keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Juhannuksen . . . jälkeinen päivitys.

 Nyt alkaa talkkarinkin tärinä ja vapina pikkuhiljaa loppuilemaan. Takapiha on kuin taistelutanner ja tavaraa oli, kuin Raatteen tiellä, mutta ei sentään yhtään ruumista.
  Ja tulihan sitä sitten viinankin voimalla urheiltua, nimittäin kiireisenä liikemiehenä piti yhdistää kaksi hommaa, se hiihtäminen ja nurmikon leikkuu. Ennakko-odotusten mukaisesti tuli sitten sukset jalassa leikattua nurmikko. Samaan syssyyn myös, ihan vahingossa tuli harjoitettua vetten päällä kävelyä sukset jalassa. Jotenkin todisteiden valossa näyttäisi "hieman" siltä, että myös mäkihyppyä on tullut harjoiteltua . . . siinä saatanan valokatteessa on huomattavasti suurempi reikä.
 Mutta talkkari kun on vankkaa tekoa, niin mihinkään ruumiinosaan juurikaan ei erityisemmin satu tai ylimääräisiä merkkejä olisi. No, jollei sellaiseksi lasketa tatuointia mahassa, joka on muijan muotokuva . . . Edelleenkin on epäselvää, että onko se aito vai jonkinmoinen siirtokuva, sillä suihkussa ei ole raaskinut käymään. On se mukavan näköistä, kun mahaa pullistelee niin kuvassa muijan posket leviävät tuplasti . . . .

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannuspäivitys

 Pakko on laittaa kirjalliseen muotoon, mitä on ja mitä ei ole tehtyä. Ensinnäkin turpaan tuli muijalta, kun korttia läiskittiin ja munasillaan sitä sitten ollaan nyt. Tai melkein, sillä kumisaappaat on tällähetkellä jalassa. Pikkuisen arveluttaa heilutella kulkusiaan, kun meidän kaikki kolme kissaa (Felis silvestris catus, joskus Felis catus) on vielä leikkisä ja  . . . . loput voi arvailla . . . . 
 Ihan varmasti en "muista" miten takapihan nurmikko tuli ajettua, mutta kortta on määrättömästi katki, tosin täytyy korjailla jälkiä jahka tässä kunnolla herää. Ja naapurille kiitos, kun lainasi suksia . . . tosin edelleen muistamattomuuteen vedoten, en ihan varmasti voi sanoa käyttäneeni niitä. Pitää vaan hakea ne sängystä muijan vierestä, liekö itse sittenkin niitä puolestani eilen käyttänyt. Tutkinta jatkuu  . . .

Mutta jotain hyvääkin: Sillä kuolleiden määrä on ilahduttavan pieni tänä juhannuksena. Ja hauskaa näemmä on ollut myös Himoksella, vaikka jokunen tuttu siellä on "keppi- ojossa" pillua vonkaamassa . . .
  http://www.iltalehti.fi/viihde/2011062613950977_vi.shtml

torstai 23. kesäkuuta 2011

Juhannuksen "odotusta" tavallaan.

 Wanhaan hyvään aikaan juhannuspäivä oli 25 kesäkuuta. Ja liput meikäläisenkin ( aikoinaan silloin ) kunniaksi, vedettiin k:lo 18 juhannusaatona kello 18:00 Siis periaatteessa Talkkari hyväksyy puolen tunnin heiton puoleen tahi toiseen, mutta ei sen enenpäätai vähempää . . .puolentunnin tarkkuudella. Juhannuksen kunniaksi.

 Ja tällä päivämääärällä muuten alkoi ns. jatkosota  - - - - vuonna 1941 . . . . ja toivottavasti suomen herrat eivät uudelleen lyö päätään karjalan mäntyyn, sillä se nimittäin sattuu vitusti . . . . Mutta Karjala tavalla tai toisella kyllä otetaan takaisin . . . . 

Tuulta, tuiskua ja rikkoutuneita . . .

