perjantai 21. huhtikuuta 2017

Kevät, kärpäset ja iloiset motoristit !

 Juu, talkkari jo viime vuonna siirtyi takaisin hymyilevien motoristien joukkoon, toisin ilman niitä hyttysiä hampaiden välissä.  Talkkari käytti ns. koko kypärää visiirillä.
Se muutama isompi öttiäien ei lie olisi häirinnyt hanpaiden välissä, mutta varmaan yksi paskarastas suussa olisi toiminut toisin . . . Pystyssä pysyttiin (y) joten ei mitiä hätejä.

 Mutta, edellinen kausi on takanapäin . . . saattaa tuo yksi kotilokiilaja päästä kainalosauvoista pois, siis viime kauden tollo . . . joka ohitti liikennesääntöjen mukaisen väistämisvelvollisuutensa ja sitä talkkarin alkaessa kysellä, niin alkoi oikein väkivaltaiseksi . . . 
Toisaalta, kun talkkari kävi moikkaamassa, niin aivan tyylipuhtaasti selviytyi kirjallisesta kokeesta, mitä tulee väistämisvelvollisuuteen. Ps. on hankkimassa muuten moottipyörää itsellen . . .

Uutta kautta odotelessa, niin tuossa kuvassa talkkarin viime vuoden Honta, päivittämättömänä:
Tulevana keväänä ja kesänä lie on kaikki toisin . . .