää ettei ole vastaanottanut . . . "pesää" vaan kieltäytynyt kunniasta:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288620728441.html
   Sana vastaan sana siis, ellei sen pidemälle ole kerta menty . . . Ahteen perheessä on ns. harrastettu vapaata avioliittoa . . . Sitä tukee vahvasti ellei murskaavasti,  Matti- pojan sekoilut Veikkauksessa ja Hilkan seisominen kohun aikana Matin rinnalla. Normimuija olisi jättänyt äijän samantein . . .

 

Synnittömät . . .

  On näköjään Suomi vajoamassa b- luokan maihin, mitä tulee viranomaisten nuhteettomuuteen ja puoluettomuuteen. Helsingin huumepoliisin piällikkö Jari Aarnio on otettu kiinni rikosepäilyjen vuoksi. Ja samalla alipäällystöön kuuluva poliisi suojelupoliisista on myös kiinniotettuna. Kuulemma kyseessä on jostain seurantalaitteista . . . Nyt lienee Mia Mari Johanna ja Jarna voivat hetkeksi hengähtää helpotuksesta, mutta ehkä vain hetkeksi . . .
  Lie nyt nytkähtää raskaat rikostutkinnat eteenpäin, mistä Mia Mari Johanna on peloitellut kansaa . . . Kas kun yhden huoran paljastukset johtivat nykyiseen olotilaan Aarnion kohdalla.

 Talkkarien salaseura äänestyksen jälkeen antaakin vinkin Mia Mari Johannalle ja tollukkatanssiolle, sekä huojuville homoilla: Menkää esiintymään suoraan pahuuden ytimeen, eli Poliisiylijohtaja Mikko Paatero:lle se eroottisen hellokittynauha- show . . . ja kaikilla glamourisilla mausteilla. Sen jälkeen ei pitäisi olla mitään lakiteknistä estettä siihen, että Mia Mari Johannan armahdukselle . . . kaikki päätöksen vaan käännettäisiin päälaelleen, glamourisesti.   

tiistai 12. marraskuuta 2013

Nopeita . . .

  Jälleen kerran putkareissun jälkeen Mia Mari Johanna, tuttavallisemmin Tunkki on glamourisesti valjastunut virkavallan hoitamaan erinäisiä asioita . . .
  Talkkarille kun ei vieläkään selvinnyt, mitä raskas poliisitutkinta tarkoittaa . .lie Tukiaisen nykyistä elopainoa. Viimeisin "pöräys" oli, että Mia Mari Johanna on hakenut lähestymiskieltoa ja saanut, sekä poliisi nimenomaisesti suojaavat Mia Mari Johannaa koko ajan . . . Poliisiparat, sano ja varsinkin se paha paha syyllinen on itse Woman`s MC ( ei moottoripyöriä ja varastettu Jopokin on varastettu Mc:ltä) perustaja ja johtaja Jarna . . .  Vähintäänkin JOU- HA ja/ tai KARHU- ryhmä on "suojaamassa" Mia Mari Johannan glamourista elämää koirankusen hajuisessa ja sähköttömässä Alberinkadun kaupunkiasunnossa . . .

  Mutta, ihan äkkiä internetin ihmeellisestä maailmasta luettuna . . . käräjäoikeus määrää enintään vuodeksi lähestymiskiellon . . . Tosin voi olla glamourisesti väärin ymmärretty, jos poliisi kehoittaa henkilöä pysymään vähän kauempana tai pois kohteesta . . . tai putka voi kutsua . . . tilannetta rauhoittaakseen . . . Mutta kaikkihan on mahdollista Tukiaiselle, ymmärtää omalla tavallaan,kun suvussa on psykoosiakin. Sekä, niin fb- sivut, kuin tollukaktassijoiden kotisivut oli kaapattu ja kaadettu . . . Niin se elämä heittelee . . .

maanantai 11. marraskuuta 2013

Niitä näitä, taas on tapahtunut . . .

  Ilmeisesti sanonta: Vanha suola janottaa, pitää paikkansa. Aerto ja Mia Mari Johanna on kuulemma nähty yhdessä tsm. ja lienee Albertikadun lukaalissa on kuultu erilaisiä ns. kiimakiljaisuja, sekä röhkintää . . . Talkkarin tuttu näet asuu lähistöllä ja vinkkasi asiasta, itku kurkussa. Lie siellä on jotain . . . no joo, Talkkari ei ala edes visioida enempää, menee näet ruokahalu ainakin viikoksi.

