lauantai 31. joulukuuta 2011

Vuoden viimeinen päivä . . .

  Jaahas, nyt sitä viimeistä viedään tälle vuodelle . . . On ollut vale- lääkäriä, hoitajaa ja vale- poliisia, mutta Talkkaria ihmettyttää se että nämä kaikki julkitulleet valeammatit ovat vähän kaikki sieltä hoivauspuolelta. Tosin poliisiakin voitaneen pitää jonkinmoisena hoiva-alan vale- ammattilaisena, sillä se tuottaa potilaita ja joskus jopa hiukka on hoitavinaan niitä. Toki osa potilaista on toiminnallaan aiheuttanut vammansa tavallaan, siis itseaiheutettu olotila. Jos vielä eurokolikkoa kääntää toiselle puolelle, kun se vielä on rahana käytössämme, niin liekö jonkinlaista revanssia myös haettu nuoruuden patoutuneille traumoille. Ihan perustellusti talkkari väittää, että jonkinmoinen osa poliisin ammattissa toimivista on ollut lapsuudessaan ja nuoruudessaan koulukiusattu reppana.  
   Ja lääkäreistä melkoinen osa on varsinaisia narsisteja. Talkkarilla on pohjaa väittää näin, sillä on jokusen vuoden tullut oltua sairaalassakin töissä.  ( Malja sille )
  Kuten poliisissa, niin sairaanhoitopuolella on omanlaisensa sulkeutunut hierarkiansa ja sulkeutuneisuutensa. Tosin kun Diploomi- ja normi- insinöörejä koulutetaan, niin eiköhän sielläkin jonkinmoinen salainen ylimielisyyden ja kusipäisyyden- kurssi omasta kaikkivoipaisuudesta ole olemassa. Tosin tämän kurssin reputtaneitakin on olemassa, sillä Talkkarikin tuntee usamman tällaisen tyypin. ( Malja sille )  

  Mutta jotain hyvääkin menneellä vuodella on tapahtunut. Sensaattio- lehtien lukeminen ei ole hiipunut he kun olevat 7:ssä taivaassa, siitä kun on pitänyt huolen valtakuntamme pellet: Esko Eerikäinen kera entisen vaimonsa Marttina Aitolehdon kanssa, tämän vuoden BB- voittaja strippari Janica, uusi pelle- Arto Länsman jonka preppasi julkisuuteen Johanna the Fat- Fat Tukiainen sisarensa Julia the Drunk-Fat Tukiaisen kanssa. Jollain tapaa myös Matti The Etukeno Nykänen on ollut palstametrejä jatkamassa. ( Iso malja tälle ) 
  Myöskään meidän ei pidä unohtaa Perussuomalaiset nimistä puoluetta ns. vapaammin sanottuna persut, joka aiheutti kielitoimistoonkin asti ulottuneen JYTKYN. Sen jälkeenkin on puoluetta pitäneet esillä edistajat Hakkarainen ja Halla- aho. Heitä ei vaan ymmärrä tuleva-entinen valtaeliitti, kera hännystelijöidensä kanssa. ( Malja sille)

   Mutta tässä kun jo jokusen kupposen ottanut näin alkuun, niin täytynee juoda pää selväksi, että näkee telkkarista legendaarisen ja perinteikkään Illallinen yhdelle, Kreivitär Sopien tarina 90- vuotisjuhlistaan. Aina sen katsoessaan, talkkari ymmärtää ainakin hetken miksi naiset eivät tietyn iän saavuttasessaan, eivät enään täytä lisää vuosia.  ( loput pullosta sille )


                         Kaikesta huolimatta ja siitä johtuen: 

                             HYVÄÄ UUTTA VUOTTA

perjantai 30. joulukuuta 2011

Sähkö . . .

  Jo arvoon arvaamattomaan on sinänsä näkymätön, mutta "tuikitärkeä"  sähkö on noussut. Ei kuulemma ilman tätä 1800 luvulta keksittyä hyödykettä tule toimeen. Alkaa yhdellä jos toisella proput palamaan, kun korjaus kestää tovin jos toisenkin.

 Täytyy ihmetellä tätäkin uransa ehtoopuolella , kohti auringonlaskua ratsastavaa taitelijaa Kari Vepsää, kun ei kuulemma pysty haziendallaan hevosia hoitamaan, kun luonnonäiti näytti voimansa ja pani huonosti rakennettuja paikkoja vähän uuteen järjestykseen.
 http://www.iltasanomat.fi/viihde/myrsky-turmeli-kari-vepsan-hevostilan-keskitymme-pysymaan-hengissa/art-1288438706297.html 

 Tämä suuri "taitelija" on hevosmiesten tietotoimiston mukaan paikantanut vian syyn ja vielä ihmettelee, että mikä maksaa. Toisaalta on sentään senverran päässyt liikenteeseen pystynyt, että Varkaudessa on tuonut keikailultaan tuonut agrikaatin elämää helpottamaan. 
http://www.iltasanomat.fi/viihde/kari-vepsa-raivoissaan-sahkoyhtiolle/art-1288438738428.html

  Mutta toisaalta, mitenköhän ennen pärjättiin ilman sähköä  ??  Vai eikö taitelijan herkkä hipiä kestä kunnon työntekoa ?? Vai eikö miehessä löydy yhtään virtaa  ? ?

 Mutta tässä vähän keventävää tietoa musiikin muodossa, mitä tapahtuu myrskyn jälkeen, aina:
http://www.youtube.com/watch?v=1F2D0PqjLlo

torstai 29. joulukuuta 2011

Liukkaat tulee, oletko valmis ? ?

  Näköjään ilmatieteen arvauskeskuksen väki alkaa olla yksimielinen siitä, että eteläiseen Suomeenkin saataisiin linta ja pakkasta. Hyvä ja huono tavallaan, sillä taas liukkaudet yllättävät, niin autoilijat kuin jallankulkijat. Tosin "erittäin isona pelastuksena" on jalankulkijoille annetta oma jalankulkijain- sääennuste.Voi jummijammi, nyt voi tavallinen kansa jättää aivot narikkaan ja mennä ulos huoleti kävelemään, ilman omavastuuta.
  Tosin autopuolella samanlainen palvelu ei sentään vapauta autoilijaa korvausvastuusta jos kolari tulee, mutta onhan meillä olemassa kasko- vakuutus. Sen mukaan tosin mokailla saa, mutta kohonneina vakuutusmaksuina, itseaiheutetun kolarin joutuu osareina maksamaan takaisin vakuutusyhtiölle. Jotkut eivät vaan tajua sitä, ei tajunnut senpuoleen talkkarin edesmennyt kaverikaan 80- luvullla, kun kolmatta uutta moottoripyörää haki liikkeestä, oli 2 edellistä lipsahtanut vähän metsähallituksen puolelle, viimeisin noin 100 metriä. Ja miksi Talkkari kirjoittaa menneessä olomuodossa niin syy on se, ettei kaverista ole kuullut sitten  90- luvun puolenvälin, liekö elossa enään.

  Tallekin talvelle ollaan kavereiden kanssa saatu hupia täällä Eteläisessä Suomessakin, ja oikeastaan täällä on paremmat selitykset, kun on kansankiellellä sanottuna " paskat housussa " Eräskin jalankulkija oli kuulemma vetänyt nutulleen, kun pihaa ei oltu hiekoitettu ja kun paikkaa tarkennettiin, niin kyseinen kinttupolku a) sijaitsi nurmikolla b) oli tontin rajojen ulkopuolella. Oli oikein kaatunut valveutuneesti soittanut ystävänsä edelliseltä työpaikalta  paikalle dokumentoimaan peseelleenmeno paikkaansa. Poliisihan on ystävä, mutta tälläkertaa sitten ei ollutkaan aikuisen oikeasti ystävä.. No, toisaalta eipä juuri ne muutamat pikkupakkaset olisi sitä kinttupolkua ehtineet jäädyttääkkää.
  Toinen, vieläpä huvittavampi kävi tässä joulun alla, kun eräs asukki oli autolla vetänyt parkkitalon ajoluiskassa seinään. Tälläkin kertaa, yritys hyvä kymmenen ja tulos oli, että asukki maksatutti kinnerinsä korjauksen kaskovakuutuksestaan. Sinänsä uskottavan oloinen oli vahinkoilmoitus, mutta silmiin pisti aivan pieni poikkeama. Oli kuulemma jäätä ollut luiskassa, kun ulkolämpötila oli + 6 astetta. Ja huonoimmillaan sen vuorokauden aikana oli sentään käynyt  -0,4 asteessa aamupäivällä. On siinä selittelemista ulkolle, kun selitys ei mennyt läpi vakuutusyhtiössä.  Taisi tytöllä vaan lähteä lapasesta kinneri, kun seinään törmäsi.
  Talkkari jää kolleegoiden kera odottamaan taas, mitä uskomattomia kertomuksia yllättävästä liukkaidesta.

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Toivottavasti ei kuulu Tukiaisista hetkeen mitään.

  Viihdettä tosiaan ja koko rahan edestä, toki jos Tuksun painoon vertaa niin halpaa on hupi:
http://www.iltasanomat.fi/viihde/johanna-tukiainen-erosi-lopullisesti---nimitteli-artoa-/art-1288438272661.html

  Onneksemme läskileidit Johanna ja Julia ovat poistuneet kauas päin kotimaan kamaralta, peräti Kiinaan asti. Ja kuulemma jatkolentoja on kaksi, jouluaattona ja uudenvuoden aattona. Eli meillä voi olla niin hyvä onni, ettei jokinorsun ja ruhävälaan risteystä ei nähdäne ennen ensi joulua. Toisaalta olivat missä hyvänsä, niin paikalliset viranomaiset taatusti järjestävät, kuljetuskapasiteetiltaan riittävän Lockheed C-130 Hercules:in ( maksimi  lentoonlähtöpaino 70300 kg ) tämän kaksikon poistamiseen maastaan.
  Mutta talkkaria ihmetyttää, että mikä oikein on ruotsalainen prinsessakakku ? ?

Päivät vähenee . . . vuosi lopuillaan.

  Vielä itsekukin joutuu rykäisemään vuoden viimeisinä päivinä viimeiset hikipisarat töissä. Talkkarin kavereista tosin jokunen on lähetellyt viestiä "jostain" missä hikoilu johtuu ympäristöstä. Tallinnan strippariluolat eivät lienevät ole kyseessä, vaan raukat on menneet Thaimaahan kärvistelemään. Nooh, väärälle miehelle vittuilivat sillä rakettien myynti on alkanut. Toki talkkarilla on jonkinmoinen varasto edellisiltä vuosilta jäänyt paukuteltavaa ja melko taitavana kemistinä Talkkari voi itse tehdä raketteja ja paukkuja. Kuten häissään, neljäs toista, 04.02 vuonna 2000- jotain. Tali-Ihantalan tykistökeskitys oli vain hieman kovenpi, kuin talkkarin järjestänä ilotulitus, vain hieman.
 
  Joillakin talkkari kavereilla odottaa siis yllätys, jahka pääsevät kulkuset kilisten Thaimaasta takaisin arkisen aherruksen pariin. Vähintäänhän se postilaatikko lähtee kiertoradalle, kuten pihalla pikkupojat ovat kiitettävästi pitäneet perinnettä yllä pihapoliisin postilaatikon osalta. EI auttanut viimevuosienkaan laatikon poistaminen, sillä kun uudenvuoden jälkeen laatikko palasi paikalleen, niin vähintääkin seuraavana iltana se vaihtoi olomuotoa tai osoitetta.

  Täten siis annettakoon Talkkarin rakettivaroitus ilmalaivoille- ja aluksille : Hangon ja Helsingin väillä kompanssisuuntien 182, 22 astetta ja 355, 96 astetta, mangneettisen pohjoisen suuntaan, lakikorkeuden ollessa maksimissaan 13 897 metriä. Kello 23.57- 23.59 välisenä aikana ja muutama tunti 01.01.2012 puolella.
   Ihan varmuuden maksimoimiseksihan tuo korkeus on niin korkea, koska ajopanosta laitettaessa tuli pieni pilkkuvirhe laskelmissa ja Talkkari ei enään viitsinyt purkaa niin komeaa rakettia.

tiistai 27. joulukuuta 2011

Myrsyn jälkeen on poutasää ? ?

  Kyllä yksi perkeeleen puhuri laittaa tämän maan asiat sekaisin. On kaatunut puuta kattoa lentänyt hiusin helvettiin ja sitten vielä sähköä vailla on lukematon joukko ihmisiä. Niin ja yksi teräsvaari ei ollutkaan teräksestä vaan ihan lihaa ja luuta, otti  ja jäi kaatuvan puun alle. Talkari on kerran joutunut haziendallaan konkeloa kaatamassa ja kahteen kertaan piti miettiä, missä antoi pokasahan soida. Mutta kaikesta varotoimista huolimatta, se saha soi viereisen koivun latvassa ja vielä seuraavana kesänäkin. Piti naapurin maajussilta lainata Valmetti, että sai sen koivun nurin kaadettua, kun se ainokainen ammattityökalu killui sattuneesta syystä latvassa. Naapuristo siinä ihmetteli kesällä moista kummallisuutta, mutta Talkkari vaan pokkana kertoi sen olevan uudenlaista tilataidetta.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Leutoja tuulia

 Kerrankin ilmatieteenarvauslaitos on ollut melko oikeassa, kun lupaili Tapaninpäiväksi jonkinlaista myräkkää maalla, merellä ja ilmassa. Eihän talkkari aamusella muistanut moista, kun ajatuksena oli käydä muijan tulppaanipenkkiä lannoittamassa. Ja melkein ajatukseksi se meinasi jäädä, sillä se saatanan valokatteessa oleva reikä oli tuulen voimasta avartunut ja säleitä oli takapihalla pystyssä, kuin sakaramiinoja taistelukentällä. Vaikka talkkarilla oli kumisaappaat jalassa, niin eiköhän muutama säle tulla tushahti pohjasta läpi ja jokunen myös viilteli Talkkarin rotusääriin haavoja.
   Päätetty mitä päätetty, ja Talkkarihan käy kusella muijan tulppaanipenkillä. Mutta se "vesi" vaan lähti lentoon ja mitä huomasin niin rantaruottalisten naapuriin se lannoite päätyi. Oli kaarella mittaa se 30 metriä ainakin. Sentään talkkari vanhana  merikarhuna ei kuse tai syljen vasten tuulta, vaan myötäiseen tuli laulellen laskettua rakko tyhjäksi.
  Ja eikö perkele paluumatkalla tuli uudelleen astuttua niihin säleisiin, mutta ompahan muijalla nyt sidottavana kumpikin jalka, kunhan vaan ei kapaloisi jalkoja yhteen nippuun. Ei taida tulla mitään Tapanin- tansseista paikallisessa ravitsemusliikkeessä, senverran pahalta näyttää talkkarin koivet.   

lauantai 24. joulukuuta 2011

Talkkarin joulun toivotukset . . . .

