maanantai 28. joulukuuta 2015

Joulun jälkeiset . . .

  Taas on joulu onnellisesti ohi Suomessa, mutta Ruotsissa eräässä paikassa ja perheessä se manataan alimpaan helvettiin, mitä glamourisen todennäköisesti.
  Ei ole Mia Mari Johannan glamouriset rukoukset auttaneet isää yhtään, pikemminkin tietolähteiden mukaan jopa taantui . . . jos ylipäätänsä itse mitään enään ymmärti. Galmourisen vahva oli tietynlainen katku . . . että yksi osastolla oleva rappiolakoholisti kyseli, että mihin sitä kiljupannua oikein kuljetellaan. . .

  Entisen Esson baarissa käy näinä välipäivinä kova vedonlyönti siitä, että tuleeko Tukiainen, kera ylkänsä ennen uutta vuotta Suomeen takaisin. Tilanne on kutkuttava 50- 60 . . .

  Ja mitä tulee Mia Mari Johanna Tukiaisen haluun hankkia koiria . . . Hullu mikä hullu.

Talkkari kyseli taannoin yhdeltä mediapersoonalta Tukiaisen tulevaisuudesta . . . Mulkaisi muutaman kerran ja alkoi nauramaan . . . Siinä naurun välissä talkkari ymmärti, että pyrkyri joka luulee itsestään on kustu koko ajan silmään . . . 
 

torstai 17. joulukuuta 2015

Joulun odotusta . . .

  Talkkari on huomannut, että jonkinmoinen joulun ostoskiima on vuosi vuodelta aikaistunut . . . Mutta, myös muunlainen glamourinen sekoilu ja julkisuuden hakuisuus . . .

  Ja esimerkiksi voidaan nostaa Super- Marjo Niittyviita, toteutumaton hiihtotoivomme joka on kuulemma helvetin hyvää pataa, välittämättä vihitystä tossukastaan huolimatta. Lie vielä Itävaltalaisen etunoja Marjon päällä vielä toimii . . . Ja tuloksen on ainakin yksi . . . mutta virallisestihan aviomies saa kaiken kontolleen.
  Marjo tässä taannoin vuodatteli, että hampaita ja tukkaa lähti kun nuorinmaista odotteli . . . ilman lääketieteellistä koulutusta talkkarikin sen ymmärtää, että ottaa se kroppa ihan mistä vaan sikiölle syötävää kerta friikki vetää jotain diettiä odotusaikana . . .

  Ja aivan ohittamaton on glamourisesti Mia Mari Johanna . . .  Aina välillä muistellaan edesmennyttä siskoa . . . kun sekahuuruiltaa ehtii. Muutoin keikat ovat menneet glamourisen loistavasti, mutta järjestäjän puolelta on tekniikka aina pettänyt . . . ei ole löytynyt c- kasettisoitinta ja ei tuo alkuperäinen äänitekkään ole glamourisessa loistokunnossa, lie missä liemissä on pyörinyt.

  Mutta jotain, hyväpahaa tai päinvastoin . . . Riidat ovat unohtuneet sulhasen kanssa tai sitten lopullinen rävähdys on vasta tulossa . . . Täytyyhän sitä jotain palstantäytettä saada, kun muutakaan ei enään ole. Tosin edelleen on voimassa talkkarin kutsu tarkistuspunnitukseen . . . saataisiin todellakin tietää glamourisesti mitä Mia Mari Johanna todellakin painaa. Vaatekoon määrittelyssä kyllä tuottaa ylipääsemttömiä vaikeuksia, sillä yhdellä jos toisella on oma kokoluokituksensa . . . mutta taatusti Mia Mari Johanna ei ole ns. mallimaailman nolla (0) kokoa, pikemmin eteen voi laittaa ykkösen (1) tai pikemmin (2) kakkosen. Siis mallikokoa 10 tai 20, eli xxxxxl- malli.

torstai 10. joulukuuta 2015

Kulkuset helisee ja aisakello . . .

  Siis näin joulun alla on ihmisillä jonkinmoinen ostokiima tsm. kun ensinmäisen kerran kuulevat jonkin joululaulun jossain ostoshelvetissä, ei sen puoleen helvetin saan aikaiseksi pari sisarraustakin. Tuohan on ihan aivan selvää, että asialla ovat aikoinaan Tukiasten sisarruksen, Tuhti ja Kooma.  Koomasta on aika jättänyt ja tukevan tuhtia olemustaa on glamourisesti koetellut Mia Mari Johanna.

  Ei tullut kutsua ei linnan, siis itsenäisyyspäivän juhliin presidentinlinnaan . . .  mutta kohta varmaan kutsu tulee vähän toisenlaisen linnan "juhliin" . . . Mutta, nyt sai Loviisan paikallinen ruokala koko ruhon (ison) täydeltä glamourista olotilaa . . . Jos linnan juhlat tule Mia Mari Johanna ei saanut kutsua, niin nehän juhlameiningin glmourisesti järjestetään siellä, missä iso, ei jytky vaan läsähtänyt elostelijaläski  oleilee . . .

  Ja viimeisinpiä ns. glamourisia käännöksiä ei talkkarin kannata mainitakkan, sillä yksi talkkarien salaisen osaston salainen agentti on saanut todella tulenarkaa tietoa yhdestä nyt opposotiossa olevasta, ensisestä kansanedustajasta ja yhden paikan piäjohtajasta, sekä puolusihteeristä . . .
  Siis, tämä on vielä vahvistomatonta tietoa ja pelkkää arvailua . . .  Kaikesta huolimatta vai siitä huolimatta tämä kaataa kauniita naisia, kuin viikatemies viljapelolla . . .  Kaikkea se lääketiede onkin keksinyt . . . Joten tähän ns. tunkamunaan ei Mia Mari Johannan panostaa, ainenkaan jälkeläisiään haikaillessaan, näet kuulemma tämä on vain hetken hupia . . .
 Ja siitä tulikin mieleen talkkarille yksi pikkuinen kappale . . . Toivottavasti urologi- kirurgi ei ollut näin suoramielinen, vaikka on saattanut tuntea potilaansa:
 https://www.youtube.com/watch?v=VinY15Cystc



  Mutta, edelleen . . . parempia aikoja odotellessa, sekä uusia paljastuksia kun tulee talkkarien salaseuran salaiselta agentilta ja vielä pienen tiedonripauksena . . . Mia Mari Johannan paino hipoo maagista 100:n kilon rajapyykkiä ja tuo mahtunee pöydän alla seisomaan paremmin, kuin makaamaan siellä.
 

lauantai 28. marraskuuta 2015

Pikkujoulun aikaa . . . otetaan shille . . .

  Jaahas, alkaa olemaan taas ne ajat, kun pikkujouluja vietetään. Tosin kaukana on ne ajat, kun rahaa oli rustosti ja viina virtasi kunnolla. Talkkari muistaa hamasta nuoruudestaan, kun oli yhden edesmenneen pankin palveluksena jonkinmoisena pikkujohtana . . .  Poikain kanssa pidettiin kunnon pikkujoulut ja talkkari allekirjoituksellaan kuittasi illan . . . siinä kymppitonnin luokkaa oli sen illan lystin hinta. Ja laskussa ei ollut tai ei sen puoleen tulisi koskaan Ö- luokan glamourisia esiintymisiä, johan siitä saisi v- mäisen miehen maineen ja lunta tupaan.

  Ja on tullut Loviisan suunassa kuulemma lunta tupaan ja vielä jäitäkin porstuaan ja paikkakunnan ainoat tulevat glamourisimmat häät on peruttu . . . Kyllä  rakkaus on raakaa, kun kupattavalta loppuu rahat. Ja siitä on sitten alkanut jonkinmoinen pilleriralli, oheistuotteineen. Talkkari tarkoittaa oheistuotteella sitä yhtä aivonsa sumentanutta yksilöä . . . Glamourisesti toki ei kannata nimeä mainita . . . ihan siksi, että tämähän yksiö saa mikro- orgasmeja olemattomassa aivokopassaan.

  Mutta, hiljaista on ollut siellä näistä ma-tu:stu missä Mia Mari Johanna on glamourisesti vaikuttanut. Ja hyvä niin, tekeepä Mia Mari Johanna jotain hyvääkin tietämättäänkin . . . siis olemuksellaan tai jopa sen tiedolla ma-tut pysyttelevät näissä vastaanottokeskuksissaan Loviisan suunnalla.
  Edelleen hallituksen ja varsinkin Sippi- Sipilän kannattaa uudelleen harkita sitä, että Mia Mari Johanna Tukiainen palkattaisiin, vaikka pienimuotoiselle kiertueelle eri pakolaiskeskuksiin esiintymään, niin olisi taattua näissä paikoissa ensinnäkin itseaiheutettu kastraatio ja toiseksi helvetinmoinen hinku palata lähi- idän aavikolle lampaiden seuraan . . . ISIS ei ole taatusti kouluttanut taistelijoitaan tämän tyyppisen painostuksen alla olemiseen . . .

 Alluh akbar- Allah on suuri . . . Mutta Mia Mari Johanna Tukiainen on glamourisesti suurempi ! !!

torstai 19. marraskuuta 2015

Eläimellistä menoa.

  Alunperin talkkarin piti vähän ruotia glamourisen Mia Mari Johannan intoa haalia koiria itselleen ja sokerina pohjalla on toki yksi minisika. Luopuminen varmaan johtui yhdennäköisyydestä Mia Mari Johannan kanssa, joita voi olla samassa residenssissä vain yksi. . .  samanoloinen ihraa yllensä varastoiva eliö. (anteeksi aidot siat vertauksesta)

  Rakkaus on rajua ja varsinkin, kun kyseessä on itse Mia Mari Johanna, joka ei osaa edes lyödä pöytäkirjojen mukaan. On näet käyty pariskuntana rasittamassa julkista terveydenhuoltoa, ylkällä ventti päässä ja Mia Mari Johannalla sormessa. Ja ihan ilman mitään ennakkotietoja tai muita visioita, kyseessä on ollut piilopullon etsiminen tai oikeammin ylkän huonomuistisuus, mihin sen oli laittanut. Reppanaresukka alkaa pikkuhiljaa löytämään paikkansa palvelijana, sekä rahoittajana glamourisen elämätavan ylläpitäjänä Mia Mari Johanna Tukiaiselle. Mutta, jossain kaukana häämöttää avioliiton rauhaisa satama . . . Rakkaudesta se hevonenkin potkii, sano.

  Mutta muutama sananen koirista . . . Ilmiselvästi mopsi on paras vaihtoehto sekakäyttäjälle. Mia Mari Johanna on sen näet todistanut kerta toisensa jälkeen, varsinkin kun on tämän koiransa lihottanut omalla glamouriselle tasolleen, toki hyvää maun puitteissa.
  Kestää kovakouraisen käsittelyn, osaa pienenä koirana piiloutua esim. sängyn allle tai muuhun paikkaan, mihin Mia Mari Johannan galmourisen notkea tanssijan tuhdinpönäkkä ruho ei taivu. Ja omaa erittäin pitkän pinnan, sekä ei pysty puolustautumaan puremalla . . .

  Jos kumminkin talkkari kerrankin elämässään tekisi jotain hulvatonta ja ennenkuulumatonta, lähtee katsomaan Mia Mari Johannan glamourista joulukiertuetta ja ihan tonttuna  . . .  kohta näet sekin hupi tulee loppumaan kaikelta kansalta, joko toimeenpantavan tuomion tai siirtymisestä avioliiton rauhaisaan satamaan.

perjantai 6. marraskuuta 2015

Tuli ja meni . . .

  Tässä on viettetty, jos jonkinmoisia juhlapäiviä ja sun muuta alkaen verokalentereiden julkaisemista alkaen. . .  on pyhäinpäivää ja hallowenia, ja glamouriseen mallin . . . varsinkin kun sen järjestää Mia Mari Johanna.

  Pyhäinpäivän kieppeillä Mia Mari Johanna kyykkäili kännipäissään jonkun haudalla ns. kunnioittamassa vainajaa . . . ja toivottavasti ao. edesmennyt ei ole vetäynyt juuri Mia Mari Johannan takia itseään ns. "jojoon".  .  . Ja toki "hyvääpäivääkirvesvartta" on asiokaasti 7,77 :n euron tarjouksella tämän käinnikohelluksen tarjoaa . . .

  Lienekö Mia Mari Johanna "harjoittaa harmaata taloutta" vaiko tukee sitä, kun ei näy glamourista viihde"taitelijaa" top 1000:nkaan joukossa verokalenterissa . . .  Ei sen puoleen nykyinen ylkäkään näy miljoonatuloineen . . . lie ne "pussit" on Mia Mari Johanna jokusen kerran, kännipäissään imuttanut tyhjäksi . . .  kuin konsanaan lukioaikoinaan Laajasalossa . . .

  Ja viimeisenä episodina on jääminen ulos jo alkukarsinnoissa Kirja- Finlandian saaminen, kun se ikuisuusprojekti ole edistynyt, edes haamukirjoittajan toimesta . . . olisihan siitä jo glamourisesti raportoitu . . .

  Siis jätettäköön tuo Halloween ihan lukijoiden mielenterveyden ja muiden seuraasten vuoksi väliin . . . glamourisesti siitä saattaa näet koitua mm. munuasaltaan tulehduksia, malariaa, sekä mielenterveysongelmia . . .

torstai 29. lokakuuta 2015

Kortea kekoon . . .

  On sitten taas ja jälleen Mia Mari Johanna onnistunut alittamaan riman oikein kunnolla . . . Kaikki asialle vihkiytyneet, ovat jo nähneet glamourisen säälittävän postauksen, kuvan kera . . .  Talkkari katsoi ko. kuvan omiensa tuttujen kautta ja vainajan yksityisyyttä kunninoittain ei julkaisen sitä . . .  Ken tämän glaourisen episodin haluaa nähdä, varautukaa yrjö- ämpäriin vierelle . . .

  Kumma kyllä, rakas- paras- sisko saa maatua ihan rauhassa Malmin hautausmaalla . . . vai eikö sinne glmourista limousinilla löytynytkään . . . ylkällä alkaa olla rahat ns. finiitto tai sitten ruljansiin todellinen luonne alkaa hiljalleen hahmottumaan . . .  ( Toivottavasti) Ja se kirppuja täynnä oleva loimi . . .