  Ja viikonloppuna on kuulemma tapahtunut muutakin, Mia Mari Johanna joka on valan velvoittamana ilmoittanut ettei osaa lyödä, on sittenkin oppinut kyseisen taidon ja livattanut jotain naispuoleista kurkkuun . . . ja kuulemma nyt nauttii poliisin pahnoilla täyshoidosta, ilman pillereitä ja viinaa tosin.

  Talkkari on viikonlopun kiireiltään sentään ehtinyt myös tutkia Tukiaisten dynastian pillerinpyörittelyjä. Nyt kun itse Tukiaisilla on julkisuudesta johtuen mahdotonta tuoda itse pillereitä, niin näyttäisi siltä että jo uskottavuutensa tähäden Woman`s MC:n perustaja ja johtaja Jarna on tarttunut toimeen, toki lienee ensin laillisesti, kun itse lienee popsii joitain pillereitä, niin kysynnän kasvaessa (mm. Mia Mari Johanna) laajentanut tai oikeammin haravoi potenttiaalisia myyjiä. Lienee yhden pillerin hinta on jossain 8- 10 euron paikkeilla, kun tukkuhinta pyörii 4- 6 euron hujakoilla.

  Mutta on tämä monitoiminainen avautunut myös Mia Mari Johannan toiminnasta, se minkä Talkkari on tiennyt vedenpitävästi, Jarna kertoo . . . ettei Mia Mari Johanna voinut vastustaa rahan voimaa ja oli heittäytynyt selälleen ja antanut sitä mistä miehet todellakin tykkäävät, poislukien huojuvat homot . . .  No, kukin taaplaa tyylillään . . .


lauantai 9. marraskuuta 2013

Uskomuksia . . .

  Talkkarikin on huomioinut sen, että kun bisnekset menevät huonosti ja/tai medianäkyvyys on huonontunut vain törkyuutisiksi, niin pärähdetään uskoon . . . Ja niin on tehnyt saman tempun Tauno "Tauski" Peltonenkin. Eipä yllätä Talkkaria, hallelujaa.
  http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288619022814.html
Ja Tauno ei sentään ole ensinmäisiä julki- uskoon tulleita. Pikkuneiti Porvoolainen Virpi Miettinen sekoili aikansa ulkomailla ja kun vientiä ei ollut entiseen tapaan, niin kuvaannollisesti palasi kotiin ja sai herätyksen . . . siis tässä vain yksi esimerkki miten voi tapahtua.

  Aivan omassa kategoriassaan on Mia Mari Johanna . . . Ei ole toista, ketä toitottaa ulkoaan ja samalla rikkoon järjestäin: ensinmäistä, toista, kolmatta, neljättä, viidettä, seitsämättä (vanhan tulkinnan mukaan; älä tee huorin) kaheksatta, yhdeksättä ja kymmenettä käskyä . . . ainoa mitä Mia Mari Johanna ei ole vielä rikkonut: 6:s käsky Älä tapa . . . mutta eiköhän tuo senkin saa rikotuksi . . .
  Ja onhan maailmalla nähty, mitä joukkopsykoosi voi aiheuttaa ja karmivana esimerkkinä Talkkari muistaa Kansan Temppelin- uskonlahkon glamourisen joukkoitsemurhan Guyanan viidakossa . . . Mia Mari Johannakin on jokusen kerran uhannut itsemurhalla, mutta lienee sentään ei ole ollut psykoosi, vaan huomionhakuisuus . . .

  Ja huomisellahan on Isäinpäivä ja Talkkarikin on tuottanut kupeltaan kolme lasta ja lapset ovat taasen tehneet Talkkaripapan iloksi kolme lastenlasta, joten vipinää on tiedossa. Lienee glamourisen tapainen isäinpäivä vietetään Tukiaisen suvussa . . . 

torstai 7. marraskuuta 2013

Imasuja . . .

  Filosofian dosentti Himanen on "imaissut" noin 700 000 euroa, jo etukäteen 0- tutkimukseksi väitetystä  "Kestävän kasvun malli"-raportista . . . Mutta eihän tuo ole kuin hyttysen pierun . . . katselun aloitus, mitä vertaa "Käteisen" ym. poppoon myöntämiin vakuudettomiin "lainoihin" . . . joista on mukamas jonkinlainen vakuus . . . mm. Kreikaan.

