perjantai 29. maaliskuuta 2013

Haasteita . . .

  Pitkäperjantai on ollut näin alkuun Talkkarilla: kin ollut vähän pitkäpiimäistä. Joten ajankuluksi piti sitten lukaista vähän uutisia, viihdetaivaalta.
 Tauno "taukkuTauski" Peltonen on ottanu herneet nenääsä putous- ohjelman vitseistä ja uhkaa oikeustoimilla . . . Siis vain uhkaa, sillä palstamillimetrejähän siitä saa ja ei jää unholaan täysin. Ja rahaahan pitää saada, että Turkissa saa hommattua uuden redirenssin, edellisestän lensi pihalle, kun ei pystynyt maksamaan loppuja.

  Glamouriset Tukiaiset taitavat olla paniikissa tulevasta "paljastus"kirjasta . . . Mutta toisaalta mitä uutta joku kirjoittaja voi tuoda enään esille ? ? ?
  Juulia "Kooma" sairastaa 1- luokan diabetestä ja on ihmeparantumisen kautta selvinnyt noin 70%  keuhkoveritulpasta. Pillereiden ja viinan kanssa sekoilut ovat kaiken kansan tiedossa, unohtamatta väkivaltaista käytöstä.
  Ja itse Tuhti, tuo glamourisen Hello Kitty- nauhatanssin keksijä, vasta herjaa sekä panettelee minkä kerkeää . . . Tonni- Keijun rikosrekisteri, sekä tuomiotta jääneet tekemiset . . . kyllä kansa tietää . . . prostutioita, lie parittamista, pillereiden kanssa pelaamista, viinan kanssa läträämistä, rattijuopusta ja lienee vähäisempänä rikkeenä on julki- kuseskelu Tampereen juna- asemalla . . . Mutta jollain tapaa rakkaus tavallaan kukoistaa; Homoseksuaalikampaajastylisti- poikaystävän kanssa, lienee ne kihlat on näin pääsiäisenä virallistettu kunnolla, kas kun pääsisäismunista löytyy glamourisen ihania sormuksia, suoraan Miamista . . . .

 Jos Tuhti- Tukiainen jonkun muun saa yöksi huijattua viereen, niin aamusella mies varmaan silmät avattuaan alkaa laulamaan kovaan ääneen tätä, itku kurkussa:
http://www.youtube.com/watch?v=AGluazDO0PA

torstai 28. maaliskuuta 2013

Pääsiäisnoitia . . .

  Tässähän alkaa pukkaamaan pääsiäinen oikein kunnolla päälle ja noidat luutineen alkavat lennellä taivaalla. Toivotaan vaan, ettei tulisi sateita . . siinä olisi moni mirri märkänä. Talkkari onkin ajatellut tehdä melkein kaiken kattavan noita-akka katsauksen, perusteluineen.

  Kaisa (läski) Liski: Tuo "kiinteistökuningatar" joka yritti omaa firmaa mutta, takkiin tuli 300 000 euroa ja kiltisti pysynee toisten leivissä. On hetken hiljaisuuden jälkeen taas äänessä:  kertoo joutuneensa edellisessä avioliitossaan perheväkivallan uhriksi. Kaisa Liskin mukaan hänet teljettiin muun muassa kolmeksi päiväksi panttivangiksi kotiinsa. Toki erittäin tuomittavaa, mutta ompahan ihmisillä taas kauhisteltavaa pääsiäisen ajan.
  Luuta mallia: XL.

  Martina Aitolehti: Tuo erään tosi-tv: kiroileva ja oikutteleva tähdykkä, joka epätoivon vimmalla yrittää yh- äitinä ( ex- salarakkaana) itseään saada kuosiin ja kamppailee myöskin ulosottovelkojensa kanssa. Mitään isompaa potentiaalia uuteen sarjaan ei ole tiedossa . . .
 Luuta mallia: L

 Ja seuraavat ovatkin olleet jostain kumman syystä hiljentyneet: Super- Marjo, Kalinaisen Henna . . . mutta yrittelijöitä riittää pilvinpimein. Ja niistä myöhemmin, kun todellinen uutiskynnys ylittyy.


  Talkkari on jättänyt ihan viimeiseksi ja toki jo painonsa, sekä mediajulkisuuden takia Glamourisen Tuhdit- Tukiaiset.
  On kyliltä kuulunut, että Tukiaisen postilaatikkoa on vandalisoitu ja itse Isä- Tukiainen on lähtenyt pääsiäispupun loikalla perään, kumminkaan saamatta tekijää kiinni. Talkkari vähän arvelee, että näin pääsiäisen alla Juulia alias "Kooma" on kokeillut ennakkoohjautuvaa XXL- luutaa, mutta ohjausparametrit (ennakoi hidasta järjenjuoksua) ovat vielä hakusessa. Siinä on mitä todennäköinen syy tähän postilaatikko episodiin. Ja Pappa on siinä aamuyön tunteina ollut niin sekaisin, niin on tyttäriensä tapaan nähnyt harhoja.
  Ja maailmalta on tihkunut tietoa, että eräs supertähti on ottanut oppia ja jalostanut itse Galmourisen suuruuden ( Johanna Mia Maria) Tuhdin Tukiaisen tyyliä, nimittäin Nicky Minaj. Talkkari löysi yhden erittäin edstavan kuvan ao. supertähdestä:http://is13.snstatic.fi/img/978/1288551801143.jpg
  Talkkari on kysellyt Kyöpelivuoren noidilta sopivaa luutamallia, mutta ei ole oikein sopivaa löytynyt, joten Talkkari heittää lonkalta luudan mallia: 3x XXXXXL . Siis kolme kappaletta . . . 


 Jk. Kansan syvissä riveissä kuiskutellaan, että Glamourinen Hello Kitty-nauhatanssi Tonnikeiju Tukiainen olisi esiintymässä Kotkan Meripäivillä 2013 . . . Siispä Talkkari ei ole menossa sinne tänä vuonna.

Jk 2. Talkkari toivottaa kaikille naisille munarikasta pääsiäistä !

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Talkkari seksineuvontapalsta n:ro LXIX

  Taas on tuupannut kysymyksiä ovista ikkunoista Talkkarille ja on lie aika purkaa ruuhkaa vähän edes.