  Nooh, sitä saa mitä glamourisesti haluaa . . .  Talkkarien salaseuran salainen osasto on perustanut, erittäin salaisen erikoisryhmän, joka buukkaa glamourisen Mia Mari Johannan johonkin SRP:n perustamaan vastaanottokeskukseen esiintymään, paha vaan että nämä partalapset ova järjestäin alle 18- vuotiaita . . .
  Lie ei kumminkaan vähän paljasta pintaa ei ole kielletty . . . Ja sitähän Mia Mari Johannalla riittää . . . Toki hyvän maun mukaisesti glamourisesti, helvetin kitkerä sitruuna suussa . . .

  Tähänhän Mia Mari Johanna voi tehdä glamourisen koreagrofin:

https://www.youtube.com/watch?v=3G9dS7_GQr8


lauantai 24. lokakuuta 2015

Naitatuksia.

  Julkisessa maailmassa ollaan kohuttu, tai oikeammin ei ole juurikaan ylittänyt uutiskynnystä, että Mia Mari Johanna on tekeytymässä oikein rouvaksi. Voi sitä onnetonta Loviisalaista "pässiä" jota viedään liekanarussa, kuin sikaa teuraaksi. Se "sika" ja voidaan lieneen todentaa, jo käytöstapojen sekä olomuodon osalta glamourisesti Mia Mari Johannaksi . . .  Ja samaan hengenvetoon talkkari pyytää anteeksi kaikilta Sus scrofa domestica:n edustajilta, mukaanlukien kaikki samaan sukupuuhun sisältyvät sorkkalajit. Siis "sika" vie "pässiä" teuraaksi, eli tässä tapauksessa ei niin rauhaisaan avioliiton satamaan.
  Ei siis todellakaan tarvitse ihmetellä, miksi myrskyt, tornadot ja pyörremyrskyt on aikojen alusta nimetty naisten nimien mukaan. Näet missä glamourisesti liikutaan, niin jonkinasteinen täystuho jää jälkeen . . .

  "Pässi" on samaa luokkaa, kuin Mia Mari Johannan glamuorinen entinen aviomies AERTO, joka oli hetken jollaintapaa yhteenliittyneenä ex- manageriin: Woman`s Mc:n perustajaan ja johtajaan, tuohon joka on kätellyt jopa Matti Vanhasta. Eli Jarna . . . mikä lie sukunimi nykyään . . . Leskelä tai joku muu . . .

  Se miksi Kalinaisen likka on alkanut dietin on, että jos tällä kertaa ehtisi morsiusneidoksi häihin . . . on ilmoituksena ollut se, että ei saa näyttää samalta . . . kuin morsian Mia Mari Johanna, painonsa puolesta. Näin kertoo sisäpiiri, joka on kuiskaillut talkkarien salaisen agentin salaiseen korvaan.

  Täytyy vaan toivoa ja pyytää luojalta varjellusta poliisilaitoksen wanhan ajan lyhdyn puolesta, ettei hääkiimassaan sitä Mia Mari Johanna glamourisessa sekakänissään menisi rikkomaan . . .

tiistai 13. lokakuuta 2015

Isoa "jakoa" . . .

  Kalinaisen Hennahan heitti kunnon jutun julkisuuteen . . . Alkaa jakamaan persettä vain rikkaille ja vaikutusvaltasille . . .  jahka laihduttaa riittävästi.
http://www.metropoli.net/julkkikset/henna-kalinainen-kun-ma-laihdun-alan-jakaa-persetta-huolella/
  Jälleen kerran suorasukaista puhetta . . johan tuo aikoinaan "tyhjensi pajatson" kun myönsi tehneensä pimeitä promokeikkoja . . . tingeltangelia esitellessään, lie ei sentään Mia Mari Johannan glourisia rytkyjä . . .
  Hennasta alkaa tulemaan varteenotettava vaihtoehto, glamourisesti . . . Mia Mari Johannalle, sen seitsämässä taivaassa  joka tulee ehkä- mahdollisesti vaihtamaan aviosäätyä ja leikkimään Loviisilaista herttuatarta . . .

  Talkkari on alunperin käyty synnyttämässä Helsingin ulkopuolella ja jonkin aikaa siellä asuneena on jonkinlaisia yhteyksiä ns. rantasuottalaisiin siis Sipoosta itäänpäin . . .
  Eli "jotain on" talkkarinkin tiedossa tulevasta "onnellisesta" aviomiehestä, mutta ei vielä parane melkein kihlaparin onnea koetella . . .  vielä . . . Kaikki aikanaan.

  Mitä ilmeisimmin Hanna on laittanut sevenhevenin inhokkilistalle, kerta toisaalla on antanut suurenmoisen vision tulevasta . . . kurtisaanin elämästään. Lienee tuo sitten melkein palajaa entiselle salarakas- tasolle tai vähän siitä alle. Mia Mari Johanna on kulemma kyllä ihan muutamasta viinaryypystä antautunut . . .  Siskolikalleen kyllä opetti tiiviisti: Jos selälleen heittäydyt ja jalkasi avaat, niin pyydä aina rahaa . . . tämäkin on todennettu monessa ei niin glamourisessa yhteydessä . . .

  Ja entisen ESSO:n baarissa käy taas vedonlyönti kiivaana . . .  ennen vai jälkeen joulun, Mia Mari Johanna heivaa ylkänsä pois, vaiko tätä ymmärtää glamourisesti poistua vilkkaasti takavasemmalle.

sunnuntai 11. lokakuuta 2015

Lopun alkua vaiko muuta . . .

 On sitten itse "pappasmurffi" ottanut kunnon sairaskohtauksen ja lähtenyt sairaalaan . . . ja glamourisen ilmoituksen mukaan suoraan teholle . . .  joutunut on hän  . . .

  Lie todellakin vakavampaa on, kun kynttilöitä poltellaan ao. henkilön kuvan ympärillä . . .  Talkkarin suvussa vaan  tupataan tehdä niin, kun itse päähenkilö on kuollut . . .  Lie tämä on sitten glamourinen tapa Tukiaisten sukulinjan käytössä . . .  Poltetaan kynttilöitä jo etukäteen ja molemmistä päistä . . .  ja varmaan on tulossa erikoinen perinnönjako, malliin Upsalan ekonomit . . . Kuka saa mitäkin ja loput vie  glamourisesti Mia Mari Johanna . . .

  Talkari on tässä pohtinut kerran jos toisenkin, mikä kappale tai soitanta parhaiten kuvaisi glamourisesti itse Mia Mari Johannaa . . .  ja linkissä se lienee osuvin arvaus:
https://www.youtube.com/watch?v=N2mn1inKuOY

tiistai 6. lokakuuta 2015

Jälleen ja vihdoin glamourinen kliimaksi.

  Talkkarilla on vähän muuta hommaa ollut viime aikoina . . . näet on ollut hieman vilkasta tuolla Tornion suunnalla ja joutunut antamaan ns. vinkkejä nurkkiin kuseksijoille. Mia Mari Johannahan rohkean glmourisesti roiskaisi kyykkykuset Tampereen rautatieasemalla, mutta sentään kumisaappaat jalassa. . . .  siis mikä tilannetaju.

  Talkkarien salaseuran salaiset agentit ovat täysin pudonneet kelkasta, mitä tulee Mia Mari Johannan glamouriseen seuraamiseen . . . hyväkkäät ovat siirtyneet SRP:n leipiin . . . kuulemma auttamaan hädänalaisia . . .

  Että on Mia Mari Johanna menossa naimisiin ja oikein wanhan rakastetun kanssa . . . Liekö tuo se salaperäinen Udi ? ? ?  Vai onko sittenkin natsannut amerikkalaisen seuralaispalstan kautta ja savuavia jälkiä häivyttääkseen, väittää tämän olevan tuttu noin 5 vuoden takaa . . . Toki takana voi olla myös joku ns. piilokeikka Pariisissa tsm. glamourisessa rakkauspaikassa . . . jolloin sovittiin jotain, joka nyt sitten joskus ehkä mahdollisesti toteutuu . . . Ellei media ja "näädät" sitä sössi . . .

  Mutta, jokunen lause menneistä . . . Tuossa toista vuotta sitten Mia Mari Johannalle luvattiin erään tahon toimesta ilmaiset lisäkkeet ja ylläpito hetkeksi ( juttu löytynee talkkarin sivulta) Silloin aika ei ollut sopiva kertoa koko totuutta . . . Eli kaikki ilmainenhan kelpaa Mia Mari Johannalle, toki ilman vastiketta . . . Glamourisesti vaan avasi sanaisen arkkunsa, vaikka ihan muuta oli sovittu . . . Olisi vielä pitänyt ns. seuraan hyväntekijän puolisolle . . .

keskiviikko 30. syyskuuta 2015

Kumpi pahempi ? ? ?

  Talkkari on tässä suuren partalapsi- pakolaisinvaasion edetessä alkanut hieman laskeskemaan kulunkeja valtiolle, versus Mia Mari Johanna Tukiaisen glamouriset sekoilut oikeuslaitoksemme kanssa . . .  Karua on numerollinen data, kun sitä oli syöttänyt tietokoneeseen ja tämä raksutti laskutoimituksiaan . . . yli viikon.

  Eli lyhyesti virsi glamourisen kauniisti . . . Toki on poliisia vaivattu Tukiaisten glaanin toimesta monasti ja istuntopäiviä oikeudessakin ollut kosolti, eli mitä lie tästä sitten rahallisesti tuleekin . . . joitain satoja tuhansia euroja. Mutta, glamuoriselta ja taloudelliselta kannnalta katsottuna plus- merkkinen luku kaatuu glamourisesti pinkkiin Hello Kitty- meikkilaukkuun kumminkin . . . Siis yhteiskunnalliselta hyvinvoinnin ja taloudellisen pyörittämisen kautta . . . Nuutuvat kapakat ovat saaneet lisää asiakkaita, lehdet myyneet kuin häkää ja ihmisillä on ollut glamourisen hauskaa Tukiais- glaanin sekoiluja ihmetellessä . . .
  Siis Mia Mari Johanna Tukiainen on ollut jonkinmoinen moottori taloutta piristäessään kommervenkeillään ja glamourisilla hellokittynauhatansseillaan.


  Ja tahän löytyy ihan todellista faktaa, tosin sen on joutunut kaivamaan Norjasta, kun kateelliset suvalakit Suomessa piilottelevat totuutta kaikin tavoin . . . .
  Norjassa on tutkittu maahanmuuton kustannuksia. Maan tilastokeskus jakoi omassa tutkimuksessaan vuodelta 2012 lähtömaat kolmeen ryhmään. Keskimääräisiksi yhteiskunnallisiksi tuotoiksi maahanmuuttajan koko elämän ajalta tilastokeskus arvioi länsimaisen maahanmuuttajan osalta noin 100 000 euroa, itäeurooppalaisen maahanmuuttajan puolestaan maksavan saman verran ja muualta tulleen maahanmuuttajan kulujen olevan peräti 500 000 euroa.

  Eli kumminkin, plussalle jäädään ihan mitä kautta tahansa laskien . . . vaikka Upsalan ekonomien kaavojen mukaan.
 


torstai 24. syyskuuta 2015

Topless

  Jos tällä kertaa suosiolla jätetään Mia Mari Johanna sivuosaan, sillä talkkariakin hämmentää suunnattomasti se mediatulva, mikä pyörii tuhdin-Tukiaisen ympärillä . . . maailmanympärys. matka. Tuli tehdyksi tai ei, niin seitinohuesti seuraava uutinen ohittaa glamourisesti Mia Mari Johannan.
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1443066135143.html

  Pesupalju-Sukarin on yrittänyt saada Lolan riisumaan yläosansa ja esittelemään luomurintansa. Liekö tuo pieni pervo olisi muutakin yrittänyt tehdä. Seitinohut ohitus tulee siitä, että jotenkin Turkkusen suunassa on kaikenlaisia pervoja, kuten Ile itse. Silloinhan muutamalla kännykään tehdyllä vistillä toinen pervo sai potkut ministerin pallilta, mutta ei lienee palleille.
  Toinen huomoinarvoinen ajatus talkkarien salaseuran salaisessa kokouksessa virisi, että lopullinen niitti avioerolle oli glamourinen pyörähtely Maskun toimittassa sangyssä, johon Topi oli rahan voimalla kellistänyt Mia Mari Johannan . . . ja käry kävi viimeisen kerran, liekö peräti sitten jonkinmoisen veneerisen taudin kautta . . . ken tietää ei aina kerro . . .

  Moni tai oikeastaan helvetin moni haluaisi, ensinnäkin nähdä Mia Mari Johannan kaltereiden takana ja sitten häipyvän sinne Miamiseen, sen miljonäärin luokse . . . Mutta, lie sevenheven pakostakin paremman puutteessa kannattelee tätä, että edes jotain jutun juurta olisi . . .

  Talkkari on tässä näet ollut vähän lomalla ja joutunut ensisijassa turvautumaan toissijaisiin lähteisiin, mutta muutosta on tulossa, kun uusi salainen agentti aloittaa hommansa täydellä teholla . . . 

  

lauantai 19. syyskuuta 2015

Kohta "repeää" tai . . .

  Sitä vaan glamourinen Mia Mari Johanna vaan "lomailee" ja nauraa pienessä jurrissa itsekseen, kun Suomessa on varsinaiset hulabaloot käynnissä. Mielenilmaisua hallituksen tulevia toimia vastaan ja pohjoisesta invaasiota tekeviä partapoikia . . . Mia Mari Johanna olisi kyllä alta aikayksikön paljastanut tämän yhden partapojan, mikä vedätteli 100- 0 päämisteri Juha "halleluja" sippi- Sipilää . . .