 Näin joulun aikaan talkkarikin on vähän herkemmällä tuulella ja haluaa toivottaa Hyvää Joulua, muutamalla ulkomaan kielellä siellä missä blogia lueskellaan ja aivan satunnaisessa järjestyksessä :
- Merry Christmas 
- Շնորհավոր Սուրբ Ծնունդ:
- Boldog Karácsonyt 
- ¡Feliz Navidad
- Priecīgus Ziemassvētkus
- häid jõule 
- Wesołych Świąt
- God jul 
- Καλά Χριστούγεννα
聖誕節快樂
- Joyeux Noël
- С Рождеством
- メリークリスマス
- Gleðileg jól
- Veselé Vánoce 
- Glædelig jul 
- Nollaig Shona
สุขสันต์วัน คริสมาสต์   

 

Talkkarin jouluevankejuliumi

   Siihen aikaan antoi suurvisiiri Käteinen  käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava YLE-verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtuisi verollepanoa seuraavana vuonna, että kansa unohtisi käskynantajan. Veroa perittäisiin pikkuhiljaa, niin se ei kirpaisi köyhiä kohtuuttomasti heti.
Niin myös Arto lähti Lapista, Rovaniemen kaupungista ja meni verollepanoa varten Etelään, Helsingin kaupunkiin Jollakseen, sillä hän kuului nyt Tukiaisten sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Johanansa kanssa, joka odotti mahdollisesti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Johannan synnyttämisen aika, ja hän ilmoitti saanennsa keskenmenon taas.. Hän päättikin olla hankkimatta lasta Arton kanssa, koska sillä ei ollut tilaa Johannan gramour- elämässään..
Sillä seudulla oli "persaukisia" yöllä ulkona näyttäytymässä köyhälle kansalle . Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Lukijatilasto, ja kuohuviinipärskeet ympäröi heidät.   Pelko valtasi persaukiset, mutta Lukijatilasto sanoi heille: "Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Helsingin kaupungissa syntynyt Lehti. Hän on teidän elättäjänne. Tämä on merkkinä teille: te löydätte Johannan, joka makaa sekopäisenä ja kapaloituna sairaalassa." Ja samalla hetkellä oli Lukijatilaston ympärillä suuri juopunut julkkisjoukko, joka ylisti Lehteä sanoen:
Lehti on kunnia korkeuksissa, maan päällä ihmisillä on tieto, sillä se kertoo tekemisemme kuvien kera.
Kun lukijatilasto olivat menneet takaisin taivaaseen, "persaukiset" sanoivat toisilleen: "Nyt Kämppiin! Siellä me näemme sen, mitä on tapahtunut, sen, minkä Lukijatilasto meille ilmoitti." He lähtivät kiireesti ja löysivät Johannan ja Arton, joka makasi sammuneena. Tämän nähdessään he kertoivat, mitä heille oli Johannasta sanottu. Kaikki, jotka kuulivat persaukisten sanat, olivat ihmeissään. Mutta Johanna kertoi Lehdelle kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli samalla pankkitilinsä saldoa.
Persaukiset palasivat kiittäen ja ylistäen Lehteä siitä, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu.

perjantai 23. joulukuuta 2011

Viimehetken ostokset, tänään.

   Talkkari joutui tänään muijansa tavarankeräilijäksi, maksumieheksi, pakkaajaksi, autokuskiksi ja roinien purkajaksi tänään mutta pakko mikä pakko. Tälläkertaa entisitä jouluista karaistuneen ja salaa puolet myymälään tavaroista jemmanneena, niin ensin kassalla vinkui pankkikortti ja sitten vinkui meikäläinen mutta vähemmän kuin viime vuonna . . .  Elämä opettaa.
   Mutta, joku viisas sentään oli keksinyt oivan keinon päästä ostohelvetistä pois:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011122314995759_uu.shtml
  Rasepktit kaverille joka tämän pakenemiskeinon keksi, mutta turpaan tulee kavereiden puolesta kun alkaa leikkimään viinan kanssa ja ihan periaattessa.

Taivaalta tippuu . . .

  On kuulemma Namibiassa tulla tupsahtanut taivaalta alas metalliromua ja talkkarin täytyy kyllä ehkä myöntää olleensa osallinen tähän kummalliseen tapahtumaan.
http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/mika-tama-on-outo-metallikuula-jysahti-taivaasta-maahan/art-1288437290206.html?ref=tf-promo2

  Sillä tässä keväällä, kun tuli kokeiltua nestekaasu-pihagrilliä, niin sattui ihan pieni "tömähdys" ja kansi ja muutakin sälää lensi jonnekkin. Ja talkkari toimeliaana  kutsui apuun armeijan pomminetsintä- yksiköt. Ja ilmankos pojista ei ole kuulunut sen jälkeen mitään, sillä tämä "metallikuula" erehdyttävästi näyttäisi kuuluneen talkkarin tuunattuun pihagrillin. Hieman on avaruudessa ja alastullessan muuttanut muotoa pihviparillan- tasapainoitusyksikön vastapaino. Vähän meni viime kesän pihvinpaistot perseellen, kun kyseinen osa ja vähän muutakin puuttui. Mutta se mikä laadussa hävittiin, niin määrässä runsainmitoin otettiin takaisin, eli jokaisesta pihvissä joku kohta oli kelvollinen syötäväksi.

torstai 22. joulukuuta 2011

Poliisin jouluruno

 Vaikka talkkari on eräänlaisena kansallisena vahtikoirana tuonut julki monasti poliisien tekemiä rikoksia ja ihan perustellusti kyseenalaistanut eräiden "poliisien" ammattitaitoa, niin tämä runo vetää talkkarinkin herkäksi:

 
Aja turvallisesti isi nyt vaan
Vaik´ matka pitkä on mummolaan.
Kuulu ei helinää helskettä auton peltien
Vauhti on vaaraks, ei liukkaus tien.
Mielen liekki laita rauhas lepattamaan
Laps´ tahtoo joulun päihteistä vapaan
Toista älä turhasta toru
Siit´ koittaa riitainen poru
Joulunaikaa rauhallisen turvaisaa! 

 Komisario Ilkka Iivari Kanta-Hämeen poliisilaitokselta on jälleen antanut runosuonensa onneksemme kukkia. Ns. iso käsi tästä perinteeksi muodostuneesta joulurunosta, Talkkari olisi kyllä suonut isompaa julkisuutta tälle runolle. 

Kumitissi katastrofi

  Valitettasti osa naisista ken on yrittänyt päästä keinotekoisesti rinnanmitan edelle luomusiskoistaan, onkin joutumassa luovuttamaan etumatkansa. Sillä PIP:n (Poly Implant Prothese) implanttien kanssa on ilmennyt ongelmia. Ranskassa yksin tulilinjalla on noin 30 000 naiselle on näitä laitettu ja kautta maailman kaiken kaikkiaan 300000 naiselle. Uutisessa ei selviä, että onko kumitissejä siis ilmoitettu määrä, vai onko joukossa parittomia tapauksia. Suomalaisille siskoillekin on kuulemma niitä tungettu patalappujen lisätäytteeksi Virossa. Ja yllätyksenä ei voitane pitää, että valmistayhtiö on lopettanut toimintansa.
 http://www.hs.fi/kotimaa/My%C3%B6s+Virossa+laitettu+vaarallisiksi+ep%C3%A4iltyj%C3%A4+rintaimplantteja+/a1305551892177

  Poikkeuksellisesti talkkari on valanut tinaa ja katsonut kahviporoja, sekä niistä vapaasti tulkiten eräältä tissien toppauksi järjestelevältä firmalta voi tulla jonkinmoinen tiedoite. Samoin mitä todennäköisimmin eräiltä julkisuudessa pörräävältä on odotettavissa jonkinmoinen lääketieteellinen analyysi omasta ja / tai kohtalotovereiden kumitissien tulevasta kohtalosta. Talkkari ei tohdi antaa ennustuksen nimiä julki, sillä erikoisjulkaisut kun elävät näillä "uutisiksi" luokiteltavilla lööpeillä. Kummasti kyllä, kun kahvinporoja siinä katseli, niin jonkinmoinen rasvan tai ihran tapainen kelmu nousi pintaan.

  Talkkari kuunteluttaa muijallaan tätä kappaletta, kun alkaa kumitisseitä juttelemaan ylipäätänsä:
http://www.youtube.com/watch?v=VrybXOYyXA4 
  Ei nimittän tuo naaraani kyllä tarvitse mitään toppauksia lisää ja luomussahan talkkarin silmä lepää, kun silmä välttää.
 Ja kas puheet kyllä loppuvat, mutta talkkari saa kyytiä.

 Päivitys k:lo 14:35 Talkkari ei juuri muita lehtisiä tullut katselleeksi asian tiimoilta, eli lyhysti virsi kaunis: Tiedoitteen tynkää eräältä firmalta oli julkaistu iltapäivälehdessä aamuyön tunteina k:lo 04: 56. Talkkari oli silloin muijan vieressä ja unissaan puristeli akkansa luomuja. ( tarkastettu tieto vaimolta ).

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Isänmaallinen teko, eli Patriot Result

  Johan suomalaisia lykästi, kun Kotkassa "löytyi" jokunen Patriot- ohjus laivasta. Ei kun vaan evakoidaan armeijamme kalustoon, niin on veli-venäläisillä hiukka miettimistä mitä meidän kanssa tehdään. Tosin toivottavaa on, että eivät herramme poliitikot taas isikisi uudelleen päätään Karjalan mäntyyn

   Talkkari on valmis antamaan vaatimattoman panoksensa ohjusten lavettien suunnitteluun ja rakentamiseen. Kerta puolustusvoimilla rahasta on tiukkaa, niin talkkari on ajatellut luontoystävällisesti käyttää kierrätystavaraa. Itse siilot voisi tuunata käytöstä poistetuista arkkupakastimista ja itse lavetin voisi rakentaa vanhoista hetekoiden rungoista. Lopetetuilta maitotiloilta varmaan löytyy mm. separaattoreita, jolla voidaan suuntaus ja vakastusjärjestelmä hoitaa. Ainoana mitä armeijalta tarvitaan on tutkajärjestelmä tai sen voisi ympätä yhteen Novator 9K37 M1 "Buk"- järjestelmään.
  Ihan isänmaallisuutta osoittain talkkari kavereineen ei ottaisi mitään maksua, täysin talkoohengellä mentäisiin. Toisaalta jos jano tulisi, niin leikattua konjakkia voisi ottaa jokusen kupposen silloin tällöin. 

tiistai 20. joulukuuta 2011

Vaihteeksi vilppiä

  Tiedemaailmassa jos tekee vilppiä, niin uran alkuvaiheessa siitä jäädessä kiinni, se ura on siinä. Mutta jos sen tekee urallaan myöhemmin, niin se voi johtaa jopa palkitsemiseen eräillä aloilla. Ja kun poliisi itsekkin myöntää ( oletus ) että kaikkea heidänkin puhtoiseen porukkaan mahtuu ja ihmisiä hekin ovat, niin juuri näin on tapahtunut tässä kansakuntamme vahtikoirien keskuudessa, taas.

  Vaihteeksi poliisista on löytynyt villpintekijä ( yllätys ? ), eikä mistään pääsykokeen pikku lunttauksesta ei ole kysymys, vaan vakavasta tieteellisestä töherryksestä. Oli yli-komisarius ottanut ja mennyt lunttaamaan ja suoraan kopioimaan toisen poliisin otsasuoni pullollaan tekemästä opinnäytetyöstä poliisikorkeakoulussa, omaan tieteelliseen julkaisuunsa. Mutta toisaalta, jos kerran on kärähtänyt ja jäänyt kiinni niin mahdollistahan on, että on aikaisemminkin tehnyt vilppiä. Ja tämähän on vain talkkarin tieteellistä spekulointia.
  
   Mutta vielä tieteellisemmäksi tekee se, että kyseinen vilpintekijä työnskenteli Helsingin poliisilaitoksella yksikönjohtajana, niin koiruuden tullessa ilmi tämä "palkittiin" viralla poliisilaitosen esikuntaan vastaamaan kaupungin rikostutkinnan koordinoinnista. Ja liekö siellä myös hairahdettuaan vilppiin, niin pääsi "tarkkailuluokalle" eli, poliisitoimintayksiköön apulaispäällikön alaisuuteen.

  Kun näitä mätämunia tulla tupsahtaa vähänväliä esiin, niin miten putoinen se poliisi oikeasti on  ? ? ? Tai miten kieroutunut on näiden työyhteisö ja millaisia yksilöitä sinne on hakeutunut, olisi siinä tiedemaailmalle pohtimista.

maanantai 19. joulukuuta 2011

Uusi pari julkisuuteen.

  Tässä kun on Matti ja Mervi- episodi on kuollut, niin uutta pukkaa esille. Tuksu ja Arto on alusta alkaen ollut hupia ja hauskaa 7- kansalle. Siinä yritti kyllä kiilaa iskeä Esko ja Marttina, jopa oman raelity- ohjelmansa avulla, melkoisen hyvällä onnistumisprosentilla.   Mutta kun Marttinan suosio odotuttaa uutta nostetta avioeron jälkeen, niin Antti " the russian and finnish superstar" Kurhinen ja Henna " the leuka" ex- Kurhinen nyk. Kalinainen vievät sekoilullaan kaikista voiton näin vuodenvaihteen lähestyessä.
  Neiti Kalinainen on käynyt läpi ne normaalit julkkisten 7- "taudit" ; alkoholisoitumisen ja masennuksen. Ja kas kummaa, myös samatapaisia oireita on kokenut Johanna Tukiainen ja pikkusiskonsa Julia.
http://www.iltalehti.fi/viihde/2011121914973984_vi.shtml

  Vuosi olisi täydellinen, kun joku näistä "julkkiksista" vielä julkisesti tekisi jouluruuat . . . .

