keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Miljoona miljoona . . .

Vera Telenius ainankin täällä lauloi miljoonista ruusuista, omalla antaamuksellisella tavallaan. Ja sitten muutama entinen hiihtovaukuttaja sitten "lauloi" poliisin pakeilla,
http://www.hs.fi/urheilu/hiihto/artikkeli/Isomets%C3%A4lle+luvattiin+syntipukin+roolista+miljoona+markkaa/1135265030262 
Esimerkillisen typerästi tässä on entinen teinilupaus Kyrö, yrittänyt doping-testissä kärähtänyttä Isometsää ottamaan kaikki syyt niskoilleen, mutta metsäähän sekin yritys meni. Muistamme toki, valtavaa myötähäpeää tuntien mitä Lahdessa loppujen lopuksi kävi. Ihmetellä täytyy, ettei kukaan hiihtokansan syvistä riveistä survoneet suohon tätä Inarin Yrityksen kasvattia. Lapin perukoilla kun semmoista on tapana tehdä.

 Silloin vuonna 2001 lopetin hiitämisen ja poltin perintösukset. Tosin muijan vaatimuksesta viime syksyllä hommasin uudet, mutta ne on tällähetkellä vielä kateissä. Epäilys on, että ne makaavat takapihalla hangessa, kun ajattelin lähteä ensinmäisten lumisateden jälkeen hiitämään. Ja joitain siihen hässäkää tuli eteen ja homma unohtui silloin.
  Mielenkiinnolla tässä nyt odotellaan lumien sulamista, tosin tässä sydäntalvella tuli kokeiltua uutta lumilinkoa ja jos oikein muistan, niin jotain värikästä lenteli ilmassa uraa tehdessä korsulleni. Jos tuli tehtyä tulitikkuja uusista hikilaudoistani epähuomiossa, kumminkin voi ajatella positivisesti, ensinmäiset sukset poltin suoraan, niin näistä tuli vasta takkapuita.

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Sutaisuja, meillä ja muualla.

 Taas on yksi noin 30-vuotias ikiteiniksi itsensä tunteva ressukka toilaillut maailmalla. Oli tämä kyrvänoksennuksen ja vahinkoraskauden tuotos Puolassa ja Krakovan keskustassa mennyt töhertelemään seiniä. Epäonnekseen oli jäänyt kiinni, sillä entisessä sosialistivaltiossa rangaistukset ovat vähän eri luokkaa, kuin täällä. Ei se EU:n lainsäädäntö tai direktiivit ihan kaikkia asioita koske. Enimmäisrangaistus rikoksesta on peräti viisi vuotta vankeutta Puolassa, kyseisenlaisesta huliganismista ja arviot korjauskustannuksista liikkuvat siinä 2000 euron huittelilla.
  Talkkarikin muistaa, kun aikoinaan kiinni saatiin tämmöinen reppana, mutta ei siinä mitään poliisi silloin paikalle kutsuttu. Laitettiin ensin pojulle harja ja ämpäri kouraan, sekä kuurauksensa jälkeen poju sai uuden iloisemman värityksen, ihan omista spay-pulloista ja tusseista. Vähintäänkin sateekaaren kaikissa väreissä.

 Mutta ei ole poliitikoillakaan ollut elämä helppoa , sillä Eija-Riitta Korhola ( ent. Krist.-dem. nyk. Kokoomus) on mennyt paljastamaan vanhempiensa suuren salaisuuden. Eija-Riitta on kuulemma kuopuksena ja perheen viidentenä lapsena, vanhempiensa eräänalinen huolimattomuusvirhe tai yöllinen päähänpisto. Olisi varmaan tässäkin tapauksessa kannattanut ainoastaan roiskasta reisille.

                                                   Update 30.04.2011.
  Olisihan pitänyt arvata, että Eija-Riitalata tulee selitys huolimattomuusvirheensa, onhan hän sen tapainen vanhempiensakin mukaan.
  http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Eija-Riitta%20Korhola%20%C3%84idin%20taistelu%20pelasti%20minut%20abortilta/art-1288379192391.html

  Ja mikäköhän on Eija-Riitta Korholan ja hänen äitinsä uskonto ? ? ?  Ainoastaan taitaa Korholan jutusta puuttua kengän numero . . .

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Kesäaikaan, vuosi sitten . .

Tässä on vuoden takainen kirjoitus kesäaikaan siirtymisestä:

Taas se helvetin ruljanssi on ensiyönä. Tässäkin torpassa käännettävää löytyy 9 kappaletta, jos tietokoneita ei oteta mukaan laskuun.
Vanhasta muistista syy on tai oli energian säästö. Ja sellainen erikoisuus on, lehmiä kelloja ei voikkaan siirtää samantein kesäaikaan. Pitää kuulemma tapahtuman noin 15:sta minuutin erissä.
Ja perinnnettä olllaan tehty vuonna 1981 alkaen, mitä nyt kokeiltiin sotavuonna 42. Onneksi, siis todellakin onneksi, kiinteistöautomatiossa ei tarvitse rukata mitään, ei eteen eikä taaksepäin, kone hoitaa homman.
Toista oli ennen, kun esimerkiksi joka helvetin sauna, poistopuhallin ja ovilukko oli pahimmillaan oman ohjauskellonsa takana. Muista siinä sitten kiiressä kaikkia kelloja siirtää.
Oma sessionsa oli myös sairaala. Varsinkin leikkaussalit toki unohtamatta potilashuoneita, olivat varsinainen savotta. Vaikka käytävillä oli kelloja, niin parhammillaan niitä oli ripoteltu paskahuuseihinkin. No, täytyyhän potilaankin tietää kauanko sitä pökälettä väänti pytyyn.

Mutta, kuulemma kiero on luonteeni, niin mitenköhän tiimalasissa eli hiekkakellossa, se kesäaikaan siirtyminen toteutetaan ? ? ? Minä vaan kysyn.

