maanantai 28. toukokuuta 2012

Helluntain heilat.

 Eilenhän oli yksi päivä, jolloin piti hankkia heila tai sitä ei olisi koko kesänä. Talkkari melkein joutui muutamaan kertaan jujutetuksi, mutta pysyi kovana. Hyvänä apuvälineenä oli kaverilta lainattu moottoripyörä koko viikonlopuksi. Yksi mimmi oli harvinaisen sinnikäs ja kovakuntoinen, kun vinttasi polkupyörällä sen 10 kilometriä, pelkän hajujäljen perässä.

 Ei sen puolen, että Talkkari ei naisista tykkäisi ja munathan ne vasta tykkääkin, mutta tähän alkukesään mitään vakitipua ei kerkiä pyörittämään. Täytyyhän sitä naatiskella vähän muustakin, kuin lihallisista iloista.
 Talkkarilla onkin tässä tulevan huoneistonsa sisustusprojekti menossa. Oikein apuna on muutama alan ammattilainen, mutta liikaa on röyhelöverhoa ja vaaleanpunaista heidän visioissaan, no tytöt kun ovat hankkineet kannuksensa Kaliforniassa ja sieltä kopsattu tyyli ei oikein istu Talkkarin kuosiin. Pitää vaan ensin päättää, mihin sen tammesta tehdyn baaritiskin paikka on, niin loppu sitten luonnistuu itsestään tai siis loksahtaa, kun muutama ottaa poikain kanssa. Toki kutsivierasluetteloa on päivitetty ja ohjelmaa on mietitty tupaantuliaisiin. Pari tuikkavartaloista mimmin on luvannut tulla jaunalaskijoiksi ja heittää välillä jalkaa kattoa kohti, kunnon gogo- tyttöjen tyyliin. Täytyy vaan etukäteen arkastaa, että tytöillä on edes jonkinmoinen kangaskaistale intimialueiden suojana, empiirisesti . . . .

torstai 24. toukokuuta 2012

Kuumetta tuppaa.

 Pitihän sitä arvata, että Talkkarille iskee kuume, kun pitäisi lähteä matkustelemaan vähän. Se on joka helvetin kerta koettu ja liekö sitä voitanee kutsua Talkkarin matkakuumeeksi. Tässä yksi kottarainen iski silmänsä Talkkariin ja helvetti,sehän teki juuri niin, kuin aikaisemmassa kirjoituksessa oli puhetta jättää ne alushous pois hameen alta. Ja talkkarihan joutui ns. altavastaajaksi ja tämä tirppa vaan huokaili ja silmät pyörivät päässä, kuin hedelmäpelin rullat. Ja lopuksi vielä siinä sanoi Talkkari hottikseksi, tottahan toki, kun kuumetta on se rapiat 40 astetta. Niin tutuille tiedoksi siitä kuhmusta Talkkarin otsassa, tuli sitten tehtyä kuten yksi kaveri aikoinaan ja käveltyä liikennemerkkiä päin.

 No tämä lintunen on sitten "ajettu" ja Talkkari siirtyy kohti uusia seikkailuja, viheltäin Kwai-joen siltaa . . . http://www.youtube.com/watch?v=83bmsluWHZc   . . . . Talkkarilla kun kynnettävää vajoa pilminpimein edessä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Tuuletuksia.

  Ja taas lukijakunta varmaan arvaa harhaan, sillä Talkkari luonnonvoimia uhmaten tarkoittaa naisia kesässä ilman pikkupöksyjä. Tunnettuahan on ja Talkkari tuntee muutaman neitokaisenkin, joka kesäkuumalla jättää pikkuhousut pois. Vähän aremmat neitokaiset käyttävät stringeja ja niissäkin saa tietystä kulmasta katsottunua hallusanaattion, että ei siellä alapäässä ole mitään verhona, mutta tämähän on tavallaan petosta. Ja muut sitten vaan leikkivät siveää.