  Tosin kuulemma itse Mia Mari Johanna tulee laittamaan tämän maan asiat kuntoon, muutamalla txt- viestillä, kuten taannoin Ilelle kävi ulkoministeriä . . . Soini on sinänsä otollinen kohde, että paljon on paljastunut katolilaisten pervesseistä toimista, vaikka Timo ei olekkaan pappi tai kardinaali. Samalla glamourisella tulilinjalla tulee olemaan muutaman näpyttelyn jälkeen Sipilä, tuokin on jonkun valtavirrasta eroittuneen lahkon jäsen . . .

  Että saataisiin tämän maan asiat kuntoon, niin laitetaan Mia Mari Johanna glamourisen yleispätevin toimin asialle. Toki samalla väärät tuomiot kumoutuvat ja elämä palaa normiuomiinsa . . . kansalle leipää ja glamourista sirkushuveja.
  Mukaan voisi tulla Topi Sukari, kera paljunsa kera . . . vakka kantensa valitsee, sillä lie Topilla on rahaa senverran piilossa, että pystyy kustantamaan Mia Mari Johannan glamourisen Miamilaisen elämäntyylin . . . ilman, että karvalompakkoaan raottelee satunnaisen jatkuvasti . . . Ei Toki ole niin pervo, että paikuttelisi jatkuttavasti päivät pitkät, vaikka viagraa käyttäisi . . . kaikella on näet rajansa.

Kansan syvien rivien toive: Tule pikaisesti kotiin ja vaikka suoraan Hämeenlinnan vankilaan, sinua tarvitaan täällä . . .

torstai 3. syyskuuta 2015

Avustakaamme "jotenkin" näitä pakolaisia . . .

  Talkkari ei ole rasisti, vaan ainoastaan roturealisti vaikka jotain muuta on joskus väitetty tai väitetään. Siis jotenkin täytyy näitä salskeita ja nuoria miehiä autettava, että he ns. kotoutuisivat tai ymmärtäisivät paremmin Suomalaista mentaliteettia.

 Ja talkkari sai aikamoisen älynväläyksen . . . Mia Mari Johanna glamuorisesti vinkuu, kuin piesty sika sitä että keikkakalenteri ammottaa tyhjyyttään. Ja vastaavasti nämä pikkuiset ja parrakkaat pakolaisveijaripojut hautovat lie kaikkea pahaa ja laitonta, niin talkkari glamourisen humaanisti päätteli . . . että nämä kaksi tarvetta voidaan tavallaan yhdistää.

  SPR kun on se avustusjärjestö, ketä järjestää näille nuorille ja salskeille vintiöille asuinpaikkoja sekä sun muuta, niin tämä yhteiskunnallinen yhdistys voisi palkata Mia Mari Johannan esiintymään jokaisessa "pakolaisten" vastaanottokeskuksessa . . . glamourisen kuuluisan Hello Kitty- nauhatanssin, sekä Ariel- teeman mukaisia juttujaan.

  Samalla Mia Mari Johanna voisi saada Maahanmuuttovirastolta ns. vanhemman virkamiehen vakanssin. Toki moni ajattelee, että tässä olisi jonkinmoinen eturistiriita tsm. mutta se voitaisiin selittää maan tavalla hoitaa asioita. 

 Ja toki Mia Mari Johanna voisi siinä sivussa jakaa glamourista kristillistä rakkauden sanomaansa, vaikka selällään . . .


  Talkkarin vision ja toteamusten mukaan, tuolta lähi- idästä ja afrikan suunnalta tulleet veijarit tykkäävät eritoten uittaa heijareitaan hieman pulskan puoleisissa naiseliöissä . . .
  Henna Kalinainen on ansiokkaasti viime aikoina siirtynyt fitnes- bodysta kohti runsaampia muotoja . . . Joten avustavaksi virkahenkilöksi voitaisiin Henna värvätä. Seuraava juttu voi aiheuttaa unettomuutta ja impotenssia, joten kannattaa ottaa käyttöön se huonompi silmä . .. .
https://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Oho-miten-Henna-Kalinainen-on-muuttunut-kuva/1081256

  Nooh, täytyy myöntää että talkkarilla on pieniä takaa- ajatuksia tässä visiossa. Sillä joko pakkaavat ja lähtevät maasta pois tai sitten seksuaaliset halut kaikkoavat erittäin pitkäksi aikaa . . . 
 

Syksyn lomailua(kin)

  Talkkari on sitten siirtäytynyt hyvin ansaitulle kesälomalla, vaikkakin näytää täällä pohjoisella pallonpuoliskolla se kääntyvän talveen. On talkkarin kaveri pudottanut tässä pari sorsaakin, tosin se tapahtui sairaalassa . . . vuodepotilaaksi, kun joutui epämääräisten sydänvaivojen vuoksi. Mitä nyt miehellä on ikään vähän yli 80- vuotta ja sai kuulla sairastavansa "herrasmiesten nuhaa" eli rehdin kansankielisesti . . . Tippuria.
  Ja lie siuvaantunut siitä, kun tohtori oli  torunut ns. "paljaalla puuhastelusta" . . . Vielä ei ole tietoa, aivan varmaan että olisikohan juttuun jotenkin liittynyt Mia Mari Johanna . . . Talkkari alkaa tutkituttamaan juttua, jahka tältä lomareissulta selviää . .  .

  Erilaisissa medioissa on jonkinlaiseen pikkupääosan esittäjäksi tunkeneet nä huojuvat homot ja niiden jatkumot . . . Oliskohan syynä se, että Mia Mari Johanna kun tekee tätä diibadaaba- matkaansa ympäri mualmoo, niin hiiret ovat hyppineet pöydälle, kun emakkorotta on pois jokseenkin kuvioista.
  Ja eräässä postauksen mukaan olisi tällä hetkellä Filippiineillä, tarkemmin ei tietoa millä saarelle . . . Lie ei sentään Jolon saarella ja Mia Maria Johannan 4:n Laudaatturin ymmärtämyksen mukaan siellä olisi mahtavia moloja . . .
 Liekö ennen 12:sta päivää kuluvaa kuuta kumminkin piipahtaisi käymään Meksikossa  ? ? ? Kun huudellut kaipaavansa miestä ja tässähän sitä olisi jokaisen sentin verran:
http://www.iltamakasiini.fi/artikkeli/314314-tassa-uusia-kuvia-miehesta-jolla-on-maailman-suurin-penis-48-senttia
  Rikas tuo mieshän ei ole, mutta glamourisen bisnesvaiston omaavana Mia Mari Johanna saisi täytettä roppakaupalla pinkin väriseen meikkipussukkaansa  . . . ja samaan syssyyn "miestä huutavaan tussukkaansa".Olisi siinä titaanien taistelu, josta olisi kiinnostunut VIVID- tuotantoyhtiökin . . .


torstai 27. elokuuta 2015

"mielikuvitus" MATKA jatkuu . . .

  Ah, kotimaa taakse jäi, talkkarin muistin mukaan Jukka Kuoppamäki laulaa luritteli . . .  On sitten glamuorisesti löydetty semmoinen galmourisen vaaleanpunainen setti erilaisia aineksia, että vaikka istuen rlamourisesti omissa eritteissään niin ei mitään väliä . . . Matka jatkuu . . .

  Mia Mari Johannahan on riekkunut pidemmän aikaa miehen puutetta . . . Ja talkkarihan välähti mielessä viimeaikaiset tapahtumat, joista on uutisoitu mediassa. Iso joukko ns. koneinsinöörejä ja sun muita sulttaanin jälkeläisiä on paennut raakuuksia sun muuta epähumaania kohtelua lähi- idässä ja pohjois- afrikassa . . . Mia Mari Johannahan voi tulla pikinmiten tulla kotiin ja jakaa glamourista rakkauden sanomaa . . . .

  Lienee, siinä kumminkin taitaa käydä siten että poliisi ja oikeuslaistos kiittää, mutta eräät tahon tulevat varmaan asian viemään EU:n tuomioistuimeen  . . .  epäinhimmillisestä toiminnasta ns. pakolaisia kohtaan . . .

  Talkkarin entisen kotikuntaan tulla tupsahti jonkinmoinen joukko kulttuurin rikastajia . . . Mutta, vinkistä vaari, siellä on kotiporteille on naulattu parhaimpia otoksia Mia Mari Johannasta . . . Ja ensitietojen mukaan, toimii paremmin kuin haulikkoa pitelevä talon isäntä patiolla . . .

tiistai 25. elokuuta 2015

Tien päällä . . .

  Talkkarilla on ollut tässä vähän jonkinmoista kiireentynkää ollut näillä loppukesän helteillä, joten kun ei ole käytettävissä niitä talkkarien salaisen kerhon salaisia agentteja, kas kun nuo ovat katkolla ja mielisairaalan avoimella osastolla . . . sitä se rankka ja raaka työ teettää.

  Mutta, riemuksemme on Mia Mari Johanna glamourisesti tehnyt muoilman-ynpärysmatkan, perisavolaiseen tapaan . . . Omassa päässään ja päissään . . . liekö tuossa jotain muutakin ainetta, kuin alkoholiakin ollut mukana. Täytyy myöntää, että vaikka talkkarilla on tunnetusti vilkas ja villi mielikuvitus, niin oikealta ohi glamourisesti Mia Mari Johannan visiot menevät ja kovaa.

  Lie tuo maailman ympärysmatkailu on sen verran rasittanut, ettei ole näkynyt näkynyt glamourisia Hello Kitty- nauhatanssi show postauksi . . . Talkkari alkaa tässä pitkähkönlainen loman tapainen, niin sitä voisi itseään sivistää ja käydä katsomassa "sotanorsun" keinahtelua FIN- lavan tapaisella alustalla, jos vatsa sen kestää . . .

maanantai 17. elokuuta 2015

Laarinpohjia raapien . . .

  Ja jälleen, ei niin yllätyksellisesti on Mia Mari Johanna löytänyt kera meilikuvituskaverien kanssa uusia ja suuria vertauksia persoonastastaa, tosin painonsa puolesta  . . .
  Jälleen on napit laitettu uusjakoon ja napsittu, sillä Mia Mari Johanna näkee itsensä persoonan tahi ulkomuodon muistuttavan jenkkinäyttelijä Cassidy Rae nimisen henkilon ulkonäköä. Toden totta, talkkari kun tihrustaa tarkempaan, niin samankaltaista pyöreyttä on havaittavissa . . . Mia Mari Johannan kohdalta tosin noin x- vuotta sitten vähintäänkin taikapeilin kautta. Ja tähän ns. tihrustamiseen on syynä vallitseva korkeapaine ja alkanut kesäloma pontikankeittoa harjoitellessa, taas.

  Moneenkohan eri hahmoon on Mia Mari Johanna itseään samaistanut  ? ? ?  Irstain tai räikein tapaus lienee eittämättä on videoklippi, missä epäonistuneesti Mia Mari Johanna luulee olevansa kaikkien normaalien miesten märkä päiväuni, Marilyn Monroe . . .  Johan tuo varmaan pyörähti haudassaan, kerran jos toisenkin.

  Hooh, naisten mielihän on tunnetusti ailahteleva . . . ja joskun Mia Mari Johannaa on voinut kutsua naiseksi . . .  joidenkin tuppikullien toimesta, kas kun rahalla saa ja jne.

  Talkkari on itse jo mennyt sekaisin, moneenko eri ns. kuuluisuuden henkilöön Mia Mari Johanna on itseään verrannut, mutta lienee noita on toiselle kymmenelle alkava luku ? ? ? 
  Toki jälleen ulkomaita ihannoidaan, kun ei oikein osaa käyttää ulkomaista tietokonetta . . . varmaan Mikro- Mikko viimeinen kotimainen tietokone, mitä armaassa Suomessa on tehty . . . Ja toki aakkosia vain käyttäen . . . 

  Talkkari taitaa kiihdyttää pontikantuotantoaan ja vetää kunnon koomakännin, vaihteeksi ja pitkästä aikaa . . .

lauantai 15. elokuuta 2015

1000 . . .

  Se on sitten talkkarilla eräänlainen virstapnpylväs tai vastaava, sillä tämä taitaa olla tuhannes juttu mikä ilmestyy blogspotissa. Jokusen jutun talkkari siirsi Metroliven puolelta, kun ao. lehden formaattiia päätettiin muuttaa. Mihinköhän se päätöksen tehneet olivatkaan lyöneet päänsä ? ?
  Talkkarii taitaa juhlistaa tätä tapahtumaa ja lähteä vaikka rillaamaan Jutin luokse, ihan vaan huvikseen. Toisaalta kohta talkkarilla on aikaa määrättämästi määrätyn aikaa, niin alkaisi matkustelemaan niillä paikoilla, missä Mia Mari Johanna on glamourisesti järjestänyt erinlaista porinaa ja hässäkkä . . .

  Tosin lienee ei ketään ole pysynyt laskuissa mukana, paljonko Mia Mari Johannan on kiskonut punkkupulloja kitusiinsa . . .  Lienee se tuhannnen putelia on mennyt aikaa sitten rikki, kun on tarvittu kyytipjaksi pakettiautolliselle pillereitä. Siis kysymyksessä ei ole ns. itsehoitolääkkeet, mitä saa reseptivapaasti. Tosin eihän Mia Mari Johanna glamourisesti ole tarvinnut lääkärin määrämiä reseptejä, sillä tämä kävelevä sekakäyttäjä osaa turvautua ns. omatoimisuuteen.

  Pappamuratti ja moni muukin onkin ollut muulina, kun maailmalta on purkki poikineen tarttunut mukaan ja jäänyt tullin haaviin . .
  Talkkari tietää, että eräs entinen manageri, tuo Woman`s Mc:n perustaja sekä johtaja on tässä jokunen vuosi yrittänyt ostaa mm. Lyrica- merkkisiä lääkkeitä . . . Aiottu myyjä oli  vastahankaan, joten pillerin kappalehinta tuplaantui välttömästi ja oltiin siltä seisomalta valmiit hakemaan ao. huumaavaksi luokitellut tuoteet. Loppujenlopuksi myyjäksi värvätty henkilö omasi ja omaa sen verran ryhdikkyyttä ja lainkuuliasuutta, joten tuo pillerikauppa meni pieleen, ko. henkilö näet oli talkkarien salaseran salainen agentti.
  Talkkarilla on näet dataa useammalla muistitikulla ko. kirjoittelusta . . . s- postin ja sun muualla tehtynä. Aikomushan ei ole lienee rangaistavaa talkkarin muistinmukaan . . .

tiistai 11. elokuuta 2015

Matkakuumetta, vai huumetta . . .