Oikeastaan tässä harkitaan jo muutttoa Neitsysaarille, kun Yhdysvalloilla sellainenkin on, kaiken muun sälän lisäksi.

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Viikon varrelta näettyä ja koettuakin

 Kun tässä on alkuviikolla ollut lämpimiä kelejä, niin viimevuonna korjaamaani valokatteen päälle "unohtamani" saha tulla tupsahti alas. En vaan silloin kesällä entinyt ottaa sitä mukaa, kun horjahdin koko paskan läpi. Eihän sitä kaikkea muista silläsilmänräpäyksellä tehdä. Onnekseni vauriot olivat vain päreiksi mennyt valokate ja kaatunut kaljatölkki, niin ja siipensä sai kyllä itsetunto ja käsivarren nahkakin ja se puoliksi tyhjä kaljatölkki.
 Ja kunniakseni voitanee jälkipolville mainita, että yli 50- vuotiaana refleksini on edelleen kunnossa, ei osunut päähän ei.  Luontoäiti kyllä yritti vienon tuulen muodossa muuttaa suuntaa, onnistumatta.

  Ja näemmä muijalla on kovempi ja pidempi vaalikuume, meikäläisellä se kun heitti karvan verran yli 38 ja pari päivää, mutta muijalla hipoi 39 astetta ja vielä muutaman päivän pidempään. Ja tässä on ihmetellyt ylipäätänsä uutisointia, onko vika ehdokkaissa ja toimittajissa, vain molemmissa.
  Tämäkin uutinen: Kristillisten puheenjohtaja Päivi Räsänen oli lähellä joutua osalliseksi Kuopion eilisestä jättikolarista.Räsänen kirjoittaa blogissaan olleensa itsekin liikennesumassa mukana, ei tosin kolariautossa, mutta samassa ruuhkassa aivan kolaripaikan tuntumassa. Tosin kun globaalissa maailmassa eletään, niin talkkarikin taisi olla melkin osallisena kyseisessä kolarissa . . . tosin kehä 3:n ruuhkassa, jokusen kilometrin päässä . . .  kaikkihan on suhteellista, vaaleissakin.
 Ja tässä muijan kanssa saunassa istuessa, hän heitti kaksi "leijaa" ilmoille, toinen tuli yläpäästä ja toinen sieltä minne aurinko ei yleensä paista. Yläpään heitto oli kyllä pahempi, Tsaari Kurhinen, kikkeli kovana saa isoimman äänipotin ja hänen korkeutensä joudutaan nimittämään pääministeriksi . . . kyllä Berluscone olisi kateellinen ja palauttaisi elintarvikeviraston tänne . . . Pakko oli juosta alasti kotiin . . . piiloon myötähäpeästä, sängyn alle . . .


Täss nyt yrittää kaikin keinoin sammuttaa muijan esiintuomaan perverssiä visiota . . .

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Wanhoja kijoituksia osa 1 . . . .

http://www.metrolive.fi/blogit/talonmiesjulmajjnsivallukset/2009/06/30/otsikoista-plokattua-ja-muuta/1799/
Tiistai, 30.6.2009
Näin aamusella on aikaa katsastaa uutisia, niin pistipä silmään ensin USA:
>>>> USA:n korkein oikeus: Kaupunki syrji valkoisia palomieshaussa.<<<<<<
Näemmä, jopa usassa voi valkoisia syrjiä, eikä se ole vain latinojen tai mustien yksinoikeus . Olisivatkohan tuomarit ottaneet oppia Suomesta . Taannoin lyötiin rautoihin "nuori" musta maahanmuuttaja, siis virallisen termistön mukaan, joka sitten sylkemään poliisia ja haukkumaan heitä rasisteiksi. Tästä syvästi järkyttyneet poliisit, joiden mielenteveys melkeimpä järkkyi, tekivät rikosilmoituksen. Käräjillehän se meni, kera muiden syytteiden . . . . ja kas` siltä napsahti tekijälle rasistisista kommenteista sakko, sylkemisen tuomista ei ole tietoa.

Toinen samasta maasta >>>> Bernard Madoffille 150 vuoden tuomio pyramidihuijauksesta <<<<<
Eipä pääse rötöstelijä, tosiaan itse nauttimaan kättensä tekosista . Mutta mietityttää tosiaan eräs seikka . . . . . onko se tosiaan niin, vaikka vanki heittää veivinsä, niin vasta tuomion päätyttyä ne luut luovutetaan omaisille ? ? ? ? Vai sijoitetaanko vainaja siksi aikaa vankilan omalle hautausmaalle ja hakemuksesta ta tuomion loppuunistumisesta, vasta pääsee vapaiden ihmisten hautausmaalle.
Nyt kun samalla linjalla ollaan, niin onhan Jacksonin ruuminavauskin suoritettu ja tulokset julkaistu : Melkein kalju, painoa luokkaa 51 kg ja rutosti neulanpistoja, vatsa täynnä pillereitä sekä kaatumavammoja . . . . . siis ihan perusnarkkarin ruumiinavaus-raportti, mitä nyt ao. henkilö on hieman hienommista "piireistä". No varmaankin omasten suorituttama on lienee päinvastainen ja riita lienee valmis . . . .
Aiheet: Yleinen
Kommentoi

Yhteensattumiako ? ? ?

JulmaJJJulmaJJSunnuntai, 28.6.2009
Uutisissa oli taas; Pyhäjärveen oli hukkunut .

Suomessa on jonkun laskutavan mukaan 42 Pyhäjärveä ja omien laskujeni mukaan kahteen niistä on jo henkilö hukkunut, joten jäljelle on 40 kpl. joten jos trendi on sama, niin paljon tulee hukkuneita tälle vuodelle.

Niin meinasi, myös ystävälleni (se törmäilijä ja sisar hento juttu) aikoinaan käydä, kun viimeistä poikamiesiltaa vietettiin erään (ei Pyhäjärvi, muistaakseni) järven rannalla, saunoen savusaunassa ja viinaa juoden . . . . . samalla opastaen tulevaa sulhoa. Ei sellaista pelleilyä, kuten nykyään kaupungilla näkee.