  Itse asiassa Himanen on vain dosentti . . . on vain "leipäpapin" tapainen, jonka joku tai jotkut ovat avittanut kyseiseen "arvonimeen" ja tässä wikipediasta protokollosta:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Dosentti
  Mutta pitkä on matka profesoriksi asti, sillä nykyäänkin tarvitaan ja pitää pyytää vähintään kahden asiantuntijan mielipide. Siis tähän ei silloin kelpaa Jyrki-Boy`n yhteiskuntatieteiden maisterin tutkinto . . . tai päämisteriyden . . . (toivottavasti)

   Yleensähän kun kerran, jos toisenkin päästään "helpommalla läpi" jostain, niin vilungin tekijä omaksuu saman toimitatavan . . . Ja tämä 0- tukimus on "jatkumon kruunun jalokivi"
   Eli ihan Talkkari poikkitieteellisesti kysyykin: Onko Himasen väitöskirjat tutkittu kunnolla, ettei niissä ole epäselvyyksi tai ristiriitaisuuksia ? ? ? 
  Kas kun viimeaikoina on tullut esille kaikenlaista  . . . tieteen nimissä ? ? ? Vilunkiakin . . . joka on uponnut mm. virkamiehiin, kuin kuuma veitsi voihin . . .

  Mutta, nyt meillä Suomessa onkin kaksi "dosenttia" mitkä panevat halvalla tiedemaailmaamme . . . Dosentti Himanen, globaalisesti ja Dosentti / desantti Bäckman, joka on "kallellaan" itään päin . . . Mutta, sanontahan kuuluu: ei kahta ilman kolmatta . . .

 Lienee tämä vanha kappale jollain tavoin "kuuluu asiaan" ja kuvastaa kansan köyhien ja syvien rivien tuntemuksia . . . jollain tapaa . . .
https://www.youtube.com/watch?v=LVgyb_dWS_g

 Ja voivathan dosentit pitää dialogia keskenään, miten kupata ja mollata Suomea . . .


Vuoden loppu lähestyy . . .

   Ja nyt alkaa tulla pudota julkisuuteen seuraavan vuoden kalentereita, ryyditettynä erilaisilla kuvilla. Ulkomailla Michelin ja Playboyn kalenterit lienee halutuimpia . . .  Talkkari ainakin haluaisi kummankin kalenterin paskahuussiinsa . . . Mutta osataan sitä täälläkin . . . Talkkarin silmään pisti tämä juttu:
 http://www.iltalehti.fi/viihde/2013110617690490_vi.shtml

  Niin siinähän on vain "esimakua" koko vuodesta, mutta rajusti on käytetty muokkausohjelmia  . . . lienee siinä on maskeerajan lisäksi joutunut pitkää päivää tekemään kuvanmuokaaja . . . on siinä mennyt yksi jos toinen energiajuoma purkki . . .
http://www.iltalehti.fi/viihde/2013110617690490_vi.shtml

  Mutta, ihan täytyy ihailla kuvan muokkausta (ulkopuolisesti) sillä Talkkarinkin mielestä Susanna Indrén:nin kanssa voisi jos toisenkin pyöriskellä heinissä . . . mutta / sentään . . .
on kuulemman x- kertaa synnytänyt . . . Talkkarillehan siitä ei olisi niin väliä, vaikka sitä "isännän tikkiä" ei olisi neulottu . . .
  Toisaalta Talkkaria "kiinnostaa alkaa opettamaan "ratsastusta" Laura Aholalle . . . kun kuulemma oli innostunut ratsastustunneista, kun oli ryntäiltään tarjonnut heiniä hevosille . . . Talkkari kun on siis aidosti hoitanut hevosia ja ratsastanut ihan oikeasti . . .  niin hevosen turpahan on silkkisen pehmeä ja . . . joten Talkkari kiittää mielikuvitustaan . . . jälleen kerran.
 http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288617931512.html

  Mutta, itse glamouriselta suuruudeltä (vain painonsa puolesta) ei ole vuosiin tullut uutta kalenteria, kansan iloksi paskahuusseihin ja hyvä niin . . . ei sen puoleen jos nyt tekisi kalenterin, niin ripulointia varmaan esiintyisi. Mutta tässä yksi "siistimpi" vaihtoehto menneiltä vuosilta, jonka voisi ympärihumalassa, juuri ennen sammumista harkita kalenteriin laitettavaksi:
http://aijaa.com/Fge2HZ 

   Entisen ESSO:n baarissa, siellä miesten puolella on yksi kuva Mia Mari Johannasta ja se on riittänyt pudottamaan wc:n käyttöä yli 70%. Ainoastaan todellisen suuren kusihädän sattuessa kantaväki kay ja satunnaisetkin vain sen ensinmäisen ja viimeisen kerran . . .