  On näköjään Mia Mari Johannalla Miami ja Dubai vaihtunut matkaksi Australiaan . . . Mistä lie tuollainen älynväläys on iskostunut muovimoppitukan päähän.
  Vai luuleko Mia Mari Johanna, että punainen matto on vartavasten häntä varten tullaan levittämään ja otetaan glamourinen Hello Kitty- nauhatanssijatar vastaan fanfaarien raikuessa.

  Talkkarilla kun on sukua Australiassa, niin tuli otettua puhelu kengurumaahan. No, sieltäkin selvisi yhtä sun toista faktaa. Jos on amerikkaan vaikea päästä, niin vielä  vaikeampaa on se Australiaan . . . Lie tuo meno jo tyssää viisumin hakuun tai siis jo myöntämiseen. Kas kun siellä ei oteta vastaan rikoksista tuomittuja . . . varsinkaan useamman tuomion saaneita, olkoonkin muunnettuna yhteiskuntapalveluksi.

 Taas on menneet värilliset napit väärässä järjestyksessä punaviinillä kurlaten alas kurkusta ja toki glamourisesti . . .Mutta toisaalta Mia Mari Johannalle ei sanota ei, eli juristiNI tulee ottamaan yhteyttä Australian pääministeriin, joka myöntää sen viisumin. Onhan tuo Glamourisesti saanut yhden ulkoministerin palliltaan, niin joku pääministeri kyllä taipuu tollukan tahtoon . . .

lauantai 8. elokuuta 2015

Ei päivääkään ilman.

  Toden totta, ei päivääkään tai riippuen, miten "kirvesvartta" lehdykkä ilmestyy, niin aina on ollut jonkinmoinen uutisen tynkä Mia Mari Johannasta tai tämän tekemisistä. Ja tämän viikon hupijuttu oli sitten Tuksun ns. "KEN" poikaystävä suoraan Hawajilta . . .

  Kukakohan on vedättänyt ketä ? ?  Vai suurten salaliittoteorioiden ystävänä talkkari arvelee jälkien johtavan suoraan ns. sylttytehtaalla . . .
http://www.hymy.fi/uutiset/johanna-tukiaisen-poikaystavana-esitelty-emmanuel-kertoo-kaiken-tuli-rankasti-kusetetuksi

  Seuraavaksiko Grölannista tulee mursunmetsästäjä tai Epsanjasta joku aito elähtänyt gigolo ? ? ? Tutkimattomia on mediataivaan äkkikäännökset, mutta yksi asia on varmaa . . . ilman photoshoppausta Mia Mari Johanna ei laihdu viikossa, jos ei toisessakaan . . . Vaikka sitkeästi pitää kiinni ämmä- koosta kiinni. Tosin amerikoissa on vaatekokojen kriteerejä kasvatettu, joten kaikki kansa voi täällä olla väärässä. Ja ihan sen takia, että Mia Mari Johanna käyttää Miamilaista vaatekokoa Ämmä ilmaisussaan ja köyhä kansa sen ymmärtää sen olevan ranskalaista M- anoreksia- kokoa . . . Kaikkea sitä oppii, kun internetin ihmeellisestä maailmasta kaivaa.
 

torstai 6. elokuuta 2015

Kaupoilla, autokaupoilla.

  Talkkari tässä ajatteli kerrankin kesässä repäistä ja ostaa jonkinlaisen nostalgia- auton. Kaikenlaisia virityksiä sitä on tullut kierretyksi, mutta pyynti ja tarjonta eivät vaan millään ole kohdanneet . . . pikkuisen pihi, kun talkkari on . . .

  Mutta, talkkarille kuiskuteltiin korviin, että glamourinen rättäri olisi myynnissä. Se juuri, mistä alaston ja sekojurrinen glamourisesti löydettiin. Ja talkkarin muistin mukaan oli se Vantaalla ollut se oikeudenkäynti seuraavana päivänä, missä tuli glamourisesti julki, että Mia Mari Johanna ei todellakaan osaa lyödä nyrkillä.
  Puhelin käteen ja kyselemään dataa kulkineesta . . . Oli kuulemma priimakunnossa ei oltu kolhittu missään . . . Lie se Riihimäen juttu ei olltu kolhimiseksi laskettava tapahtuma. Talkkari sitten kyseli, että saisiko koeajaa, siis rättäri ei Mia Mari Johanna, mitä luultavasti olisi tarjottu kylkiäisenä tai kaupantekijäisenä vauhdittamaan  . . .

  Juttu vaan päättyi sitten aika lyhyeen, kun talkkari kyseli sitä mahdollisuutta että Mia Mari Johanna glamourisesti kävisi hieromassa sitä tuheroonsa aina ennen jotain tapahtumaa. Näet talkkari ajatteli kierrellä kaiken maailman maatalousnäyttelyjä, sekä suviseuroja  . . .  Sekä velottaa rahallisesti siitä, että pääsisivät sitä löyhkää nuuskimaan . . .
  Eli se siitä bisnesideasta tällä kertaa . . .

torstai 30. heinäkuuta 2015

Onnea, vaikka jälkikäteen.

  Talkkarilta pääsi glamourisesti lipsahtamaan ohi Mia Mari Johanna Tukiaisen synttärit, sentään täytti 37 vuotta, siis ei enään mikään "pikku" tyttönen . . . painonsa puolestakaan. Jos luvun kääntään toisinpäin, niin päästää lienee lähelle "pikku" tyttösen todellista painoa. Toisaalta suunta tähän ollut pitkäaikainen ja viinahuuruinen prosessi ja vieläpä monen laihdutussession tulos.

  Kun tuo laulaminen ei ole talkkarin leipälaji ja karaokevehkeet hajosivat savusaunan kuumuudessa, niin jotain sinne päin piti keksiä internetin ihmeellisestä maailmasta, tärkeintähän ei ole sanat vaan hyvä tahto, sanoma tai jotain siihen suuntaan. https://www.youtube.com/watch?v=3G9dS7_GQr8 

  Paljon vettä on virrannut, vaikka Aura- joessa . . . sieltä suunnaltahan eräänlailla Mia Mari Johannan glamourinen julkisuus alkoi ja teki kunnon diilin lehden jos toisen kanssa paljastuksistaan. Ohessa lyhyt kollaasi menneiltä vuosilta: http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-taytti-37-vuotta-nain-han-on-muuttunut/1078724
  Lie on otettu vähintäänkin tuplapainos, että kaikki halukkaat saavat oman kappaleensa . . . kas kun talkkarin vähemmän mairittelevan ennustuksen mukaan, l tuo Mia Mari Johanna Tukiainen tulee tuskin näkemään seuravia vuosipäiviää . . . Mutta vähän iloisemmin ajatellen ja numerot kääntäin, ollaan glamourisesti lähempänä elopainoa, ellei ihmeitä tapahdu. 

  Aika entinen ei palaa, ne cupkake yms. muut glamuoriset viinapillerihuuruiset sekoilyt Jollashovissa oven mennyttä aikaa . . . Mitään vastaavaa tässä tasavallassa kun ei ole tapahtunut miesmuistiin.



 

  

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Revityksiä . . .

  Ja nyt ei lukijoiden harmiksi paljonkaan ole tietoa Mia Mari Johannan sairaalakäynneistä, jossa tätä on lääkitty tai yritetty lääkitä normaaliimpaan olotilaan . . . Kuulemma taas oli talkkia vedetty sieraimiin, luullen sitä kokaksi . . . siis viime reissulla Malmin sairaalassa . . .

  Näet talkkarien salaseuran salainen perustajajäsen on joutunut käydä ns. remontissa, jonkinmoisessa perseremontissa . . . mitä tuo sitten tarkoittaakaan, kysyy kirjoittaja . . . pakarat tiiviisti penkissä.
  Eli, kun mies tulee tietyyn ikään niin tulee väistämättä tiettyjä vaivoja ja sehän vaan johtuu siitä ns. äijähormoonista, testestoronista . . . Talkkarin lyhyen oppimäärän mukaan voidaan siis olettaa, että miehillä kellä on eturauahsvaivoja, niin A) eivät ole paneskelleet tarpeeksi tai B) saaneet tarpeeksi. Näin kuulemma jotkut opukset väittävät . . .

  Siis tämä talkarien salaseuran salainen perustajajäsen kävi maakunnissa näyttämässä persettään, oikein proffesoorille . . . Mutta, kumma juttu sinänsä . . . Aina kun jäsen, siis salaseuran on käynyt ao. paikassa, niin sairaanhoitajat ovat käskeneet laskea housut nilkkoihin . . . talkkari vaan vähän, ihan vähän ihmettelee asiaa, vaikka kyseessä oli ollut yksinkertainen verinäytteenotto.

  Toimenpide, kun salaseuran salainen perustajajäsen alkoi näyttämään persettä . . . meni ihan perseelleen, kuulemma.
   Pervo tai sitten proffa tulistui moisesta karvapeseen näyttämisestä . . . ns. tiskille kuulemma siinä jouduttiin ja sitten se alkoi . . . Ilman tarkempaa kertomusta, niin voitaneen sanoa, että talkkarilla lensi laatta, jos toisenkin kerran kun kuunteli hutkimuksen kulkua . . . ja edelleen pakarat tiukasti penkissä . . . todella tiukasti.

  Mies selvisi hommasta kuin mies, vaikka homma meni ihan perseelleen  . . . mutta sentään omin jaloin pois . . . Lähellä oli kumminkin vertaus otuvasta Eeriksonista . . . tai jotain sinnepäin. Mutta tämän kappale kummittelee kuulemma jossain siellä takaraivossa . . . edelleen.
https://www.youtube.com/watch?v=yg57rqUkezo
  Sitä kaveri, on joka kerta ihmetellyt että samaisen aseman luona on joka helvetin kerta  . . . kukko kiekunut . . . Joku enne vai mikä ? ? ?

  Lienee täytyy preferiassa asustavilta talkkarien salaisen kerhon salaisilta jäseniltä pyytää konsultaattiota, miten jatkossa suhtautua asiaan jos vielä kukko kiekuu . . . Antaa keikua vain niskat nurin ja pataan  ? ? Tulevaa odotellessa talkkari demostroi itselleen auringonpaistetta .
  
 

torstai 23. heinäkuuta 2015

Kuvia elävästä elämästä . . .

  On näköjään "lehdistöllä" aiheet vähissä . . . tai sitten julkkisten medianäkyvyys on laskenut liikaa ja toki se pitää nostaa, että voidaan jälleen ns. puhuja julkkiksesta, vaikkakin turhasta sellaisesta . . .
  Tällä kertaa Martti, siis Marttina Aitolehti on Instagram-sivullaan oikein "repäissyt" ja vieläpä korsetissa http://www.iltalehti.fi/viihde/201507230164408_vi.shtml
  Talkkari mieltää korsetin ns. kahdella tapaa. Ensinmäisenä tulee ns. seksuaalinen viritys ja toisena, mitä Marttina edustaa on hyllyvien läskien piilotus . . .  Ja samallahan nuo silikonipallukat saa vähän tukea . . .
  Lienee se uutinen on se, että Marttina "esiintyy" Salkkareissa syksyllä.

  Samoin ei voitane sanoa Mia Mari Johannan selfien tapaisesta ruiskurusketus- kuvasta . . . siinä "Onni" ja "Toivo" makaavat ison mahan päällä. Tosin hieman täytyy visioida, mutta maan vetovoima ja muut realiteetit sen tekevät todeksi. Talkkari ei yleisten siveellisyys ja muiden sääntöjen takia laita kuvaa. Voipi tulla sokeaksi tai saada kroonisen ripulin kuvasta.

 

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Pariutumisia ja parituksia . . .

  Kevät ja kesä on ollut perinteisesti rakkauden aikaa ja peittoa tulee pelmutelluksi. Mitä nyt ennen wanhaan juhannusyönä kuuli iimmenkalvonjen poksahtelua kesäisessä suviyössä.

  Julkkisrintamalla on tapahtunut erotapauksia, joissa on ns. kasvettu erilleen . . .  petetyksi tulemisia sekä jokunen iloinen avioliiton auvoiseen satamaan telakoituminen, mukaanlukien jääkiekkoilijat ja missit.

  Mia Mari Johanna on tämän ns. pariutumisen vienyt ihan eläimilliselle tasolle . . . Ensin kuulemma edesmennyttä siskoaan opetti ja ohjasi isosiskon varmalla kädellä, rahaa vastaan annettuihin nautintoihin. Ja nyt sitten toimitaan / yritetään sitä madamena yhdelle mopsille . . . Mutta sen on vaan pitkäkestoinen projekti, tuo pentutehtailu vaikka siinä olisi Miami- lisää.
  Talkkari vaan visioi herkkänä hetkenään, että "vahingossa ympärijurrissa" Mia Mari Johanna, luo lyhyt, mutta sitäkin leveämpi istaisi yhden pennun päälle . . . Ja sitten lanssi kutsuisi synnystyssairaalaan  . . . Pitänee laittaa tuo korkki kiinni hetkeksi . . .

torstai 16. heinäkuuta 2015

Sitä sun tätä . . .

  Miamiseen on todellakin Mia Mari Johanna suuntautunut ja vielä Upsalan- ekonomi- äitinsä on menossa samaan  . . .  hairahdukseen, toki sentään jonkun paikallisen missikilpailun voittaneena tällaista voitaneen odottaa . . . Muori on kuulemma alkanut tai alkaa jonkinmoiseksi manageriksi malliin Kardashian siskosten äiti . . .

  Toki perisavolaissuomalaiseen tapaan . . . Ei ole ihan niin hulppeat raamit.
http://aijaa.com/5AdQpS
Tai oikeammin, mitä näyttävyydessä hävitään, se otetaan savolaiseen tapaan kiloissa takaisin . . . moninkertaisesti. Eli indeksi kuin indeksi, katsoi sen miltä kantilta tahansa on kohdallaan.