Siinä kannu, jos toinenkin kumottiin saunaa lämmitellessä ja tikkaa heitellessä, sekä opastaessa aviomiehen velvollisuuksista. Jälkeen päin ajatellen ne tikat oli virhetikki .. Kännin voimistuessa, osumistarkkuus alkoi kärsimään, joten olisi pitänyt suoja-aluetta kasvattaa radikaalisti, mutta sentään laastareilla selvittiin.

No sauna oli valmis huolellisen lämmittämisen ja häkätuuletuksen jälkeen valmis. Ja porukalla istumaan lauteille, tuleva sulho tottakai keskelle. Heiteltiin siinä rauhalliseen tapaan löylyjä, jutustelin ja yksi meistä toimi juoman laskijana, selvin siis. Ensinmäinen kori kun hupeni alta aikayksikön, hän hakemaan pari korillista lisää olutta. Siinä kun laski korit alalauteille, niin sattumoisin huomasi, että sulhasella oli kulkuset valahtaneet lauteiden rakoseen , joten kovaan ääneen siinä kajautti, että nyt otetaan sitten kunnon löylyt ja paiskasi ämpärillisen vettä kiukaalle.
Löylyhuonehan tyhjeni alta aikayksikön, ainoana poikkeuksena oli rääkäisyn jälkeen, muniaan raplaava sulhanen. Saipa pujoteltua sulho kassinsa irti ja kun savusaunasta oli kyse, niin nokeahan oli ilmassa , samalla silmiään hieroen nousi pystyyn ja kolautti päälakensa kattoon. Siitä huumaantuneena hoippui alas lauteilta, ja horjahti perseellään kiukaaseen. Kauhea rääkäisy uudelleen ja vauhdilla kohti ovea, joka onneksi oli auki, samalla otsa sai kopsahduksen karmista . Pari taka-askelta ja uusi yritys, onnistuneesti sentään ulos. Mutta samalla teloen toisen jalan ukkovarpaansa, kynnykseen. Tosimieshän ei lannistu, matka jatkui kauhean kivun ja viinan voimalla hoiperrellen kohti pelastusta, mutta näin jälkikäteen ajatellen, eipä ollut paras vaihtoehto . Konpuroi hyväkäs vielä laiturilla ja heittäytyi vatsalleen veteen, jolloin ilmat lähti keuhkoista, vetäen vettä sisäänsä. Saatinhan se mies kyllä ylös, eikä tekohengitystaitoja tarvittu tällä kertaa tai oltaisiin tarvittu, kun ukko oli kokoajan kampeammassa järveen istumaan, polttelevaa persettä ja jomottavia kiveksiä hautomaan, tosin paikallispuudutus alkoholilla oli kyllä tehnyt tehtävänsä, päässä.

Tilanteesta päästiin siten, että mökiltä haettiin köyttä ja kaveri istutettiin koivun juurelle, ja sidottiin intiaanityyliin kiinni. Viereen laitetiin sentään juomaa monta laatua ja ilta jatkui rattoisasti, mitä sulho tilanteeseensa alistuneen karjahteli juomaa lisää, toki avitettiin kyllä kipujakin, saavillinen vettä niskaan silloin tällöin, jälkeen päin kyllä ilmeni muutakin hoitokeinoa käytetyn.

Koitti aamu ja siinä väen heräillessä, sekä toisiamme katsoessa, huomattiin että sulhanenhan perkele puuttuu . Sydän kylmänä joukolla lähdettiin miestä etsimään ympäri tonttia. Nooh, kadonnut lammas löytyi edelleen köytettynä siinä koivussa, onnellisesti sammuneena .
Miestä siinä herätelteltiin ja aamukahville taluttamalla. Ja kas samalla joku keksi, että niitä vammoja pitäisi varmaan mennä näytättämään paikalliselle lääkärille. Toki kukaan ei ollut ajokunnossa enään, aamukahviin kun oli joku hyväkäs lorauttanut pirtua. Paikallinen taksiyrittäjä siis tilaukseen pelastamaan tilanne, ambulanssia kun ei periaatteessa tarvittu.
Katseli taksiyrittäjä kerran jos toisenkin, nokisia saatajiksi valittuja ja potilasta, liekkö säälistä ja päätään pudistellen sitten miehiä viemään lääkärin luokse, kuitenkin vuoraten takapenkin huolellisesti muovilla. Ei kyllä yleensä niin puhelias yrittäjä, tällä reisulla sanonut sanaakaan, katseli taustapeiliin ja huokaili vaan.
Oma episodinsa oli sitten lääkärillä käynti, kun oli meiltä muilta unohtunut takavarikoida, niin viejiltä kuin vietävältä, viinaksia .

Pääsivät sentään lääkärille ja vieläpä kävi tuuri, että ketään muita potilaita ei ollutj a jälkeenpäin ajatellen, onneksi . Koputus oveen ja ryhmä "Rämä" sisälle, potilas keskellä ja saataja kannatelemassa. Oli kuulemma lääkärillä leuka loksahtanut, kun "muskettisoturimme" oli nähnyt . Potilas tutkimuspöydälle sulavasti, edelleen lääkärin katsoessa epäuskoisen näköisenä touhua. Tottahan toki molemmat saattajat samalla puolella pöytää sattuivat olemaan, kun miestä siihen kampesivat, ja kas eikös sulhanen kierähtää pöydän yli, kuin hidastetussa kohtauksessa, kauhena älämölön ja kamalan kolinan saattelemana, niin hajosipa siinä antiikkinen instrumenttikaappi. Reippaina ja riuskoina, homma uudelleen, täällä kertaa sentään onnistuneesta sulho jäi tutkimuspöydälle, vatsalleen Joten lääkäri pääsi järkytykseltään töihin .Ensin sidottin telottu varvas, sitten siirryttiin otsavammaan, tarkastettiin päälaen vamma ja kun vuorossa oli se palanut perskannikka, niin housujen laskun jälkeen, ensin tohtori kiljahti ja kannikkaa hoivatessaan kiljahteli sitten sulhanen, vaikka oli hoitanut sisäisesti puuduttanut itsensä. Oli joku ajatellut sentään antaa ensihoitoa palovammaan, suksitervan muodossa, mistäköhän sitäkin on löytynyt.
Pääsivät sentään monen tunnin jälkeen pois ja sulholla oli, olosuhteiden pakosta ja siitä johtuen imrovisoitu takapuolen side, dementtiavaippa.

