maanantai 25. joulukuuta 2017

Joulunkin ihmeellisyyksiä . . .

 Joulun aikaa talkkarikin on tässä viettänyt . . . Mitä nyt eilen vähän "lipsahti" viihteen puolellekin,  näet talkkarin piti kolata, niinkuin näytöksenomaisesti, piha puhtaaksi lumesta.
   Näin aamusella sitten tulikin todetuksi, että talkkari oli vahingossa käynyt kolaamassa naapurin pihan . . . tuossa jokusen sadan metrin päässä. Ja jokunen lumienkeli tuli myös tuolla välillä tullut tehdyksi, näköjään.

  Tapansa mukaan, talkkari oli kyllä aamusella oikein fressissä kunnossa ja kravatti kaulassa . . . kauluspaita kyllä on jossain . . . mutta mitä sitä tarttumaan yksityiskohtaisuuksiin. Talkkari on siis aamukaffella saanut, niin piparia kuin myös torttua . . . yllinkyllin - - - Jouluhan on antamisen iloa, kaikella tapaa.  Autuampaa on antaa, kuin ottaa . . .

  Vahinkopaljastuksen johdosta todettakoon kiimaisille naisille, että talkkari on rengastettu ja kiintessä parisuhteessa, loppuelämänsä. Tarviihan emäntä isännän ja talo talkkarin, sekä talkkari perässä ajaa motolla, kun emäntä kiitää kohti auringonlaskua . . . ja talkkarinkin on joulun kunniaksi saanut korotuksen tupauunosta . . . kotitontuksi . . . lie mikä arvonimi onkaan sitten seuraava ?

  Talkkarin muijan mopokin  . . . osoittaa kiinnostusta . . . talvipeite alkaa aina lepattamaan, vaikka ei ole ilmassa tullenvirettäkään, kun takka/ saunapuita talkkari on käynyt hakemassa. Mitäköhän siitä tulee, kun talkkarin Honta siirtäytyy samaan pilttuseen . . . tossumopoja, vaiko hondamonkeita . . . tai kokonaan uusi moottoripyörä- merkki . . . YHAHMODHA . . . . ? ? ? ?

maanantai 11. joulukuuta 2017

Elämässä eteenpäin, tupauunoksi . . .

 Viime viikonlopun alkuun, talkkari paineli talvikulkinellaan . . . pakoputki punaisena ja renkaiden nastat lennelleen armaansa ja lopullisen sydämmenvälittunsa luokse. Oli näet "the Mossion" mikä piti aivan ehdottomasti suorittaa, juuri kyseisenä päivänä.
  Kyseessä ei ollut "ihan vielä" ns. suora seksuaalinen kontakti, talkkarin sydämmen valitulta . . . vaan pari pikaista kaupassa käyntiä ja takkatulessa makkaran paistelua . . .  sekä sun muuta.

  Siinä talkkari puita hakiessa, tuo naaraan mopo kyllä kohotteli suojapeitettään, vaikka ei yhtään tuullut. Mitäköhän se sitten tarkoittaneekaan ? Uskaltaako talkkari laittaa samaan talliin oman motonsa . . . tulee vielä aviottomia "tossu" - mopoja tai peräti joku trike . . . . Nooh, mukavaahan se olisi saunakaljat hakea oman moton tuotoksellaan, pelkällä komennolla. Kas kun tuo tekniikka laukaa siihen malliin.
  Pitänee kysyä Trafin kantaa asiasta . . . 2/ 3 pyöräiseen talkkari ei kyllä kattoa laita, vaan antaa tuulen hivellä kaljuan . . . kypärän alla. 

  Ja talkkari on alkanut edistymään a) takan lämmityksessä - - - ei kolhuja päähän. b) laittamaan puut siten, ettei tuo palovaroitin ala vinkumaan . . . tosin se viimeeksikin vinkui, vaikka talkkari irroitti pariston siitä . . . kummia kapistuksia nykyään . . .

sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Talkkarin lusikkakokemus . . .

Juu . . . paljon vettä tullut taivaalta ja motokin viety talvilepoo, vihdoin ja viimein.

 Mutta ja onneksi on talkkarin villit poikamiesvuoden sitten onnellisesti ohi. Nyt talkkari vaan ajelee yhden mahtava ( on muuten kanssa ns. pulleat purjeet edessä)  takana, koko loppuelämänsä. On näet sen werran hyvät perät, niin "mopossa" kuin talkkarin loppuelämän NAISELLA.

 Talkkari on saanut aivan mahtavaa vierihoitoa, siihen että ei ole hetkeen voinut ajaa motollaan, toinen kun ymmärtää toista ja aivan täydellisesti. Saanut oikein ns. lusikka- hoitoa useamman kerran, päiväselläänkin. Ja pakko mikä pakko, välillä nousta ruokkimaan muutakin, kuin rakkautta. Talkkarikin on tässä viikonlopun aikana sen 5 kg. vähäntään laihtunut . . . Sitä se rakkaus teettää.
 Ja onhan se muutakin teettänyt, tuli paikkakunnan ainoaa kiertoliittymään kierrettyä sen 5 kertaa ja piruuttain vastapäivään . . . Ei saanut talkkari silmiään irti tuosta naisestaan . . . Tähtisilmä ja sydän perään.

 Tosin lienee työntäyteinen kesä tulossa . . . Talkkarin on aina talkkari ja vähän rakennusmieskin . . , Ja lienee repettuaaria täytyy kasvattaa tuonne puunkatkomispuolelle. Parisen koivua pitää kuulemma saada vaaka- asentoon ja siitä sitten saunanlämmitykseen jalostetuksi . . . Ettei vaan talkkari innostuisi tästä uudesta hommastaan liikaa . . . Saattaapi olla naapurustonkin puut sitten olla vaaravyöhykkeessä.