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Glamourista gyberiä . . .

  Tässähän taannoin yksi jos toinen valtiollinen urkintaelin on jäänyt kiinni mm. internet- ja puhelinvakoilusta, kun dominon kaatamisen aloitti NSA:n alihankkija Edward Snowden. Ja kyseisen "viraston" pääpaikka on USA, mutta ei lienee Miami . . .tuo Mia Mari Johannan ja Julian "taivas" kun on täynnä sokeita  ja hövelejä rahan käytöstään olevia miljonäärejä, etsien vain sitä "oikeaa" . . .

  Liekö vakoilun loiskeet ovat myös aiheuttaneet Mia Mari Johannan, ensinnäkin Facebook ja toiseksi Tollukkatanssijoiden kotisivustojen kaappaukseen ? ? ? Olisikohan siinä syynä ollut salaviesti kolmannelle osapuolelle iskän psykoosin ilmoittamisessa tai sitten että äiti ottaa avioeron iskästä ? ? ? Ja jos lukijat muistavat, kenet Mia Mari Johanna keikautti muutamalla txt- viestillä ulkoministerin pallilta . . .
  Myöskään ei lienee voida poissulkea Suomen verottajaa, kas kun "kauppa" käy, mutta mitään kymmenyksiä verottajan laariin ei tipu . . . varmuudeksi näet verottaja on pannut sekaisin, VAIN kirjallista dokumentteja, ei itse Mia Maria Johannan päätä . . . itsehän tuo on sen tehnyt . . .  ja huolella. Toki syypää on mm. lehdistö ja eritoten "näädät" . . .

  Lienee RASKAASEEN rikostutkintaan joutuu niin verottaja, sekä NSA ja lie mukanan koko USA:n hallinto . . . Poikkeuksena varmaan Miamin polliissipiällikkö . . .

tiistai 5. marraskuuta 2013

Raskasta . . . sekoilua, taas.

  Talkkarien salaseuran salainen angentti ei oikein ole pysynyt TEAM Mia Mari Johannan & kumppanien vauhdissa viime aikoina, lie tuo alkaa tulla vanhaksi tai sitten liian varovaiseksi. Mutta jotain sentään on jäänyt "laarin pohjalle" . . . raskas rikostutkinta tekee juristien kanssa paluuta, jotain nettijuttuja on kaappailtu ja rahastakin on perinteisesti riidelty . . . jokainen yrittä kustettaa parhaimpansa mukaan toisia silmään, kuin missä hyvänsä piriporukassa.

  Talkkari tietää sen, että Jarnalla oli ja on jonkinmoinen diili yhden julkaisun kanssa, sehän jo nähtiin Vantaan käräjäoikeudessa . . . ja lienee siellä on voitu tai sen jälkeen sopia erinäisistä asioista . . . aina "pappamuratin" karvaisesta psykoosista . . . tai jotain sinne päin . . . Talkkari kun suurtenkin salaliittojen ystävä ja tutkija. Esimerkinä voitaneen muistaa Elop ja Nokia versus Mircrosoft vs. USA:n hallinto, mutta siitä myöhemmin lisää . . . joskus.

  Mutta kummasti n:ti Julia, tuttavallisemmin "Kooma" on kovasti ollut perustamassa kauneushoitolaa ja/ tai menee sinne töihin "harjoittelemaan" . . . vaikka kohmetologikoulua, siis korjauksena kosmetologikoulua, ei ole edes kuukautta käyty, mutta sentään "aito" koulupuku löytyy . . . Talkkarin ymmärtämyksen mukaan, lie sitä koulua on käytävä hiukka pidempään . . . että saa ns. laillisesti tehdä hoitoja. Talkkari onkin tässä vähän lukenut ihternettiä ja tähän ihonhoitomuotoon tavallaan joskus aikoinaan (ennen 2005) olisi Mia Mari Johanna voinut osallistua . . . hankkimalla kasvojen hoitoon ja eritoten aknen taltuttamiseen, mitä ei Mia Mari Johanna ei tiettävästi ole saanut . . . Talkkari nyt poikkeuksellisesti käyttää asiasta sen oikeaa nimitystä, vähän kiertoteitse; Se toinen ainesosa, mitä tarvitaan nimenomaan miehiltä . . .
  Mutta ja mutta . . . toteutumattomia toiveita molemmat ja monet muut, mitä siskos- pari hölisee mm. sosiaaliseen mediaankin.

maanantai 4. marraskuuta 2013

Pilleriruletti . . .