 Kaksi kolmesta tänään on hyvä suoritus, mutta taitaa kaikki kolme skenariota tapahtua. Sillä täällä perferiassa tuulee helvetisti ja vettä tulee kutakuinkin vaakasuoraan ja pitäisi aloittaa talviloman ensinmäisen lajin harjoitukset takapihalla. Ei sen vähempää kuin mäkihyppyä ajattelin kokeilla taas. Ja ainoa paikka missä säntillisen matkan päässä sitä voi harrastaa on yläkerran ikkunna ja sen alapuolella oleva valokate.
  Periaatteessa menttaalliharjoituksissa homma olisi mennyt näin: Makuuhuoneessa sukset jalkaan - polkastaan muijaa, kun ottavaisen oloinen on - siitä roiskaistaan AVOIMESTA ikkunasta ulos - ponnistetaan etuviistoon valokatteen reunasta ja toivotaan parasta laskeutumisen kanssa, sillä tässä vaiheessa olen aina herännyt litimärkänä.  Mutta tänään, sää teki meikäläiselle tepposet . . .  ja muijan suojeluvaisto, ei kuulemma tykkää kipsijalkaisista miehistä, varsinkaan molemman. Huomenna tosin päivä on uusi ja liekö tuulikin on tyyntynyt . . .

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Loma alkakoon . . .

  Kuten armaat lukijani olette huomanneet, että blogia ei ole hetkeen päivitetty ja syynä tähän on yksinkertaisesti, lomakuume. Sillä kauhean väännön jälkeen pääsen viettämään lomaa, nimittäin ensin talvilomaa joka jatkuu normikesälomana hetken.
  Talvilomalla alkaa siksi, että ei ehtinyt pitää ja sukset hautautuivat takapihalla hankeen. Tässä varastossa kävin katsastamassa Peltoset ja tottahan toki ne kaipasivat huolto, nimittäin suksitervaa. Ensinmäinen soittokierros urheiluliikkeisiin ei tuottanut tulosta, yli puolet löivät luurin korvaan melkein heti ja loput myivät eioota Tosin yksi liike tarjosi venetarvaa korvikkeena, laittaa nyt suksien pohjaan venetervaa . . . helvetin kesätyöntekijät. Ei ole palvelu entisenlaista ei, mutta paikallinen sekatavaraliike pelasti pulasta. Löytyi tervaa, tosin suihkepullossa mutta tervaa kuitenkin.
  Eli huomisella töiden jälkeen täytyy tervata suksen pohjat, että luistaa paremmin takapihalla ja taidampa ehkä piipahtaa jopa paikallisen ravitsemusliikkeen terassilla ottamassa muutman virkistävän.

  Eli huomisella tulee päivitystä, miten homma lähtee käyntiin ja testimielessä täytyy toki nurmikkoakin kokeilla leikata  . . .  sukset jalassa.

perjantai 17. kesäkuuta 2011

Mitä taas tuli luvattua ? ?

 Tässä on Talkkari taas tiukan paikan johdosta joutunut hieman erikoiseen tilanteeseen. Tiukaksi tilanteen teki se, että muija muniani pesiässeen ilmoitti, että han haluaa ehdottomasti meikäisen kokeilemaan brasialaista vahausta. ja varmuuden vakuudeksi, se pitäisi tehdä munieni juuressa ja vielä juhannuksena.
  Mutta meikäläisellä on jonkinmoisena varasuunnitelman,. että juotan muijan kommakänniin ja roiskasen vahapurkin  akan päälle. Siinä sitten aamusella sitten muija arpokoon, mistä aloitetaan . . . . Tosin meikälinen kyllä tietää mistä aloittaa ja mihin lopetaa . . .  
 Elämme siis mielenkiintoisia aikoja . . .

torstai 16. kesäkuuta 2011

Ilmaston lämpenemisen syy.