Kim Jong-Il ja vihapuheita

  Nyt on sitten kuolla kupsahtanut Pohjois-Korean suuri johtaja Kim Jong-Il.  Tavallaan tämä veijari on myös vaikuttanut talkkarinkin asenteisiin. Kuulemma oli ukkeli vetäissyt golf- ketällä 11 hole- in- onea ja vielä ensinmäistä kertaa lajia kokeillessaan. Talkkari kun on pitänyt kunnon duunarina golfin peluuta länsimaisena hapatuksena, kekkaloida kentällä nyt polvihousuissa.
  Mutta suuri ja ylistetty oikeamielinen johtajamme ulkoministeri Erkki Tuomioja on syyllistynyt vihapuheisiin ja vieläpä julkisesti Ylelle, että kukaan tuskin jää kaipaamaan Kim Jong-Iltä. Tämä jos mikä on vihapuhetta, sillä taatusti Pohjois- Koreassa helvetin moni suree, no ainakin se uutisankkuri, mikä kyynelehti ilmoittaessaan Suuren johtajan kuolemasta.

 Pitäisi jonkin kyllä ilmoittaa jonnekin Tuomiojan vihapuhe, kun poliisi ja syyttäjä on värkännyt muistiota teleoperaattorien vastuusta vihapuheiden ennakkotarkastajina ja sensuroitsijoina.

 http://www.hs.fi/kotimaa/TS+Teleoperaattorit+saattavat+joutua+vastuuseen+vihapuheista/a1305551666448
 
  Talkkarihan ei harrasta vihapuheita, ainoastaan kiertoilmaisuin tehtyjä kommentteja.

Verta pakkiin

  Niin se lääketiede menee eteenpäin, on ihmiseen laitettu jos jonkinlaista varaosaa ja lisäkettä, kuten tekoniveltä ja kumitissiä. Ja kohta alkaa näyttämään siltä, että ainoita vapaaehtoisia verenluovuttajia ovat luonnon armosta on hedelmöittymisikäiset naiset, jolla kuukausikierto toimii.
  Pienestä tipasta se alkoi siis keinoveren kokeilu, vain muutamasta millilitrasta. Ja tämä siis on tehty siviilipuolella, armeijan puoleltahan ei valu kaikkia innovatioita ulos.
http://www.hs.fi/ulkomaat/Keinoverta+kokeiltu+ensi+kertaa+ihmiseen/a1305551640586 

  Ja tämähän tarkoittaa pitkässä juoksussa sitä, oma voittoa tuottamaton Veripalvelumme voi alkaa tuottamaan rehellisesti voittoa. Sillä tarkistamattomien tietojen mukaan tämän institution toiminta ei ole niin puhtoista, kuin saattaisi olettaa. Sillä toistaiseksi viimeisin julkitullut kohu tapahtui menneillä lumilla. Oli johtaja vähän ostanut konsulttipalveluja, ohi hallituksen ja pääsihteerin valvomattoman silmän. Ei edes uskottu omaa sisäistä tarkastusta, mutta lopputulos oli että hallitus erosi ja pääsihteeri Kumpula sai huomatuksen. Niin ne hiiret hyppii pöydillä, kun kissa ei ole vahtimassa.

 Ei veren luovutus ole ollut tai ole mikään huono bisnes, sillä amerikoissa maksetaan luovuttajalle noin 30 taalaa luovutuskerta ja vähän kun verta käsitellään, niin pussin hinta pompaa noin 600 taalaan. Suomessa sentään saa pullaa ja kaffetta, sekä muutaman lasin mehua . 
 Toki kun tuoretuotteesta on kyse, niin punasolut tulee käyttää mahdollisimman nopeasti, mutta plasma kestää paremmin säilytystä. Ja täällä kun on "tavallaan ylitarjontaa" veren jostain osasista, niin kansataloudellistahan se on myydä ulkomaille. Tietty täytyyhän kansaa patistaa luovutukseen, että sovitut kiintiöt tulevat täytetyksi.Saahan sentään putsatusta plasmasta maailmalla kuulemma sen 500- 800 euroa pussilta.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Noin 27 vuotta sitten

  Itseasiassa tänään tulee kuluneeksi 27 vuotta ja 1 päivä, kun talkkari aloitti lumenluonnin kokopäiväisesti. Ja silloin oli lunta ns. normitalven verran tavallaan. Ja eilen 27 vuotta sitten lunta oli tulla tuprunnut viikonloppuna ja koko päivänkin tuli lunta, tosin kevyttä pakkaslunta lapin varressä meni koko helvetin päivä. Kaikkinensa se talvi oli hieman erilainen, kuin kuluva mutta eihän tämä mitenkään ole poikkeuksillsta vaikka taivaanluotsit sittä toittotaisivat.
  Talkkari muistaa monta mustaa talvea, kun ei päässyt nassikkana kelkkamäkeen. Nykyään asiaa voi katsoa kahdelta kantilta, ei ole lumihommia mutta ei ole myöskään ylitöitä. Toissa talvena pääkaupunseudullakin oli pakkasia 77 vuorokautta peräkkäin, tosin tämäkin tieto on kaivettava jostain muualta, kuin ilmaston lämpenemiseen sitoutuneen ilmatieteen laitoksen sivustoilta. Eipä löydy myöskään 1987- 88 talven pakkasennätystä, Helsinki Kaisaniemi - 34,3 astetta celsiusta. Talkkari muistaa, kun sitten kelit lämpenivät siihen -10 asteeseen, niin tuntui siltä, että olisi pystynyt oleilemaan ulkona paitahihasillaan. Ammattitaidon osoituksena silloin talkkari väänsi hanat kaakkoon ja ei antanut automatiikan hoitaa lämmitysverkostoa, sillä säästettiin helvetisti pattereiden jäätymisiä. Juuri lauhtuminen aiheuttaa ongelmia, kun silloin pitäisi järjen vastaisesti laittaa hieman lisää lämpöä, se kylmä kun siirtyy juuri silloin rakenteista sisään.
   Juhlapäivän kunniaksi talkkari sittenkin lähtee, näin pimeällä leikkaamaan sen helvetin nurmikon joulukuntoon muijan mieliksi.

   Jk. Talkkarin mielestä talven tulisi olla sellainen, että pikkupakkaset alkaisivat siinä loka-marraskuun vaihteessa ja ensi lumi tulisi marraskuun lopulla. Lunta sataisi jokusen päivänä viikossa sen pari senttiä ja koko talvena alle puoli metriä. Kevät voisi alkaa jossan huhtikuun puolenvälin paikkeilla. Toikukuussa saisi olla jo helteitä, poikkeuksena vappu, jolloin jonkinmoinen myrsky ja räntäkeli ei olisi pahitteeksi ( roskaaminen vähentyy ) . 

lauantai 17. joulukuuta 2011

Ajojahteja, kautta linjan.

  Onhan se totta, että lehdet elää ja saa mediajulkisuutta, kun paskakasoja kaivelee. Kun peilataan vanhoja uutisia, niin tästä on "hyvä alkaa" sillä joillan jutuilla on myös vahenemisaika, mutta kansan oikeustaju ei vaan kaikkea ymmärrä: Tapaus Paatero: Länsi-Suomen lääninpoliisijohtajana toimiessaan Paatero ajoi 78 km/h tietyömaa-alueella, jossa nopeusrajoitus oli 30 km/h. Paatero ei saanut poliisilta tien päällä sakkoja, mutta myöhemmin syyttäjä määräsi hänelle 30 päiväsakkoa liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Ja vertailun vuoksi tapaus Haavistohttp://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/haaviston-puolison-asiakirjoissa-epaselvyyksia-/art-1288436058629.html

  Olkoonkin joiden mielestä ns. tarkoituksenmukaisia juttujen esiinnottoja, niin talkari vain on julkituonut tavallaan vertailukelpoiset tapaukset, kun liikenteessä ollaan oltu, siis tarkennuksena . . . .autolla. Toisaalta, kun globaalissa maailmassa ollaan niin voitaneen peilailla rangaistusten suhdetta  asemaan tahi mediakiinnostavuuteen.

 Jk. Nyt on ainakin tiedossa, ken kaapin paikan näyttää . . . eri asia on ken siirtää:
 http://www.iltasanomat.fi/presidentinvaalit/pekka-haavisto-kotona-on-yksi-korvat-luimussa/art-1288436058970.html

Hirveä tilanne

 Jo on kumma, kun mikään ei metsästäjille ole hyvä. Ensinnäkin kun alettiin lahtaamaan ylisuurta hirvikantaa kunnolla, niin kitistiin homman suuruutta ja sitten kun ei saadakkaan saalista niin kummastellaan niiden vähyyttä.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/yle-metsastajat-kummissaan---hirvet-loppuvat/art-1288436016593.html#comments-anchor
 Eräs kateellisimmista kansanosista on metsästysseuralaiset ja eritoten hirvenmetsästäjät. Esimerkiksi eräällä julkkishirviporukalla pääsi iso poru, kun eivät voineetkaan pitää perinteistä laitonta haaskaansa toisen mailla.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/julkkisporukan-hirvijahdista-poliisitutkinta/art-1288435279607.html 

  Onhan takavuosista hirvenmetsästys paljonkin siistynyt, mutta kiitos ei kuulu poliisille, vaan nuoremmille ikäpolville. Totisesti talkkari muistaa tämän "humoristisen" kappaleen olleen täyttä totta:
http://www.youtube.com/watch?v=bC4xnp4AHqA


   Talkkarillan ei ole huolta hirvenlihan puutteesta, ohan tuo pakastin täynnä ohi-ammuttaa hirveä ja peuraa, joten odotellaan vaan seuraavaa metsästyskautta.

YLE- vero.

  Johan joululahjan kansalle on eduskunta järjestämässä, sillä puolisalaa ja hissunkissun on vapaaehtoisesta tv- lupamaksusta tulossa koko kansaan vaikuttava ns. yle-vero. Nyt lienee Isossa- Pajassa alkaa taas demarivetoinen porsastelu, kuin entiseen hyvään aikaan.. Sillä kyseinen laitos on ollut vuodesta 1970 alkaen ollut Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen poliittinen suojatyöpaikka. Demareidenhan pitäisi olla ns. työtätekevän väestön etujen ajaja, mutta tässä ne kusee rankasti kansan nilkoille ja oikeastaan päin naamaa. Ovat puhuneet ja paasanneet elvytyksestä ja työpaikkojen säilyttämisestä, mutta nyt tulee jäämään suuri joukko elämän potkimia TV- lupatarskastajia työttömäksi. Jos on sanonta, että kepu pettää aina, niin voitaneen myös lanseerata sanonta, SDP kusettaan kansaa aina.
  
  Talkkari onkin ajatellut asiaa siltä kantilta, että nämä tv-lupatarkastajat jotka ovat tirkistelyn ja salakatselun ammattilaisia, niin heidät koulutettaisiin näin joulun alla JOULUPUKIN alaisiksi. Sillä joulupukkihan katselee ikkunoista, että onko talossa kilttejä lapsia. Tähän hokemaan tulisi ns. katu-uskottavuutta, kun tonttulakki päässä oleva turpa näkyisi ikkunasta lapsille. Tosin kierroksilta täytyy raakata pois sinkut, sillä joulupukkihan apulaisineen ei ole pervo irstailija, siitäkin huolimatta että Juha Vuorinen on kännipäissään jossain jutussaan kirjoittanut niin. Toisaalta jouluaaton koittaessa sinkut tai yksinäiset ( niin miehet, kuin naisetkin näin suvaitsevaisuuden aikana ), ken eivät pääse juhlimaan tai halua juhlia joulun riemusanomaa isommassa ihmisjoukossa, niin voisivat tilata tällaisen joulupukin apurin iltaansa ilostuttamaan.
   Joulun jälkeen voisivat tulevat entiset tv-lupatarkastajat alkaa pyynnöstä tai ihan ilma pyyntöäkin alkaa piha-poliiseiksi ja kerrostalo- kyttääjiksi. Sillä kyseiset hommathan nykyään hoidetaan ihan vapaaehtoisuuden periaatteella ja vailla mitään rahallista korvausta. Ovat voineet nämä nykyiset pihapoliisit jopa vahingossa aiheuttaa kustannuksia yhteiskunnalle erilaisten oikeudenkäynti ym. kulujen muodossa.
   Talkkari kun on vaatimaton niin ottakoon näistä vinkeistä onkeensa sellaiset luuserit, jotka tarvitsevat itsetuntonsa kohotajaa. Ja vieköön nämä vinkit ylen toimistusjohtaja Kiviselle ja viestintäministeri Kiurulle.

   http://www.hs.fi/politiikka/Tv-maksun+tilalle+Yle-vero++monelle+lis%C3%A4lasku/a1305551397712

  Ps. talkkari palaa vielä aiheeseen, kin vitutus ja vapina vähän vähenevät tästä.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Poliisi 3 x uutisissa, ei hyvä.

  Siis oikeammin yhdessä uutisessa saa kaksi poliisi nuuskaa eduskunnan oikeusasiamieheltä, säästyipä palstatilaa
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121614959912_uu.shtml
   Siis nyt jollain tasolla todistutuksi tulleen legenda, että poliisin lähiomaisen törttöillessä, syrjäkylien poliisi toimii kuin itseään tai virkakaveria olisi syytetyn . . . Otetaan homma haltuun ja kas ei aihetta mihinkään. Nyt tuli vain merkintä nimikirjaan, että ei aina olla soveliaasti toimittu. Helsingissä yksi poliisi sentään ymmärsi tai annettiin ymmärtää ottaa loparit, ennen eduskunnan oikeusasiamiehen päätöstä, sillä olisi varmaan tullut syyte virkavirheestä. Ja tästä fb:ssä nettipoliisi Fobba:llakin meni jauhot suuhun, kun asiaa siellä spekuloitiin.
 