  Kysymys: Olen 54-vuotias nainen, ja olen ollut nykyisen mieheni kanssa naimissa nyt kaksi ja puoli vuotta. Mies rupesi jo melkein heti häiden jälkeen kärttämään luonnottomuuksia, kuten suuseksiä ja anaaliyhdyntää. Miten saisin hänet lopettamaan? Hänen ehdottelunsa on ällöttävää.  
  Talkkari vastaa: Ilmeisesti "nuori"rouva on ns. hieman ahdamielisessä ympäristössä kasvanut / kasvatettu. Mutta tee vastaehdotus: Jos otan suikkiin tai annan ruskeaa reikää, niin vastavuoroisesti saan työntää pesäapallomailan perseesi aktin ajaksi. Tai sitten annat miehen lähteä toteuttamaan haaveensa muualle . . . jos parisuhde tuollaisen pienen yksityiskohdan kestää.

  Kysymys: Olen tapaillut erittäin mukavaa ja erittäin kaunista tyttöä jo yli vuoden. Tyttö on kaikin puolin mieleeni, mutta emme juuri ole pystyneet harrastamaan seksiä; kaksi kertaa koko vuoden aikana. Tapauksessamme tämä nuori nainen on äärimmäisen seksikäs ja kaunis ulkoisesti, mutta sängyssä hädin tuskin uskaltaa koskea tai antaa koskea, vaikka aikaisempaa seksielämää on. Kaikki on minusta kiinni, ja silti se on erittäin kankeaa.
  Talkkari vastaa: Siis vain kaksi ( 2) kertaa vuoden aikana olet päässyt pukille ? ?  Kysymyksestä päätellen olette melkoisen nuoria . . . Näinollen jo kysymyksessäsi löytyy vastauksen siementä. "Kankea" lienee olet muutenkin, kuin käytöksen osalta, niin tuumasta toimeen. Rohkeasti vaan, sillä harjoitus tekee mestarin . . . myös pillun vonkaamisen suhteen. Jos mimmi edelleen leikkii saavuttamatonta ( kauneuteensa vedoten) niin sanot vaan suoraan, että ei se kiima katso kauneutta.

  Kysymys: Olen 35-vuotias nainen, ja olen ollut vuosia naimisissa. Elämä on ihan mukavaa, liikumme ja harrastamme paljon yhdessä. Minua ei kuitenkaan enää seksi kiinnosta, ja siitä on tulossa parisuhteeseemme vakava ongelma.
  Talkkari vastaa:  Jaahas, että kipuna on kateissa . . . jostain syystä. Kysyjä EI KERRO muusta elämästään yhteiselon ulkopuolella mm. Levin konferenssireissut ym. Joten oletettavaa on, että sutinaa on ja yksinkertaisesti "l'äpeensä tyydytetty" tällaisten reissujen jälkeen ja pitkään. Joten reissu pari väliin, niin oma kukko alkaa kiinnostaa ja myöskin ne itseviihdytys- lelut kannataa antaa ukon taakse vähäksi aikaa. Mitäpä ei tekisi toimivan parisuhteen vuoksi . . .

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Koiruuksia . . .

  Talkkari muistaa Heikki Kinnusen virittyneissä verkkareissa, lippa lakki päässä ja viinapullo takataskussa kysyvän; Onks Viljoo näkyny ? ?  Mutta koskaan Viljoa ei kyllä näkynyt . . .

  Glamourinen suuruus ( painonsa puolesta) on kuulemma lähtenyt Lapiin, Leville viettämään jonkinmoista yhdistettyä loma- ja rahanhankkimis- reissua. Ei kuulemma väki jänis- asuissaan paljon aristelleet tai laittaneet päätä puskaan, kun tölliinsä pyysivät Tuhdin käymään . . .  Se miksi Talkkari aloitti kysymyksellä; Onks Viljoo näkyny on tavallaan perusteltua, sillä eipä ole ao. nimistä koiraa näkynyt tai siitä kuultu pitkään aikaan . . .  Mutta, chihuahua Esmeralda senkun paistattaa parrasvaloissa, oikein on pinkin värinen kantolaukku kuulemma hommattuna, mutta miten ja kenen rahoilla . . . No, sponsoroituna tietty . . . .
 Talkkari yritti urhean nopsasti vilkaista Tuhdimman  Tukiaisen 7:ssä taivaassa olevaa blogia, mutta aina silmissä sumeni ja alkoi helvetisti huimata. . . . vaikka melkoisen raaka mies Talkkari onkin.
 Mutta ei mitiähetäjä, sillä Talkkarin yksi kaveri on teurastaja joka lie nähnyt yhtä sun toista, piti hoitaa homma . . . on muuten sitten lomalla mielenjärkytyksen takia 3 kuukautta, näin ensialkuun . . .

  Itseasiassa, mukaanlukien Talkkari ihmettelee paria asiaa. Ensinnäkin miten johonkin vuokramökkiin voi viedä koiran, sillä pikainen soittokierros; Ei lemmikkieläimiä mökkeihin ja toiseksi, missä on Viljo- koira ? ? ? Hamassa menneisyydessähän Viljolle kävi kuulemma vähän kehnosti . . . putosi  "jostain korkealta ja kuulemma murti jalkansa. Yokchirenterieri ei kyllä ihan metrinkään loikasta ole millänsäkään . . . joten todennäköisempää on jokun "muu" tapahtuma . . . Ja Viljoa ei enään taida olla . . .

 Eli ensikuun ennen puoltaväliä Talkkari ajatteli järjestää kynttiläkulkueen Jollashovin ohi . . . Katsotaan saadaanko riittävän hienoja autoja mukaan . . . vähän niin kuin Miamin rantabulevardilla lipuvien Bentley, RR, Maserati, Ferrarien tyyliin. Samallahan saavat Tukiaisten siskokset vähän lievitystä siihen Miamiin muuton tuomaan tuskaan . . . . 

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Pistoksia . . .

  Talkkari on jäänyt vaivaamaan näiden Tukiaisten sekä homoseksuaalistylisti- kihlatun "pusuhuulet" . . . Kerta näin kovasti niitä hehkuttavat, niin kunnollisen tutkivan journalismin tapaan Talkkari otti vähän asioista selvää . . . ihan yleisellä tasolla.