  Sitä talkkarikin ihmettelee, että miksi "mamma- muratti" on suonut tämän kunnian tulla käymään Suomessa . . .  sentään Upsalan- ekonomi ja jonkun pankin joku  . . .  vai onko tuo saanut sieltä ns. kenkää tsm. ? ? ?
 

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Voimistelua . . .

  Glamourinen nauhatansahtelija Mia Mari Johanna Tukiainen ehkä pääsee esiintymään, jos ei päätapahtumaan . . . niin sitten johonkin Kallion kuppilaan maailmankuulun nauhatanssinsa. Ja syynä tähän sykädyttävän erikoistapahtumaan on Helsingissä järjestettävä tapahtuma:
http://www.visithelsinki.fi/fi/juuri-nyt/tapahtumia/voimistelufestivaali-gymnaestrada-helsingissa#listing_id=52359&date_start[date]=12.7.2015&mode=list

  Talkkarikin kotoutui tässä haastattelukierrokselta . . . surullista oli kuultavaa keikoista . . . Ja talkkari kun ei itke, mutta maha meni kuralle kuunnellessa glamourisia esiintymisiä ympäri eteläisen Suomen . . .  Ja siellä missä Mia Mari Johanna on esiintynyt useamman kerran on ollut havaittavissa ns. joukkopsykoosia ja kasvavaa alkoholismia . . .


  Niin tai näin toki toivomme, että Mia Mari Johannan glamourinen Hello Kitty- nauhashow tullaan näkemään tapahtuman loppuhuipennuksena . . .

torstai 9. heinäkuuta 2015

Tulevia, olevia ja menneitä . . .

  Taas on talkkarin aika pienen loman tapaisen jälkeen availla sanasta arkkuaan, sillä onhan sentään jotain tapahtunut maailmalla.

 Cheek tai mikä tuo teininihopparipoppari on tehnyt paluun julkisuuteen, liekö levymyynti on ollut alamaissa . . .

  Timo T. A. Mikkosen Diplomi- jotain vaimo, omaishoitaja, lasten -ja omakotitalon hoitaja on on kuulemma saanut epämiellyttäviä ehdotuksia miehiltä . . . Nooh, jotenkin se doplomi- julkisuus on jälleen lunastettava, pitkähkön hiljaisuuden jälkeen.

  Mia Mari Johanna on käynyt jälleen sairaalassa . . . jonkinmoisen "tulehduksen" takia ja yöpynyt siellä jokusen aikaa.
  Itse asiassa on tapahtunut seuraavanlaista: Mia Mari Johanna oli niin saastainen, että ennen osastolle menoa henkilökunta joutui desifioimaan tämän. Ensin suoritettiin perusteellinen M- kokoisen ruhon valelu lääkespriillä (meni muuten 3:tta litraa)  . . . tuloksen oli vaan ihon kautta pahentenut humalatila  . . .  Mia Mari Johannan iho hylkii tehokkaasti vettä tehokkaasti, kuin ryhävalaalla konsanaan . . . siksi etanoli- puhdistusyritys.
  Eli, voimia on kerätty, sekä tulehdukset hoidettu ja Vuttonien pakkaaminen varmaan alkanut, Miamiin muuttoa varten tai Dubaihin . . .

  Mutta missä on koirat  ? ? ?
  

torstai 2. heinäkuuta 2015

Jälkeisiä . . .

  Kuten arvata saattoi, niin Mia Mari Johanna on ns. sanotusti pataan uusimmalta ns. poikaystävältä / liikekumppanilta / toyboylta. Lienee ei sitten glamourisesti Mia Mari Johanna ottanut huomioon, että amerikoissa on autuaampi antaa, kuin ottaa . . . sekä "Ken" in koko on jotain muuta, kuin Aerton . . .

  On mahtava voima, jo painonsa puolesta galmourisesti Mia Mari Johannalla kun kulmilla kuiskutellaan, että The Ken olisi kuskattu lentokentälle ja annettu lentolippu Amerikoihin . . . Nooh. talkkarin kaveri oli kuulemma tarjonnut krapularyypyt 24 tuntia tapahtuman jälkeen. paikka on sitten salaisuus ja pysyy.
  Ja juu, raskas rikostutkinta on sitten aloitettu ja sitä hoitaa vankilasta käsin tämä Helsingin poliisilaitoksen huumeosaston piällikkö Aarnio . . .

  Yhtä kaikki . . . luojalle kiitos ja sitä kiroen . . . talkkarien salaseuran salaiset agentit ovat edelleen ns. telakalla . . . mielenterveydellisistä syistä johtuen . . . toistaiseksi. Toisaalta, jos usuttaisi nämä Mia mari Johannan pikkupikku- siskon perään . . . kuulemma tällä kun menee todella kovaa bisnesrintamallakin, lie kohta menee ohi silikonisen desilitran, jos toisen verran suuresta ja mahtavasta isosiskostaan . . .

 

perjantai 26. kesäkuuta 2015

B & K by Finland.

  Tunnettuahan on, että Barbie nukkea ja sen oheishahmoja tuottaa Mattel Inc. Amerikoissa, mutta ei lienee Miamisessa  . . .

  Ei siis mitään uutukaisen uutta rupsahtanaiden tähtien taivaalla, sillä Mia Mari Johanna on löytänyt Ken:sä . . . joka on aivan samaa kaliberia, siis kaikenlaisten päihdykkeiden käytössä vähintään. (Riippuvat Onni ja Toivo puuttuvat)

  Koska Suomi on Euroopan amerikkalaisin valtio, niin Mia Mari Johannalla on saanut glamourisen kosketuksen punkkupullon kautta ja alkanut lanseeramaan omaa versioitaan.
 Jostain kiven kolosta on näet löytynyt se "oikea" . . .
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-ihastui-jenkkikomistukseen-yhteiskuvat-julki/1075265

  Seuraavana siis odotettavissa jonkinmoinen Barituraatti- Ken kiertue, missä Mia Mari Johanna glamourisesti esittää maailman mainettakin saavuttaneen nauhatanssin . . .
 Ja toki levyntynkääkin on odotettavissa, joten tässä ns. alkuperäinen kappale, näin alkuun:
https://www.youtube.com/watch?v=ZyhrYis509A

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Kesä, kärpäset ja vähäpukeiset . . .

  Nyt on talkkari vihdoin ja viimein löytänyt jonkunlaisen ratkaisun Mia Mari Johanna Tukiaisen glamourisen jatkuvaan miesvajeeseensa . . . Sillä kuulemma ihan Tiketissä on ainakin yhteen joukko- orgioihin myyty lippuja:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015061619873005_uu.shtml

  Hyvä vai paha, talkkaria ajatellen . . . niin lienee hyvä, ettei talkkari siihen sessioon lähtenyt  . . .  tai oikeammin eräs daami otti ja kaappasi talkkarin, omaan käyttöönsä . . . Ja onkin sitten jälleen legendaa . . .

  Mutta, toisaalta olisko mispuoleisilta löytynyt potenssia pitää "heijari" ja glamuorisesti tanassa, kun melkein gavitaatiohoidot aloittanut Mia Mari Johanna oli pölähtänyt onni ja toivon kanssa  ? ? ? Vai olisko koko homma ns. kuivunut kasaan tai pikemminkin tunnelma suorastaan lerpahtanut  ? ? ?

  Että vinkintynkää Mia Mari Johannalle, eiköhän joku sponsoroi tulevaa tapahtumaa . . . Jos aito aikuisviihdetaitelija ottaa sen viimeisen kerran ilon irti kotimassa, ennen muuttoa Miamiseen tai Dubaihin . . .

torstai 11. kesäkuuta 2015

Fantasiaa . . .

  Ja todettakoon otsikkoon vedoten  . . . Faktaa, Fiktiota ja suoranaista Farssia . . .
Ettemme glamourisesti sivuuta Mia Mari Johannaa, niin lie tuo vielä edelleen odottaa sitä miamilaista monimiljönääriä  . . . Hamaan tulevaisuuteen . . . Huojuvat homotkin ovat menneen talven lumia . . .

  Lienee seuraavan klipin päähenkilö on jotenkin joutunut Tukiaisten glamuisen dynastian paulouhin ja antanut oikein syväluotaavan haastattelun . . . Kas, kun ei ole Sari Havas viime aikoina ollut lööpeissä, mutta nyt rävähti kunnolla:
http://www.iltalehti.fi/viihde/2015061119844384_vi.shtml
Ah, mikä mikä juttu . . . Ja niin ne keski- ikäisen (kuten Mia mari Johannakin on) mielialat heittelevät . . . Sielujenko sympatiaa nämä tuntevat glamourisesti keskenään.


  Mutta, historian havinaa Lauttasaaren lukiosta . . . Mia Mari Johanna kuulemma saavutti suuren suosion poikasten keskuudessa ottamalla ns. blow job . . . välitunneilla . . . Näin on talkkarin korvaan usemapi samaa koulua käynyt kertonut . . . mutta eivät myöntäneet olleet moisessa toimituksessa mukana . . . rahan liikeistä ei ole sitovia todisteita olemassa, kas silloinkaan ei käyty kuittilla kauppaa . . . kuten ei nytkään.

perjantai 5. kesäkuuta 2015

Katkon katkaisu . . .

  Jahas, itse glamourinen lyllerö on taasen saanut herätyksen lähteä ns. katkolle = Akoholisteille tarkoitettuun viinasta vieroitukseen . . . Mutta mitä ihmessä Mia Mari Johanna siellä tekee  ? ? ? Eihän glomoutisesti ole myöntänyt juoneensa koskaan liikaa ja varsinkin vain ja ainoastaan laatutuotteita . . .  Uskoo ken haluaa . . . Ja rakas mamma ja pappa uskoo ihan kaiken, omalla Upsalaisen ekonomin tapaan . . .  sitä se huono koulutus teettää.
  Talkkarin telakalla olevan salaisen agentin laskuen mukaan Mia Mari Johanna on ollut ns. selvinpäin viime vuonna 2 päivää ja tälle vuodelle ns. selviä päiviä on kertynyt 3 kpl. Glamourisen laskukaavan mukaan, Mia Mari Johanna on ollut ns. raitis kolme (3) vuotta, uskokaa tai älkää . . . 

  Pappa- Murarri on lingonnut pahan silmän omavaan norsun, lie perssilmä kysessä, roskikseen. Hyvä vai paha, tulevaisuus sen tulee näyttämään . . . sentään aito ja lie varastettu feikki Hietalahden kirpparilta. Kyllä nyt fengsuin (hajun) kelpaa levitä taas . . .

  Ja nyt alta pois . . .  Kavitaatio- hoidot alkaa kohta, tosin omakustantaisena = pappa betala . . . tsm.
Voisi palvelun antaja kyllä laittaa soppariin helvetin isolla: Ihmeitä teemme hetkessä, mutta mahdottomiin tapuksiin tuhraantuu aikaa sitä enemmänkin . . .

torstai 28. toukokuuta 2015

Loppukevättä ja alkukesää . . .

  Jaahas, se on sitten uusi ja uljas hallituskin muodostettu . . .  Keppiä vai porkkanaa on tulossa, jatko sen näyttää. Liekö talkkari vähän kiero luonteeltaan, kun haluaisi glamourisia kommentteja päiväpolitiikasta ja ylipäänsä maamme tilasta.
  Toki oikeuslaitos ja ylipääntäsä lait ovat olleet aina glamourisesti Mia Mari Johannaa vastaan, hänhän on aina ollut se syytön osapuoli, josta kaikkia syytetään.

  Läheltä liippasi, ettei Toimi Kankaanniemi olisi glamourisesti viestitellyt Mia Mari Johannalle. Poliitikot kun pitävät yhtä, puoluekantaan katsomatta . . . Ilkka Ile Kanerva on varmaan varoitellut tätä kristillissuuntaista poliitikkoa, jolla lienee perussuomaisiin liittymisen jäkeen on maalliset himot saaneet voiton . . . Ihan kokemuksen suomalla valtiopäivämiehen arvokkuudella.

  Mutta erästä manageria talkkari on jäänyt kaipaamaan . . . Jarna "Harha" mikä lie sukunimeltään, sentään WOMAN`s MC:n peruaja sekä kiistaton johtaja (3 h:koä)  . . .  ja tätä poppoota ei sitten löydy P/ Taaperon väsäämältä järjestäyneiden rikollisjärjestöjen listalta . . . vaikka vaarallinen, kuin mikä . . .
   On varmaan Kellokoskella saatu lääkitys kohdalleen ja elämä muutenkin rattoisasti hymyilee Aerton kanssa . . . Toki toinen vaihtoehto on ollut joskus alkukeväästä siirto suljetulle osastolle.
  Itseasiassa Mia Mari Johanan kannattaisi hommata ns. hullunpaperit, niin tulevia tuomioitakaan tehtäisi rankimman mukaa. Talkkari on näet mennyt laskuissa sekaisin, että onko kaikki tehdyt jo puitu ja vedetty hoviin . . . tuomio kun on glamourisesti aivan väärä.

sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Helluntaiheilaa etsimässä . . .

  Wanhan sanonnan mukaan; Jos ei heilaa helluntaina, niin sitten ei koko kesänä. Itse kukin siis ottakoon todesta tai ei.

  Mia Mari Johannalla ei lienee ole tämänlaisia ongelmia, vaikka sitä miestä hinkuu kokoajan . . . kaikenmaailman homppelit yms. erikoiset miespuoliseksi luokiteltavat, kun tuppautuvat glamouriseen ja punkku / koirankusen- huuruiseen seuraan . . .

  Lienee taa keltaisessa lehdistössäkin hehkutellaan näistä helluntaiheiloista, aina juhannukseen asti . . . jos ei muuta höpöpö- palstantäytettä löydy.

  Talkkari vaan totetaa: Jos ei heilaa helluntaina, niin vapaana kollina saa vakoa kyntää ainakin juhannukseen asti.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Vilautteluja

  Maailman sivu on huomiota haettu vilauttamalla, vahingossa tai tahallaan. Marilynin helmosen kohoaminen kohti korkeuksia lienee kaikkein kaunein . . .  ja harkituin.