   Toisessa uutisessa T /paatero valittelee uusien poliisien valatilaisuudessa, että tyttömäksi joutuu helvetin moni kun ei ole rahaa. Aikaisemmin T/paatero lähestulkoon vannoi, ettei poliisien tarvitse kouluttautua suoraan tyttömäksi, että kaikille koulun käyneille löytyy työpaikka. 
  Väkisin värkätty Polisiisihallitus, tuo virasto viraston sisällä paisuu paisumistaan ja kenttätyöstä senkun nipistetään varoja. EIhän piälläiköitä voi lomauttaa, eihän ? ? ?
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121614957352_uu.shtml

   Kolmannessa uutisessä taas tuli todistetuksi, että poliisikin on vain ihminen jolle tilausuus teki varkaan.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121614959730_uu.shtml
   Luultavimmin tämäkin virkavapaalla oleva komisaario ottaa järkevänä miehenä lopputilin, niin nimikirjaan ei tule merkintää erottamisesta.

Presidentin vaalien numerologiaa

  Talkkari kun myös on suuri harraste- shamaani, niin tyhjään kiljupönttöön katsoen ehdokkaiden numerointi ei juuri ihmetytä pätkääkään.
                                                               Eli:
  2. Pekka Haavisto: Passiisvinen, eli parisuhteessan taitaa olla se omahyväisesti ottava osapuoli, harhakuvitelmia omasta huomaivaisuudestaan.

  3. Timo Soini: Kerskailuun ja kateuteen taipuvainen realisti, rutiinilla kotityönsä hoitava persoona.

  4. Paavo Väyrynen: Kestävän sinnikkäästi pinnalla oleva omahyväinen jäykkis. Uskollisesti moraalin järjestelijä.
 
  5. Paavo Lipponen: Epävakaisesti kätevä sekä liike-epäjohdonmukainen ja huolimaton nahjus.

  6. Sauli Niinistö: Hemmotteleva ahne, joka laiskan kyynisesti arvoi.

 7. Sari Essayah: Mystisten harhakuvitelmien ja metafysiikan itsensäkieltäjä.

 8. Eva Biaudet: Himon laiminlyövä ja päättäväisen kateellisen ennakkoluuloinen.

 9. Paavo Arhimäki: Hyökkäävän levoton ja röykeyden virittäjä.

 ja ihan vähän tuli vilkaistua mäskin lisäksi wikipediaa, sillä jotku hiivatipat aiheuttivat tulkintaongelmia.

Siirtoja takaisin ? ? ?

  On talousnerot ja hattivatit suuressa viisaudessaan huomanneet. että se oma maa onkin mansikka ja muu maailma mustikka. Yks`sun toinen tuotantonsa ulkomaille siirtänyt yritys on häntä koipien välissä tulossa melkeimpä kiljuen takasin. Ihan tavalliselle duunarillehan on perussettiä muuttaa, vaikka Jopon väristystä jos tarvis vaatii, mutta Taiwanissa prosessi vien 5 kuukautta. No, syynähän voi olla yrityksen insinöörin halu, ensi käydä Italiassa ihmettelemässä, sitten Dubaissa töllistelemässä aavikkoa, vähän meditoimassa Intiassa, rilluttelemassa Thaimaassa ja kas vihdoin ja viimein ollaan Taiwanissa sen värikoodin kanssa. Samalla tulee lentopisteitä ihan rutosti, että pääsee viemään perheen vaikka Hampuriin hummailemaan.
  http://www.taloussanomat.fi/uutiset/2011/12/16/heippa-kiina--yritykset-palaavat-nyt-suomeen/201118935/12

  Vai olisko sittenkin syynä täällä halventuneet kaverille kanssa- pieni poliittiinen piiri pyörii kymmenykset, kun erilaiset wanhan konkarit on pudonneet norsunluutorneistaan ja kiinnijäämättömät tulleet varovaisemmiksi ? ?  Toisaalta köyhä kansa on alkanut karsastamaan idänihmeiden tekeleitä, vaikka tekopaikkaa on yritetty häivyttää tuotemerkin taakse.

 Oikeudessahan tiedetään, että juristi voittaa aina ja uutena hokemana voidaan pitää, että konsultti ja muutosjohtaja myöskin vetää pisimmän korren, tehtiin mitä tahansa.

torstai 15. joulukuuta 2011

Facebook, eli mitä sinusta tiedetään

   Itseasiassa Facebook tuttavallisemmin fb tai vasepookki, on vain jäävuoren huippu, mitä ihmisestä tiedetään digitaalisessa muodossa. Talkkarinkin kansion "tekeminen" alkoi jo ennen ensiparkaisua synnytyssalissa, pikkubroidilla kuulemma jo odotushuoneen sohvalla.
   Jokainen tekemisemme on säilötty johonkin, vähintäänkin viranomaisten toimesta. Käy kaupassa ja vinguta etukorttia ja pankkikorttia, osta tai tilaa netistä, kirjoita e- mail, pirauta kaverille kännykällä, kävele kaupungilla niin kaikesta jää jonkinmoinen "jälki" johonkin tiedostoon. 
 
  Tässä kun talkkari miettii syntyjä syviä, niin melkeimpä omaksi salaisuudeksi jää se, montako kertaa on raapinut persettä tai painanut muijaa ilman kumia. Ja nämäkin on täytynyt tehdä hiljaa peiton alla. Tosin muijan onnenkiljahdukset, kuin myös talkkarin saamat suulliset palauteet rekisteröi yleensä naapuri. Niin ja muijan muistia ei voi deletoida edes ruusupuskalla tai kultakorulla. Tosin talkkari on ihan piruuttaan tehnyt vähän jäynää rekisterien pitäjille ja liittynyt ties mihin järjestöihin tai seuroihin, myöskin perustanut sellaisen erikoisuuden mistä ei yhdysrekisteri ei ole antanu vieläkään vastausta. Vastahan tuon perustamisasiakirjan olen vienyt viranomaille 15 vuotta sitten, nimittäin Virtuaalinen kuviokellunta ja puuhevosten perseenreiän mittaajien perinneseura- Yhdistys.

http://www.iltasanomat.fi/digi/facebook-paljasti-mita-tietaa-nuorukaisesta-1200-sivua-dataa/art-1288435492798.html

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Junailua

  Talkkari on tässä päättänyt hieman pienentää hiilijalan-jälkeään ja kasvattaa atomi-jalanjäläkeä, alkamalla käyttämään junaa työmatkoilla. Siis tämä päätöshän syntyi talkkarin, ei talkkarin akan päästä ihan niinkuin varmemman vakuudeksi tässä todettakoon.
  Samalla on saanut hieman oppia uusia kieliä mutta mitä kieliä, niin talkkarilla ei kaikista ole hajuakaan. Savohan menee jo täydestä, sillä vastuuhan siirtyy kuulijallw. Hämeen kanssa on huomattavan paljon hieman hitaampaa. Tänään kun kommentoi, niin vastauksen saa huomenna ja pidemmän sitten ensi viikolla.
  Jos tällä kokemuksella alkaisi ns. matkustamaan pummilla, niin laskennallisesti tarvittaisiin noin 7 päivän edestakainen matkustelu, niin rangaistusmaksu olisi koossa. Eräskin "lädy" hekumoi sillä, että näkisi taas jonkun joutuvan noloon tilanteeseen, mutta samaan hengenvetoon kertoi tyttärensä tulevan yhtiön järjestämälle joululounaalle, vaikka on ollut siellä viimeeksi kesätöissä vuonna 2005. Siis kuka taas on se ns. rehellinen ? ? 

  Talkkarikin on joutunut kerran tarkastajan uhriksi, mutta tyynesti tuli sanottua: En muuten ole sitten ostanut lippua. Tarkastaja alkaa kirjoittamaan maksua ja tiivaa siinä henkilöpapereita. Eihän talkkari niitä anna tuntemattomalle, eli taasen tuli pientä kiistaa asiasta, poliisilla vielä uhkailivat. Ei talkkari enään viitsinyt vedättää lisää, niin kaivoi muijan ostaman kausikortin esille. Kyllä siinä osastossa naurua kelpasi, ihan pääteasemalle asti.

tiistai 13. joulukuuta 2011

Osama bin Tukiainen

 On vaaleanpunaisella jokunorsulla tai oikeammin hänen haamukirjoittajallaan sana hallussa. Tukiainen tuohtuneena kruunun kyydityksessä oli itseään luonnehtinut olevansa, salaa henkiinjäänyt Osama Bin Laden vaalea peruukki päässä ja tonttuasuni päällä ?  Ja täytyy talkkarin myöntää, tiettyjä yhtäläisyyksiä kyllä on  ! ! ! !
  Saivatkohan saattaneet poliisit jotain erikoislisää, tästä erikoisesta kuljetuksesta  ? ? ? Jos ei, niin huutava vääryys on tapahtunut ja se pitää mitä pikimmiten oikaista, sillä onhan poliisikin vain ihminen.
  Kannattaisikohan oikeuslaitoksen perustaa liikkuva kenttäoikeus, tällaisenkin tapauksien varalle ? ?  Olisi helpompaa ja halvempaa, kuin . . . .  talkkari ei todellakaan . . . ei vaikka kuinka yrittäisi luonnehtia tätä ryhävalaan ja jokinorsun risteymän valtavaa ulkomuotoakin, muista avuista puhumattakaan.
 

Ärrällä tai sitten ei.

  Johan tätä onkin odotettu, sillä taas saamme nauttia vapaan kasvatuksen toisesta aallosta. Ensinmäinenhän koettiin joskus 70- luvulla ja näistä ymmärtäjistä on sitten sikiänyt toinen aalto. Talkkain 5:stä vapaan kasvatuksen saaneesta kaverista on yksi kuollut huumeisiin, toinen viinaan ja kaksi on muuten vaan laitapuolen kulkijoita, eli vain yhdestä on tullut kunnon kansalainen. Talkkari on kyllä saanut sen ihan perinteisen kasvatuksen ja hieman laimentain sitä on siirtänyt lapsilleen. Ei voi ymmärtää "aikuisia" vatipäitä,  jotka  kysyvät joka helvetin asiassa lapsen hyväksyntää. Ja lapsihan on hevetin oppiva ja koettelee rajojaan, jos niitä ei vanhemmat anna. No viimekädessä sitten oikeuslaitos antaa jos antaa, edes alkuun kunnon rajojakaan. Melkoisen osan pahantekijöistäkin olisi varmaan voitu aikoinaan "pelastaa" kunnon kotikasvatuksella.
  Tuli luunappia ja tukkapöllyä opettajaltakin ja jos menit kotona valittamaan asiasta, niin tuplana tuli kotona ja vittuilut vielä päälle. Toisaalta vanhenmiten opettajatkin tulivat varovaiseksi, sillä isoimmat kollit saatoivat antaa takaisin. No, talkkarikin joutui vain kerran "ojentamaan" liikunnan opettajaa, mutta se tapahtui niin helvetin ovelasti, että jälkeenpäin vasta tajusi jutun juonen. Vähän liikuntatunnilla jääkiekkoa pelatessa tuli runtattua opettaja seinää vasten, ihan vähän vaan.

   Ei talkkarilla ole ollut nuorison kanssa ongelmia, lienee tuo ulkonäkö sen verran vittuimanen tai sitten kysymykseni: että haluaako itse valita rikkoutuvan luun vai valitsenko minä, niin hiljaista on ollut. Perinteisestihän väkivalta kun lopettaa vittuilun.
   Perseelleen on mennyt lastenkasvatus nykyään, johan lastensuojelun kustannukset on 200 miljoonaa, kuin 5 vuotta sitten ja silloinkin se summa ei ollut ihan pieni.

 http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/nuorten-kaytos-arralla-raivostuttaa-lukijat---etteko-osaa-siella-etela-suomessa-kasvattaa-lapsia/art-1288434962504.html

maanantai 12. joulukuuta 2011

Unileluja putkassa.

 Taas on  poliisi osoittanut sen lempeämmän puolensa itsestään vaihteeksi, on ottanut torkkuja putkassa ja tällä kertaa Pohjois- Savon Suonenjoella. Mutta mitä sitä rankaisemaan tai edes syyttelemään mistään, kun ovat itse päättäneet empiirisen tutkimuksen suorittaa putkatilojen soveltuvuudesta päivätorkkujen pitämiseen. Savolais- poliisella on ollut aivan varmasti epäitsekkäät ajatukset kaiken kannustimena. Vaikka minuutti- vuokralla antaa ihmiselle mahdollisuus lailliseen päivätorkkuun, kas kun se kätevästi tapahtuisi poliisin tiloissa ja valvonnassa. Jollaihan putkien vajaakäyttöä pitää paikata ja tehostaa.
  Nyt pitää eduskunnasta heti kerätä ne kaikki torkkupeitot todelliseen hyötykäyttöön, sisäasianministeriön poliisihallituksen ja Paateron erikospäätöksellä ja mahtimääräyksellä torkkupeitot tulee jakaa eri poliisilaitosen kesken ja jatkokehittää palvelua Suonenjoella aloitettua tutkimusta.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011121214930421_uu.shtml 

  Sekä ehdottomasti syyttäjävetoinen poliisitutkinta tulee peruttaa ja torkahdelleiden poliisien pitäisi päästä lepolomalle ja antaa vielä poliisien korkein arvomerkki.


 Jk. Useista yhteydenotoista huolimatta Talkkari ei ala toimimaan minään organisaattorina, joka alkaisi jakamaan torkkupeittoja sekä unileluja poliisiasemille, jossa on putka. Siis kukin on huolestunut putkan lattian / kiinteän vuoteen sopivuudesta päivätokkujen pitämiseen, niin lähettäköön itse, vaikka nimettömänä poliisilaitoksille. Siellä yleisesti tiedettäneen, millaiset on tarpeet.