  Ensinnäkin tämä "sairaanhoitaja" Susanna Gärdstöm ei löydy pikahaulla Valviran Terhikki- palvelusta, siis tarkalleen ottaen; Terveydenhuollon ammattihenkilöiden tietopalvelusta. Toiseksi jos tutkimukset pitävät paikkansa "sairaanhoitaja" on 2004 tangoprinsessa, 2005 esiintynyt HYMY:n sivuilla ns. rohkeissa kuvissa (on tos9aan mistä ottaa) ja 2012 Poli- kalenterissa, siis Marian sairaalan polin tyttöjen vähäpukeisessa versiossa.
  Ettei ihan metsään mennä, niin on kuulemma tällä Susannalla ollut muitakin julkkistuttuja . . .  Susan Ruusunen tuo pääministerin morsian esimerkiksi . . .

  Ja kun summataan tämän Susanna Gärrdstömin ja Tuhdimman Tukiaisen järjenjuoksua, niin lienee Tuhti on ottanut esikuvakseen glamouriseen tapaansa . . . Rohkeat kuvat, sekoilut  . . . laulajan ura lisättynä ikimuistoisella Hello- Kitty nauhatanssilla ja karkkirintaliiveillä sekä elopainolla. Aika lähelä liippaa myös Tuhdin Tukiaisen tuntemus lääketieteestä . . . . kyllä sekakäyttäjä voiton vie . . .

  Jos asiat ovat näin, niin eipä taida juuri kukaan ihmetellä enään, jos joku on ihmetellytkään . . .

Ps. Tuhdille ei ole löytynyt sopivaa luutaa vielä, lentämistä varten pääsiäisenä . . . Joten Suomen Ilmavoimat kiittävät . . . Ei ufo- havaitoja tänäkään pääsiäisenä.

torstai 21. maaliskuuta 2013

Sairasta . . . todella sairasta.

  Jaahas, tänäänköhän se Tukiaisista nuorempi ja kevyempi, pääsee sairaalasta. Näin kuulemma väittää tämä tuhdimpi ja vanhempi Tukiaisista, peräti oman tulkintansa mukaan neljän (4) L:n ylioppilas. Kaippa se on pätevöittänyt glamourisesti päättelemään keuhkoveritulpan paranemisajan. Samoin farmalogiassa Tuhti on aivan toisella tasolla, kuin normikansalainen tai apteekkari . . . Kyllä sekakäyttäjä tietää.

  Talkkari on vähän tuttujen lääkärien kanssa pitänyt palaveria ja yksissä tuumin ovat todenneet, että ei ao. hommasta selvitä muutaman päivän sairaalakäynnillä tai sitten kyseessä on ihmeparaneminen. Pikemminkin Kooman hoitamaton 1- luokan diabetes on taas syypää sairaalakäyntiin, mitä todennäköisemmin tai sitten on vaan ottanut pillereitä ja viinaa väärässä järjestyksessä.

 Liekö on jo jonkun vedonlyöntitoimiston toimesta on avattu veikkauskohde, milloin "Kooma" heittää lusikkansa nurkkaan viimeistä kertaa. Entisen Esson baarin kanta- asiakkaat ovat kuulemma alkaneet epävirallisen vedonlyönnin ja Talkkarin saamien vinkkien mukaan tämän vuoden puolella tai ensi vuoden alkuun on suurin osa arvauksista tehty. Samaan syssyyn on ollut ikuisuuskysymys, milloin Tuhdista tulee hoikempi . . . ei veikkauksia tälle vuosikymmenelle.
  Samaisessa paikassa on miesten wc:n käyttö saatu minimoitua . . . muutama kuva Tuhdista- Tukiaisesta on laitettu seinille. On paperinkin kulutus vähentynyt minimiin, ei ole tarvinnut viedä Embo- rullaa moneen viikkoon.

  Mutta jos kyseessä on ihmeparaneminen, niin miksi ei "Kooma" sitten kera Tuhdin järjestä rukouspiirejä, jotka parantaisivat diabeteksen ? ? ? Ja /tai sitten kummallekin löytyisi se Miamilainen multimiljonääri mies ? ? 

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Joko nyt ? Vai ei ihan vielä . . .

  Jaahas, taas on Tukiaisten siskoksista toinen, se hoikempi tavallaan tempaissut. Ent. Esson baarin tietotoimiston mukaan Julialla, lempinimeltään KOOMA, on joutunut taas lanssilla sairaalaan. Tällä kertaa ei kyseessä ole diabeteksen hoitamattomuus, vaan keuhkoveritulppa.
  Itse suuruus, siis se tuhdimpi / isompi / katukusija hölisee, että viimekertaisen sairaalakäynnin syy olisi ollut " unohdus " insuliinin ottamisessa. Vaikka Talkkari ei ole edes valelääkäri tai poppamies, niin Tuhti höpöttää suuta suuremmalla, vaikka on kertomansa mukaan 4 L:n ylioppilas . . . Kyllä ne syyt ovat vähän muuta luokkaa Julialla . . .

  Ihme ja kumma, ettei Ryhävälas tällä kertaa nousujurrissa oivaltanut käyttää Force majeure- lauseketta, kun taksissa kuuli siskonsa joutuneen sairaalaan . . . Lienee tuleva glamourinen takahuoneen shampanja  << lue halpa kuohari,  oli vetänyt sittenkin pidemmän korren.
  Toki kun verottajakin on karhumassa jälkiveroja, niin pakko lie oli keikka hoitaa pois . . . Mitä kavereilta Talkkari on kuullut, niin taatusti keikkakalenterissa olisi ollut tilaa, mutta pienen pienen aatoksena . . . sitä toista keikkakalenteria ei näytetä julkisesti . . . sylitanssia ja sen semmoista . . . Ja ihan tosiasioihin pitäytyen Talkkari on tuonut aikoinaan julki Tuhdin aikaisemman ammatin . . . Lihatiski salaattipedillä . . . googlettamalla se löytyy arkiston kätköistä.

  Valitettavsti yhteiskuntamme ei voi ottaa pakkohoitoon sekakäyttäjiä, kuten itsekin ovat sen myöntäneet, Tuhti ja Kooma. No monet naurut ja myötähäpeät olisi kyllä jäänyt kokematta. Mitä nopeaamin Julia ottaa etäisyyttä todella ISOON siskoonsa, niin sen parempi . . . mutta lienee ei ole viimeinen kerta  . . . vielä.

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Viimeinen harjoituspäivä . . .