 Talkkari on tässä suorittanut syväluotaavaa tutkimusta, miksi kuulemma ilmasto lämpenee. Ja syyksi on löytynyt nämä viherpipertäjät. Kun pitää etsiä vaihtoehtoisia lämmitysjärjestelmiä, niin esille on noussut ekologisena vaihtoehtona maa- ja ilmalämpöjärjestelmät. Siinähän kuulemma "otetaan" ilmassa / maassa oleva lämpö ja siirretään se sisätiloihin. Senverran alkoi vituttamaan myyntimiesten puheet, niin Talkkari toteaa seuraavaa:

Paskat sitä lämpöä siirretään ulkoa sisään, sillä käänteistoiminen pakastin tai jääkaappi ne systeemit on. Astian sisään siirretty kylmä, siirretään näissä tapauksissa ulkoilmaan / maaperään.
  http://fi.wikipedia.org/wiki/Kylm%C3%A4kone 
Ja ilmalämpölumppujen teho alkaa hiipumaan, mitä kylmempää ulkona on, koska uusilla kylmäaineilta ei päästä alempiin lämpötiloihin. Kiitos tehojen hiipumiseen on nämä vanhat CFC-yhdisteet, jotka ilmakehään päästessään tuhoavat otsonia, kuulemma. Niillä vaan pääsi matalampiin "ulko"lämpötiloihin . . . .

tiistai 14. kesäkuuta 2011

Taas tutkimuksista, vuorossa vaimot.

 Tämäkin asia on yleisesti tiedossa, jos osaisi kysyä oikelta ihmisiltä oikeilla kysymyksillä, mutta pitäähän tukijoidenkin elää.
 http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus+Vaimon+hyv%C3%A4t+y%C3%B6unet+ovat+avain+avio-onneen/1135266892453
  Totta helvetissä muija on kuin persiisiin ammuttu karhu, jos ei saa nukutuksi kunnolla. Eikä silloin syy ole peittojen pelmuuttelu. Ja kyllä muijan kuorsaus rassaa talkkaria, ainakin makuuhuoneessa. Samaan kastiin menee alapään ääntely, tosin silloin mukana on yleensä epämiellyttävä haju.
 Talkkarin velmu ja rohkea kaveri oli tuupannut muijansa recumiin viinipullon korkin, kun oli takapää alkanut soittaa ukkonooaa. Tosin paineet tulivat naisen sisällä liian isoiksi ja tiivis kun tulppa oli, niin äänen nopeudellahan se siitä hetken kuluttua lähti aiheuttaen aiheutti miesparalle 7 vuoden epäonnen. Osui meinaan suoraan perintöpeiliin keskelle.
 Talkkari menee automaattisesti alakertaan nukkumaan, muija kuorsaa tai toisesta päästä alkaa kuulua jotain. Mielessä on kyllä käynyt, että piruuttaan voisi piccolon sinne laittaa ja antaa Kansainvälisen soida . . .

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Palikkatesti

 Tänään siis voi jättää ampuma-aseen ostolupa-anomuksen ns. uuden lain mukaisella tavalla. Joidenkin hevostoimiston ennakkotietojen mukaan, samalla olisi lupamaksut nousseet, mutta liekö toimistotädeillä oli tosiaan Esson baarista putkaan tuotujen keskikaljapähnäisten turinan muunnos tiedosta. 
  Prosessiin on ympätty noin. 270:n monivalinta-kysymys testi. On kuulemma muunelma 70- luvulta intin palikkatestistä ja ei kun rasti oikeaan ruutuun. Mutta poliisinkin olisi myös hyvä tehdä tämä testi, vaikka "leikkimielisenä" verrokkina, niin nähtäisiin miten paljon poliiselta otettaisiin aseita pois. Luulempa ja tiedän, että jonkinmoinen joukko narahtaisi tässä testissä, taatusti. Nythän heillä on laki turvana, vaikka mielialapillereitä popsisivat vapaa-aikana.
  http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061313882056_uu.shtml
 