 Mutta eräs poliisi otti yhteyttä asian tiimoilta: Toivomuksen on, että ettei heille lähetettäisi VAALEANPUNAISIA NORSUJA unileluksi, aiheutta kuulemma tramoja heille, varsinkin nestepitoisen illan jälkeen.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Viikon Tukiaiset

  Johanna "Tuksu" Tukiainen on näemmä joutunut viranomaisten hampaisiin, kun on lehtitietojen mukaan:
http://www.metropoli.net/kaupunkilehti/uutiset/viihde/poliisit-pidattivat-johanna-tukiaisen-kempeleessa-oikeuteen-maanantaina/
päässyt kruunun kyytiin, tehtyjen vai tekemättömien juttujensa vuoksi. Pilkkanahan tuo vaaleanpunainen virtahepo on pitänyt viranomaisia. Ja kansaankin uppoaa melkein mikä tahansa, kuten murto Johannan ja Juulian läävään, kuulemma niin poliisi kuin ykstyisetsivät olisivat ottaneet sormenjälkiä . . .
Ja 7- päivää, tuo kaiken kansan inhoama, mutta helvetin monen ostama lehti senkun avittaa Tuksun uraa.

 Ohessa linkki, jos ummetus alkaa vaivaamaan tai muutoin haluaa itselleen pahaa oloa:
http://johannatukiainen.seiska.fi/ 

Mutta ihan vakavasti . . . ainahan kaiken maailman pellejä ja hulluja pyörii julkisuudessa, mutta kumpi on viisaampi ? ? ? Tukiainen vai kansa joka lukee lukemasta päästyään tämän toilailuja ? ? ?

Krapula

   Tuo liiallisesta alkoholin käytöstä johtuva olotila tai sitten alkoholin puutteesta, kuten toiset asian ilmaisevat. Tapio Rautavaara kerran mainitsi talkkarin faijalle, että krapulan säätely on tarkempaa hommaa, kuin kellosepän työ ja niinhän siinä kävi että senkin päivän äijät ryyppäsivät.
   Nuorempana ei paljon sellaisia kohmeloita juuri tunnettu mutta näin vanhemmiten muttei viisastuneena, joskus pitkän illan jälkeen on krapulaksi tunnistteva olotila joskus kiusaa.
    Jälleen kerran on joku mukamas keksinyt krapulalääkkeen:
http://www.iltasanomat.fi/terveys/uutuustuotteessa-kova-lupaus-krapulasta-eroon-vartissa/art-1288434599427.html?ref=hs-tf-promo4
   Mutta ihan selvästihän siinä on perinteiset krapulan hoitoaineet:  asperiinia, kofeiinia ja jotain mahaa rauhoittava mömmöä. Saman saa myös aikaiseksi kahvikossulla, jossa on tilkka kermaa, sekä mehupilli, jos tutina tai vapina estää kupin nostamisen huulille ilman läikyttelyä. Sillä kirottu olkoon se, joka jaloa juomaa läikyttelee ympäriinsä. Ja se henkinen valppauskin palautuu ja saattaa jopa pompata pilviin,  kun känni kolahtaa uudelleen päälle.

 Talkkari on sitä mieltä, että millä se on tullut - niin sillä se myös lähteekin.
 

lauantai 10. joulukuuta 2011

Vale

  Ei helvetti, mihin maailma on oikein menossa ? ? ? On valelääkäriä hoitajaa, sekä valepoliisia. Mutta että vale lepsojakin on liikenteessä. Kela suuressa viisaudessaan myöntää korotettua opintotukea, jos parisuhde on rekistöröity. Mutta mennä nyt huijaamaan muutaman satasen tähden . . . .  ei talkkari tajua ei tai oikeastaan taarviiko ylipäätänsä tajuta tai pitäisikö valehdella tajuavansa jutun juonen. Siinä näemmä sitten koko tuleva elämä tulee perustumaan pelkälle valheelle.
 
   Ei kyllä parilla venäläispojallakaan ole ollut kaikki kotona, kun valenaisiin Thaimaassa haksahti. Talkkari voi vaan nauraa, kun ajattelee missä vaiheessa kova totuus on velivenäläiselle valjennut.
 http://www.iltasanomat.fi/matkat/yllatys-hameen-alla---turistipojilta-paloivat-kaamit-pattayalla/art-1288434291717.html
   Talkkari muistaa jutun Saksasta, kun siellä paikallinen mammampoika tuotatti Thaimaasta itselleen vaimon ja todellakin meni naimisiin tämän "tytön" kanssa. Mutta eipä ollut niin helppoa purkaa epäsuhtainen parisuhde.

perjantai 9. joulukuuta 2011

Myrskyä, siellä sun täällä

  Kerrankin talkkari uskoi säätiedotuksia ja alkoi jo eilen illalla valmistautua tämänpäiväiseen myrskyyn. Eli tuli kaivettua hopeinen taskumatti, tosin jostain kumman syystä se oli tyhjä, taas. Mutta aamusella töihin junalla ja heti takaoven kautta ALKOon ostamaan lämmikettä tulevaa kotimatkaa varten. Sillä talkkari on jalomielisesti antanut talouden ainoan auton muijan käyttöön, olisi tuo vielä syytellyt kidutuksesta jos olisi joutunut tässä kelissä kävelemään asemalta kotiin. Ilta olisi ollut tasan taatusti hyytävämpi, kuin tällähetkellä oleva sää. On talkkari kyllä hullu, muttei sentään itsetuhoinen hullu.
  Menihän se päivä tasatessa taskumattien ( ns. kertakäyttö- kossutaskumatti toisena )  nestepintaa ja samalla tuli ihan vahingossa juotua vartija pöydän alle. Mitä pojat alkaa mieten kanssa viinan kanssa läträämään. 
  Ensinmäiset naukut piti ottaa jo lähtöasemalla, kiitos VR juna myöhässä 4 minuuttia. Ja mitä luultaviimmin sivusta puhaltanut vastatuuli oli syynä tällä kertaa myöhästymiseen. Vaihtopaikalla oli pakko karjasta, kun kaikki vain seisoa toljottelivat paikallaan: Helvetti jos kaikki täällä seisoo paikallaan, niin kukaan ei pääse eteenpäin ! ! ! No tulihan sitä liikettä, muutei onneksi edestakaista . . . . .
  Jatkoyhdeyden kanssa oli myös ongelmia, meni juna hieman ohi laiturialueen, syynä tällä kertaa oli myötätuuli ja suoraan takaa. Siinä lampsiessa junaan tuli sitten tyhjennettyä ensinmäinen taskumatti, se muovinen. Onnekseni hopeinen oli oikealla puolella, sillä olisi muuten talkkari harhautunut penkalta ihan muualle. Ja kummasti junasta löytyi istumapaikka tai oikeastaan koko osasto tyhjeni istahtaessani suoraan jonkun kukkapuskan päälle vahingossa, oli muuten ruusuja siinä paketissa. Lieko tuskainen ilmeeni aiheutti tämä poikkeavan reaktion. En siis päässyt, ensinnäkin pyytämään anteeksi aiheuttamaani vahinkoa ja mielipahaa sekä toiseksii syöttämään sitä helvetin puskaa sen omistajalle. Siinähän se sitten lurahti kurkkuun toisen taskumatin sisältö, ihan vaan mahdollisia tulevia kipuja lievittääkseni.
  Ja sentään akka oli asemalla vastassa, kun asemalle ilmestyin. Mutta ei autoa missään, vaan erittäin hyvin lämpimästi pukeutunut akka ja pulkka. Otti muija ja heitti meikäläisen pulkkaa ( huom. ei lampaantaljaa ) ja alkoi vetämään kotia kohden toki tyyllileen ulkollisena, kiertotien ja kantojen kautta.
  Mutta yhtäkaikki, kotona ollaan ja suurinpiirtein ehjänä, mitä nyt saunassa odottaa ruusunpiikkien nyppiminen pois, tosin ennakkopuuduketta on otettu ja lisää tullaan ottamaan. Ja ihan perustellusta syystä, sillä ei löydä muija pinsettejä, vaan ainostaan jonkunnäköiset ruosteiset hohtimet.

  Tulemme viettämään erikoisen myrskyisen illan ja yön, myös säidenkin puolesta.

torstai 8. joulukuuta 2011

Pirelli- kalenteri suomalaisittain

 Ah, jälleen kerran on Pirellin- kalenteri kuvattu ja siitä ollaan saatu vähän tirkistellä lehdissä, mitä tuleman pitää. Kyllä siinä nuorempi mies hetken jos toisen viipyisi pidempään, vessassa. Ja vanhempi vähän pidempään.

  Talkkari on ajatellut tehdä kavereineen vähän samantapaisen kalenterin ja toki kotimaisten julkkisnaisten listausta piti suorittaman. Siis soittokierrosta tekemään ja ensinmäisenä pienessä pontikka-kännisssä oleva Kiimasuon isäntä Pohjanmaan suunnalta vastasi. Siinä meikäläinen heti asiaan ja kyselemään ketä haluaisi kalenterissa nähdä, lähestulkoon alasti. Ilmeisesti se pontikka oli pannut käsitteet sekaisin äijän päässä, kun Johanna Tukiaista ja Mervi Nykästä os. Tapolaa, Astrid Thorsia ensinmäisenä ehdotti. Lienee mies tarkoittanut, että kyseinen vaaleanpunaiset- virtahevot eivät tulisi kalenteriin.  Kyllä talkkari lensi pitkä sylki  kumminkin, asiaa pohtiessa.
   Seuraavana vuorossa oli kaveri tästä läheltä, Siuntion isäntä. On sen verran vittumainen mies, että otti muijakseen rantaruottalaisen akan. Ihan suvun kiusaksi sen teki, kun joku perinnönjako ei mennyt ns. tasan kaikkien kesken. Tämä hyväkäs oli pullottamssa vain kotiviiniä, arvatekkin pienessä pierussa . . . sitä laaduntarkkailua kuulemma. Sielä tuli ehdotukseeni seuraavanlaista listaa: Martina Aitolehti, Henna Kalinainen ent. Kurhinen, Marika Fingerroos jne. Eli kaikki viimeaikaiset ns. julkkisnaiset.
  Ei helvetti, pitää ihan ehdottomasti vähän talkkarin katsastella, ketä tulee jatkossa kutsumaan kaveriksi. Mutta tarkemmin pohtien, niin yhtähän kiero on heidän huumorintajunsa ja siitä viisastuneena sain idean. Kaverithan voi lähetellä kalenteria vihamiehilleen, ei olisi tarvis vetää turpaan siis eräänlaista veretöntä piilovittuilua pidemmäksi aikaa.

  Talkkari on ajatellut lähettää ko. kalentarin esimerkiksi  Paaterolle, Vanhaselle. Mutta eräs asia pykii koko hommassa, ennen kuin ensinmäistäkään kuvaa on edes otettu, niin mistä kuvaaja ja kaikki muu henkilökunta ? ? ? Taitaa jälleen kerran hyvä idea kaatua alkumetreillä, vahinko vaan .Olisihan sillä luultavasti oikein lanseerattuna lyönyt rahoiksi.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Loppuuko ruoka ? ? ? Missä liha ja voi ? ? ?

  Voi voi voi, kun ei kaupasta löydy miljoonakeiton lihaa kaupasta, ei sen puoleen karjalapaistinkin lihapalat ovat upea harvinaisuus. Taitavat kartellit jyllätä, ovat lihatalot sopineet myyvänsä ei-oota tässä joulun alla. Ja jos jotain löytyy, niin talkkarille tulee halvemmaksi mennä pakastimelleen ja ottaa sieltä salakaadettu hirveä tai peuraa. Onkohan asiat niin huonosti, ettei Suomessa löydy yhtään lahdattavaa lehmää, siis sellaista joka on talvet navetassa jne. jne. Mutta broileria sun muuta lentävää kyllä löytyy kaupan laarista. Talkkarikin on voinut jättää pakkaseen ne ohiammutut pullasorsat, lienee kumminkin tulee laitettua ruokaa keväämmällä, ennen lumien sulamista.
  Kunnon ja aidot ravintorasvatkin ovat kadonneet hyllystä, kunnon voi. Tuo maidosta jalostettu ihanainen verisuontemme ahtauttaja . . .  Samaa salaliittoa kuin läskintarjoajilla, luodaan keinotekoinen pula- toimitetaan markkinoille korkeammalla hinnalla ja samalla ujutetaan ylitsevuotista tavaraa joukkoon . . . .

Linnan "juhlat"

 Toden totta, onneksemme tämänvuotinen oli vaaleanpunaisen "muumimamma":n viimeisimpänä emännöimäksi jäävä itsenäisyyspäivän tilaisuus linnassa. Jos niin kävisi että uudellen joskus yrittäisi presidentiksi, niin taatusti kansa kokemaansa perustuen jättäisi valitsematta. Ja miksi talkkari kirjoittaa vaaleanpunaisesta, niin siihen on ihan perusteltu päätelmä. Kommarit kun on omineet täyspunaisen värin ja nämä demarit ovat mitä ovat, keikkuvat puolella perseellä vasemmalla ja toisella siinä tyhjän päällä, niin vihreätkin pääsee tuikkamaan jotain persuuksiin, sukupuolesta viis.
 
  Talkkari mitä kasoi naisten pukeutumista, niin aivan yliarvostettuja olivat kaikki ennakkohehkutukset. Vartiasen likan luomuskin jäi vajaaksi rintamuksista, että olisi ollut näyttävä. Ei väri sitä näet tee, eikä ennakkorummutus lehdissä . . .  paljon porua - vähän villoja.
  Ihan melkein vihreää sylkeä kävin heittämässä huussissa, kun julkilepso Silvia Modig lampsi ovesta sisään. No tulihan myös selväksi se, mikä on lepakkosuhteessa kaapin paikan näyttäjä. Ja joku kirjalijan tapainen Riikka Pulkkinen on tässä hehkutellut hyvän aikaa: ( lue ) Ollut esillä- mainostanut tuotoksiaan, tanssista Modigin kanssa. Talkkari voi kuvitella, kun siinä parketilla Riikka ja Silvia hankaileva toisian vasten, niin Riikka kohottelee kulmiaan. On Modig käynyt kaupassa hakemassa isompaa patukaa peliin, näet lienee ajatellut tehdä heti vaikutuksen, isolla sellaisella.
  Kikkelikarnevaalisti Jani Toivola virittelee epätoivossaan keskustelua siitä, että miesten välinen hinkkaaminen keskenään muistuttaa rotukeskustelua, Janin kohdalla lienee voitaneen ajatella näin olevankin, sillä häivähdys kenialaista verta löytyy, supisuomalaisesta nimestä huolimatta.
  Ja itse Väyrynen oli totutusti, ihan "pihalla" . . . alkaa jo suunnitelemaan ensivuoden linnan juhlia, kun hän on pressana. Ei Pave taida tietää, että ensin täytyy kaataa saalis, ennenkuin sen voi nylkeä.  
  Eeva-Riikka Korhola oli esittänyt illan kliimaksikseen, että joku kadetti säälisi häntä . . .  Kadetteja talkkari kyllä enenmän säälisi, mutta mitä mies ei tekisi upseerinuransa edistämiseksi . .