 Siis periaatteessa eilen oli virallisen puolen harjoittelupäivä . . . ja tänään on sitten suoritetaan mäkimiesten ns. epävirallinen harjoitus, melkein saman kaavan mukaan. Vielä Talkkari elättelee toivetta, että olympilaisissa tulee hyppäämään . . . mitallille. Veli- venäläinenhän on myös Talkkarille tyrkyttänyt epävirallista koehyppääjän paikkaa, mutta Talkkarin mielestä; Kaikki tai ei mitään.

 Eli, että kaikki menisi nappiin on tuo valmentaja- Talkkarin akka käynyt ALKOssa hakemassa lastin viinaa. Ja kun kioskia ei ole murretavaksi (Tapaus Nykänen) niin akka on antanut luvan murtautua grillikatokseen, on kuulemma piillotanut muutaman askin tupakka ja kalikan kossua sinne. Pressuun sen on kietonut, että jotain rikottavaa olisi . . . Ja on tuo Talkkarin naaras myös ripustanut nyrkkeilysäkin vajaan, että Talkkari voi käydä lätkimässä sitä . . . (Tapaus Olli). Talkkarin valmentaja- akka on muutoinkin valmistautunut tulevaan iltaan . . . Oli jostain käynyt ostamassa ratsupiiskan ja kuolaimet. Talkkari kyllä jotenkin ymmärtää sen piiskan, mutta mitä helvettiä tuo akka tekee niillä kuolaimilla . . . arveluja on.

  Ensinmäinen pullo viinaa on jo hyvin tässä vajennut ja kunnon nousukunto alkaa tuntua . . . korvissa kohisee ja jalka alkaa pikkuhiljaa vippaamaan . . . ja hyviä ideoita syntyy koko ajan uusien harjoitusmetodien muodossa.

  Talkkari vaikenee, mutta vain hetkeksi tai siihen asti kunnes herää . . .  ties missä, mutta toivottavasti ei jostain ulkomailta . . . Äkkiäkös jonkun lentokoneen riipaisee alleen ja vaikka kesken on jäänyt lentäjän lupakirja . . . tai siis se kaatui siihen kun opettaja antoi ohjamet Talkkarille opasti käyttämään ohjaimia, kuin naisia . . . Talkkarihan käänsi koneen välittömästi selälleen . . .

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Oikeuteen, oikeuteen . . .

  Taas on tämä koko kansan prinsessapelle aktivoitunut, kun kuulemma on taas vienyt tukun printattuja herjakirjeitä poliisille, lie kumminkin tämä tuiki tuntematon juristi on hoitanut asian. Kas voi ollaa, ette itse glamourisella suurudella, sanan siinä merkityksessä kun katsoo ulkomuotoakin, tulisi kutsu vähintäänkin kuultavaksi . . . rikoksesta epäiltynä.

  Talkkarilla sinänsä ei ole mitään pelättävää, sillä blogin alussa on "vastuusta vapauttava" virkkeet, kukin lukija omassa päässään siis muokkaa totuuden tai väittämän. Ja Tuhdillahan on tunnetusti helvetin vilkas mielikuvitus.

  On kuulemma itse Lambertin "tyttöpoikaystävä" Sauli Koskinen tuppautunut Tunkeron seuraan ja pyytänyt päästä samaan kuvaan. Jos niin on tapahtunut, niin syynä on vain se, että kun ympärillä pyörii kireäperseisiä pojuja, niin että ettei hairahtuisi leikkimään peitsileikkäjä, niin on tarkoituksella tuppautunut Tunkeron seuraan . . . Kyllä siinä lerppu iskee taatusti ja vielä pidemmäksi aikaa.

  Ja kummasti on taas kuulemma käynyt jonkun LA:ssa asuvan suomalaisen kanssa käynyt treffeillä . . . ja vielä taattuun hellokitty- karkkimaateemaan pukeutuen. Kummasti vielä itse suuruus kehuskelee lerpahtaneita kumipalloja . . . no väliaikaisestihan ne rintaliiveillä saa kuriin. Ja toivottavasti ne treffit kumminkaan eivät johtaneet mihinkään sukupuoliseen aktiviteettin, olisi siinä LA- ukollekkin tullut lerppu ja ja muuttanut LA:ssa niihin gay- kortteleihin, loppu elämäkseen.

  Ja kuulemma kavitaatio- hoidot alkavat, peräti 10 kertaa aikoo tämä ryhävalas siellä käydä. Väitää Tunkeri pudottevansa painoaan niin, että 2 vaatekoa lähtee . . . miten sen nyt ottaa ... koosta 58 peräti 56:een . . . siis XXXXL putoaa XXXL:n

  Ja kunnon vinkki itse Tukiais- populaatiolle: Kannattaa mennä vihreiden kinkereille esittelemään glamourisen barbinauhatanssinsa, sillä siellä saa palkkion rehellisesti pimeänä, Heidi Hautalahan on suunnan siitä näyttänyt . . .

torstai 14. maaliskuuta 2013

Lipsaus ja vastuu . . . poliittisesti . . .

  Kun paskakasaa tonkii kunnolla, niin hajuhan vaan pahenee . . . On nimittäin taas kehitysministeri Heidi Hautala ( vih.) lipsahtanut laittomuuksiin. Nyt jos milloin on polliisipiällikö (T) Paaterolla tuolla Haloskan lellikillä oiva tilaisuus kohottaa profiiliaan ja varmistaa jatkopestinsä. Talkkarin mielestä Jäätteenmäen lausahdus, kun oli viittä vaille entinen pääministeri: Puhun niin totta, kuin osaan  . . . ei päde. Kerran "haksahduksen" melkein ymmärtää, mutta toinen kerta on jo suunnitelmallista toimintaa . . . Siis normi- ihmisen mielestä ei kahta ilman kolmatta. Talkkari kun on nyt lomalla, niin odottakoon sen kolmannen lainvastaisen toiminnan kaivaminen . . .

 Ja vielä kaiken kruununa on se, että H. Hautala on lienee hallituksen harmaan talouden kitkemistä kehittävässä työryhmässä. Se siitää vihreiden puhtoisuudesta . . . Koijäärven tapaanko Hautala vastustaa laillisen yhteikunnan valtarakenteita ? ? ? ? Sieltähän näiden viherpipertäjien alkujuuret ovat kotoisin.

Heidi Hautala synt: 14.11. 1955 Oulusta, olisiko aika ottaa oikea eurooppalais- demokraattisen yhteiskunnan poliittinen vastuu ? ? ? Ota ja eroa kaikista luottamustoimistasi, joihin sinä olet vilpillisin keinoin päässyt ja näin olet valehdellut sinua äänestäneitä ihmisiä päin naamaa.  