  Koska ja luojalle kiitos, Mia Mari Johanna on ruottin puolella, niin siellä on otettu opiksi glamuorisista vilautuksista:
http://www.nesretro.com/yabbfiles/Attachments/408704_4765749022767_598310950_n.jpg

  Lukija itse vastaa sitten itsestään, kun ja jos linkin avaa . . . 
Sillä joku laulaulunlurittaja, ei Mia Mari Johannan suuresti mainostama lauluntekijä, jolla on kartano yms. Tosin talkkarilta on nimi unohtunut . . . vaan jopa Las Vegasissa esiintynyt ruottalais- kaunotar on myös pikkuisen vilautellut:
http://www.voice.fi/paljastapintaa/laulajakaunotar-naytti-rintansa-yleisolle-keikallaan-katso/7/74143

  Mutta, jälleen ruottalaiset jäävät kirkkaasti toiseksi . . . ihan muutaman silikonituubin verran, vaikka Mia Mari Johanna sitä toista päätä näyttelikin talkkarin valitsemassa kuvassa.
  Kuvasta on ollut apuja näin kylvökautena, ei ole viljellyksillä näkynyt räkättirastaita ja ja variksetkin ovat kiertäneet talkkarin kukkapenkin kaukaa.
   Kumminkin "onni" ja "toivo" ovat huomattavan paljon suuremmat ja epämuotoisemmat, kuin Mia Mari Johannan silikonilla kyllästetyt ja repsahtaneet ryntäät.

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

Luonnonmullistuksia . . .

  Talkkari on tässä jo jokusen kerran kytketty ns. lasten tai oikeammin lastenlasten hoitoon. Siitä vaan tulee mieleen jotenkin elävästi Tukiasten perheen komedia tai farssi . . . Tosin sillä erotuksella, että talkkarin suvussa ei asioita tulla eikä tulla tekemään samalla tapaa.

  "Mamma"lla lienee jäänyt jonkinmoinen trauma, kun ura jäi paikalliseen kauneuskilpailuun ja siitä sitten lahjattomat lähtivät opiskelemaan Upsalaan, ekonomeiksi . . . Jotenkin toki näkijän näkökulmasta katsottuna, kaikki pitää saada heti ja tässä ja nyt, ilman raakaa puurtamista . . .  Vähän niinkuin ex- presidentin ex- vävy . . . Komulainen lie oli miehenkuvastuksen sukunimi.

  Mia Mari Johanna on kuulemma  . . . taas ajatellut tehdä ns. itsemurhan. mutta eihän se onnistu punkkupullon kierrekorkilla, ellei todella sitä halua . . .
  Ja kuulemma arvon, läski- kasaksasikin mainittu on siirtynyt Suomesta (luojalle kiitoa) ilostuttamaan ruottalaisia (ähäkutti) . . .  Eli, jotain hyvää tässäkin viikossa, sillä kepulikonstein Suomi pudotettiin lätkän mitallipeleistä ulos . . .

  Lienee jonkinverran vettä virtaa vantaanjoessa, kunnes pääsemme . . . glamourisesti raikuvien alblodien saattamana saattamaan Tukiasten suvun vanhimman, muttei kevyimmän  . . . vankilaan . . . ja kulkematta lähtöruudun kautta, mopsi jos toinen kainalossa . . .

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Erilaisia kisoja . . .

  Siis eduskuntavaalit on käyty ja lisäjytkykin saatu, mutta varmaan Soini kiittää katollista jumalaa, ettei Tuhdein- Tukiainen ollut kannattamassa. Liekö Mia Mari Johanna edes huomasi moisia kinkereitä käytävän.

  Talkkari kyllä käytti kansalaisoikeutensa ja äänesti sitä oikeaa ehdokasta. Mutta mies itse oli väärässä vaalipiirissä, joten talkkarin ääni taisi mennä hylkyyn.

  Talkkarien salaseuran salaisen osaston salaiset agentit on sitten irtisanottu ja nykytapaan toki taloudellisiin ja tuotannollisiin seikkoihin vedoten. Toki lakia voi kiertää ja ottaa ns, työllistettäviä yms. syrjäytyneitä töihin, kuten Mia Mari Johanna on . . . jo jokusen vuoden ollut.

  Kaduilla, varsinkin Albertilta on kaikunut, että sama alamäki jatkuu. Mukana avittamassa on ollut sekalainen seurakunta eriasteisia sekopäitä, tosin virallinen diagnoosi uupuu. 

  Talkkarilla on vähän ollut tässä kiireitä ja sama tahti näyttää jatkuvan hamaan tulevaisuuteen . . . haudassahan voi sitten levätä, sanotaan. Mia Mari Johannalla on tosin toisenlaiset "kiireet" kun kynttilää poltaa molemmista päistä.

  Näyttää siltä, että Jollashovin merenranta- asunto ja ympäristö on saanut sen nukkumalähiön arvoisensa olotilan, vihdoin ja viimein. Kuulemma asuntojen hintatasokin on on noussut reipaasti, lamasta huolimatta.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Wappuja . . .

  Talkkari on vähän lomaillut ja kokeillut olla hunningolla glamourisesti, kuin Mia Mari Johanna . . . Mutta ei siinä normi- ihmisen maksa tai muutkaan sisuskalut kestä . . . mutta ryhävalas senkun porskuttaa punkun voimalla eteenpäin.
 
  Ja nyt kun on wappu, niin Mia Mari Johanna tuo melkein 4:n laudaturin ylioppilas voi ja saa pitää ns. lunta paskahuussin katolla . . . siis sitä valkolakkia. Pikemmin ko. henkilöllä sitä voitanee pitää jonkinlaisena "taparikollisen" teurastajan lakkina. Vielä ei ole tullut ruumiita, mutta lienee sekin aika koittaa . . . vähän voi lipsahtaa kurituksessa tai ns. itsepuolustuksessa. Vantaan sessiossahan Mia Mari Johanna valan velvoittamana on ilmoittanut, että ei osaa edes lyödä . . . huitaisuja, vaikka pullolla ei oteta huomioon. Eikä sitä, jos vähän "huojuvia homoja" kurmuttaa . . .

  Mutta yhtä kaikki . . . linnaan lähtö lähestyy, vaikka minkälaisista paniikkihäiriöistä kärsisi . . . ja toivoa sopii, ihan kaiken kansan nimissä . . . mitä nopeammin - sen parempi . . .

  Ps. talkkarien salaseuran salisen osaston salaisten agenttien kohdalla on tullut suuri vaje . . . Yksi on hullujenhuoneella ja toinen on muuten vaan kadoksissa, joten täytynee laittaa haku päälle . . . salaisesta agentista, jolla on lasikuitu- maksa ja  . . . 

 

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ken on kaikkein kaunein . . .

  Jotenkin tähän tyyliin meni ja menee missikisojen tunnari . . . Ja valtakun on saanut uuden missin Rosa- Maria Ruuti:stä . . . Ja toki kalabalikki sun muu vouhotus on taas alkanut tuoreen ja tunnustetun kaunottaren ympärillä . . . .

  Esimerkiksi Malli"mamma" Marjo Sjööroos on taattuun tapaansa aukonut päätään uuden kuningattaren ulkomuodosta . . . itse kun ollut vain mallina joskus nuoruudessaa  . . . Herramajeesus . . . . Talkkarillakaan ei paljoa värähtelisi, vaikka  . . .  Nooh . . , antaa olla.
 http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1428983898816.html

  Ettei ihan totuuskaan unohtuisi, niin glamuorisen Mia Marin Johanna synnyttänyt henkilö on ollut jossan peräkylän missikilpailuissa . . . Itse ryhävalaan kuvistus ei lienee ole ollut missään ns. kauneuskilpailluissa, mitä nyt Hello Kitty hahmojen kanssa. Varmaan oli ja on syynä pers- jalkainen ja pottunokainen savolais. alkuperä . . .

  Ja kevät etenee, joten Mia Mari Johannan mahdollisuus saada kylmettymisestä johtuvia sairauksia vähenee . . . Tosin saavutettu ihrakerron suojannee vielä pitkään . . . Ennen kuin jälleen kavitaatio- hoidot alkavat . . .

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Torppauksia . . .

  Maisa Torppa, tuo armoitettu sanavalmis, joka on blondibimbon tapaan jokaiseen asiaan aina, jotain sanottavaa:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1428288506945.html

  Ja tällä kertaa on alkanut silikonin liuottamien aivojen kätköistä moista päästänyt siitä toisesta päästä . . .  Ihan galmourisesti, kuin Mia Mari Johanna. . . On todellakin näillä kahdella kapistuksella todella paljon yhteistä: Ei kunnon ammattia, suuret luulot itsestään ja niin  . . . ne silikonit . . . 

  Tosin eittämättä talkkarilla tulee mieleen, että Maisa ajatellut raivata itsensä palstamillimetrien glamouriseksi kuningattareksi. Varmaan kumminkin on Mia Mari Johannalla jokin kikka kutonen kaksoileuan alla . . .

  Talkkarille ja varmaan muillekin miehille tulee mieleen "pistaripallo" nyrkkeilystä, kun näkee näitä silikonilla ylisuureksi topatuista naisista . . . 

  TOKI jos on tarvetta muuhun, kuin aivan turhaan itsensä toppauttamista, niin se on talkkarin ja monen muunkin mielestä aivan hyväksyttävää . . .  Talkkarin on tosin melkein kaikkiruokainen, poislukien nämä bimbokumitissi- tähdykät . . . sielussa ja silmissä on se aitojen naisten kauneus ! ! !

  Ja milloinkohan Mia Mari Johanna hommaa personaltraineriksi tämä hormmoineillä itsensä paisuttaneen Bull(shit):n ? ? ?  Siinä kyllä titaanit kohtaavat tosiaan  . . .

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Aprillipiloja . . .

  Joista osassa tulee totta ja osassa on tosiaankin kyseessä rankemmanpuoleisesta pilailusta.

- Mia Mari Johanna on glamour- malli (reps)

- Sama henkilö saa presidentiltä armon käydä oikeuden edessä, eli kaikki rikokset ja tuomiot kumotaan, kerta Mia Mari Johannan mielestä meidän tulisi elää oikeusvaltiossa. (reps)

- Sama piähenkilö (savoa) on tuomittu monesta rikoksesta ja linna odottaa. (tosi)

- Mia Mari Johanna on saanut green- card:in Yhdysvaltoihin ja muuttaa sinne (reps)

- Mia Mari Johanna on maksusta antanut pesäänsä (tosi) Ja jonka talkkarikin voi todistaa oikeaksi.

. Mia Mari Johannan ex- manageri, tuo WOMAN`s MC:n perustaja, sekä kiistaton johtaja (jäseniä 1 kpl) sopivat riitansa, sekä järjestävät uuden show- kiertueen ensi kesänä rättäillä (reps.)


Ei helvetti, talkkarikin alkaa kohta repeämään pannuhuoneessa, missä on koksikasan alla se kirjoituskammio . . .  Että, syö silliä ja juo kuravettä päälle. (tosi)

torstai 19. maaliskuuta 2015

Pelastuksia, wanhoista kirjoituksista.

Eli, aikoinaan talkkari kynäili Metro Live:n palstalla, mutta nämä ruojat päättivät lopettaa blogi- palstansa, joten tässä yksi kirjoitus siltä ajalta:

Uutisissa oli taas; Pyhäjärveen oli hukkunut .

Suomessa on jonkun laskutavan mukaan 42 Pyhäjärveä ja omien laskujeni mukaan kahteen niistä on jo henkilö hukkunut, joten jäljelle on 40 kpl. joten jos trendi on sama, niin paljon tulee hukkuneita tälle vuodelle.

Niin meinasi, myös ystävälleni (se törmäilijä ja sisar hento juttu) aikoinaan käydä, kun viimeistä poikamiesiltaa vietettiin erään (ei Pyhäjärvi, muistaakseni) järven rannalla, saunoen savusaunassa ja viinaa juoden . . . . . samalla opastaen tulevaa sulhoa. Ei sellaista pelleilyä, kuten nykyään kaupungilla näkee.

Siinä kannu, jos toinenkin kumottiin saunaa lämmitellessä ja tikkaa heitellessä, sekä opastaessa aviomiehen velvollisuuksista. Jälkeen päin ajatellen ne tikat oli virhetikki .. Kännin voimistuessa, osumistarkkuus alkoi kärsimään, joten olisi pitänyt suoja-aluetta kasvattaa radikaalisti, mutta sentään laastareilla selvittiin.

No sauna oli valmis huolellisen lämmittämisen ja häkätuuletuksen jälkeen valmis. Ja porukalla istumaan lauteille, tuleva sulho tottakai keskelle. Heiteltiin siinä rauhalliseen tapaan löylyjä, jutustelin ja yksi meistä toimi juoman laskijana, selvin siis. Ensinmäinen kori kun hupeni alta aikayksikön, hän hakemaan pari korillista lisää olutta. Siinä kun laski korit alalauteille, niin sattumoisin huomasi, että sulhasella oli kulkuset valahtaneet lauteiden rakoseen , joten kovaan ääneen siinä kajautti, että nyt otetaan sitten kunnon löylyt ja paiskasi ämpärillisen vettä kiukaalle.
Löylyhuonehan tyhjeni alta aikayksikön, ainoana poikkeuksena oli rääkäisyn jälkeen, muniaan raplaava sulhanen. Saipa pujoteltua sulho kassinsa irti ja kun savusaunasta oli kyse, niin nokeahan oli ilmassa , samalla silmiään hieroen nousi pystyyn ja kolautti päälakensa kattoon. Siitä huumaantuneena hoippui alas lauteilta, ja horjahti perseellään kiukaaseen. Kauhea rääkäisy uudelleen ja vauhdilla kohti ovea, joka onneksi oli auki, samalla otsa sai kopsahduksen karmista . Pari taka-askelta ja uusi yritys, onnistuneesti sentään ulos. Mutta samalla teloen toisen jalan ukkovarpaansa, kynnykseen. Tosimieshän ei lannistu, matka jatkui kauhean kivun ja viinan voimalla hoiperrellen kohti pelastusta, mutta näin jälkikäteen ajatellen, eipä ollut paras vaihtoehto . Konpuroi hyväkäs vielä laiturilla ja heittäytyi vatsalleen veteen, jolloin ilmat lähti keuhkoista, vetäen vettä sisäänsä. Saatinhan se mies kyllä ylös, eikä tekohengitystaitoja tarvittu tällä kertaa tai oltaisiin tarvittu, kun ukko oli kokoajan kampeammassa järveen istumaan, polttelevaa persettä ja jomottavia kiveksiä hautomaan, tosin paikallispuudutus alkoholilla oli kyllä tehnyt tehtävänsä, päässä.