  Talkkari vitutti sen verran rankasti, että meinasi roiskaista telkkarin pihalle, mutta aikomukseksi jäi. Oli muija kaukoviisaasti pultannut vehkeen kattoon ja lattiaan kiinni, eli ilta jatkui perinteisesti. Talkkari lähti korsuunsa tiputtelemaan korpikuusen kyyneliä.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivä

  94 vuotta sitten Suomi itsenäistyi ja liittyi niiden valtioiden joukkoon, jotka olivat itsenäisiä. Nykyään itsenäisyyttämme pidetään itsestäänselvyytenä, mutta sitä se ole ollut aikoinaan eikä tule olemaan. Ennen ryssä vaani itärajalla ja ensiyritys valloittamiseen tehtiin marraskuun 30 päivä alkaen. Piinaa kesti 105 päivää, ennenkuin ryssä tajusi, että ei tätä maata valloiteta marssimalla ja torvia toitotellen. Jäi kentälle meiltä noin 26 000 sankarivainajaa eli joka helvetin päivä melkein 250 soturia. Ryssä tyhmyyksissään tapatti "vain" 126 875 sotilastaan ja vammautti eriasteisesti noin 188 000.  

   Pitihän sitä ottaa revanssi jatkosodassa ja jälleen soturimme joutuivat vaikean tehtävän eteen, mutta jonka tuloksista nyt nautimme . . . . Itsenäisestä Suomesta. Mutta jälleen jäi kentälle noin 63 000 sankarivainajaa, sekä kukin 158 000 haavottuneesta kykyjensä mukaan alkoi rakentamaan sodan jälkeen tätä maatamme. Pensasneuvostoliittolaisia tällä kertaa kuoli 200 000 ja haavottui 385 000 ja edelleenkin onnistumatta tavoitteessaan.

    Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, olkaamme siis suomalaisia.

Joskus 70- luvulla kenraali Ehnrothilta käydessään Englannissa, niin häneltä kysyttiin: Montako venäläistä on itärajalla tällähetkellä ? ? ?  Ehnrooth antoi vastauksen, että Suomessa on Neuvostojoukkoja muuutama sata tuhatta - parin metrin syvyydessä.

maanantai 5. joulukuuta 2011

Linnan juhlat . . . .

  Kun tässä Talkkarikin on jättäytynyt pois linnan juhlista, ihan myötätunnon osoituksena veteraaneillemme ja postin kadottaman kutsun saapumattomuuden johdosta, niin tässä on aikaa listata viimeisinpiä mokia itse juhlista tai joiltain jatkoilta. Ja niiltä jatkoilta vain, joista on yleisesti kirjoitettu, eihän sentään kaikkea voi paljastaa . . . vaikka on kolleegoilta kuullut vaikka mitä.
   Eittämättä itsenäisyytemmen pahimman on aiheuttanut ei sentään syntyperäinen, vaan kulttuuriamme ymmärtämätön kirjailija ja toimittaja Umayya Abu Hannan lahjananto kättelyjonossa antama lappunen. Sekä samalla hän vienee mauttomuudellaan ööööööö, kamelilta tai aasilta lainattu peite. Samana vuonna paskahuusseja afrikkaan kuskanneen naisen seuralainen yritti hakea sääli-rasismi- pisteitä, puskemalla päänsä lasin läi ja vieläpä uhkaili järkkäreitä hengenlähdollä. Mutta jälleen oli kamerat oikeassa paikassa ja oikeaan aikaa. Minkäköhänlainen raistinen tai viharikos tässäkin kävi, mutta ei tutkittu ? ?  Ja juontaja Jani Toivola tottahan toki oli "todistamassa" tapahtunutta, sekä lienee taas järkyttynyt.
  Toivottavasti poliisin asiakaspalautusyksikkö katsoo kahdesti seuraavan kerran, kun oleskelualupaa myöntää tälle.

Kolarointeja

 Alkaa täällä etelässäkin olla liukkaita kelejä ja tottahan toki talvi yllättää autolijat taas. Tulee vaan mieleen jokunen vuosi sitten, kun oli hieman luikasta ja AUDI- kuski teki ns. kamikaze- ohituksen liikenteessä. Ei mennyt kuin muutama kilometri, niin kinneri oli sitten ojassa. Ihan lain velvoittaman Talkkari pysähtyi ja meni tarkastamaan tämän onnettoman kuntoa. Kunnossahan tuo oli siis sillä hetkellä, mutta vähän huonommassa kun talkkari avasi sanasen arkkunsa. Että sinulla oli kiire juuri tähän ojaan ajaa Audisi, mutta näemmä nelivedosta ei ole hyötyä, kun keulakin on paskana. Melkäimpä näki, kun "jorma" alkoi kasvaa otsassa ja kasvot alkoivat punottamaan. Siihen se loppujen lopuksi itse Audi-kuski juoksi talkkarin nyrkkiinkin, että nenäkin tuli kaupantekijäisinä kipeäksi. Sillä kertaa talkkari vain tuuppasi mahdollisimman hellästi, kun mukana oli muija ja tämä kun ei siedä nähdä verta.

   Pieniä on silakat joulukaloiksi, niinpä vähän toisenlainen meninki on ollut maailmalla:
http://www.iltasanomat.fi/autot/kallis-kolari-mukana-kahdeksan-ferraria-kolme-mersua-lamborghini-/art-1288433111239.html?ref=hs-tf-promo9

   Mutta miksi vittussa siinä kolarissa oli mukana yksi Prius  ? ? Liekö kuski päättänyt, että kerrankin voi kehuskella sake.kuppien ääressä kolaroineensa Ferrarien kanssa.

sunnuntai 4. joulukuuta 2011

Nyrkkeilyä

  Onnekseen talkkarilla on ollut pikkuväki yökylässä, sillä muutoin muija olisi raahannut meikäläisen eiliseen nyrkkeilyiltaan. Ties olisi vaikka oppinut jotain uutta kuin se tunnettun oikean suoran, tuon erittäin tehokaan nukuttajan. Mutta on nykyajan nyrkkeilyt menneet neiteilyksi ja siitä asiasta mainitsi lähemmän tuttavuuden jälkeen Jarno Rosenberg. Oli kuulemma argentiinalaisella Manuel Alberto Puchetalla tissit. Talkkari ymmärtää tissit naisilla ja erinäisen määrän on niitä katsellut ja vähän vähemmän puristellut . Mutta mistä Jarno on löytänyt englantilaisen sanan Ladyboy, joka vapaasti suomennuttuna on tyttö jolla killuttumet. Liekö ihan kokemusperäistä tietoa ? ? ? Jos vaikka kyseessä oli Argentiinalaisten yleismaailmallinen ilmiö  ? ? ? Silloinhan talkkari ymmärtää tavallaan Tarja Turusen heivaamisen Nightwishistä, sillä Tuomas lienee on ajatellut, että selainen voi olla ainoastaan mukana bisneksessä, jolla on tissit ja myös "hukkaviiva" eli  kepuli- Cabuli ei täyttänyt kriteerejä täysimittaisesti. Eipä silti Heleniuksellakaan ollut helppoa punnitustilaisuudessa, kun Chisora yritty pusua antaa . . .
  Onkohan tämä porukka ihan heteroja, kun tällaista on käynyt ? ? ?  Talkkari kysyy vaan, muiden mukana.


   Ja Robbe otti ja löi umpiluuta, jolloin taisi mennä oikea käsi paskaksi. Olisi vaan pehmitellyt läskiä ja kun tumma vastustaja oli kyseessä, niin mustelmat ja verepurkaukset eivät olisi näkyneet juuri ollenkaan. Ei tällälailla 12 erässä mitään selvää saatu tai saada. Olisi vaan tehty kuin vanhaan hyvään aikaan, oteltu niin kauan kun toinen on vielä pystyssä tai vaikka 40 erää, niin tuomareillekin olisi tullut selviä piste-eroja.
 Helenius ei vaan täysimittaisesti toteuttanut talkkarinkin käyttämää periaatetta; Autuaampi on antaa, kuin ottaa.

lauantai 3. joulukuuta 2011

Viestiä JOULUPUKILLE

  Akseli 2 v. ( talkkarin lapsenlapsi ) ihan varmuuden vuoksi on päättänyt käyttää myös papan blogia, kun joulupukille pitää saada salakielinen viestinsä mitä itselleen ja pikkusiskolleen toivoo joululahjaksi.
   Eli tässä salakielinen viesti on joulupukin luettevana ja vain hänen ymmärrättettävänä:


    g79p¨¨l          hjhhhhhhhhhhhgweffs  ++2222224888888ljv fffff880%¤¤¤¤¤¤¤¤IOÅ
,
++eeeeeeeeeeeeeeeeeeeeee,,,,,,,,,bvcccccv .......................................................fffffffffffffffffffffffssssssssssssssssssssssssdgööööööööööööööööööööööööäääää


gggggggggggz7§§§§§§§§BFJÖILJLMBVB.

  Ei tästä salakielivestistä saa taatusti selvää CIA; Sapo, MI5 tai MI6 tai edes suomen SUPO.

perjantai 2. joulukuuta 2011

Musiikkitalon kummallisuuksia ? ? ?

 Taas on turkulaisten suunnitelema ja osin ulkomaisten rakentama, uusi uljas ja parjattu monumenttimme uutisissa, talkkarinkin osittain rahoittaman Musiikkitalo. Onhan siellä tullut pari kertaa käytyä ja onnekseen vielä useammin ohi kuljettua, niin silmiin pisti ihan ammatillisessa mielessä tämä uutinen:
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/musiikkitalossa-ilmeni-vika---ohikulkijat-ihmeissaan---katso-kuvat/art-1288432360931.html
 
  Talkkarikin voi ja saa tituleerata ihan perustellusti itseään tekniseksi isännöitsijäksi, niin paremmin ymmärrettävänä ja perusteellisemmin vastasi toimittajalle: Talo täyttää kaikki rakentamisen normit ja jopa tietyiltä osin ylittää ne ja rakennusvalvontaviranomaiset ovat talon hyväksyneet, niin suunnitelmien kuin toteutuksen osalta käyttöön. Ikkunoiden huurtuminen ulkopuolelta ei ole tullut aivan odottamatta, Kun ikkunat tehdään nykynormien mukaan, niin talon sisällä oleva lämpö ei pääse lämmittämään ulointa lasia.

 Helvetti, tässä yhtenä aamuna vieressä oleva Sanoma-talon ikkunat olivat aivan samanlailla huurussa, joten ilmiö on aivan normaali. Vai eikö toimittaja ole vilkuillut oman työpaikkansa ikkunapintoja, Sanoma-talossa ? ? ?

Huuhkajat liikenteessä

   Johan on Suomen potkupallojoukkue nimetty Huuhkajiksi, kun aikoinaan yksi lintu tuli katsomaan "poikastensa" rapellystä stadikalla. Tänä vuonna on Forumin katolla pesää pitänyt pariskunta, josta yksi poikasista kuoli kesällä ja sentään kaksi muuta luultavimmin elää ja on muuttanut pois keskikaupungin sykkeestä.
 http://omakaupunki.hs.fi/paakaupunkiseutu/uutiset/cityhuuhkajien_huhuilua_kuulunut_jo/

  Mutta ylläolevassa uutisessa on Talkkarin mielestä pienen tarkennuksen paikka. Sillä tässä sankareita vilisevässä jutussa mainitaan ainoastaan Bubo bubo, mutta uutisessa unohdettiin Homo sapiens mulier / femina . Tuo eri-ikäisistä naisista käytetty adjektiivi, mutta mitä vanhempi sen painokkaammin käytetty. Sillä näin pikkujoulu- aikaan kuulee varsinkin näiden juopuneenoloista huhuilua / örinää; Pera hei, lähetään meille jatkoille tai Kalle, etsä voi nyt panna mua tässä porttikongissa, Usko, mä tuun teille jatkoille jne.
  Bubo bubo:lla hommassa on tekemisen meininki, eikä siinä ole kysymys muutaman minuutin tai korkeintaa tunnin puuhastelusta esileikkeineen, kuten Homo sapiens mulier / femina:lla. Tuskimpa taksikuski pidempään kuuntelee ähinää ja puhinaa takapenkillä. Aito huuhkaja kun sitoutuu esileikistä- hedelmöityksen kautta- kasvattamaan poikaset lentokykyisiksi yksilöiksi. Ihmisillä se maksimissaan voi johtaa jonkinlaiseen 18- vuoden elatusmaksun maksamiseen, mutta yleensä mies viimeistään seuraavana aamupäivänä ulkoistaa  Homo sapiens mulier / femina: n ja korkkaa kaljan krapulaan.
 

torstai 1. joulukuuta 2011

Syyntakeeton, eli hullu mikä hullu.

  Johan sitä hehkutetaan lehdissä, että Norjan joukkomurhaaja Anders Behring Breivik on kohta ns. vapaalla jalalla. Ei mies joudu oikeuden eteen vaan passitetaan hullujen huoneelle, iso pyörä kun vippaa tai siis on jo heittänyt pidempään.

  Talkkari tässä on vähän kaivellut Suomen joukkomurhaaja- hulluja, jotka ovat joutuneet hoitoon. Ensinmäisenä laarista ponnahtaa Sanna Sillanpää, joka helmikuussa 1999 lahtasi helsinkiläisellä ampumaradalla 3 miestä ja yksi haavoittui sekä sai elinikäiset vammat. Tämkin tyttö "sairasti" paranoidista skitsofreniaa, mutta kuulemma on sittemmin parantunut että käyskentelee keskuudessamme vailla valvontaa. . . . Oletettavasti ei ole ympäristölleen vaarallinen, kunhan muistaa ottaa lääkeensä oikeassa värijärjestyksessä ja säännöllisesti. Toivottavasti päätöksen tehneet ovat olleet oikeita ja aitoja lääkäreitä.
  Talkkarin mielestä tällaisissa tapauksissa pitäisi toisaalta toimia siten, että "parannuttuaan" joutuu istumaan oikeuden määrittelemän tuomion, päivästä päivään.

keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Lunta odotellessa.

