lauantai 28. marraskuuta 2015

Pikkujoulun aikaa . . . otetaan shille . . .

  Jaahas, alkaa olemaan taas ne ajat, kun pikkujouluja vietetään. Tosin kaukana on ne ajat, kun rahaa oli rustosti ja viina virtasi kunnolla. Talkkari muistaa hamasta nuoruudestaan, kun oli yhden edesmenneen pankin palveluksena jonkinmoisena pikkujohtana . . .  Poikain kanssa pidettiin kunnon pikkujoulut ja talkkari allekirjoituksellaan kuittasi illan . . . siinä kymppitonnin luokkaa oli sen illan lystin hinta. Ja laskussa ei ollut tai ei sen puoleen tulisi koskaan Ö- luokan glamourisia esiintymisiä, johan siitä saisi v- mäisen miehen maineen ja lunta tupaan.

  Ja on tullut Loviisan suunassa kuulemma lunta tupaan ja vielä jäitäkin porstuaan ja paikkakunnan ainoat tulevat glamourisimmat häät on peruttu . . . Kyllä  rakkaus on raakaa, kun kupattavalta loppuu rahat. Ja siitä on sitten alkanut jonkinmoinen pilleriralli, oheistuotteineen. Talkkari tarkoittaa oheistuotteella sitä yhtä aivonsa sumentanutta yksilöä . . . Glamourisesti toki ei kannata nimeä mainita . . . ihan siksi, että tämähän yksiö saa mikro- orgasmeja olemattomassa aivokopassaan.

  Mutta, hiljaista on ollut siellä näistä ma-tu:stu missä Mia Mari Johanna on glamourisesti vaikuttanut. Ja hyvä niin, tekeepä Mia Mari Johanna jotain hyvääkin tietämättäänkin . . . siis olemuksellaan tai jopa sen tiedolla ma-tut pysyttelevät näissä vastaanottokeskuksissaan Loviisan suunnalla.
  Edelleen hallituksen ja varsinkin Sippi- Sipilän kannattaa uudelleen harkita sitä, että Mia Mari Johanna Tukiainen palkattaisiin, vaikka pienimuotoiselle kiertueelle eri pakolaiskeskuksiin esiintymään, niin olisi taattua näissä paikoissa ensinnäkin itseaiheutettu kastraatio ja toiseksi helvetinmoinen hinku palata lähi- idän aavikolle lampaiden seuraan . . . ISIS ei ole taatusti kouluttanut taistelijoitaan tämän tyyppisen painostuksen alla olemiseen . . .

 Alluh akbar- Allah on suuri . . . Mutta Mia Mari Johanna Tukiainen on glamourisesti suurempi ! !!

torstai 19. marraskuuta 2015

Eläimellistä menoa.

  Alunperin talkkarin piti vähän ruotia glamourisen Mia Mari Johannan intoa haalia koiria itselleen ja sokerina pohjalla on toki yksi minisika. Luopuminen varmaan johtui yhdennäköisyydestä Mia Mari Johannan kanssa, joita voi olla samassa residenssissä vain yksi. . .  samanoloinen ihraa yllensä varastoiva eliö. (anteeksi aidot siat vertauksesta)

  Rakkaus on rajua ja varsinkin, kun kyseessä on itse Mia Mari Johanna, joka ei osaa edes lyödä pöytäkirjojen mukaan. On näet käyty pariskuntana rasittamassa julkista terveydenhuoltoa, ylkällä ventti päässä ja Mia Mari Johannalla sormessa. Ja ihan ilman mitään ennakkotietoja tai muita visioita, kyseessä on ollut piilopullon etsiminen tai oikeammin ylkän huonomuistisuus, mihin sen oli laittanut. Reppanaresukka alkaa pikkuhiljaa löytämään paikkansa palvelijana, sekä rahoittajana glamourisen elämätavan ylläpitäjänä Mia Mari Johanna Tukiaiselle. Mutta, jossain kaukana häämöttää avioliiton rauhaisa satama . . . Rakkaudesta se hevonenkin potkii, sano.

  Mutta muutama sananen koirista . . . Ilmiselvästi mopsi on paras vaihtoehto sekakäyttäjälle. Mia Mari Johanna on sen näet todistanut kerta toisensa jälkeen, varsinkin kun on tämän koiransa lihottanut omalla glamouriselle tasolleen, toki hyvää maun puitteissa.
  Kestää kovakouraisen käsittelyn, osaa pienenä koirana piiloutua esim. sängyn allle tai muuhun paikkaan, mihin Mia Mari Johannan galmourisen notkea tanssijan tuhdinpönäkkä ruho ei taivu. Ja omaa erittäin pitkän pinnan, sekä ei pysty puolustautumaan puremalla . . .

  Jos kumminkin talkkari kerrankin elämässään tekisi jotain hulvatonta ja ennenkuulumatonta, lähtee katsomaan Mia Mari Johannan glamourista joulukiertuetta ja ihan tonttuna  . . .  kohta näet sekin hupi tulee loppumaan kaikelta kansalta, joko toimeenpantavan tuomion tai siirtymisestä avioliiton rauhaisaan satamaan.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Tuli ja meni . . .

  Tässä on viettetty, jos jonkinmoisia juhlapäiviä ja sun muuta alkaen verokalentereiden julkaisemista alkaen. . .  on pyhäinpäivää ja hallowenia, ja glamouriseen mallin . . . varsinkin kun sen järjestää Mia Mari Johanna.

  Pyhäinpäivän kieppeillä Mia Mari Johanna kyykkäili kännipäissään jonkun haudalla ns. kunnioittamassa vainajaa . . . ja toivottavasti ao. edesmennyt ei ole vetäynyt juuri Mia Mari Johannan takia itseään ns. "jojoon".  .  . Ja toki "hyvääpäivääkirvesvartta" on asiokaasti 7,77 :n euron tarjouksella tämän käinnikohelluksen tarjoaa . . .

  Lienekö Mia Mari Johanna "harjoittaa harmaata taloutta" vaiko tukee sitä, kun ei näy glamourista viihde"taitelijaa" top 1000:nkaan joukossa verokalenterissa . . .  Ei sen puoleen nykyinen ylkäkään näy miljoonatuloineen . . . lie ne "pussit" on Mia Mari Johanna jokusen kerran, kännipäissään imuttanut tyhjäksi . . .  kuin konsanaan lukioaikoinaan Laajasalossa . . .

  Ja viimeisenä episodina on jääminen ulos jo alkukarsinnoissa Kirja- Finlandian saaminen, kun se ikuisuusprojekti ole edistynyt, edes haamukirjoittajan toimesta . . . olisihan siitä jo glamourisesti raportoitu . . .

  Siis jätettäköön tuo Halloween ihan lukijoiden mielenterveyden ja muiden seuraasten vuoksi väliin . . . glamourisesti siitä saattaa näet koitua mm. munuasaltaan tulehduksia, malariaa, sekä mielenterveysongelmia . . .