Että nykynuorisolle opiksi ja ojennukseks,i jatkakaa vaan niitä harmittomia polttareitanne, esim. bejihyppyjen muodossa tai hullunkurisesti pukeutumista.
Aiheet: Yleinen
Kommentoi

Poimintoja sieltä sun täältä . . . . . .

JulmaJJJulmaJJLauantai, 27.6.2009
Alkaa se kesäflunssakin / heinänuha hiljalleen parantua, toivoakseni. Tai toisaalta voisi vetäistä vielä suununtaina sairaan roolia, kun rakas vaimo on kaavaillut mattojen pesua ao. päivälle. Toki toipilaan ei pidä liikaa ahertaa sairauden jälkeen, mutta meillä se tarkoittanee, ettei eteisen mattoa tarvitse kuurata . . . . . . . kaiken muiden lisäksi.

Mutta tässä aamusella on ollut aikaa selailla, mitä kummallisempia sivustoja: mm.Iltalehti.fi ja siellä semmoinen otsikko, kuin > vaikuttaako miehen fetissi suhteeseemme.< Ensinmäinen juttu kuuluu kyllä normipervon tekosiin, mutta kaksi seuraavaa sitten lienee sitä korkeampaa blonditiedettä.
Sofialta kysytään sellaisesta "fetissistä" kuin "hiljainen kumppani" ja ohessa lainaus osasta vastausta; >>>
Jos kumppani löytää toisen teidän kaltaisessa lyhyessä suhteessa, hän tuskin alkaa vetää kaksoisroolia, vaan lähtee kokonaan. Uusi rakkaus tekee ihmisen paremmaksi ja onnellisemmaksi ihmiseksi. Pidemmässä suhteessa se paremminkin kuuluu pulppuavana iloisena puheena kuin mökötyksenä ja kotisängynkin tapahtumat usein muuttuvat vilkkaimmiksi. Sellaistakin käyttäytymistä tietysti on, että uuden suhteen myötä hylätään oma kumppani ja jotenkin vetäydytään kaikesta yhteisestä. <<<<<<
ÖÖÖÖÖÖ, pikemminkin kansakoulun käyneenä arvioni on lähinnä . . . . . eräänlaisesta "normaalista" parisuhdeongelmasta . . . . . . Tai sitten uuden kumppanin löytäminen on jokinmoinen fetissi . . . . .

Toinen silmiinpistävä uutinen on, totta kai Michael Jacksonista. Siinä on luultavaa, että kuolemaan ei liittyne rikosta . . . . . amerikkalaiseen tapaan, kun lääkäri oli paikalla. No tietystihän Jackolla pumppu hirtti kiinni, kun lekuri antoi edellisen viikon hoitolaskun käteen. Siinä miehen ollessa henkitotereissaan, sai lääkäri jotenkin keploteltua allekirjoituksen palkkashekkiinsä ja sitten vasta lähti hakemaan lisää apuja. Oli kuulemma vielä kadonnutkin, tuo lääkäri. Ihan ymmättävää, täytyyhän kymmenien miljoonien taalojen arvoinen paperilappu piilottaa, jos hetkeksi joutuu lusimaan . . . . ompahan pesämunaa sitten jatkaa elämäänsä, kun vapaaksi pääsee.

Kolmas päivän piristys:
>>>> Jari Sarasvuo haukkuu toimittajia satiaisiksi <<<<<
Näemmä Jarilla on tietoa ao. eläimistä . . . . . liittyykö villiin nuoruuteen vai nykysyhteeseen, kun niin nasevasti toimittajia kuvailee ? ? ? Vai onko Jarilla ollut aikaisemmassa vakituisessa parisuhteessaan kyseisistä ötököistä harmia ? ? ? ?
Pitäisi kyllä alan ammattilaisena, osata nasevampia kielikuvia käytää . . . . alkaa miehellä ote lipsua tai onko Virpi laittanut miehen pään totaalisesti sekaisin . . . .
Aiheet: Yleinen
Kommentoi

Eläköön kuningas, kuningas on kuollut

JulmaJJJulmaJJPerjantai, 26.6.2009
Kuten kaikki varmaan ovat kuulleet tai lukeneet, Michael Jackson tuo aikansa popin kuningas on kuollut. R.I.P.

Itse, kun aikoinaan hommasin kunnon stereot, niin ensinmäinen hankinta oli Triller . . . . . Oli siihen aikaan ja on varmaankin vieläkin parhaat bassojytinät . . . . . anteeksi naapurit, näin jälkikäteen. Ja etukäteen täytyy pyytää anteeksi nykyisiltä naapureilta . . . . . on se tässä lähitulevaisuudessa pidettävä hiljainen hetki Trilleriä kuunnellen . . . . . täysillä.

Huono taustaväki, oikeammin rahanahneet paskat, johdattivat miestä huuonoille teille. Vähän samaan malliin, kuin Mike Tysonin, jonka Don King imi kuiviin . . . . . kuvaannollisesti. Varmaakin vielä vuosien ajan luemme, mitättömyyksien muisteluja . . . . . . Michaelin juoksupoikina.

Hulluksi ja holtittomaksi meni myös jatkuva plastiikkakirugeilla juoksentelu, " jassoon tänääkö sitten vasemman pikkuriilin ihopoimu sitten korjataan" . . . . . . Jacksonistako Batmanin tekijät bloggasivat Jokerin naamavärkin mallin . . . . . I`m Bad and it`s Triller.