 Talkkarikin ujona miehenä tietää, että paikkoja ei kannata hautoa turhaan, onhan sillä jopa terveydellinen näkökohta. Siksi Talkkari onkin ajatellut kannustaa tyttöjän laittamaan kevyen kesähameen, mutta "unohtaa" ne pikkarit kotiin. Ja onhan sillä alkurytinöiden jälkeen myös liikenneturvallisuuttaa edistä vaikutus. EI tule ajetuksi tukka putkellä oikea jalka suorana, kun kiinnostavi hameen helmoja heiluu kadunvarsilla.
  Näin ensialkuun Talkkari ajatteli kuolujen päättäjäisiä, mutta pitkän pohdinan tuloksen päivä voisi olla vaikka 9 kesäkuuta kuluvaa vuotta ja toki säävarauksella, eihän sitä kannata "torttua" kylmettää. Myöskin seksuaalipuolella se tuo synergia- etuja, kun ei tarvitse jatkuvasti riisua niitä pikkuhousuja.

 Make Love - Not Pants.

tiistai 22. toukokuuta 2012

Ajelemassa ja pölyn poistoa.

  Niinhän tässä on taas käynyt, kun on kevät ja siitepölyaika, lisättynä katupölyyn ja helteeseen, se Talkkarin painajainen on valmis. Sillä ei kahta ilman kolmatta ja se kolmas elementti on kaiken niiskutuksen laukaiseva pillupöly. Talkkari tässä aikoinaan jutteli kaverin kanssa ja tämä oivalsi syy- yhteyden pillupölyn kasvamiseen ilmassa, ei tarvita kuin lämmin ilma ja vähäpukeiset naiset. Ennenhän sitä persettä etsittiin kalsareista, mutta muoti muuttuu ja liekö tämäkin taantuma on aiheuttanut, että niitä kalsareita etsitään persvaosta.

 Pahimman pölinän poissaamiseksi Talkkari soitti kaverilleen ja kysyi kulkinetta lainaksi muutamaksi tunniksi. Tuli vaan tallilla pienoinen valinnan vaikeus, sillä kaveri harrasti Triumph- merkkisiä kulkineita. Valitse nyt avoauto, jolla saisi helpommin pillua tai sitten moottoripyörä jolla taasen saisi kireämpää tavaraa. Talkkarihan toki otti käyttöönsä Triumph Rocket 3:n ja se on paska puhetta, ettei kyseinen kulkine keulisi.

  Talkkarillahan on tapana yhdistää huvi ja hyöty pääntuuletus- ajeluilla ja tällä kertaa teemana oli edesmenneet pääministerit. Matka alkoi letkeässä tunnelmassa ja pölyn vaikutus alkoi vähenemään, mutta kohti Urho Kekkosen katua pääsi, niin alkoi taas nenässä kutittamaan entistä enenmän ja tulihan se iso aivastus ensimäisissä liikenne valoissa kyseisellä kadulla. Oli onni, että Talkkari oli valinnut avopotan päähän, niin eipä tarvinnut raapia räkää visiirin sisäpuolelta.
 
 Ja kahvaa kääntäin kohti Vantaata ja seuraavaa kadunpätkää. Ja Väinö Tannerin tiellä siinä talo numero 13 kieppeillä se sitten tapahtui, siis se keuliminen. Tuli vaan yllättäin aikamoinen aivastus ja kaasukahva kääntyi automaattisesti on- asentoon. Kyylähän Talkkarikin pelästyi ja pääsi säntilliseen ja lainmukaiseen ajoasentoon melko nopeasti ja sitten kyllä helvetin varovasti keula kääntyi tallin suuntaa kaverin luokse tarkastamaan mahdollisia vaurioita. Talkkari ei tullut paskoja housuun, mutta Rocktin etupumput olivat jymätäneet ala- asentoon. Täytyy sanoa, että vähän kummallinen oli se ajoasento keulankohotuksen jälkeen, mutta kaverin siinä tuumatessa haveria, mieltyikin moiseen keulakulmaan, maksoi vielä ideasta Talkkari 1000 euroa ja matkan Korkeasaareen.

Toimelias toukokuu . . muokattuna.

 Johan on tässä kuussa tapahtunut paljon, on discon kuningatar Donna Summer, oikealta nimeltä LaDonna Andrea Gaines on siirtynyt ajasta ikuisuuteen ja liekö heittää Hot Stuffin taivaassa. Liekö arkkenkeli Gabriel jammailee siivet lepattain ja fiilistellen. Mutta ei siinä kaikki, sillä toinen suuri nimi Bee Geen laulaja Robin Gibb on viskannut lusikkansa nurkkaan. Talkkarin mielikuvituksen mukaan Jesse kun alkaa jammailemaan Night Feverin tahtiin niin taivas lienee aukeaa urakalla.