  Ihmisen meteorologinen muisti on luokka noin vuosi kaksi, muistetaan siis korkeintaan parin viime vuoden säät. Toissa kesänä oli kuumaan ja menneenä kesänä vitun paljon kuumempaa. Ja toissa talvena oli 77 vuorokautta pakkasta pääkaupunkiseudullakin. Viime talvihan oli myös kaaosta Helsingissä, kun yksi virerpipertäjä oli puoluen linjan mukaisesti päättänyt ilmaston lämpenemisestä. Varsinkin lumikaaos oli kauhea, että  sivari hätäpäissään, vastoin omaatuntonsa ääntä julisti sodan lunta vastaa. No, siinä vaiheessa talvea, olisi sama kuin olisi kussut myrsytuulta vastaan.
  Talkkarillehan se on paskan hailee, tuli lunta tai ei. Muija on senverran vetreessä kunnossa vielä, että jaksaa tuon etupihan ja oveneduksenkin kolata vaikka päivittäin. Sentään talkkari on näyttänyt ammattimiehen ottein viimekin talvena, miten lumi lentää ärräpäiden säestyksellä. Jopa naapurit oppivat ulottuvuudeltaan uusia kirosanoja. Ei ole siis opetuksen puutteesta kiinni tulevan talven lumien siirto talkkarin kotipiirissä jos vaan muija hoitaa osuutensa.

   Talkkari siis jo perhesyistä toivoo vähintäänkin sellaista 20 cm:n lumivaippaa, sillä pitäähän lastenlastenkin päästä laskemaan mäkeä. Eikä ole haudattu se liikeideakaan, että vuokraisi tai myisi pulkkia ravintoloiden ulkopuolella. kun ylipäihtynyt puoliso tai kumppani pitäisi raahata kotiin. Luksusmallissa olisi sentään aito porontalja tai lampaannahka lämmittämässä.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Ummikoita, maailmalta:kin

  Aikoinaan kun Kalevi Keinänen opetti suomalaisia matkustelemaan etelän aurinkoon, niin suomalaisia haukuttiin ummikoiksi. Ei osattu juuri muuta, kuin savoa jota puhuttiin hiljaa ja kovvoo. Parhammillaan 100 000 suomalaista lillutteli varpaitaan Keihäsmatkojen järjestämillä seuramatkoilla. Oi niitä aikoja, mutta Takkari oli vielä tuolloin alaiäkäinen kokemaan näistä aikoja.
   Nyt vaan tuppaa olemaan asiat toisin, sillä sisäsiittoiset britit on todettu ummikoiksi ulkomaankielien suhteen. Ja sioiksi monien maiden alkuperäisväestön mukaan. Kukaan ei sikaile samalailla, kuin pesunkestävä ja punottava britti, tosin aika lähelle pääsevät ruotsalaiset. God save the queen ja Du gamla, du fria vai menikö se ruottin puolella: Den glide in . . . 
    Ja suurin syy miksi eivät edes yritä puhua vieraita kieliä ( 35% tutkimukseen osallistuneista ) on pelko virheen tekemisestä ja itsensä häpäisemisestä. Itsensähän he häpäisevä jo asenteellaan ja virhe on ylipäätänsä lähteä ulkomaille virheitä tekemään. Onnekseen, etteisivät janoon kuole niin jopa 43% osaa tilata oluen espanjaksi ja kiittää siitä vielä; una serveza por favor.  

    Talkkari kun sattumoisen eräälläkin kriisi- Kreikan saarilla tullut käytyä, niin päähän on jäänyt jonkinmoiset kreikankielen alkeet ja tavat; Pystyy meikäläinen sujuvusti riitelemään politiikasta paikallisten kanssa ja juomaan heidät pöydän alle Ouzolla. Kerran kyllä teki tiukka erään vanhahkon rouvan kanssa, mutta kopsahtihan senkin ladyn otsa lopulta baaritiskiin. Toisaalta voitto oli melko minimaallinen, 10 sekunta voitosta talkkari valui alas baariuolilta . . . ja muija sitten haki lainaamillaan kottikärryillä altaan vierelle nukkumaan pääni selväksi . . .




     

Tieteellisesti todistettu tosiasia

   Kerrankin tiedemiehet ovat tutkineet jotain oikeasti tarpeellista asiaa. Toki talkkarille tavallaan tämäkin vaiva on mennyttä ja ollutta, mutta tulee koskettamaan monia miehiä. Sillä tiedemiehet ovat havainneet tippuri- bakteerin (  Neisseria gonorrhoeae )  levittäytyvän juuri siten, kun monasti on tyttöystävälle tai tulevalle ex- vaimolle selittetty. Ei suorasta kontaktista, vaan eräälaisesti itsekseen sinkauttaen eteenpäin. ilman lihallista kosketusta.
   http://www.hs.fi/ulkomaat/Tippuri+levi%C3%A4%C3%A4+ritsatekniikalla/a1305550368131

  Täytyy myöntää, että Talkkari on kerran joutunut käymään veneerisien tautien klinikalla, viemässä kaveria jälleen kerran sinne. Oli ties mones kerta, kun ihan etunimeltä tytöt vastaanottotiskillä moikkasivat. Oli kyllä saanut ihan henkilökohtaista opetusta hoitajalta miten kondomia käytetään. Ei puhunut kaveri paskaa, ihan pantavan näköinen misu oli, 95- 60- 90 ja isot DD- keuhkot. Toisaalta tämä uutinen täytyy akalle vuotaa " ihan vahingossa"  niin todellisen vahingon kohdatessa, toivottavasti muistaa kyseisen artikkelin. 

maanantai 28. marraskuuta 2011

Yritystä ja onnistumisia

  Taas on lehdissä ihmetelty ja hehkutettu yrittäjyyden autuutta, mutta tällä kertaa maahanmuuttajien kohdalla. Innokkuutta ainakin on, sillä 2005 jälkeen on perustettu 4000 kappaletta. Lehdissä ei kyllä ollut jostain kumman syystä mainintaa, montako oli mennyt konkaan tai montako kertaa parhaat ovat perustaneet uuden yrityksen, Siis yrityksen puutteestä ei voitane puhua.
  Ihan totuudenmukaisena legendana pizzapaikoista löytyy muutamia faktoja. Jo verottaja puhumattakaan kateellisista syntyperäisistä yrittäjistä on julkituotu pitsan hinta. EI sitä lätyskää voi kuulemma myydä voittotta alle 7 euron. Talkkari on vähän suorittanut ns. siviilisalapoliisin työtä ja toteaa, että voi. Ensinnäkin ostetaan eläimille tarkoitettua 2- luokan jauhelihaa, sehän kun loppuu ensinmäisenä tukuista. Toiseksi valtio ja sen virkamiehet ovat suuressa viisaudessaan päättäneet antaa erilaisia startti ym. avustuksia vastikkeetta, varsinkin maahanmuuttajataustaisille. Eivätpä ole rumentamassa työttömyystilastoja ja maailmalla voidaan esittää rahalla kaunisteltuja työllisyyslukuja. Kolmanneksi tehdään valvovien viranomaisten työ pykälien avulla erittäin kankeaksi, että yhden huussin sulkemiseen tarvitaan vähintäänkin kunnan terveyslautakunnan kokous Levillä tai Mallaorcalla. Tai siis kokouksen valmisteleva istunto.

 Talkkari oli aikoinaan pohjolan Mogadishussa hetken aikaa töissä ja joutui epäonnekseen tyhjäämään erään maahanmuuttoperusteisen ( nimen perusteella ) mausteiden tuonti- ja tukuuliikkeen liikehuoneistoa. Enenmän oli papereiden mukaan tuloja Suomen valtiolta, kuin varsinaisesta toimialalta. Mutta ei talkkari pahalla muistele, sehän tapahtui markka-aikana ja melkeimpä pahinpaan lama-aikaan. Eipähän ollut yksi maahanmuuttajataustainen ainenkaan työttömyyskortistossa, työttömänä.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Pikkujoulujen jälkilöylyjä

  Tänään kaverin kanssa tässä hikoiltiin saunassa kaverin krapuloita pois ja samalla kertoili loppuillan tapahtumia,  kyynel silmäkulmassa. Käynyt oli onni saada sittenkin yksi naaras mukaan viimeiseen tanssiin, patjapolkkaan. Lihaa tai siksi kutsuttavaa oli liikenteessä kuulemma ihan kunnolla. Tyydyteksi tuli kumpaisenkin halu ja himo. Tosin aamusella se karu tottuus iski, kun nainen ilmoitti olevansa hedelmöittymisensä kohokohdissa. Eli oli kaveri mennyt miinaan ja tahtomattaan joutunut siementäjän rooliin.
  Talkkari sitten siinä onnittelemaan tulevaa isää ja kertoilemaan vaipparallin ihanuuksista ja pääsisi vaikka talkkarin luokse harjoittelemaan, kun lapsenlapset olisivat kyläilemässä. Meinasi mies lyödä jostain kumman syystä, sitä se krapula ja helvetinmoinen kuumuus voi teettää. Tosin mies lauhtui siinä vilvoitellessa ja tuulen heilutellessa kaverinkin tyhjiä palleja. Talkkari kun muistutti että ei ole kirkossa kuulutettu, olisiko mies todellakaan sen mihin muottiin häntä aiottiin tunkea. Viimekädessä vasta voisi viettää isäinpäivää parin vuoden päästä. Toisaalta tämän sonnin olisi kyllä aika rauhoittua ja perustaa perhe.
 
 Aika näyttää onko mies semmoinen siemenlinko, kuin on antanut olettaa vai ampuuko pelkillä räkäpäillä . . .  

Suomen presidenttivaalit 2012.

  Tamminiemen henkilökunnan onneksi punapää tyranni ja kyykyttävä "muumi- mamma" saa lähtöpassit helmikuussa, kun valta vaihtuu. Mutta millaisia vaihtoehtoja kansalla on tälläkertaa ? ? ?

   Toki kristilliset ihan periaatteessa näkyvyytensä takia, kävelyttivät Sari Essayahin estraadille. Talkkari kyllä muistaa vuonna 1994 Sarin 10 kilometrin kävelyn ja varsinkin loppusuoran pyllyn pyörityksen ja eipä samanlaista veret seisauttavaa näkyä ole tullut sen jälkeen.

   Vihreät taasen ovat katselleet sateenkaaria ja kas sieltä pullahti esille Pekka Haavisto tuo Koijärvi- veteraani. Tosin jos tulisi valituksi, niin miten Nexar Antonio Floresia kohdeltaisiin, vaimonako ? ?  Silloin ecuadorilaisen etelä-amerikkalainen veri punnittaisiin, kun kukkahameeseen joutuisi pujottatumaan, òle.

    Ison jytkyn paineaaltojen jälkimainingeissa perussuomalaiset valitsivat ainoan oikean vaihtoehdon, Timo Soinin presidenttiehdokkaaksi. Kirkkolliset piirit olisivat kyllä kummissaan, kun katolilainen olisi vallankahvassa. Vai ottaisivako oppia keskiajan anekauppialta, kun raha kirstuun kilahtaa - niin sielu taivaaseen vilahtaa. Loppuisi se ainainen ruikutus rahasta.

    Kokoomuksella ainoana vaihtoehtona oli Sauli Niinistö, tuo entinen puolivallaton leskimies. Vahva on ollut kannatus, mutta kun vaihtoehtoja ponnahtelee esille niin kannatuskin on turvallisesti alle 50%. Ei edes tsunami ole estänyt miehen menoa.

    Rantaruottalaisilla ehdokkaaksi on ryhtynyt Eva Biaudet, puolue lienee lähtenyt hakemaan sellaista naista jolla on hyvä tavat. Tällöin onneksemme ei varmasti nenästä kaiveltaisi sattumia tai torkkuja otettaisi istunnoissa. Luulisi Evan olevan kristillisten jäsen, kun kaiken vihapuhe- tohinansa keskellä on pyöräyttänyt 4 lasta. Vai onkohan perheessä ajateltu vähenevää rantaruottalaisten määrää ja omalta osaltaan ajatelleet tasoittaa tilannetta. Toki poliittinen virka vähemmistövaltuutettuna lienee velvoittanut tekemään asialle jotain.
 
    Monethan ovat kuulleet maailmankuulusta triosta, Three tenores- kolme tenoria; Domingo- Carreras- Pavarotti , Suomessa taasen on vaaleissa Tres stupidos- kolme Paavoa: Arhimäki, Lipponen, Väyrynen.
   Paavo 1 on Pohjantähteen luoja, joka on kääntänyt kaikki vastoinkäymisensä voitokseen, ainakin omasta mielestään. Liekö asustaminen jalasmökissä ja korvatillikan saaminen Finnairin lentoemännältä ovat karaisseet tätä ehdokasta jatkamaan samalla linjalla.
    Paavo 2 taasen on tietämättään ja ymmärtämättömyyttään joutunut kansakouluopettajan kunnianhimon sokaisemaksi. Pitemmälle Päivi päässyt, kuin Susan ent.Kuronen nyk.Ruusunen  joka hehkutti etukäteen tulevaisuuttaan. Otti siis kansakoulunopettaja Päivi häätilaisuudessa vaarin. Paavohan tulevan vaimonsa syntymän aikoihin oli kiihottamassa varusmiehiä kieltäytymään asepalvelusta. Ei edes enon ja kummisedän tuo Mannerheimin- ristin ritarin menneisyys ole painanut mitään vaakakupissa.
    Paavo 3 tuo punavihreä sivari, demokraattinen sosialisti on suurimpana tekonaan ollut perustamassa potkupalloseuran  FC Jokerien kannatusseuraa  116% Boysia. Toiseksi suurimpana tekona voitaneen pitää kansanpankin perustamisen ehdottamista, voitosta viis sanoi sosialisti kun mahdollisista tappoillisesta toiminnasta kyseltiin.