Tilanteesta päästiin siten, että mökiltä haettiin köyttä ja kaveri istutettiin koivun juurelle, ja sidottiin intiaanityyliin kiinni. Viereen laitetiin sentään juomaa monta laatua ja ilta jatkui rattoisasti, mitä sulho tilanteeseensa alistuneen karjahteli juomaa lisää, toki avitettiin kyllä kipujakin, saavillinen vettä niskaan silloin tällöin, jälkeen päin kyllä ilmeni muutakin hoitokeinoa käytetyn.

Koitti aamu ja siinä väen heräillessä, sekä toisiamme katsoessa, huomattiin että sulhanenhan perkele puuttuu . Sydän kylmänä joukolla lähdettiin miestä etsimään ympäri tonttia. Nooh, kadonnut lammas löytyi edelleen köytettynä siinä koivussa, onnellisesti sammuneena .
Miestä siinä herätelteltiin ja aamukahville taluttamalla. Ja kas samalla joku keksi, että niitä vammoja pitäisi varmaan mennä näytättämään paikalliselle lääkärille. Toki kukaan ei ollut ajokunnossa enään, aamukahviin kun oli joku hyväkäs lorauttanut pirtua. Paikallinen taksiyrittäjä siis tilaukseen pelastamaan tilanne, ambulanssia kun ei periaatteessa tarvittu.
Katseli taksiyrittäjä kerran jos toisenkin, nokisia saatajiksi valittuja ja potilasta, liekkö säälistä ja päätään pudistellen sitten miehiä viemään lääkärin luokse, kuitenkin vuoraten takapenkin huolellisesti muovilla. Ei kyllä yleensä niin puhelias yrittäjä, tällä reisulla sanonut sanaakaan, katseli taustapeiliin ja huokaili vaan.
Oma episodinsa oli sitten lääkärillä käynti, kun oli meiltä muilta unohtunut takavarikoida, niin viejiltä kuin vietävältä, viinaksia .

Pääsivät sentään lääkärille ja vieläpä kävi tuuri, että ketään muita potilaita ei ollutj a jälkeenpäin ajatellen, onneksi . Koputus oveen ja ryhmä "Rämä" sisälle, potilas keskellä ja saataja kannatelemassa. Oli kuulemma lääkärillä leuka loksahtanut, kun "muskettisoturimme" oli nähnyt . Potilas tutkimuspöydälle sulavasti, edelleen lääkärin katsoessa epäuskoisen näköisenä touhua. Tottahan toki molemmat saattajat samalla puolella pöytää sattuivat olemaan, kun miestä siihen kampesivat, ja kas eikös sulhanen kierähtää pöydän yli, kuin hidastetussa kohtauksessa, kauhena älämölön ja kamalan kolinan saattelemana, niin hajosipa siinä antiikkinen instrumenttikaappi. Reippaina ja riuskoina, homma uudelleen, täällä kertaa sentään onnistuneesta sulho jäi tutkimuspöydälle, vatsalleen Joten lääkäri pääsi järkytykseltään töihin .Ensin sidottin telottu varvas, sitten siirryttiin otsavammaan, tarkastettiin päälaen vamma ja kun vuorossa oli se palanut perskannikka, niin housujen laskun jälkeen, ensin tohtori kiljahti ja kannikkaa hoivatessaan kiljahteli sitten sulhanen, vaikka oli hoitanut sisäisesti puuduttanut itsensä. Oli joku ajatellut sentään antaa ensihoitoa palovammaan, suksitervan muodossa, mistäköhän sitäkin on löytynyt.
Pääsivät sentään monen tunnin jälkeen pois ja sulholla oli, olosuhteiden pakosta ja siitä johtuen imrovisoitu takapuolen side, dementtiavaippa.

Että nykynuorisolle opiksi ja ojennukseks,i jatkakaa vaan niitä harmittomia polttareitanne, esim. bejihyppyjen muodossa tai hullunkurisesti pukeutumista.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Pupuja, sekä munien maalausta.

  Jaahas, talkkari on älyytetty lähtemään päämajakaupunkiin viettämään pääsiäistä. Että oikein pääsee inlive katsomaan ja lie (arvelu) kokemaan munien maalausta, pääsiäisen kunniaksi. Jos äiti tietäisi, niin hakisi talkkarin kotiin . . .

  Talkkari muistaa pikku nassikkana, kun kotona askarreltiin pöydän ääressä ja välillä sitä vesiväriä oli enemmän muualla, kuin niissä munissa  . . . siis kananmunissa, mutta hauskaa oli.

  Munista, siis edelleen kanan sellaista tulikin mieleen. Talkkarin faijalla oli tapana kopsasta keittetty kananmuna otsaansa ja alkaa sitten kuorimaan se.  Nuori ja uhkarokea, kun talkkari oli, niin laittoi kerran salaa kasan päälimmäiseksi raaan kananmunan.
   Isäukko tunnollisesti otti ylimmän munan ja kopsasin sen otsaansa . . . Juu . .  viikkoon sitten istuttiin vaan tyynyn päällä, lie ruokapöydässä tuo pieni virne suunpielessä sitten paljasti talkkarin . . .
   Ja sen jälkeen sai talkkari suuren kunnian käyttää otsalohkoaan kananmunien rikkomiseen otsalohkollaan, aina siihen asti kun muutti kotoa pois.

  Talkkarien salaseuran salainen agentti on ihan tipahtanut Mia Mari Johannan tekemisistä ulos, mitä nyt (tämäkin) hermiparantolassa lueskelee viimeisimpiä tapahtumia lehdistä, odotetusti väärin tuomittu ja hoviin mennään . . .

tiistai 3. maaliskuuta 2015

Sittenkin . . .

  Tapahtuihan se vihdoin viimein, melkein oikeus toteutuikin. Mia Mari Johanna joutuu sittenkin istumaan tekosistaan. Mutta, lienee taas hovissa kaikki muuttuu . . .

  Kumminkin on vielä on odotettavissa jokunen oikeudenkäynti edessä, talkkarin tukkikirjanpidon mukaan. Ja mitenköhän käy edellisten tuomioden suhteen  ? ? ? Paljon on avomaisia asioita . . .

  Nooh, kumminkin talkkari voitti sievoisen summaan entisen ESSOn baarin vedonlyönnissä. Pitäisiköhän tässä lähteä Meksikoon vai Dubaihin   ? ?  Näihin suuntiinhan Mia Mari Johanna haikailee karkumatkaa, että ei joutuisi todellakin istumaan. Mutta talkkarien salaseuran salaisen osaston salainen tuttu vaan tietää, että ennenmmin tai myöhemmin kumminkin istumaan tuomiotaan.

  Lienee kuhina jo käy vankilassa, että kuka pääsee ensinmäisenä tutustuttamaan talon tapoihin.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Tuomion kellot . . .

  Jaahas, sen sitten huomisella jonkinlainen dedline tai oikeammin Suomen oikeuslaitoksen koetinkivi, kaikin puolin kansalaiten uskottavuuden kannalta. Jaetaanko oikeutta glamuorisen tasapuolisesti Suomessa ? ? ? Vaiko nimenomaan juuri näin . . .

  Vielä ei ole täysin varmaan, ryssikö Mia Mari Johanna ns. yhteiskuntapalvelun ? ? ? Vai miten on mahdollisesti pystynyt selittämään, (lue: puhumalla paskaa) arvon virkamiehille ? ? ?

  Entisen ESSO:n baarissa käy jälleen kiivas vedonlyönti, puolesta ja vastaan aidon oikean vankilatuomion suhteen. Tilanne on tällä hetkellä sisäpiiritietojen mukaan 50 / 60 . . . Ylimääräinen 10 prosenttia tulee siitä, että häkki heilahtaa samantein . . . glamourisesti.

  Talkkari etsi internetin ihmeellisestä maailmasta kansainvälisiltä vedonlyöntitoimistojen suvustoilta Mia Mari Johanan vedonlyöntiä, mutta tuloksetta . . . On se maine ja kunnia katoavaista.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Pirun perilliset ? ? ?

  Jotain yhteistä on Mia Mari Johanna Tukiaisella ja Anneli Auer:teella, nimittäin kumpainenkin on enemmän tai vähemmän pystynyt välttämään lain kouran. Auer näet jo toistamiseen on todettu syyttömäksi miehensä murhaamiseen.
  Tukiaiselle on taaseen kyllä tipahdellut tuomioita, mutta aina asteikon alapäästä . . . Nooh, kertomansa mukaan Vantaalla ei osaa edes lyödä. Vantaan istuntoa oli seuraamassa talkkarien salaseuran salainen agentti, joka kommentoi tapahtumia melkein reaaliaikaisesti. Tosin siitä alkoi agentin hidas ja varma alamäki, kaikinpuolin. Kellokoskella nyt oleilee ja raportoi sentään toisinaan pullantuoksuisesta WOMAN MC:n perustajasta ja johtajasta, joka oli myös tunnettu erikoisista muuveita Johannan taustatanssijana. Ura tosin oli erittäin lyhyt ja tapahtumarikas.

  Talkkari ajatteli tässä ottaa muutaman viskipaukun ja visioida mielessään, mitä tapahtuisi kun Anneli ja Mia Mari Johanna tapaisivat Vantaan vankilan käytävällä. Tai vielä jos talkkari vahventaa olotilaansa, niin nämä olisivat peräti sellitovereita.

  Mutta kaukana on oikeuslaitos, aidon oikeista ja oikeudenmukaisista tuomioista . . .

perjantai 13. helmikuuta 2015

Hyvin hyllyy . . .

  Talkkarin arkistoista löytyi varsinainen "helmi" kun vielä Mia Mari Johanna oli edes jonkinlaisessa kuosissa:
http://suomipornovideot.com/johanna-tukiainen-nayttaa-tisseja-ja-persetta-rohkeassa-alaston-videossa/
  Onni ja Toivo ovat kyllä vähän jo "väsähtäneet" ja on myös tuota läskintynkää tullut kerätyksi, näemmä muuallekin. Talkkari ei sitten tarjoa oksennuspusseja yms. mutta ken pystyy katsomaan videon alusta loppuun asti yhtäkyytiä, niin respektit siitä (y) ja ihan vilpittömästi.

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Tankoa, tangoa vai kalteri . . .

  Jo alkaa taas olemaan ajat, että Mia Mari Johannalla on tarkan "markan" paikka edessä . .- On kuulemma taas käräjät käytävänä.
  Ja lieneeko nyt sitten se toistaivuusrikollisen ( talkakrin glmourinen päätelmä)  ja teoista tuomitun ja vieläpä lainvoimaisten sellaisten joutuu / pääsee putsaamaan rikosrekisteriään . . .

  Varmaan kumminkin saattaa tapahtua "litinää ja lätinää" eräiden osapuolien kesken . . .  Mutta varmaan "massa" voittaa ? ?   . . .  Siis glamuoriset jälleen kerran pisteet Mia Mari Johannalle . . .

lauantai 7. helmikuuta 2015

Onnistumisia ? ? ? Ja sun muuta.

  Talkkari on sitten saanut vihdoin taattua dataa salaseuran salaiselta agentilta, mutta lopullinen vahvistus tuli ex- pojalta nyk. povipommi Elenalta, tosin se lipsahti myös hyvääpäivääkirvesvartta- lehteen:
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Povipommi-Elena-Vikstrom-Sovinto-Tuksun-kanssa/1065362#Scen_1
  Eli siis totuudenmukaisesti, kaikki onnistui glamuorisesti. Ja todettakoon, että Mia Mari Johannalle ei ole ollut taannoiseen hässäkkään osuutta ravintola NAMU:n joukkotappelussa. Perintöprinsessa Krista sentään sai tarvittavat palstamillimetrit, kun kertoi järkyttyneensä vaikka ei nähnyt koko tapahtumaa . . . Lienee ollut VIP- puolella etsimässä tulevaa NHL- jääkiekkotähteä, loppuelämänsä rahalliseksi turvaajaksi.


  Talkkari vaan muistelee, että tässä kuussa pitäisi olla taas kansalle tiedossa kunnon hupia ja hauskaa, jonkun oikeudenkäynnin muodossa. On näet mennyt jo pakka sekaisin, kun tuo salaseuran nuorempi agentti otti ja hurahti kunnolla johonkin lahkoon julistamaan jumalan sanaa . . . HallelujaH.

keskiviikko 4. helmikuuta 2015

Apuva . . . paluu . . .

  Johan tässä koko Suomen kansa on saanut naatiskella, vaikka kelit on olleet täällä mitä olleet  . . . Että galmourisuuden riemuvoitto on palaamassa riemastuttamaan meitä. Siis jonkinmoiseen paluujuhlaan tulee varautua, mukaan poliisi . . .

  Ja taas tulee saamaan sapiskaa talkkarien salaseuran salainen agentti . . . Tällä kertaa "pussukassa" oli Suomeen päin tulossa markan kolikoita . . . On näet henkilömme helvetisti kiiltävän perään, kuten myös itse glamuorinen suuruus. Tosin agentilla on paremmin "pullat uunissa" sillä metallista saa jotain, mutta Mia Mari Johannan glitteristä muuta kuin ihottumaa tai syytteen jäljennösten käytöstä.