Venäjällä Putin on sitten kolmatta kertaa pressana vain jonkinmoinen Tsaari vanhan ajan malliin. Talkkarikin lähti akkansa luota kolmatta ja viimeistä kertaa, kun huomasi, että selän takana on sutinaa. Puumaksihan tuo itseään mainostaa, mutta ei ole liene lukenut niitä ulkonäkö- krtieerejä, mitä aidolta PuumaNaiselta edellytetään. Helluntaita tässä Talkkari odottelee, kun sanonta: Jollei heilaa Hellluntaina, niin ei sitten koko kesänä toteutuisi. Täytyyhän jonkun pitää Talkkaria kurissa ja nuhteessa, kun tuo 50- villitys tuntuu olevan vielä päällä.

Mutta tässä bilehileille nostalgiaa wanhoilta hyviltä ajoilta:
http://www.youtube.com/watch?v=hRYLBZUqQOs

perjantai 18. toukokuuta 2012

Ajeluja . . .

 Talkkarilla kun alkanut ns. uusi elämä, niin pitäneekö siitä tälläkin kertaa kiittää kavereita tai sitten kirota ???  Sillä tässä on jouduttu olosuhteiden pakosta ja kavereiden avittamana vähän kiertelemään suomea. Olivat tulevat insijöörit sitten päässeet vr:n liikenteenohjauseen kiinni vahingossa tietokonetta räplätessään. Eli se keskiviikoinen junahässäkkä oli näiden veijarien tekosia
 Kutsu kävi, että Talkkari tulisi korjaamaan tumpelon tulevan insijöörin paskahuussin pärinälaudan, kun kuulemma se narisee vain ylösnostaessa. Oli pojat sitten kääntäneet junan P 94 Kontiolahti, johon Talkkari oli epähuomiossa astunut, kohti kavereiden ongelmapaikkaa. On nämä tulevat insinjöörit aikamoisia velhoja, sillä Talkkari löysi itsensä ns. pelipaikoilta. Oli siinä sambatyttöä ja karnevaalimeininkiä vastaanottokomitealla ryyditettynä. Ei muista Talkkari moista kokeneensa, sitten poikuutensa menettämisen. Ja valmistautumisen huumassaan nämä olivat sun muuta sälää järjestäneet laiturilla.

 Talkkari tunsi kyllä tulleensa hyvien kavereiden luokse ja siirtyneensä seuraavaan vaiheeseen parantumisessaan. Logistiikka oli pojilla kyllä kohdalla, mutta toteutus pikkaisen ehkä ontui. Ja tästä saanemme kiittää kaameaa känniä, kun pojat ajettelivat juhlistaa Talkkarin uutta elämää. Siinä illan tummetessa yks`toinen yritti sytyttää grilliä ja Talkkari kun pääsi vauhtiin, niin alkoi tapahtumaan. Liekö liika kaasu tai joku muu aiheutti sen, että kansi lensi, läpi jättivarjon ja pari sataa metriä etuoikealle. Kavereillehan tuli luonnollisesti kalsarien vaihto, mutta Talkkari ei tuollaisista pienistä tömähdyksistä peljästy.
  Ja päästiin sitten saunaan, eikä ihme kyllä ketään siellä itseään satuttanut pahemmin. Mitä nyt Masa vähän pesuhuoneessa liukasteli ja heitti tyylipuhtaan voltin, tosin alastulo ollut ihan onnistunut. Muutamalla kossuryypyllä mies kyllä siitä tokeni, jonkoinmoiseen kisakuntoon. Pitänee tässä alkaa keksimään jonkinmoinen laite tai härveli, ettei moisia liukastumisia tulisi lisää. Toisaalta näitä äijiä ei kyllä isäerkkikään katso selvinpäin, ei senpuoleen Talkkarikaan.

 Talkkarin kaveri johtaa 2- 1 mitä tulee telkkarien hajoittamiseen. Tosin onhan tässä vielä kisoja jäljellä, joten tilanne voi vielä muuttua. Ja tämä sekaisen oloisen kirjoituksen syynä ei ole känni MAC.


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Ruoho ei kasva huomenna.