 Joutuu myös lääkärin etiikka koville, kun "joutuu" arvioimaan tietyissä tapauksissa henkilön pääkopan hämähäkinseittejä. Ja jos yksi lääkäri on yhtä mieltä ja toinen taasen kumoaa, niin miten sitten käy ? ? ?
  Montakohan harrastajaa on kuollut IPSC:n harjoituksissa tai kilpailuissa ? ? ?  Ei yhtään tapausta ei, mutta eihän tässä ole kuin hetki, kun poliisi harjoituksessa ampui vartijan. Ja jos viitsii kaivaa kauemmas, niin ei se jäänyt tähän yhteen kertaan.
 Kuulemma yksi poliisikoulun asekouluttaja oli taanoin yrittämässä saada ns. turvallisen ampujan passia, mutta kolmasti hylättiin aseenkäsittelyssä ja / tai sektoririkosta. Olikohan siis ammattimiehestä kysymys ? ? ? Vähän kun valmentajalta kysytään uudesta maalivahdista: Osaa se täyttää pallon, pestä sen ja rasvata sen, mutta siihen sen taidot loppuukin.



 

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

Ilkivaltaa . . .

 Yksi kiinteistöhoidon vittumaisimmista hommista on vesivuoto, eikä sen tarvitse olla edes iso. Ja yleensä tällainen tapahtuu yöllä ja viikonloppuna. Kerran talkkarilla päivystyksessä kävi niin että 50 mm kylmävesiputki, joka meni toiseen taloon, hajosi juuri kivijalan vierestä ja tottahan toki kellari täyteen vettä. Asukit olivat vaan ihmetelleet huonoa vedenpainetta ja luulivat joitain hananvaihto hommia tehtävän . . . no joo, niitähän tehdään alvariinsa sunnutaiaamunuisin . . .

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011061213877863_uu.shtml
  Ei kolleegoilla ole yhtään helpompaa näemmä. Ja vielä jos tilaajan puolelta on hermoheikko päälikön tapainen joka tuppaa olemaan jaloissa, niin ei kateeksi käy kavereita.
  Joidenkin tahojen mielestä kunnon kiinteistöhuolto on turhaa ja vie vaan rahaa, mutta tällaisissa tapauksissa punnitaan "hyvän ja halvan" sekä kunnollisen huoltoliikkeen ero. Köyhällä kun ei ole varaa hommata samaa asiaa kahteen kertaan . . .

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Heila helluntaiksi

 Huomennahan on helluntai ja kyseinen päivä on "Pyhän hengen vuodattamiselle omistettu kristillinen pyhäpäivä".
Tähän aikaan kuulemma luonto on kauneimmillaan juuri nyt ja vanhan kansan mukaan; Jollei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä.
 Talkkarin eräs pervo kaveri oli kierosti yhdistänyt nämä kaksi juhlaa, kun erästä mielitiettyään vikitteli. Vetosi "pyhään henkeensä" vuodattamiseen ja leidin tulevaan vanhaksipiiaksi joutumiseen, tälle naiselle. Todellista tietoa ei ole huhuja vain, että homma ei mennyt pieleen. Tosin talkkari ei vieläkään osaa päättää, kuka voitti ja kuka hävisi, tässä sessiossa ja millä mitalla.

  Eli huomisella on varmaan iso joukko pariutumishaluisia immeisiä ( savolaisilmasu ) liikenteessä etsimässä sitä heilaansa.

perjantai 10. kesäkuuta 2011

Viikonlopulle ohjelmaa . . .

 Nyt alkaa olla työviikko pulkassa, mutta kahta kauheampi urakka odottaa. Erinomaisesta uurastuksesta huolimatta, nurmikko odottaa leikkausta ja vielä muija vieressä suorastaan vaatii sitä. Eli viimeistään huomenna lihasvoima-kone surraa takapihalla. Toinen homma huomiselle tuli ilmoituksena puhelimella, tulee 2 kappaletta lastenlasta kylään ja meikäläisen pitäisi näyttää pellehyppyjä, piha-altaaseen. Kumminkin kävin hakemassa puhallettavan uima-altaan sillä jos vähän lipeää, niin kuoreen puhallettu ilma luultavasti vaimentaa pahemmilta vammoilta. Eli vauhtia ja vaarallisia tilanteita on odotettavissa, sillä ajattelin roiskaista näyttöstyyliin paskaksi tallotulta valokatteelta. Tässä kysellessäni lupaa hypätä katolta ( + 2 krs:ta ) lentolupaa ei irronnut vaimolta kamikaze-hyppyyn. Jää siis jälkikasvun jälkikasvulta näkemättä, tälläkertaa meikäläisen bravuuri numero.