Niin ja Farrah Fawcett tuo alkuperäinen enkelikin on kuollut. . . . R.I.P.
Aiheet: Yleinen
Kommentoi

Siirrytty trendikkäisiin ihmisiin

JulmaJJJulmaJJTorstai, 25.6.2009
Hellettä pukkaa ja näemmä minulle myös tavallista ärhäkkäämpi kesäflunssa. Alkuviikon vielä jotenkin jaksoi puolitehoisena tehdä töitä, muuta viime yö muutti kaiken. Meni yö siinä sängyssä pyöriessä ja pisteenä i:n päälle, vaimo vielä, ilkikurillisesti ehdotti seksiä aamulla, kun niin kuumana olen käynyt koko koko ajan, "hottis" oikein, niin olihan sitä päälle 38 astetta aamusellakin, siis kuumetta .

Niin siitä trendikkyydestä, minullakin sitten on virallisesti heinänuha, oikein lääkäri sen totesi, tosin sv-numeron alla oli: Yleislääkäri, Psykiatriaan erikoistuva. Antoi vielä muutaman reseptinkin. Mutta täytyy muuten internetistä tarkastaa, mitä lääkeitä ne oikein on.
Niin, toinenkin hyvä puoli heinänuhasta on, että voin hyvillä mielin kieltäytyä nurmikon leikkuusta takapihalla tai kukkien kastelusta, kun on tuo heinäallergia. Eri asia sitten on, mitä seurannaisvaikutuksia on, tosin pelkäämpä pahoin, että ulkoruokinta tai pehmytkudos-vammat vartalossa, lienevät siitä lievimmästä päästä.

Ajattelin tässä hieman pilailla eräiden radiotomittajien kustannuksella, töissä tässä sopivasti ennen helteitä, asennutin studiokohtaiset kattojäähdyttimet, joten kylmästi nupit kaakkoon ja puhallus täysille, niin eiköhän alka vilu tulla ja sanonnan mukaan, Siperia opettaa . Joten kiitos Juha Vuorinen ideasta, tämän aamuisessa Radio SuomiPop:in setistä, istuskelit jääkuution päällä kulkusiasi kylmentäen.

Puumanaisia

Ameriikoissa pomsahti esille, osittain muutaman tv-sarjan vuoksi tai takia, termi PUUMANAINEN. Kyseessähän on perinteisesti tietynikäinen naishenkilö, yleensä yli 40 v., joka haaaveilee itseään nuoremmista miehestä ajatuksella; Mitä nuorempi, sen parempi ja enenmän. Jotain tekemistä on lienee menestömättömyydestä normaaleilla lihamarkkinoilla ja/ tai alkava menopaussilla. Ennenhän kyläkouluissa on kerrottu tällaisia neitejä olleen töissä.
 Talkkarikin tuntee säälintapaista ymmärtämistä, mutta liika on liikaa nähtyään tämän videon.
http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/Puumanainen%20haluaa%20rasvaimuun/art-1288377434920.html

 Toisaalta, joskus on vanhassa vara parempi, muttei liian wanhassa. Tosin minkä nuorena oppii, niin vanhana sen taitaa . . .

Sairaslomalaisen viihdettä

Sairaslomalla kun tuppaa aika tulla pitkäksi, kun ei saisi tehdä mitään normaalia toimintaa. On siis pitänyt keksiä shakin ja kuvitteellisen kuviokellunnan lisäksi jotain muutakin tekemistä.
  Kerta kohta on vaalit, niin hupiakin on saanut eri vaalikoneista, joissa kysymysten perusteella pitäisi löytyä lähinnä omia arvoja oleva kansanedustajaehdokas.Ja tässä listaa ilman ehdokkaita vain puolueiden mukaan TOP 3 ja 3 inhokkia.
 HS:   PS- SDP-Kokoomus, inhokkina oli VIHR.- RKP- VIHR. siis eipä mitään uutta.
YLE:  PS- PS- Ps ja inhokkina olivat taas  VIHR- VIHR- VIHR
MTV3:  PS- Muutos 2011- PS ja listan loppupäästä ei niin yllättävää, RKP, VIHR- VIHR.  
ILTALEHTI:  PS- Ps- SDP ja loppupäässä taas VIHR: -VIHR- VASEMISTOL.
 Eli yksinkertaisena itseanalyysina tulen siis äänestämään Perussuomalaista ehdokasta, jos galluppeihin on uskominen. Tosin talkkari ei gallupeista sitä ehdokastaan valitse, eipä ole ennenkään tehnyt niin.
 Entisenä rasistina ja nykyisenä roturealistina ja isänmaan suurena ystävänä ihmettelen kumminkin, ettei vaalikoneissa esille tullut juurikaan kysymyksiä maahanmuutosta, ihan verrattuna eläkkeisiin tai vanhustemme hyvinvoinnin hoitamiseen ja takaamiseen.
 Sillä rahalla, mikä upotetaan turvapaikka-rahastus-turismiin, niin pitkälti laitettaisiin vanhustemme asiaoita kuntoon. Kun on itse nähnyt miten rahaa roiskitaan, yhtenä esimerkkinä somaliasta tulleisiin, niin minäkään ihmettele kansan syvien rivien muutoshalukkuutta. Tosin nykyisillä edustajilla on tainnut torkkupeitto pudota laittialle ja havannointi ulkomaailmaan unenomaisesta tilasta vahvistuu, niin säälittäviä lausuntojen määrä on vain vahvistunut.

 Jos galluppien mukainen vaalitulos tulee, niin Perussuomalaisilla on monta uutta kaveria . . . Toivottavasti muistavat, mitä kuka ja ketä on loppuvalla vaalikaudella tehnyt, mukaanlukien vaaliraha-sotkut.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2011

Lomankin odotusta.