Jokapojan unelma . . . .

  Talkkarikin antaa tänään oman panoksensa tänään tapahtuvaan ympäri maailman suoritettavaan teemapäivään. Ohessa ohjeet ja tällä kertaa ilman Talkkarin kommenttia . . . kun pitää taas uhrautua:


Tänään torstaina vietetään kansainvälistä suihinottopäivää. Perussääntönä naisille muistutettakoon legendaarinen neuvo: ei hampaita. Nyt on listattu parhaimmat vinkit, miten kumppanilleen voi antaa täydellisen poskihoidon.
Jokainen nainen tahtoo varmasti tyydyttää miehensä parhaansa mukaan. On olemassa kuitenkin muutamia sääntöjä miten hyvä suuseksi voi muuttua tajunnanräjäyttäväksi nautinnoksi. Vinkit listannut Female First -sivusto aloittaa koko ohjeistuksen sillä, että naisten tulee tuntea miehensä. Yksi tapa ei sovi kaikille ja ajan myötä pariskunnat oppivat omat niksinsä toisen tyydyttämiseen. Jostain on kuitenkin aloitettava.
Kun tuntee miehen jokaisen nautinnonlähteen ja herkimmänkin kohdan, on häntä myös helpompi hyväillä. Peniksen herkimmät alueet sijaitsevat sen päässä sekä terskan juuressa. Miehelle koituu suunnatonta mielihyvää, kun nainen hyväilee päätä joko huulillaan tai kielellään pyöritellen. Kun peniksen pää on kokonaan suussa, voi elintä puristaa huulilla samalla, kun sitä hyväilee kielen edestakaisilla liikkeillä.
Toinen äärimmäistä mielihyvää tuottava tunne on, kun nainen kutittelee terskan alapuolta kielellä ja liikuttaa suutaan vartta pitkin ylös alas. Rohkeimmat neitokaiset voivat myös testata, onko heistä syväkurkuiksi. Penis tulee ottaa syvälle suuhun, antaa sille kielen kanssa painetta ja puristaa elintä suulla samalla, kun tekee nielemisliikkeen. Tämä on miehestä uskomattoman tuntuista ja stimuloi vahvasti hänen sukupuolielintään.
Suihinottoa ei koskaan tule tehdä kuivalla suulla, vaan kunnon kosteus antaa enemmän nautintoa tässäkin seksin muodossa. Liukkaudesta voi pitää huolta esimerkiksi erilaisten liukastusaineiden tai voiteiden avulla. Markkinoilla on myös makuliukkareita, kuten kirsikkaa, mansikkaa ja mangoa.
Vaikka aivot seinälle räjäyttävä suihinotto on lähes joka miehen unelma, kannattaa naisen myös muistaa käsien käyttö mielihyvän tuottamisessa. Viimeistään ennen siemensyöksyä annettava käsiapu takaa nautinnon täydellisen kulminoitumisen. Vinkki: Nainen voi käyttää suuta ja toista kättä mieheen ja antaa toisella kädellä mielihyvää myös itselleen.

Mökillä vol. 5

  Talkkarillekin on sarastanut uusi aamu ja uudet haasteet on harjoittelussa edessä. Valitettavasti suuresta kaluston kulumisesta ( 2x sukset, 1x pulkka jns.) Talkkari on nyt joutunut suuntautumaan harjotteissaan vähän sivuun itse lajissa. Akka ei kyllä anna ottaa käteen mitään terävää ja/ tai raskasta, keksi nyt siinä kunnon kohotusta.
  Eilinen tyhjennysharjoitus oli vailla vertaansa . . . mitä nyt pitkäsylki ja ripulipaska lensivät samanaikaisesti. Suurella varmuudella taitaa olla niin, että akka  siinä iltasella vapaaehtoisesti juotattatti Talkkarille sen viimeisen viinakalikan ja laittanut siihen jotain oksennutlääkettä. Mutta mitiä hätejä tässä . . . aamukusella käydessään huomattavan hoikistuneena Talkkari huomasi vajan takana potkukelkan . . .
  Jollei olympia- mitallia Talkkari saa hankkia, niin pitää sitten hankkia MM- mitalli potkukelkkailussa. Täytyy vaan vähän tuunata se potkukelkka kisakuntoon . . . Onneksi täällä on hitsausvehkeet ja Talkkarihan on kätevä käsistään . . . muuallakin kuin akkojen perseitä räplätessä.
  Jalaksia lienee pitää lyhentää tai sitten pidentää, no hätä keinot keksii . . . vauhdissa irroitettavat katkopalat jalaksiin. Eteen täytyy laittaa jonkinmoinen spoileri ohjaamaan ilmanvastus hallitusti kelkan yli ja jotenkin täytyy keksiä, miten sen downforce:en järjestää, ettei kelkka nouse lentoon kovassta vauhdissa. Täytynee tässä asiassa Talkkarin kääntyä jonkin F- 1 tallin puoleen, pääsehän sitten varmaan myös kokeilemaan tuulitunnelia.

  Jotein tuo Talkkari akka kalkattaa kuistilla, kun ensinmäisiä vetoja Talkkari vetelee edestakaisin mökkitiellä . . . Olisi sittenkin pitänyt alkupäässä jättää se puomi auki . . . Nyt Talkkari joutuu sen raahaamaan pajalle ja oikomaan sen mutkan . . . ja korjaamaan potkukelkan istuonosan. Sattumuksella on Talkkarilla näemmä alkanut tämä uusi talviurheilulaji ja niin reisiin sattuu helvetisti . . . Olisi siitä entisestä harrastuksesta ollut hyötyä, jos Talkkari olisi saanut harrastaa sitä vähän pidempään. Talkkari olisi ponkaissut sen puomin yli ja jatkanut matkaa sujuvasti lähibaariin päiväkaljalle.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Mökillä vol. 4.1

  Taas on uusi ja entistä ehompi päivä koittanut Talkkarin yhdistetyllä harjoitus- ja talvilomalla. Se miksi päivitys tulee näin aikaisin, niin syynä on ns. pieleen mennyt juoksuharjoitus eräällä hevostilalla. Siellä on tai oli näet semmmoinen vedessä oleva juoksumatto. Yhdistetty valmentaja- talkkarin akka oli roudannut Talkkarin sinne aamulla aikaisin.
  Talkkarin juoksuvuoroa ennen oli vuorossa ori nimeltään Eri- Voima. Tosin nykyään sitä tupataan nimittämään Lerpuksi . . . Ei kuulemma oikein oli onnistunut nuo astutushommat. Talkkarin tutustuessa omatoimisesti talliin, niin Lerpun pilttussa oli jokunen kuva Tukiaisesta, siitä tuhdimmasta ja tosi tuhdissa kunnossa. Ensihän Talkkarilla lensi huutoyrjö ja sitten silmittömän raivon vallassa riipi ne singeerattut kuvat pois talikolla. Talkkari otti sen jälkeen puhelun paikalliselle eläinlääkärille ja kertoi tästä eläinrääkkäys tapauksesta, perästä kuuluu kuulemma.