 Vanhan sanonnan mukaan helatorstai on niin pyhä päivä, ettei ruohokaan ei kasva. Talkkarikin toivoisi, että kyseinen luonnonilmiö toteutuisi turpakarvoissa, kun tässä alkaa melkein jeesukselta näyttämään. Niin ja huomenna tulee täyteen 40 päivää, kun Jesse astui taivaaseen.
 Melkeimpä samanmoisen Via Dolorosan, siis kuvaannollisen mutta ajallisen pidemmän Talkkari on kokenut tämän vuoden puolella, paha mennä vertailemaan kumpi meistä kaltoinkohdelluista on suurempi martyyri, vaikka Talkkari ei ole menettänyt fyysistä henkeään, vielä. Eihän sentään Talkkari suunnittele oman henkiriepunsa sammuttamista, sillä pieleen se menisi tällä tuurilla kumminkin. Vähän samaan tapaan kun yksi oli aikonut päättää päivänsä maksimaalisen varmasti. Oli ottanut pillereitä, yrittänyt ampua itsensä ja vieläpä hirttäytyä ja kaikki yhdellä kertaa. Kun oli yrittänyt ampua itseään päähän, samalla hypännyt niin silloin se kuti oli osunut köyteen. Äijä oli siitä odotellessaan köyden nykäisyä oli hallitun hallitsemattomasti sitten pudonnut veteen mahalleen ja oksentanut pamit pois. Vieläpä samalla seudulla oli pörränneet hengenpelastajat harjoituksissaan, niin jäihän se ukkeli henkiin. Tarina ei kerro mitä mies oli miettinyt sen jälkeen.

 Ei sen puoleen, Talkkarilla on pirun kiireinen kesä edessä, akkoja väistellessä ja ihan nostalgiasyistä paivystää ja näyttää nuoremmille, että kyllä wanha osaa ja jaksaa. Kunhan vaan se ei uudelleen aloitettua moottoripyöräharrastusta häiritse.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Tappio

  Tuli sitten totaalisesti turpaan jääkiekossa ja Talkkarilta kärähti käämi täydellisesti. Eli tuli sitten lingottua telkkari takapihalle ja osuihan se suoraan korsun tuhoomispanoksen laukaisunappiin. Ja melkein samaan sysyyn tuli otettua reppu pykälään ja kokka kohti uusia seikkailuja. Tuleva-entinen akka vielä kun kannatti näitä jenkkejä, liekö ollut mukana siinä baarikähinässäkin. No, ikänsä puolesta kyllä olisi voittanut paikalla pörräävät neitoset. Ja toisaalta myös uusi on aina uusi, vähän niinkuin autoissa tosin hyvinpidettyjä, soivia museopelejäkin löytyy. Tosin kätensä voi ns. lyödä paskaan, kun kiiltävää pintaa raaputtaa niin alta löytyy ruostetta, siis autoissa.  
  Viineissä kuulemma on se, että on vanhaa vuosikertaa ja isojen poikien mukaan tytöt taas nuortuessaan. Talkkarin täytyykin tästä suunnata kokka kohti uusia seikkailuja ja mielenkiitoista tekemistä. Täytyy vaan tässä mennä moottoripyörä- kauppaan ja valita kunnon menopeli, keula pystyssä kohti auringonlaskua . . . .

  Talkkari on näemmä yhtä tulinen kuin nuorena ja helvetin lyhyellä systyslangalla varustettu edelleen, taitaa olla ruuti vielä kuivaa. Nooh, ei se talkkarin lähtö ollut yhtä nopea ja samanlainen, kuin yhdellä kolleegalla, otti ja hyppäsi 3 kerroksen parvekkeelta. Tosin siinä oli henkisesti avittamassa sen hetkisen panon aviomies. Talkkari vaan sai kyllikseen entisestä ja rikkana rokassa oli vielä tuo 5- 0 tappio.

Äitien oma päivä

  Luonto alkaa heräilemään ja valkovuokot kukkivat, onhan sentään äitien päivä. Talkkari kiittää rakasta ÄITIään, että on jaksanut katsella talkkarin nuoruuden toilailuja. Sinulta Äiti olen oppinut siivoamaan, laittamaan ruokaa ja muutoinkin olet rautaisen hellällä otteella valmistanut tähän kovaan maailmaan.