Maailmalla pakkuu ja rytisee, mutta talkkarin perheessä suunnitellaan ensi kesän lomakohdetta. Ei yhdet maanjärjestykset tai muutamat sotimiset meikäläisen suunnitelmia juurikaan heilauta. Perinteisestihän lomakohde on tupannut olemaan Kreikka ja mikäs siinä, kun käymättömiä saaria riittää. Täytyy varmaan heittää tikkaa seuraavasta kohteesta.
 Vanha koulukaveri oli aikoinaan matkaoppaana, niin hänellä on ehtymätön varasto turistien turhista valituksista. 10 vuotta koulun jälkeen nimittäin tavattiin yllättäin lentokentällä silloisessa lomakohteessa, pieni on maailma. Ja juttua riitti monena iltana, kohdepäällikkö kun ei voinut vuodattaa tuntojaan kelle tahansa.
 Umpi-lestadiolaiset matkaajat kokivat kuulemma ahdistusta, kun pölähtivät paikan ainoalle nudistirannalle. Oli siinä avio-onni kovilla, kun äijät halusivat lähteä pois ja muija olisivat halunneet jäädä. Olikohna naistarjonta ollut liian vanhaa miesväelle ? ?
 Samoin eräs vanhempi herra samaisesta seurueesta valitteli huonoa äänieristystä, kun ei jaksanut samaan tahtiin vingittaa sängyn jousia, kuin naapurihuoneen nuori panokone. Yhdellä pariskunnalla oli kuulemma omat muonat koko kahdeksi viikoksi. Ja kaikki tämä yhden seurueen aikaansaanoksia.

  Tunnetusti briteillä löytyy valittamisen aihetta;
Kanarian Lanzarotella perheensä kanssa lomaillutta naista kismitti valitukseen asti liian kuuma rantahiekka.
- Heti ensimmäisenä päivänä Playa Blancalla oli 26 astetta ja hiekka oli niin kuumaa, että lapset eivät voineet kävellä uimaan ilman jalkineita.  Heille tuli todella paha mieli, varsinkin kun näkivät muut lapset uimassa, perheenäiti kirjoitti palautteessaan.
- Minulla on tapana mennä aikaisin nukkumaan, jotta heräisin aikaisin nauttimaan lomasta. Hotelli oli ihan kiva, mutta nukuin pommiin useana päivänä, miesturisti valittaa.
Entä onko matkatoimiston vika, jos kadulta viitosella ostetut Pradan aurinkolasit  ovatkin feikkejä?
On tietysti, ainakin Britanniassa. Ja briteillä on vielä asearsenaalissaan ydinase . . .

 Kumma kyllä etelässäkin on jokin pohjoismainen yhteys. Suomalaiset, tanskalaiset ja norjalaiset tulevat toimeen keskenään, mutta ruotsalaisia kaikki inhoavat. Ainoana poikkeuksena olivat ne pystytissiset ja anteliaat nuoret neitokaiset, siis nuorten miesten mielestä.

perjantai 18. maaliskuuta 2011

Kevät tulee ja vanhat jutut.

Kyllä tässä aamusella huomaa, että kevättä kohti ollaan menossa, liekö sittenkään vaikutusta maan heilahtaminen akselillaan asiassa. Ja taas se alkanut lehtien palstoilla, iänikuinen koiran paska kauhistelut teiden vierellä. 
 Huomaa sen myös siinä, että naisilla hameen helmat ovat alkaneet lyhenemään ja liekö villahousutkin ovat poistumassa käytöstä, kun meikäläistäkin vaivaava nenän vuotaminen alkaa. Ei se ole mitään siitepölyallergiaa, vaan ihan rehellistä altistumista pillupölylle. On se välillä vaikeaa olla mies.

  Samoin kiinteitöhoidon puolella erotellaan keväällä jyvät akanoista, pikkusieluiset pilkunnussija pääsevät valloilleen. Pitäisi kuulemma jokainen sulavan jään alla oleva roska ja röökin stummpi kerätä pois, vaikka rautakangella. Samoin heti pitäisi hiekka kerätä nyt jo pois kun vähän paikat sulaa. Vaikka vielä on yöpakkasia, siis päivällä pois ja seuraavana aamuna takaisin liukkautta torjumaan ja päivällä pois . . .  Onhan sillä työllistävä vaikutus.
 Kaverikin sai kerran näsäviisaan- kaikkitietävän isännöitsijän hiljaiseksi . . . Oli kysynyt; Kuinka paljon sitten tätä hiekkaa poistettaan ? ? ? Isännöitsijä siihen; Kaikki pois, että ei pölise . . .  Ja kaveri vastasi; Pitää sitten lähteä vuokraamaan kaivuri . . . Oli nimittäin sen yhtiön piha hiekkapintainen, alunalkaenkin . . .

  Perinteisestihän on vähän katsottu lämpömittaria ja jos kelit antaa periksi, niin jossain huhtikuun loppupuolella on hiekat nostettu pois ja pyhat pesty. Saa siinä vappuna sitten yrjöillä puhtaille pihoille ja kaduille.

keskiviikko 16. maaliskuuta 2011

Matematiikkaa; 33 : 2 kk / 30 v = Y / pvä

Taas on italian teletappi orhi korskahtanut . . .  On kuulemma impotentti, kutakuinkin. Mutta kun on kyseessä poliitikko niin täytyy vahvasti epäillä asiaa, vaikka Viagran voimalla. Tai sitten tahallaan vähättelee entistä mieskuntoaan.
Vaikka olenkin vielä vasta tällainen pieni kakara, niin 33 naisen hoiteleminen kahdessa kuukaudessa olisi ylivoimaista jopa 30-vuotiaalle, Berlusconi päivitteli vasemmistolaiselle La Repubblica -lehdelle. Siinä meni sitten loppukin uskottavuus poliitikkoihin, ei sen takia että paskaa puhuu mieskunnostaan, vaan kun on paljastanut pituutensa.