  Jo alkaa repeämään viimeisemmätkin saumat Mia Mari Johannan glamourisesta julkisivusta . . . Talkkarille ja monellle muullekin se on ollut ilmiselvää. Paha ja ainoa naisrikollisjärjetön Woman`s MC:n (ei edelleenkään moottoripyöriä, mutta yksi varastettu Jopo) perustaja Jarna on Mia Mari Johannan löpinän mukaan pyörittänyt jonkinmoista pillerikauppaa . . . Talkkarin muistin mukaan olisi jossain haastattelussa näin myös myöntäneen . . .

  Tukiaisten suvussa on myös tutustauduttu erittäin tarkkaan farmalogiaan, sekä epäonnistautuneet kärähtää tullille salakuljetuksesta. Mutta lienee suurin osa käytetyistä lääkkeitä on toivottavasti lääkärin määrämiä. Tosin ja mitä luultavimmin Mia Mari Johanna on itse glamourisesti päättänyt kuinka paljon ja mitä pillereitä popsii, lääkärin määräämät määrät ovat olleet ohjeellisia tai ehdoton minimi.

  Pikkusisko sentään on päässyt tai pikemminkin vajonnut piikitysastelle, toistaiseksi vain insuliinia . . . Mutta äkkiäkkö siihen ruiskuun laitetaan jotain muuta. Vaikka lie Kooman käyttämä piikitys on ns. insuliinikynillä tapahtuvaa, niin äkkiäkkö narkkari keinot keksii . . .

lauantai 2. marraskuuta 2013

Verotusta . . .

  Juuri hetkinen sitten julkaistiin verotustiedot viime vuodelta ja onnekseen Talkkari edelleenkään ei näy sillä listalla, missä elellään alle laskennallisen köyhyysrajan alla. Mutta yksi jos toinenkin julkisuudessa paistatteleva "tähti" ei tienaa edes laskennallisesti käyttämiensä paskapapereiden määrää . . .  Talkkarin tulkinnan mukaan.
Ja tässä yksi linkkivinkki persaukisista:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288616054680.html

  Pandoran lippaan aikoinaan leukaili "eräs" julkkis BB . . . vailla kunnon leukaa, menemättä leikkaukseen saadakseen uskottavuutta ulkonäölleen . . . promo yms. keikat maksettiin suoraan käteisellä . . . yms.
  Linkissä näkyy melkoisen paljon, toki lööppi- lisillä höystettynä, miten voi kikkailla tulojensa kanssa ja leikkiä rikkaampaa, kuin on.

  Jostain glmourisesta syystä Mia Mari Johannan tulot ovat romahtaneet järkyttävästi . . . yli 47 tuhatta euroa vähemmän, kuin toissa vuonna . . .   mutta sentään 231 euroa ansiotuloja . . . eli sossun luukulla kumminkaan ei olla tiettävästi käyty. . .  Tai sitten sossun väki on suorittanut glamourisen jalkautumisen Miamilaiseen tapaan julkken luokse.

  Talkkari onkin kuullut, että Mia Mari Johanna onkin alkanut suorittamaan jonkinlaista glamourisen yksitystä verokapinaa ja pyytänyt tai pikemminkin vaatinut / käskenyt ja saanut maksun suoraan siihen kuuluisaan pinkinväriseen hellokitty- meikkipussukkaan.Talkkarin mielestä, minkä ison perseen taakse jättää, se tulee eteen roikkusisikonirintojen eteen . . . joskus.

  Mutta myöskin, Takkarikin on vain kateellinen vihreästi Greenpeacen väelle . . . siellä sentään tahkottiin ihan käypää ansiotuloa ja osinkoja . . .
  Talkkarinkin lie kannattaisi vaihtaa kunnon työnteosta vääntäämään vihreänlaista potaskaa, kun katsoo "järjestön" maksamia palkkoja:
 Greenpeace Suomen ohjelmajohtaja Tapio Laakso keräsi 44 292 euron tulot. Greenpeacen viestintäpäällikkö Juha Aromaalle kertyi ansioita 47 380 euroa.