 Monet kerrat tässä vanhemalla iällä ollaan naurettu nuoruuden toilailuille, joita Talkkari on nyt vasta uskaltanut tunnustaa. Niin ja Talkkarin broidikin myönti noin 25 vuoden jälkeen, että se kassillinen omenia silloin kerran oli sittenkin pöllitty eikä niitä oltu saatu ja kyllä se omenapiirakka maistui taivaalliselta.

 http://www.youtube.com/watch?v=0KN0X0gidJo

lauantai 12. toukokuuta 2012

Eronneet ja karanneet, saunaillassa kuultua.

  Tässä taannoin vietettiin perinteiseksi muodotunutta talkkarien saunailtaa ja siinä jutellessamme aiheeksi muodostui parisuhden ja pettäminen. Talkkari itse ei syö kuormasta eikä juoksenetele vieraissa, joten kontaktipintaa itse pettämiseen ei ole. Mutta siinä alettiin listaamaan, että mistä huomaa jonkun pettävän. Toki itsekullakin on omat kokemuksensa jos on, mutta talkkareilla ken asuintaloja eninmäkseen hoitaa, näkee mitä erikoisempia episodeja.

  Kuulemma naisilla äkkinäinen hiusten värin vaihto yhdistettynä muuttuneeseen käytökseen on yksi merkki. Joskus kaverit ovat nähneet, että pettäjä tulee tuuleen ja tuiskuun soittamaan, kun siippa on kotona. Talkkarin pari kaveria tiesi kertoa, että yht`äkkinen siipan soitto keskellä yötä on merkki siitä, että pettäjällä on vielä omatunto. Ja sanotaan, että erikoiset ylityöt olisivat merkki ja Talkkarin logikalla ajateltuna, on se ylityötä kun kahta pitää hyvänä ja kimppakiva ei käy. On sitä myös nähty, että pettäjä livahtaa illalla kotoa ja aamusella palaa siipansa luokse ja kerran yksi talkkari oli lähtenyt pareman tekemisen puutteen takia yhtä akkaa vakoilemaan. Oli siinä menty kuulemma aikamoista munaravia, liekö naisella kiire saada sitä munaa.

  Ja asuntopuolen talkkarit tiesivät kertoa, näihin aikoihin alkaa koko kesän kestävä sutina. Ja jos kelit on yhtä hyvät kuin parina viime vuonna, niin se tulee näkymään avioerotiastoissa. Tietää se pojille taas juoksua, kun välillä ovia availlaan poliisille tai laittomasti ulkoitetuille puolisoille, ja yleensä se tietää tiirikkahommia.

 Illan hupikohta oli, kun Kanki- Kake kertoi olleensa pettäjä ja tuli vielä itsekkin petetyksi. Eli eläväinen akka pyörittä kolmea sonnia yht`aikaa ja ketään miehistä ei tietänyt asiasta mitään, kunnes akka pamahti paksuksi. Aviomies kun ei kyennyt ja Kake vasta oli saanut sormipillua ja suihinottoja, niin ei jäänyt kuin se kolmas vaihtoehto. No, Kakelle annettiin kotimatkalla täysi pottu viinaa vitutukseen kun sai uuden lisänimen Petetty pettäjä.

Linkissä vielä suomalaista tangoa pettämisestä.
http://www.youtube.com/watch?v=ZmBBSEMjow4
 

tiistai 8. toukokuuta 2012

Pelissä jälleen mukana

  Talkkarin on myönnettävä, että on ollut "vähän" kiireitä tässä menneellä viikolla. Vappu tuli ja meni . . .  ei ihan suunnitellusti kun kaverit houkuttelivät käymään kaljalla, mutta muijalta tuli ilmainen vappunenä kotiin tullessa. Paha vaan, ettei sitä saa pois vaan kehon luonnollisen toiminnan kautta se paranee. 
  Ja helposta nuo akat ottaa muutenkin kierroksia, kun vain vähän on tiiraillut kaksi . . . . pyöräisiä, jos vaikka taas antaisi tullen tuivertaa vähän pidempiä matkoja. Meitä on monta kohtalontoveria tässä maailmassa. Ja se kiihtyvyys . . .  joku ZX-10R tai Blackbird jää toiseksi ja taatusti 100- 0 kun muijalle ilmoittaa edes miettivänsä pyörän ostoa taas. Talkkari onkin miettinyt iltojen iloksi selailla netissä tai hommata mainoksia ja siinä venosti huokailla kuvia katsoessa, tosin koko ajoasu kaikkine värmeineen on oltava päällä tai hankkia kunnon haarniska.