  Se on paskapuhetta, ettei 30 vuotias viriili mies pysty hoitelemaan 33 naista 2:ssa kuukaudessa. Talkkarin laskuopin mukaan se on, eri nainen joka toinen päivä ja parhampana kaksi. Yksi talkkarin nuoruuden kaveraista oli varsinainen panokone, joka sai eräältä nymfomaanilta kiitokset kiihkeän viikonlopun jälkeen; Kerrankin meikäläinen ajattelee jotain muuta kun seksiä ja oli vielä kädestä pitäen kiittänyt. Kyllä kaverikin vielä viikon jälkeenpäin näyteikkunassa nähdessään naisten "pikkumustat", oli yrjönnyt. Mutta toivuttuaan siitäkin, niin ei paljon ole meno hiljentynyt. Eli terveisiä vaan "panokone-Paavalille" sinne jonnekin. Niin ja terveisiä lähettää myös veneeristentautien klinikan henkilökunta.

  Toisaalta tulee mieleen, kun poliitikosta on kyse, niin onkohan hoidellut muunkin kuin kemikalioiden avulla. Eräkin maailmaa nähnyt nainen kun oli erään ikimuistoisen hellittetyhetken jälkeen todennut kumppanille: On sitä meikäläisen tavarassa käynyt pitkää ja paksua sekä värejäkin ollut useampia, mutta ensinmäistä kertaa potilasta on tuotu sisään paareilla.
Nimittäin kekseliäs mies oli mieskunnian säilyttääkseen teipannut pikkuveljen kummallekkin puolelle lyijykynän, kuin konsanaan hätälastoitus tehdään jalkansa murtaneelle tai poikkaisseelle potilaalle.

Talkkarikin on itsessään huomannut orastavan vanhuuden oireita. Ennen jaksoi aamulla maatessa painaa sen aamuerektion alas, mutta nykyään kun yrittää samaa, niin automaattisesti nousee istuma-asentoon.

maanantai 14. maaliskuuta 2011

Ryhävalaan ruikutus

Taas on tämä ryhävalaan ja jokinorsun risteytys avannut sanaisen arkkunsa, on kuulemma tuore aviomies iskemässä naisia netissä. Ja vielä on tekemättä häämatka, josta varmaan lehdistö tulee repimään suurimmat uutiset, sitten MM- jääkiekkokullan.
 Ja vasemmalta taitaa mennä entisestä kohuparista Matista ja Mervistä, kun Tuksu on jo jättänyt ensinmäisen avioero-ilmoituksensa. Talkkari voitti vedonlyönnin seurauksena muijalta,  ylimääräisen hieronnan saunassa joskus.
 Vielä on pelko perseessä, jos yli puolisen vuotta kitkuttavat aviossa, niin muija pääsee kustantamanani ulos syömään. Toisaalta missään vaiheessa ei ollut muijan kanssa puhetta, miten laadukkaassa paikassa pitäisi veto lunastaa, joten Helsingin rautatieaseman nakkikioski lienee kelpaa. Tuleepahan samalla vietyä akkaa ulos, oikein kotipitäjän ulkopuolelle.
  Eikä sillä ole kohta haittaa jos joutuu ulkoruokintaan, sillä kesähän on tulossa ja ilmaston lämpeneminen lienee viime suven luokkaa, toivottavasti.
 Liekö jonkun törkeän rikoksen tunnusmerkistö täyttynyt, kun taannoisen hääsession muija pakotti katsomaan telkkarista, eikä tässä ollla vieläkään siitä täysin toipunut. Olo on kuin muutaman viikon ryyppyputken jälkeen, vituttaa ja rintaan pistää sekä ei tuo ruokakaan maistu, täyspainoisista yöunista puhumattakaan.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

105 kunnian päivää

 Tänään tulee kuluneeksi 71 vuotta ( 13.03.1940 ), kun välirauha astui voimaan, suomalaiset lopettivat k:lo 11, mutta ryssä tuntia myöhemmin, kello 12:00. 
Mainilan laukaukset, viisi tykinlaukausta kello 14:30 - 15:00 ja viisi heittimen laukausta kello 15:00 - 15:05, 29.11. 1939 oli ryssien surkuhupaisan lapsellinen lavastus, saada oikeutus maailmalta aloittaa talvisota.  Jokaisena talvisodan päivänä ensinmäisestä viimeiseen, vihollisen tappiot olivat noin 3800 sotilasta vuorokaudessa, kaikenkaikkiaan veli-venäläiselle tuli noin 398 000 miehen tappiot.
 Pienillä eväillä, huonommillaan se oli mallia Cajander - vyö kokardi ja ase, kumminkin estettiin Suomen valloitus ja liittäminen Sosialististen neuvostotasavaltojen liittoon. 
 Tolvajärvi, Suomussalmi, Taipale, Kollaa, Summa ja Raatteen tie ovat tunnetuimpia paikkoja, missä hyökkääjät lyötiin ja suurelta osin myös tuhottiin. 
  Myös Molotovin coctail Simo Häyhä jolle venäläiset antoivat nimen Valkoinen kuolema (Belaja Smert, Белая смерть) tullaan muistamaan ikuisesti, täällä ja maailmalla. Samoin tuli maailmalle tiedoksi, mitä tarkoittaa suomalainen sisu


 Toivottavasti itänaapuri on ottanut opiksi, että tänne ei ole tulemista ase kädessä,  oli ylivoima sitten millainen tahansa. Suomalaiset kun ovat valmiita antamaan, vaikka sen viimeisempänsä isänmaamme puolesta.
 