                     Mutta onneksemme tarjokkaista vain yksi voi tulla presidentiksi.

lauantai 26. marraskuuta 2011

Puumanaisia vol 2

Ameriikoissa pomsahti esille, osittain muutaman tv-sarjan vuoksi tai takia, termi PUUMANAINEN. Kyseessähän on perinteisesti tietynikäinen naishenkilö, yleensä yli 40 v., joka haaaveilee itseään nuoremmista miehestä ajatuksella; Mitä nuorempi, sen parempi ja enenmän. Jotain tekemistä on lienee menestömättömyydestä normaaleilla lihamarkkinoilla ja/ tai alkava menopaussilla. Ennenhän kyläkouluissa on kerrottu tällaisia neitejä olleen töissä.
 Talkkarikin tuntee säälintapaista ymmärtämistä, mutta liika on liikaa nähtyään tämän videon.
http://www.iltasanomat.fi/muoti-kauneus/Puumanainen%20haluaa%20rasvaimuun/art-1288377434920.html


 Toisaalta, joskus on vanhassa vara parempi, muttei liian wanhassa. Tosin minkä nuorena oppii, niin vanhana sen taitaa . . .  Naisiin ja viiniin, vaan pätee eräs totuus: Naiset paranee nuoretessaan ja viini vanhetessaan.

 Päivityksen tynkää:
  Kaunistautumisalan yrittäjä Tiina Jylhällä ( yritys hyvä, mutta tulos kumimaisen oloinen tekoblondi ) ohjelmassaan oli nimenomaan vaihdevuosien yli päässyt räyskä, joka säännöllisen epäsäännöllisesti kävi mm. rasvaimussa ja rintatoppauksiaan kohottamassa. Talkkari ei edes kauheassa jurrissa, pimeällä kujalla ja ainoana vapaana olevana naikkosena 1000 kilometrin säteellä sekaantuisi moiseen ilmestykseen, mieluullummin alan munkiksi.
   Ja lisättäköön vielä eräs wanha totuus: Kaikki ei ole kultaa, mikä kiiltää . . .

Kaupassa

  Kyllä huomaa, että ollaan lähestymässä joulua. Tosin kaupan joulu alkaa aina entistä aikaisemmin. Tässä taannoin kuulin kahden "kaupan-tädin" keskustelun tai siis ihan pakosti tuli kuultua kun kälättivät sillä volyymillä, että voinut olla kuulematta 30 metrin päässä. Siinä kun meikäläinen etsiskeli muijalleen joululahjoja. Mutta täytyy ihmetellä, miksi hujuhajuvesi- kaupassa puitiin lihoihin ja läskeihin tullutta palautetta.
  Kuulemma ei ole seksikästä, kun tutut ja "turvalliset" tuotemerkit ovat kadonneet ja tilalle on lanseerattu ns. karvalakkimallin halpisversioita, rahaa kuulemma on valittajalla Onkohan omatunto alkanut kolkuttamaan kauppojen johtoportaassa vai eikö sambaliha menekkään enään niin hyvin kaupaksi, tikotiko ? ? Talkkarillehan on aivan sama, mistä se liha on tullut, kunhan siitä vaan saa valmistettua ruokaa. Eli meikäläinen juttele sen läskinpalan kanssa, por favor.

    Talkkarin oli ihan pakko antaa tytöille neuvoja sen kaupan seksikyyden suhteen ja ihan hyvää hyvyyttäni vielä. Jos naispuoleisesta valittajasta oli kyse, niin kutsukaan HUNKS in pojat sambaamaan käytäville ja housuihin olisi työnnettynä naudan sisäfileitä, ihan myynninedistämistarkoituksessa. Miesten silmänilona olisi JOHANNA ja JULIA TUKIAINEN kinkkuosastolla ja heidät olisi teemaan sopivasti sivelty erilaisilla sinappilaaduilla ja asiakkaat voisivat lipaista maistiaisia , luontokin kiittäisi kun ei itseruskettavia tököttäjä ei oltaisi käytetty.  Kännykkäkaupassa taasen Ilkka Kanerva opettaisi köyhää kansaa tekstailemaan pikkutuhmia viestejä, ihan vahingossa toki.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Kohtauksia kotona: kin

 Oli ihan pakko vetää tänään pieni suojakänni päälle, kun puhelimesta ropisi hakupyyntöjä pikkujouluista kotiin tai hunningolle. Ja siitähän Talkkarin muija kimmastui ja alkoi tapansa mukaisesti kalkattamaan, sekä muistelemaan tekemättömiä töitä.
  Esimerkiksi, vielä näin talven kynnyksellä muistutti leikkaamattomasta nurmikosta. Helvetti, eihän kukaan täysijärkinen nyt sitä nurmea nyhdä lyhyemmäksi. Olinhan toki sen syksymmällä tarkoitus vetäistä vielä kerran kortta katki, ennen ensinmäisi pakkasia, Pakkaset tuli ja meni, mutta ei missään vaiheessa muistaakseni maininnut vuotta milloin sen tekisin. Taidampa lainata naapuristosta Valmetin ja vedän nurmen mullalle, niin loppuu se asiaton päänaukominen. Toisaalta voisi sen tehdä ns. luomusti, eli lainaan jostain tallista konin auran kera.

  Ensinmäinen juhlija jo soitti ja ilmoitti saaneensa kahdesti eräältä erittäin kauniilta rotunaiselta, kysyä ja olla ilman. Tapa sekin on tuhota hyvä hoito ja vieläpä näin aikaisin illalla. Olisi odottanut melkeimpä valomerkkiin ja sitten kysynyt, liekö onni olisi silloin suosinut. Ja molemmat korvat kuulemmat soivat, kun tämä kuvastus oli vetänyt avokkaalla tasapuolisesti kummallekkin korvalle. Hyvä vai huono miten sen ottaa, sillä portsari oli heittänyt tämän lepakon liihottamaan ulos sateeseen episodin jälkeen.

  

torstai 24. marraskuuta 2011

Pikkujoulubileitä ja vinkkejä

  Taas on se aika vuodesta, kun paineita ja patoutumia päästellään firmojen pikkujouluissa. Talkkarikin on saanut kutsun muutamaan pikkujouluun. Erään kutsun tulen taatusti passaamaan, sillä senverran "epäilyttävä" oli kutsun muoto. Tuli paketti pikalähetin tuomana, jossa oli kolmet ns. naisten alushousut. Oikeammin yksiä ei oikein voisi sanoa pikkuhousuiksi, pelkää narua ja pienenpieni kangaspala. Se miksi täytyy kekkerit jättää väliin oli ne yhdet "pikkuhousut" koko kun oli luokkaa XXXL, eli lähemmäs 2 hengen teltan kokoiset. Oli perspuolelle kirjoitettu kutsu: Tule xxxxx- yhtiön pikkujoulupippaloihin, silloin ja siihen aikaan ja alla oli vielä lisänä varmaankin "pikku"housujen omistajan vieno ja kaino lisäys: Pääset panemaan muakin. Yksinkertaisesti taidan jättää väliin tämän yhtymän pikkujoulut, minähän kun en kuormasta syö.

  Mutta helvetin useiden pikkujoulujen veteraanina ja kavereilta kuultujen kokemusten perusteella, tässä muutama vinkki melkein tai todella onnistuneisiin pikkujouluihin ja toki ilman mitään tyytyväisyys tai tyydyttätymis- takuuta.
  Ensinnäkin, jos ei ole tai on tiedossa, miten kosteat pippalot on kyseessä, niin ehdottomasti pitää mukaan ottaa taskumatti tai oikeammin pari ihan tasapainonkin vuoksi. Sillä jossain vaiheessa se tarjoilu kumminkin loppuu ja sinusta tulee juuri sen jemmatun viinan takia helvetin suosittu kundi. Toisaalta eipähän vituta niin paljon taksijonossa värjötellä, kun on lämmikettä ja taas tutustut uusiin mielenkiintoisiin ihmisiin. Voipi myös avittaa yöseuralaisen saannissa, jos ei onni ole suosinut rohkeaa itse pikkujoulujuhlissa.
  Myöskään ei kannata laittaa kalsareita housujen alle, mutta silloin vetoketjulliset housut on ehdottomasti on pannassa. Eipä tarvitse yllätyksen tullen muuta, kuin vetäistä housut jalkaan. Naisillahan ei tarvitse, kuin nousta seisomaan ja suoristella kolttunsa helmoja.



       Ja tässä muutama takuuvarmoja isku ym. kommenteja, joilla saa tulosta aikaan:

  Jos aikoo "hoitaa" useamman mimmin saman illan aikana, niin seuraava kommentti edistää taatusti asiaan pääsemiseen: Tanssin jälkeen voi kysyä suoraan daamilta, että kun tässä on nyt esileikit tehty, niin siirrytäänkö sänkyyn / wc:n / tsm. rauhallisempaan paikkaan suorittamaan tämän illan teema / kliimaksi. Jos ns. tulee pakit / korville, voi mainita kovaan ääneen: Et siis ota suihinkaan tälläkään kertaa.
 Baaritiskillä siellä notkuvan naaraan saa vähintäänkin kiihtymään, on tilata kyyppäriltä seuraavanlainen satsi: Meikäläiselle bisse ja tolle lehmälle heiniä paali. Eli, jos mimmi todellakin haluaa sinua, niin ottaa heiton huumorina ja jos ei, niin toivottavasti ottaa ja lähtee korot kopisten pois. Talkkarin kokemusten mukaan toimii aina.
  Kun niin käy, että päädyt jonkun naisen kanssa ns. petipuuhiin, siinä esileikin jälkeen voit heittäytyä selälleen ja tokaista: Siinä on vehkeet, mutta älä halkaise itseäsi. Kohottaa kummasti, ehkä vieläkin epäröivän naaraan haluja, joka olisi muutoin vain antamassa ns. säälistä. Talkkarin kokemusten mukaan toimii aina.

  Jos kummin käy niin, että tapaatte jälkeenpäinkin ja olet viemässä häntä ulos syömään, niin kysy häneltä, että tietääkö snagarin ja ravintolan eroa. Jollei tiedä niin vien hänet ihan kustannuksia säästääksesi hänet snagarille.

 Jollei näillä neuvoilla irtoa, niin miehessä tai lukemisen ymmärtämisen soveltamisessa on jotain vialla. Ja kirottu on se mies, joka ei kiimasta naista auta.  P. Haavisto ja J. Toivola lienevät tällaisia henkilöitä . . .

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Hätäkeskuslaitos . . . . taas

  Jo on yksityisen ihmisen oikeustaju koetuksella, kun taas on hätäkeskuksessa tyritty ja kunnolla. Liekö taas ollut paikalla luurin päässä entinen tai virkaa kyttäävä poliisi, jota on vituttanut niin rankasti kun ei pääse poliisin kenttätehtäviin. Näitähän virkaa kyttääviä, joilla oli ns. aselisä suoritettuna etuutena, mutta toivottavasti ei asetta. Tosin homma muuttui niin, että näistä poliisien kuvastuksista tehtiin "aitoja" hätäkeskuspäivystäjiä.
  Ja tälläkertaa vuorossa Itäinen Suomi ja Imatra:
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011112314805551_uu.shtml
Kyllä on otsaa mennä sanomaan, että kiivetkää karkuun  tuuletusikkunasta ja menkää huomisella tekemään rikosilmoitus . . .  ei helvetti. 

  Tällä kertaa ei sentään kysytty, että Otaks sä pataan naiselta ja paljon sä painat, kun avunpyytäjinä oli naiset. Siitä sentään pisteet hätäkeskuspäivystäjälle, ei ole pistelaari sentään jää ihan tyhjäksi.

Tunnistautumisia sekä tunnistamisia Saksassa.

 Talkkari on päässyt nauramaan saksalaiselle huumorille, vaikka tavallaan vakavanoloisesta asiasta on kyse. Oli gynegologi kuvannut salaa 3000 potilaan piirakan ja joukossa lienee ollut kummajaisia, kun kaikenkaikkiaan kuvia oli kertynyt 35000. Liekö kohun syynä loppujen lopuksi se, että Rheinland-Pfalzin osavaltiossa noin 20 000 asukkaan Schifferstadt- nimisessä pikkukaupungissa moinen kävi. Äkkiseltään jos lasketaan, että naisia olisi se 50 %, niin 1/3:n tuheron kuva olisi talletettu herr Doctorin albumiin ja parhaat tai pahimmat useampaan kertaan.
  Ratkiriemukkaaksi asian tekee se, että kuvista on tunnistettu noin 800 naista. Jopa talkkaria panee mietityttämään, millaisia sonneja on kyseisen syyttäjälaitoksen ja poliisin palveluksessa. . . .  varsinaista peruspoliisin työtä.

                                       Tapahtui syyttäjävirastossa :
Syyttäjä katsoo yhtä kuvattua todistetta ja sanoo apurilleen mietteliäänä; Kuule tämä kuvassa taitaa olla Ingan tavara näytillä, mutta kun tässä käväisin pikaiseen hänen luonaan, niin oli kyllä pimeää siellä kellarissa, eli varmaksi kumminkaan en voi sanoa.
Ja apuri siihen: Ei ei se voi olla Inga, pikemminkin Helga sillä huomaatkos, että vaseman puolen ulommassa häpyhuulessa on syntymämerkki ja oikean puoleisessa sisemmässä on pikku näppy. 
Syyttäjä vastaa: Juu, niin taitaakin olla. Soitetaan nyt kumpikin paikalle varmuuden vuoksi, niin voidaan tarkistaa asia aukottomasti.
( alkuperäisnauhoite tullaan julkistamaan lähitulevaisuudessa )

  Ja vielä kaiken lisäksi on kuulemma "useat" naiset ovat itse suoraan ottaneet yhteyttä poliisiin asian tiimoilta.
 http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/gynekologi-otti-tuhansia-salakuvia-potilaiden-jalkovaleista/art-1288430074617.html
  Suomalaiskansallisesti sanottuna, Homma menee päin vittua, katsoi sitä miltä kantilta ja mistä suunnasta tahansa.