 Toinen syy tällaiseen pienoiseen hiljasuuteen on toki jääkiekko, toki peleihin oli käytävä tienaamassa ja hommaamassa pari taulu- teeveet varastoon, jos käy niin että vihapäissään taas roiskaiseen sen takapihalle. Mutta kunnon peli on vielä pelaamatta ja vinha veikkaus, että jokunen missi tai muu julkkismimi vielä tässä nähdään jonkun jääkiekkoilijan kainalossa, eli niin se rakkaus voi alkaa äkkiarvaamatta rehottamaan.

torstai 3. toukokuuta 2012

Kevättä - rakkautta . . .

  Näköjään taas keväällä pervotkin heräilevät talvihorroksesta, sillä missäpäs muualla kuin savossa on uutisoitu 14 lehmän joutuneen hyväksikäytetyksi. Ja mitä ilmeisemmin ja vakavana arvauksena, että kyseessä on ollut mieshenkilö.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/ss-yokulkija-sekaantui-14-lehmaan-nilsiassa/art-1288466379926.html
  Ja ihan Talkkarin logiikalla ja uutista tulkiten kyseessä on varsinainen ihmis- sonni ollut kyseessä. Ja toisaalla Saksassa,  on villiintynyt nainen oli viekoitellut mihiä kotiinsa ja lukinnut heidät seksiorjikseen. Yrittänyt epätoivoisesti hankkiutua suinattuun olotilaan.
 http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2012050215523116_ul.shtml

 Niin rauhan ja rakkauden nimissähän nämä kaksi ihmistä tulisi saattaa ehdottomasti yhteen, ovat Talkkarin logiikalla kuin luodut toisillee. Ja ainakin toinen luultavasti yrittäisi jotenkin parantua ihan itsekseen.
 

Matkailua

 Talkkari tässä huomasi, että VR on juhlavuoden ( 150 vuotta ) kunniaksi alentanut joitain lippujen hintoja. Ja pitihän tätä kansallista aletta käyttää hyväksi, akka kun on vinkunut matkustelemaan vähän. Ajatella nyt että matka on 1/3:n hinnalla saatavissa, niin toki Talkkari ostaa tällaisia lippuja. Ihan lähellehän Talkkari ei akkaa viitsi lähettää ihan lähelle, kun tuo kumminkin osaa kotiin illaksi. Joten kustannushyödyllisyyttä verraten aikaan, niin tuollaiset päivän parin tripit Talkkari on järjestänyt muijalleen.
  Esimekiksi tänään vaikka Joensuuhun siitä sitten huomisella vaikka Rovaniemen kautta Lappeenrantaan ja kotiin viikonlopuksi. Ja mitä karttaa tuli katseltua, niin monituiset mahdollisuuden on lähi- kaukomatkailuun ihan nimen perusteella. Ensi viikolla voisi Talkkari ottaa akan tarakalle ja käydä vaikka Arabiassa, sellainen kaupunginosa kun löytyy Helsingistä tai ajaa loikotella käymään Venäjällä joka taasen löytyy Humppilassa.

  Tosin muijalla on tuo pinna joskus vähän lyhyt ja sitten saattaa alkaa jonkimoinen turpamylly, niin eräs tilasto voi mennä uusiksi, nimittäin Suomen väkivaltaisimmat kunnat. Talkkarin kotikunnassa ovat paikalliset oppineet ja jotkut jopa kantapään kautta, ettei Talkkari vittuilla ei sen puoleen kyllä muijallekkaan.
 http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/taalla-heiluu-nyrkki---is-selvitti-suomen-vakivaltaisimmat-kunnat/art-1288466209176.html

tiistai 1. toukokuuta 2012

Vihreää ajattelua.