  Täydellinen paluu olisi se, että Woman `s Mc:n perustajajäsen ja piällikkö. toki pullan tuoksuvana itse  JARNA kohtaisivat kentällä . . . lähdössä poikaystävänsä AERTO (Lapin ruutana) kanssa Thaimaaseen lomalle . . . Olisi siinä varmaan vaihdettu ainakin, katse jos toinenkin . . .

lauantai 31. tammikuuta 2015

Transiitto- kohua:kin

  Nyt on sitten glamourisesti elämänkirjat sekaisin ainakin Mia Mari Johannalla . . . On näet poikkeukselliseen vastahyökkäykseen alkanut Elena Vikström . . . joka on tuonut julki sukupuolensa ja siihen liittyvät toimenpiteet. Talkkarilta siis ja monen muukin puolesta " ISO KÄSI" ei sen puoleen, kukin valitsee puolensa . . . Ja viisaskin ? ? ? Itse REETU on mennyt melkein vipuun Thaimaassa . . . 
  Eräänlainen "yhteys" on talkkarilla ja Reetulla . . . Reetu vonkasi Lohjalla talkkarin ex. muijalta pillua . . ei saanut  . . . talkkari näet sai vonkaamattakin . . . Että onnea vaan uudelle rva Kärkkäiselle, lie tuo kumminkaan ole sitä kauppiassukua . . .  lie sekin selviää jossain vaiheessa . . . kun äidinpojan säästöt loppuvat.

  Lienee Elenalla, jos gynegologisesti ajatellaan ja tämän kertoman mukaan "seksielämä sujuu" niin ns. molemmissa "vehkeissä" on ollut täysi tunto ja "tämminki" . . . Valinta mikä valinta, kunhan ihminen on onnellinen . . . Tosin glamourisen raivokohtauksen on saanut itse Mia Mari Johanna:
http://www.seiska.fi/Viihdeuutiset/Johanna-Tukiainen-hyokkasi-transsukupuolista-Elenaa-vastaan-nain-Elena-iski-takaisin/1064992?fb_ref=Default

 Lienee taas jossain vaihessa saadaan glamourinen malaria ja munuaisaltaiden tulehdus, ihan glamourisen kiukun kautta, että Mia Maria Johanna olisi lööppi. kuningatar . . . muunkin, kuin painonsa puolesta.

Tanssia susien vai minkä kanssa.

  On sitten kuulemma Mia Mari Johanna glamourisesti laajentanut repetturiaan tanssin saralla, sentään aidon HelloKitty- nauhatanssin ainokainen osaaja on sitten flamingon taitaja . . . Eli, jostain on käynyt ostamassa ns. jonkinlaisen halpis- kopion naispuoleisen flamongotanssijan asun. Paha vaan, ei vaan löytynyt tarpeeksi ö ö ö  tyköstyvää (lue: isoa)  joten liikkeessä käännettiin kaikki peilit seinää vasten ja kaikki olivat tyytyväisiä.

  Hieman ennen, kun Mia Mari Johanna rantautui Epsanjaan, niin NATO:n tukikohdassa lähellä Madria roiskasi yksi kreikkalainen hävittäjälentäjä koneensa maaahan . . . Nooh, syynä oli se että kuuli Mia Mari Johannan tulevan esiintymään ja ajatteli olevansa ensinmäisten joukossa katsomassa glamourista lyllerrystä  . . .

  On kyllä varsinaisen glamuorinen flamingon taitaja Mia Mari Johanna . . . kuulemma: kertoo paikallinen talkkarien salaseuran jäsen, mitä nyt itkunsekaisen kakomiseltaan puhelimessa kertoi. Oli kuulemma lattia laatat, kuin myös pisuaarin kaakelit alkaneet halkeilla . . .

  Ja saadun tiedon mukaan, miksi yksi talkkarien salaseuran salainen agentti oli jäänyt ns. jumiin Suomen päässä on selvinnyt. Oli Mia Mari Johanna tuupannut SIVA- kassillisen pesetoja ja käskenyt ne tuoda Espanjaan, kuulemma ne eivät mahtuneet kuuluisaan meikkipussiin . . . Paha vaan, ko. kassi oli täynnä kolikkoja, 1:n ja 5:n pesetan . . .  Eli siinä syy, miksi matka toistaiseksi tyssäsi.

keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Kuohuvaa lomaa.

  Vihdoinkin voi ja saa huokaista helpotuksesta, sillä Mia Mari Johanna kera yhden huojuvan homon kanssa on Kanarialla.
  Mutta heti pieleen menee:
 http://www.seiska.fi/Kayttajien-sisaltoja/Voiko-ihanammin-aamu-enaa-alkaa/1064843
"Kuohuva" on helvetin halpaa cavaa . . . Espanjalaista kuoharia, lie sittenkin ollaan helvetin pienellä budjetilla liikkeellä.  Samoin mansikat ovat hieman arveluttavan näköisiä . . .

  Talkkari kun akkansa kanssa kävi Las Palmassa joulun aikoihin, niin tuli kyllä niitä mansikoitakin ostettua ja kaikenlaista leikkiä illan pimetessä tuli tehtyä hotellihuoneessa. ÒLE TORO tuli mutaman kerran naapurihuoneesta huuto ja sitten alkoi helvetillinen sängyn kitina siellä . . .
  Talkkari ei sitten sijaiskärsijänä ala elättämään naapurihuomeen parin mahdollista joulutuotosta . . . Mitäs kuuntelivat, mitä talkkari akkansa kanssa puuhasi . . . Ja respassa vastaanottovirkailijankin katsoi . . . kunnoitettavasti talkkaria. Nooh, niin siinä kävi vaan, että talkkarin alan suunnitelma toimi, ei ehtinyt ja juolahtanut mieleen hankkia samanlainen nahkaleirihattu, kuin Irvinillä oli aikoinaan, sääli.
   On siis jossain vaiheessa siis palattava saarille, mutta lienee odotettava tämän glmourisen hellokitty- show ryhmän aiheuttamien "laineiden" laskeutumista, koko Espanjassa ! ! !

  Toinen talkkarien salaseuran salainen agentti jäi "jumiin"  Helsinki- Vantaan kentälle . . . syy ei vielä ole tiedossa, mutta poliisi tutkii asiaa . . .

  Että onnea vaan sinne Epsanjaan, yksi jos toinen naattii nyt Tuksu- vapaasta Suomesta ja mitä pidempään, sen parempi.

tiistai 27. tammikuuta 2015

Matkaan käy . . . kohti . . .

  Onhan tätä reissua jo Mia Mari Johannan toimesta hehkutettu, muistelemassa eri julkaisuissa mm. jotain Hawajin- reissua . . . luokka: Miekka ja Kilpi . . .

  Mutta, nyt on vähintäänkin useamman sadantuhannen euron paikka säästää veronmaksajien rahoja . . . On nyt Tukiainen juujuu- kerhon kanssa siirtymässä aikuisen oikeasti ulkomaille . . .  Ja kuulemma "esiintymään" joissan paikallisissa kuppiloissa, Epsanjassa . . . 

  Luoja meitä armahtakoon ja lentoyhtiöt kieltäytyvät kuljettamasta (y)  Talkkarien toinen salainen agentti on "jotenkin" toipunut ns. salaiseen toimintaan takaisin . . . Mutta, kankkusesta ? ? vapisivin käsin sai hetkeksi esille internetin ihmeellisestä maailmasta kuvan, missä Mia Mari Johanna . . Tuttavallisemmin tästä talkkarin puolesta: ryhävalaan kuvastus oli lentoasemalla valmiina ? ?  lähtämään Epsanjaan suorittamaan uutta glamousta valloitusta  ? ? ?

 

lauantai 24. tammikuuta 2015

Kunniaksi kumminkin . . . Vai onko . . .

  Talkkarin täytyy ja monen muunkin myöntää se raaka tosiasia, että hän tai muu seurue ei ole sentään sekoontunut lapsiin tsm. lain tarkoittamaan . . .
  Mutta, paskakasaa kun pöyhii niin tällaista löytyy . . ja isoäiti sentään ollut ministerinä :
http://www.mitavittua.fi/2015/01/24/varakas-pedofiili-maksoi-itselleen-lyhemman-tuomion-2/


 Paska haisee ja balaikka soi, joten  . . . Rantaruottalaisten sisäpiirin juttuja . . .

Bileet . . .

  On näköjään Mia Mari Johanna jotenkin saanut koukutettua yhden onnettoman mukaansa, eli povipommi Elena Vikström.
Talkkari on aina luullut, että Elena olisi ollut vähän viisaampi, mutta lienee sittenkin kaltaiset vetävät toisiaan puoleensa. Ja internetin ihmeellinen maailma on taas täyttynyt Mia Mari Johannan erilaisista elämäntotuuksista:
Pitää kuulemma haistaa iso mopsin paska yms. . . .  ja talkkari kun laittoi linkin, niin sittehän se riemu repesi . . . Lihatiski salaattipedillä . . . Taattua ja tarkistettua totuutta. Lienee sitten on ämpäreitä kerätty vähän sinne ja tänne, kun talkkari laittoin kuvan, sen missä Mia Mari Johanna "helpottaa" rakkonsa painetta . . . asemalaiturilla.

  Elena laittoi talkkarille yv:nä, että tulisi selvittämään kirjoituksen taustoja, itse glamourisen Mia Mari Johannan kanssa, mutta passattavan se oli  . . . Talkkarilla ei ole nuo hepatiittirokotukset vielä kunnossa . . . Jäämme siis odottamaan raskasta rikostutkintaa ja asiaajaniNI yhteydenottoa Tukiaisen puolelta.

perjantai 23. tammikuuta 2015

Niitä näitä ja toki glamuorisestikin . . .

  Joku valveutunut ihminen onkin seurannut internetin ihmeellistä tarjontaa ja blogannut, sekä osuvasti antanut oman osansa Mia Mari Johannan mahdolliseen käyttäyttymiseen julkisessa uimalaitoksessa:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015012319071335_uu.shtml 
  Eli siis . . . Mia Mari Johanna ei tule glamourisesti näyttäytymään julkisessa uimalassa ja eihän se edes kuulu hänen epänormaaliinkaan käytökseen. Ja edelleen kuulemma ihmetellään Tukiaisten kesämökin vieressä olevan järven kalakuolemia, vaikka siitä on monta vuotta . . .

  Eduskuntavaalitkin lähestyvät, joten on odotettavissa jonkinlaista poliittisen toiminnan aktiviteettin kohoamista Mia Mari Johannan suunnalta, edellyttäin että joku kertoo siitä hänelle . . .  glamourisen kännin sopivassa vaiheessa.

  Ja jos lehti yms. tietoihin on talkkarien salaseuran salaisenkin osaston tyydyttävä jatkossa, sillä molemmat salaiset agentit ovat ihan salaisesti kadonneet ja ei ainenkaan vielä ole löydetty millään skannerilla . .. Johannallako on "nakki"sormensa pelissä ? ? ?

 Tämä kuva on kumminkin täysi fiekki, jutun kera:
http://www.seiska.fi/Johanna-Tukiainen/Oahun-saarella-laihtuneena-joulukuu-2014-/1064560
 Näet ko. saari ja siinä ympärilläkin olevat kuuluvat Amerikan Yhdysvalloille, eli tuttavallisemmin USA:lle ja tarkistettujen tietojen mukaan Mia Mari Johannalla on: EI tervetullut ao. maahan, missään muodossa . . .

maanantai 19. tammikuuta 2015

Köyhät kyykkyyn . . . glamour tulee . . .

  Pakko mikä pakko on vielä talkkarin kiertää tylsää hedelmäveistä köyhän kansan sielussa . . .  Mia Mari Johannahan on pesunkestävä riistäjäkapitalisti, joka kusee ja on kussut mm. asemalaiturin lisäksi, edesmennyttä siskoa silmään, mangereita,  ex- tausta"tanssijoita" yms. yms.

  Ainakin ulkomuodoltaan ja mielipiteiltään glamourisen matkijan on Mia Mari Johanna saanut kokokuusnuorista ja varsinkin Malin Anomaa on tuonut julki sen . . . Tanssitaidoista ei vielä köyhällä kansalla ei ole tietoa ja kuulemma missä on "esiintynyt" niin tämä tunkeropunkero on lienee maksettu ulos suurella rahasummalla, ettei edes esiintyisi . . .

 Jutun juurta asiasta:
http://www.hameenkaiku.fi/viikko-hame/alueuutiset/vh-hameenlinna/16982-kokoomusnuori-molayttaa-ei-koyhia-pilaamaan-uutta-eliittiasuinaluetta

 Lie on ottanut oppia Mia Mari Johannan tulevasta elämänkerrasta, jota edelleen kirjoitetaan . . . Miten Miamissa rikkaiden asuinalueella ei oltu köyhiä ja kipeitä . . mitä nyt anus joskus oireili . . .


 Siis, ulkomaat on siis nyt unohdettu ja Mia Mari Johanna varmaan nyt halajaa asumaan Hämeenlinnaan, varsinkin kun sieltä on lopettu se naisvankila . . .

 

lauantai 10. tammikuuta 2015

Paluuta arkeen . . .

  Talkkari on käynyt tässä talvilomalla ja vieläpä joulun aikaan, ihan ulkomailla asti . . . nimittäin siellä missä aikoinaan Mia Mari Johanna suoritti / teki lie vaikuttavimmistaan ulkomaan keikoistaan . . .  eli Kanarian saarilla. Tosin on saattanut käydä niin, että talkkari akkansa kanssa oli väärällä saarella, kun kyseltiin ko. paikkoja, missä glaourisesti oli Mia Mari Johanna esiintynyt ja varsinkin vaikuttanut.
 
 Toisaalta talkkari akkoineen vältteli yleensä varsinaisia turistirysiä ja kun vielä nuo epsanjan taidot on talkkarilla ja varsinkin sen akalla kohdallaan, niin menee melkein alkuperäisasukkaasta. Tosin paikallisilla ei ole niin kovaa viinapäätä, kuin talkkarilla . . . ja myönnettäköön ns. "kukkona tunkiolle" aina jäi talkkarin akka.

  Paljon on kuulemma glamourisesti tapahtunut Mia Mari Johannalle joulunakin, mutta äkkiseltään ei ole kuulemma esitellyt talkkarin lähettämään joululahjaa: Pinkiksi värjättyä aitoa savolaista halkoa, missä on UDI:n pärstäkuva . . . ja vielä kun talkkari tuhrasi tunnin jos toisenkin veistelyyn, että mulkun näköinen siitä tulisi . . . ja vielä ilman esinahkaa, juutalaiseen tapaan.