  Juuri ennen, kun Talkkarin olisi pitänyt alkaa valmistautumaan vesijuoksuun, niin pakkohan se oli Talkkarin käydä kuiskaamassa Eri- Voimalle uutiset pilttuun uudesta asusta . . . tuloksena oli sitten hajalle mennyt vesijuoksupaikka ja karannut ori. Siinä etsiessä sitä hevosta, niin kyllähän se loppujen lopuksi löydettiin, tammojen luota. Oli siinä matkalla ehtinnyt astua yhden traktorin, sahapukin ja yrittänyt samaa temppua vanhaan kuplavolkkariin.

  Eihän sen päivän harjoituksesta tullut sitten loppujen lopuksi mitään . . . tosin Talkkari joutui ylävartaloa vahvistaakseen keräämään käpyjä lumen alta.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Mökillä vol 3.

  Taas on sarastanut uusi päivä, hieman tuli Talkkarille "kolhuja" eilisen erikoisharjoituksen tiimoilta. Kun ei ollut niitä suksia, niin joku pulkka löytyi liiteristä ja menoksi . . . nyt tunnetuin seurauksin. Nimittäin Talkkari pääsi livahtamaan saunasta katolle, ei ollut siinä aikaa pukea hyppyhaalareita . . . Alkoi sitten naaras ihmettelemään ja kun ulos pääsi, niin alkoi helvetinmoinen karjunta. Talkkarin täytyy sii vielä pikkuisen opetella olemaan välittämättä ulkoisista ärsykkeitä, kun valmistautuu täydelliseen suoritukseensa. Kävi näet siten, että lentoasento oli täydellinen mutta mahalaskuhan se tuli tuohon kinokseen . . . Ei mennyt sentään luita poikki, rtg- kuvat sen vahvistivat tänä aamuna. Laastaria ja muuta tukisidettä meni koko terveuskeskuksen varaston verran, no pienihän tämä paikallinen terkkari on. Talkkari ei siis ole kävelevä muumio . . . mutta ei olisi paljon pidempää alkuliukua ja loppulaskua tarvittu, että näin olisi käynyt.

  Tänään sentään Tallkari sai jonkun vanhat Lampisen sukset ja varmemman vakuudeksi tuo Talkkari naaras ajoi moottorikelkalla perässä, kun hiihtolenkkiä tuli vedeltyä. Hyvä ja paha miten sen sitten ottaa . . . sillä pakko oli Talkkari pitää vauhtia, kun se kelkan keula kolkutteli kantapäitä. Hyvää oli se, että vauhti pysyi kohtuullisena ja syke todella korkealla mutta huonoa, että Talkkari hiihti epähuomiossa karhunpesän yli . . .  Kelkallahan akka pääsi helposti karkuun, mutta Talkkari joutui vetämään kunnon spurtin ensi hankea pitkin ja sitten ison petäjä latvaan, sukset jalassa.
  Meni siinä tovi jos toinen, ennekuin talviuniltaan herätetty ja äkeä karhu väsyi ja lähti etsimään uutta nukkumapaikkaa. Alastulostaan petäjän latvasta Talkkari antaa itselleen 17,5 pistettä . . . ei telemarkki- alastulo vielä toimi automaattisesti.

Julkkisplöräys . . .

  Mikä laulaen tulee, niin se viheltäen menee on vanha sanonta. No, "kiinteistökuningatar" K. Liski on kusessa ulosottoviranomaisten kanssa ja kumminkin panee tuulemman siten, että 5 tonttua lipeää käsistä alle tunnissa ja kuulemma kuukaudessa menee talouden pyörittämiseen 10 tuhatta .
  Kaisan pitäisi mennä siihen ohjelmaan mukaan, kerta turpaansa ja levenevää persettään haluaa näyttää telkkarissa, jossa ylivelkaantuneet ja muutoin holtittomasti rahaa käyttävien taloutta laitetaan kuntoon.
  Samaa reality- ohjelmaan sopisi myös omalla erittäin painavalla olemuksellaan Barbi- lookilla varustettu Tukiainen, siis se tuhdimpi, verottaja kun muisti pikkuisella jälkiverolla. Keikkaa kuulemma pukkaa, mutta lienee osa niistä maksetaan ns. tiskin alta, kas kuohareissa  jotenkin on pysyttävä, mutta aitoon shampanjaan ei ole varaa.. Tuhdilla oli naistenpäivän teemana, toki ajankohtainen asia aina, naisten pahoinpitely. Siis miesten tekemänä, Tuhti vaan siskonsa kera on taas autuaasti unohtanut omat tekosensa . . . langetetut ja sitä odottavat. Kannataisi niin Tuhdin, kuin Koomankin ajatella vanhaa sanontaa raamatusta; Ken miekkaan tarttuu, niin siihen hukkuu . . .

 Hetkutusrintamalla alkaa kohta olla ahdasta, sillä Tauno "Tauski" Peltonen on ponkaissut pystyyn BllackPumas nimisen "tanssiryhmän" Tummilla tytöillä on varmaan rytmi veressä verrattuna vaikka Glamour Dolls ja mitä muita niitä olikaan. Talkkarilla on pienen pieni kutka, että keppiä ja porkkanaa Taukki käyttää ja sopivasti tytöt on tummia. Talkkari perustaa arvionsa edellisten vaimojensa murjomisiin, jopa hääyönä ja kyseessä ei ole sen riippuvan tai roikkuvan "nahkanuijan" heiluttaminen . . .