 Talkkari tässä vapputärinoissään huomasi uutisen, jossa niin "virheät" Greenpeacen värvätytyt aktivistit ovat lukinneet itsensä suomalaiselle jäänmurtajalle. Kyseinen "järjestöhän" on tunnettu mediaseksikkäistä tempauksistaan, mutta jäävät vähintäänkin rinnan mitalla PETA- järjestön taakse.
  Kyseinen poppoo kasaantui kuuemma aikoinaan hippiaikojen alussa marihuona- höyryissään Usa:ssa ( missäs mualla), kun vielä paukuteltiin ydinpommeja maanpäällä. Kaikki kunnia heille tästä, toisin alkuperäinen idea ja aate on kokenut jonkinmoisen prostution. Suomessakin vihreät ovat polisoituneet niin, että eipä heitä ole vappukohmeiloissaan nähty vielä tässä Greenpecen tempauksessa. Tai sitten kyseisen jutun ajatus ylittää kotokutoisten vihreiden kyvyn ymmärtää globaalisti mitä greenpeace hakee julkisuudellaan. On vaan kyseinen järjestökin politisoitunut ja ajatunut samanlaiseen aatteen myymiseen, kuin meilläkin. Vai onko ajatus tullut itse tämän järjestön sisältä, sillä ei ole emsinmäinen kerta, kun tällaista epäillään. Liekö ei Shell ole taipunut vihreisiin ajatuksiin . . . seteleiden muodossa . . .  Aikoinaanhan Exxon Valdez ( nykyään nimellä: Dong Fang Ocean) karahti kiville ja öljyä lorahti Alaskassa, mutta Greenpeace juurikaan näkynyt tai kuulunut . . .  Tosin on takkiin saanut järjestö mm. Ranskan DGSE:tä kun näiden amatööri-agentit mossauttivat " Sateenkaari- Ratsastajan" huonoon kuntoon.Liekö kumminkin kiinnijäämisen syynä ollut . . muutama ylimääräinen punkkupullo, niin suunnittelussa kuin toteutuksessa. Panee siis Talkkariakin ajattelemaan luudan varessa aina silloin tällöin, miten vihreää on ruoho.
 
  Talkkari kun ajatteli kysellä neuvoja vihreistä arvoista sun muusta ihan netin kautta, niin tulla tupsahti tällainen tieto eteen:
http://www.vihrealanka.fi/foorumit/politiikka/vihreat
 Ongelma on näemmä pahempi, kuin kansalle on kerrottu vai onko kyseessä vain "väärien" mielipiteiden suitsiminen  ? ? ? 

  Kaikki kun ei ole niin yksioikoista, kun luulisi vaan yhden asian jutusta repeää monipolvinen tarina.

Ylösnousemus

  Talkkari vanhana juhlijana voi katsoa vähän alaviistoon nuorempia amatöörijuhlijoita, sillä kokemus on kaiken valtti myös viinan vetämisessä. Juoda nyt itsensä tolkuttomaan kuntoon muutaman tunnin aikana ja sitten on olevinaan hauskaa. No viinahan on viisasten juoma ja toki kohtuudella käytettynä, tosin saattaa sitä kokeneempi käyttäjä myös korkin päälle astua joskus tukevamminkin. Talkkarille kävi näin jokunen vuosi sitten, kun muijan kanssa etelässä lomalla oltiin. Tuli sitten kaapattua paikallinen kapakka ja sen kyyppäri omaan käytöön. Talkkari kun on tykästynyt ouzon makuun ja sen sielua puhdistavaan ominaisuuteen, niin kerrahan sitä täytyi taas hukuttaa sielu kyseiseen maidonväriseen aineeseen.
  Tuli valomerkki toinen ja sitten pimeni koko kapakka, mutta Talkkari löysi kynttilöitä ja juhlintahan sitten jatkui ns. romattisemassa merkeissä. Tulla tuppasi paikalle useampi pariskunta ja hikihatussa kyyppäri jakeli jumaltenjuomaa. Ihan kokemusperäisesti Talkkari voi sanoa, että anna akalle ouzoa ja tule raiskatuksi . . .  ja kyseisen illan aikana talkkaria käytetiin muijan toimesta useampaan kertaan ns. hyväksi.

  Eilen vapun kunniaksi Talkkari sitten korkkasi ouzo- pullon ja näin jälkikäteen ajateltuna ja kehon tuntemusten perustella, idea oli hyvä ja huono. Ei pysty laittamaan housuja jalkaan ja päässälin kivistää, mutta eipä tuo akkakaan saa polvia yhteen, kun yrittää istua sofalle katsomaan telkkaria. Pahus vaan, että alkot eivät ole tänään auki, että Talkkari voisi jatkaa empiiristä tutukintaa suhteesta alkomahooliin ja muijan halukkuuteen, tosin kummallakin ns. välineet on jo niin paljon "kärsineet" että Talkkari suosiolla antaa muutaman vapaapäivän munilleen.