 

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Luonnon tekeleitä

Eilen sitten järisi kunnolla Japanissa, niin kunnolla että maapallokin siirtyi akselillaan enenmän kallelleen, mutta tieto täytyy tarkistuttaa vielä muualla, sillä tällaisen uutisen laski maailmalle Italialaiset tiedemiehet. Japanikin kuulemma loikkasi 2,4 metriä johonkin suuntaan.
 Mutta pahin skenario on ydinvoimalan ytimen mahdollinen sulaminen. Ja muistaakseni, vielä istuvassa hallituksessa oleva katastrofi-puolue Vihreät, vastoin arvojaan olivat päättämässä uuden ydinvoimalan rakentamisesta Suomeen. Ja joku Sinnemäen räyskä hopisee sitten jostain herätyskellosta tiedotteessaan. No mikä laulaen tulee, niin eduskunnassa sitten menee . . .
  Eihän talkkari ole ydinvoimaa vastaan, mutta takinkääntäjien kuunteleminen ja katsominen etoo, menee se ilta pilalle siinä.
Ja näköjään alkaa tuo ilmasto lämmetä  täällä pohjolassa, tosin sen lämpenemisen olisi voinut myös katsoa kalenterista, alkaa olla kevät ja kesää kohden mennään.
 Yleensä naiset kaunistuvat kun kännin syvyys kasvaa, mutta tiettyjä naiseksi luokiteltavia korppikotkia tiirailessa, tulee mieli yrjötä ja alkaa absolutistiksi.
 Paljonkohan suomalaisia olisi vähemmän, jos koskenkorva-viinaa ei olisi ? ? ?

Aselaista juttua tulevassa entisessä linkissä . . . meikäläisestä riippumattomista syistä

Näköjään eräät kansamme ns. edustajat ovat eräänlaisia leipäpappeja ja/tai pelkkiä puolueiden kumileimasimia. Ryhnäkuri jyllää, eikä yksittäisen kansanedustajan parane pulikoida puolueen tekemää lehmänkauppaa vastaan.

Vanha aselaki sinänsä oli oikeanlainen ja toimiva. Tosin yhtenäisyys eri poliisipiirien myöntämien lupien kanssa ei ollut sama. Yhdessä piirissä sait luvan melko helposti, toisessa taasen vallesmanni ei antanut lupaa edes poliisille, kun ei ollut esittää ns. uskottavaa harrastamista, pelkkä "räiskiminen" kun ei riittänyt.

Kun kaksi hattivattia on pääsi aikoinaan seulan läpi, niin eikö tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden nimissä myös riskialtiilta poliiselta kerätä kalusto pois, mukaanlukien virka-ase ? ? Monikohan poliisi syö mielialalääkkeitä tai on joskus ollut koulukiusattu ? ? ? ?

Onhan 2000- luvulla muistaakseni  kaksi poliisi ampunut puolisonsa, avokin ja vihityn, vielä toinen muutaman lapsen päälle. Unohtamatta harjoituksenomaista pyssyeleikkiä taannnoin, sekä virkamerkin "avulla" tehtyä raiskausta  . .  (päivitys) . . . 
Ja jos kännissä ajamisesta lähtee luvat, niin ihan kansalaisten tasavertaisuuden vuoksi, myös jurrissa auton ratissa olleelta poliisilta samoin pitäisi ottaa virka-asekkin pois ? ? ? ?

Ohessa siis linkki:
http://www.halla-aho.com/scripta/aselaki_ja_poliittinen_muisti.html

Ihan tulevia vaaleja ajatellen . . . 

perjantai 11. maaliskuuta 2011

. . . Jotain yhteistä Hynynen

Sitten oli liehuparta-perusjätkä Hynyseltä lähtenyt parta, ihan vedonlyönnin seurauksena.
  http://www.iltasanomat.fi/viihde/Uhoaminen%20kostautui%20Hynyselle%20%E2%80%93%20parta%20l%C3%A4hti!/art-1288375244086.html

 Meikäläisellä se parta taasen lähti ihan muista syitä . . .  Sillä kun tyttäreni ilmoitti olevansa raskaana ( ensinmäisen kerran), niin liikutuksesta lupasin ajaa partani pois, kun lapsi syntyy. Tosin liikutuksen syvyyteen on voinut silloin vaikuttaa pienensuuri nousuhumala, sekä vaimon ja tyttären ainainen marmattaminen parrastani.
Mutta, ei se leukani ollut yhtä sileä, kuin vauvan poski.Saksilla ja millinsänkeä nyhräävällä siilitukka-rajaajalla, kera helvetinmoisen kiroamisen kera se parta sitten lähti.

torstai 10. maaliskuuta 2011

Vuosi sitten tapahtunutta

 Tässä on kansankin syviä rivejä koskettava uutinen, sama puolue mutta eri ihminen:

http://www.metrolive.fi/blogit/talonmiesjulmajjnsivallukset/2010/03/10/vinkkia-vanhaselle/2613/

Kusiset paikat.

Jos pääministerillä on kusiset paikat selitellä sanomisiaan, niin tulevaisuuden  toivomme olivat melkein nesteessä tosiasillisesti.
 http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/virtsatulva_keskeytti_lukiolaisten_oppitunnit-katso_kuva/

 Tosin vararehtorin olisi kannattanut pitäytyä olla kommentoimatta tai antaa puheenvuoro ammattilaisille. Nimittäin ei se viemäri pulppua muualla, kuin siellä missä avataan, siellä on luultavimmin putki luiskahtanut irti liitoksestaan tai rassi tullut läpi putken.
 Mitä tulee vahingon vakavuuteen, niin ei yksin imuroiti ja puleeraus riitä, vaan vähintään jonkinmoinen desifiointi täytyy tehdä. Toki jos paskavesi saadaan nostettua nopeasti ylos, niin rakenteisiin mennyt kosteuskin on vähäisempi.
 

Uusi alusta ja vanhat kujeet.

Tänään, tässä ja nyt sitten jatkuu 13.06.2009 aloitettu blogin kirjoittelu. Tähän päivään mennessä on tullut kirjoitettua noin 638 blogia kaiken kansan iloksi ja raivoksi täällä; http://www.metrolive.fi/blogit/talonmiesjulmajjnsivallukset/

 Kaikki mitä olen ja / tai tulen kirjoittamaan on jollain tapaa totta, tosin tapahtumia ja henkilöitä on muutettu ihan varmuuden vuoksi.