  Talkkarikin tulee odottam "kieli pitkällä" tulevaa kevättä ja kun vielä kuuma kesä on odotettavissa, niin tullaan näkemään mikä "tanssi"ryhmä vähentää vaatetusta rajuiten. aan
  Tukiaisten glamourinennauhabarbi-. tanssi karkki- rintaliiveineen ei kuulu siihen joukkoon. Ja osin Tuhti on myös suoraan vaikuttanut suurella olemuksellaan siihen, että syömme noin 12 kiloa karkkia vuodessa . . . .

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Mökillä vol. 2

  On aika taas päivittää, yhdistettyä talviloma- ja harjoitusleirin päivätyskirjaa . . . Eli eilen meni ne sukset suoraan saunan lämmitykseen . . . ja nyt on sitten täynnä virtaa aloitettu parckour- harjoitukset. Toki aamusella tai viime yönä lähti olympia- komitealle Talkkarin kirje . . . jossa tuo naarani kertoi Talkkarin douppauksen alkomahoolilla ( Talkkarin salainen lisäys: rohkeutta lisää) sekä ettei tule osallistumaan ainenkaan isoon mäkeen Sotsissa . . . Mutta takuuvarmasti ja kun komitea esityksen mukaan ottaa Parckourin mukaan ao. kinkereihin, niin Talkkari osallistuu ja voittaa automaattisesti lajin ensinmäisen mitallin Suomeen . . . Mutta lie sekin annetaan etelä- eurooppaan . . . tukemaan paikallisia pankkeja.

  Ensinmäiset harjoitukset on suoritettu . . . ja ihan vahingossa. Talkkari kun oli menossa paskalle pihan perälle, niin tuli kuistilla vähän liukasteltua, jotenkin grillikatoksen katolta Talkkari löysi itsensä. Ja toki piti gliimaksina suorittaa ns. URHON- hyppy paljuun . . . Muuten kaikki olisi mennyt hyvin, mutta naarani eei ihan ollut ajantasalla tilanteessa . . .
  Lääkärin mukaan: Ei murtumia, muuten kuin unelmat . . . toistaiseksi. Ja eiköhän huomisella Talkkari aloita harjoitukset uudelleen . . . ilman sitä hajonnutta paljua.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Mökillä vol. 1.

  Talkkari ja tämä kaunis, ihana ja helvetin mukava muija ovat sitten päässeet mökille, mutta . . .  Ensin tuo akkaperkele otti ja takavarikoi Talkkarin " urheilujuomat" kun kuulemma sisälsivät alkoholia . . . On siinä mittarissa vikaa ja muijan suu on tuohesta. Mutta ei mitiä hätejä tässä, ei kollaamisestaan huolimatta löytänyt muutamaa kätköä . . . ja Talkkarin ihan varmuuden vuoksi ei kerro missä ne ovat tai siis tämän saamasta olympia- mitallia Sohtsissa, mäkihypystä . Mutta tuo naaraani edelleen yrittää estää Talkkarin harjoitukset, mentaalisetkin . . . Nimittäin otti ja teki Talkkarin mäkisuksista hellapuita. No, kyllähän se lämmittää . . mökissä ja saunassa . . .  tavallaan, siellähän ne paloivat.
  Talkkarilla taisi tulla urheilujuomia lotratessa pieni mittavirhe, sillä kun Talkkarin näki hirven tässä mökin kulmilla, niin muija kysyi: Että  yhdelläkö vai kahdella jalalla se kulki . . . Pakko se on varmaan vajentaa salavarastoa, salaisesti . . .
  Kerta on melkein tuhottu haave mitallista olymmpialaisista, niin Talkkari alkaa masinoimaan uutta lajia  . . . joku parkcour tai jotain sinnepäin sen nimi on. Siinä näet pompitaan seiniä pitkin ja yli . . . Sillä kun Talkkari on tiiraillut ympäristöä, niin aika lähellä on: mökki, grillikatos ja palju . . . Jos vaikka alkaisi tässä ennakkoharjoittelun yön pimentyessä . . . kun tuota liito- ominaisuuksia löytyy . . . Oppia on näet otettu liito- orvasta . . . Talkkarin on näet todella katsonut videoita . . . ja hidastetusti. Ja mitä muuta luonnonlahjakkuus muuta tarvitsee . . .

Talkkarin seksineuvontapalsta XXXX

 Näköjään on taasen Talkkarin aika avata neuvontapalstansa, on näet tullut sen verran paljon postia. Eli kaikessa lyhykäisyydessään ja toki talkkarimaiseen tapaan;

  Kysymys: Olen seurustellut miesystäväni kanssa puoli vuotta ja käytännössä viettänyt koko ajan hänen seurassaan. Minä haluaisin jo seksiä. 

  Talkkari vastaa: Kerta kysyjä on nainen, niin lyhyesti virsi kaunis; Ilmoita miehelle, että tänään haluat ja saat seksiä, oli hän paikalla tai ei. Toisaalta Talkkarilla ei ole kuvaa kysyjästä, niin parempi homma hoitaa pimennetyssä huoneessa, silmälaput silmillä . . . 

  Kysymys: Olen todella ujo poikien seurassa ja toisinaan vähän jännittynyt ja lievästi panikoitunut. Menen ihan lukkoon enkä tiedä mitä sanoa. Ikä 17 vuotta.

  Talkkari vastaa: Alkuun Talkkarilla meinasi mennnä jallukola väärää kurkkuun, kun luulona oli "Puuman" iskevän alaikäisi pojankoltiaisia. No, kyseessähän on naiseuden kynnyksellä oleva nuori neito. Mitä luultavimmin likka on neitsyt, joten sen ensinmäisen ritarin valinta lienee mietityttää. Eli vain hiukan alkoholia, että relaat, kokenut uros ja sopiva paikka. Se voi olla tai pitäisi olla joku rauhallinen ympäristö. Mutta, jos oikein villiksi meno halutaan menevän, niin auto, porttikonki tai kotibileet, muttei kirkko. Ja kun olet päässyt neitsyyden tuskasta, niin varmaan alkaa homma pelittämään. Talkkari ei ole kyllä käytettävissä, joten haaveet siihen suuntaan voi haudata.

  Kysymys: Minulla on hankala ongelma orgasmin saamisen suhteen. Olen ollut kuitenkin seksuaalisen halun osalta aktiivinen tosi nuoresta asti. 

  Talkkari vastaa:  Kirjeessä ilmeni, että kundi on aloittaut käteenvedon jo 11 vuotiaana ja varsinaisesti hommin oli päässyt 25 vuotiaana. Ja tässä neuvon tyhkää; Kerta nalli ei pala, kuin oman käden kautta niin kannaneee harkita käyntiä jos toista ns. alan ammattilaisen pakeilla, siellä missä se on laillista. Ne naiset ovat läpeensä tietäviä alasta ja sovitun ajan yli menee lisämaksu tai sitten sinut heitetään pihalle kulli kourassa. Panee se miehen ajattelemaan suoritusta, kerta olet maksanut. Ja norminaisten kanssa voit myöhemmin, ensin juottaa känniin ja sitten panna, sillä panee sekin vituttamaan jos ei nalli pala ja rahaa kuluu rutosti.
 Myöskin ajateltavissa on, jos löydät kivan likan . . . käyttää sen kättä, että mälli lentää . . .

Talvilomalla

  Talkkarikin on sitten päättänyt pitää kerrankin talviloman . . . talvella. Kas kun talvella lumitöitä tuppaa olemaan ja pitäähän sitä kadut ja kujat pitää kunnossa, ettei ne menisi samaan kuntoon, kuin Helsingin oman porukan talvikunnossapidolla.
  Tällä kertaa matka kohdistuu jonnekin helvetin mökille, kas kun tuolta naaraaltani kävi käsky. Ja eikö helvetissä ole luvanneet alkuviikolla . . . lumisateita. Ja pitihän sitä arvata, että tuo naaras oli hiljaa mielessään päättänyt laittaa stopin Talkkarin uudelle talviharrastukselle, mäkihypylle. Ei kartan mukaan lähelläkäään ole mitään sopivaa mäkeä, mistä voisi ponkaista. Mutta hätä keinot keksii . . . jahka päästään paikan päälle, niin täytyy lienee alkaa harjoittelemaan hyppimistä mökin katolta . . . on se tyhjää parempi vaihtoehto.
  Vaikka sanotaa, että vain lahjattomat harjoittelevat, niin lienee pakko on Talkkarin opeteltava se V- tyyli. Talkkarin naaras katselee vähän siihen malliin, kun tässä tavaroita rontataan autoon, että turhaan niitä mäkisuksia otetaan mukaan . . . Ans`katsoa sitten akan ilmettä, kun ensinmäisen kerran Talkkari kapuaa katolle. Kerran päätetty kyllä viedään loppuun, vaikka veren maku suussa. Ei ole tämä Talkkarin akka vielä kaikkia puolia nähnyt, mitä nyt takapuolen ja etupuolen jokusen lailla, vaatteilla ja ilman.
  Muita talviasia harrastuksista täytyy harkita pilkkimista, siis muuallakin kuin ravintolan pöydässä. Ja jo kalaa ei ota tullakseen, niin täytynee ujuttaa jokunen dynamiittipökäle reikään . . . alkaahan taatusti kalaa tulemaan jysäyksen jälkeen ja on varaa valita sopan ainekset.

  

torstai 7. maaliskuuta 2013

Roiskaisuja . . .

  Talkkari on vähän pitänyt "lommoo" kirjoittelusta, sillä luonto on pitänyt kiireisenä. Siis "se" mikä on ulkona, ei Talkkarin . . . Tosin vipinää ja vilskettä on ollut ns. privattipuolellakin.

  Mutta ja voi ei taas, Tuhdimpi Tukiainen on jälleen kerran tehnyt itseään tykö. Pervona Talkkarihan otti ja luki 7:ssä taivaassa olevaa tuotesijoittelun tapaista ripellystä. Talkkari kyllä tietää mihin suuntaa ei maaliskuussa mene kotimaassa. Mutta ihmetyttää se, ettei vieläkään Miamiin ole glamouristen Tukiaisten matka alkanut, vaikka höyryävät jatkuvasti siinne muutosta, pysyvästi. Tarkkana miehenä Talkkari on ottanut selvää, suoraan Ameriikan Yhdysvaltojen lähetystöstä asiasta. Ei oikein ole tulemista  maahan, jos löytyy rikostuomioita tai vastaavaa. Ja tuskimpa kummallaan on glamourista GREENCARD:a, aidommin; United States Permanent Resident Card. 

  "Lennä Matti Nykänen lennä" oli eräs kappale ja taas jollain tasolla Nykänen on lentänyt . . . siis Susannan kanssa on välit poikki ja kodin hengetär on lähtenyt. Ja syy on se perinteinen, varsinkin
ETUNOJA_ Nykäsen kohdalla, mies on taas alkanut vetämään kuppia kunnolla. Nooh, rakkaushan on ikuista, mutta kohde muuttuu välillä, sillä nykyisen kyyhkylöisen ikäero Nykäseen on vaatimattomat - 26 vuotta.
  Lie syynä eroon on ollut juomisen seurannaisvaikutukset yleisesti. Selvinpäin Matillakin on lienee nalli palanut normi- nopeasti, mutta kännissä on puskenut otsasuoni pullollaan . . . ja Susannan paikat eivät ole yksinkertaisesti kestäneet sitä junttaamista. Talkkarin muistin mukaan Matista on olemassa kuva hattivatti esillä ja pienimulkkuisimpi miehiä mies Matti ei ole.

 Mutta pervoimasta päästä on Kotiteollisuus- yhtyeen Jouni Hynysen heitto EMMA- gaalassa, mennä nyt ehdottamaan patjapolkkaa Asunto- ja viestintäministeri Krista Kuirulle. Ei kuulemma Kiuru "pienistä" hätkähdä, joten Talkkari visioi Kristan nähneen Jounin pelin, ennen tai jälkeen gaalan. Talkkarilla ei ole tietoa, että hätkähtäisikö ministeri isoa . . .

  Talkkari tässä tulevalla viikolla jää talvilomalla ja ensinmäiseksi marssii mäkisuksi- kauppaan, sillä wanhan ajan Lampiset menivät päreiksi, kun Puijon mäessä tuli niillä kokeiltua aitoa mäkihyppyä, se mitä metreissä hävittin- niin se tyylikkyydessä vuitettiin. Näet se on niin sittenkin, että kunnon varusteet kyllä tarvitaan mäkihyppyyn . . . löytyisi vaan jostain sellaiset kokoontaitettavat tai koottavat mäkisukset, olisi paljon helpompi kuljettaa.