  Ja tarjottiin meikäläiselle Hollywoodista elokuvarooliakin, näkymättömänä miehenä. Tosin homma meni puihin, ei rahasta sillä se olisi maksettu tilille niin, että en olisi sitä huomannutkaan. Vaan se kaatui lopputeksteihin, ei olisi meikäläisen nimeä näkynyt näyttelijöiden esittelyteksteissä. Siinä siis meni varma Oscar-palkinto sivu suun, mutta mitä Talkkari ei tekisi periaatten vuoksi ? ? ?
  Asiaa sivuten: http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Suomalaisn%C3%A4yttelij%C3%B6ille+p%C3%A4%C3%A4rooleja+amerikkalaiselokuvassa/1135266815775

torstai 9. kesäkuuta 2011

Kuuma kesäkatu ja vähän ojanpohjiakin.

 Dannyhan joskus aikoinaan lauloi kuumasta kesäkadusta ja nythän muutaman päivän tulee olemaan niin. Ja näkyyhän se kaduilla sekä puistossa, hyvässä ja pahassa. Hyvänä voitanee pitää, että kuumia misuja näkee jokapuolella ja niskat on kovilla, eikä pysty päättämään mitä hameenhelman heilahduksia pidempään seuraa. Oikein runsauden pula miesnäkökulmasta katsottuna. Eihän talkkari ole niin pervo, että miehiä alkaisi tiirailemaan siihen malliin, hoitakoon sen jääkiekon maailamnestaruuden suurimmalla maalitappilla hävinneet. Tavallaan voitanee sanoa, että kaikki maalit teki suomalainen tai suomalaissyntyinen.
  Mutta kolikolla on myös aina se kääntöpuoli, sillä joillain ei ole mitään tajua tai halua ymmärtää ulkomuotonsa liiat ulottovuudet. Kyllähän lanseerataan lihavien olevan lepposia, mutta tässä eräänä iltana tuli nähtyä, kun eksoottisen kokoinen emäntä antoi kyytiä kanniselle ei niin pienelle miehelleen. Ihan valehtelematta kahden ulkoterassi pöydän yli heitti ukkonsa, mutta kolmanteen tuli ns. mahalasku. Totuuden nimissä on mainittava, että vasta toisesta pöydästä vasta kaljatuoppeja meni kumoon. Niin se rakkaus miestä oikein heitteli, silläkertaa tosin kovemmin. Mitenköhän kyseinen pariskunta hoitaa lisääntymisviettiensä kainon kutsun ? ? ?  Siinä varmaan liha liikkuu ja hiki haisee. Ei helvetti, ei  olisi pitänyt visioida asiaa, sillä taas alkoi Talkkarin kurkunpäässä kiertää oksennus.

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Hellettä ja hupia.

  Jaahas, huomisella tulee näillä näkymin olemaan ruuhkaa saraaloiden päivystyksissä. Ei yksin liian lämmön takia, vaan osa joutuu paikattavaksi kun on yksinkertaisesti katsellut liian pitkään hyvännäköistä persettä.  Toki helle voi johtaa myös joihinkin perheriitoihin ja jopa avioeroihin.
  Talkkarikin voi nyt paljastaa ( vanhentunut rikos, noin 30 vuotta sitten ) nuoruudessa aiheuttamansa kolmen auton kolarin. Meni firman ja pari muuta kulkupeliä korjaamolle, kun Talkkari tiiraili hevetin hyvärunkoista muijaa ja kuin kohtalon oikusta tuuli nosti kesämekon helmat korviin. Vieläkään ei Talkkari ole ihan varma, oliko tällä typykällä alushousuja, joten ken Fredalla siinä Malminkadun kohdilla sipsutteli, ilmoittakoon asiasta julkisesti, jäi vähän kaivelemaan se asia meikäläistä.
  Eräs kaveri otti ja käveli liikennemerkkiä päin ja siitä johtusen on useamman lapsen isä, sekä aviomies.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

Kansainvälisyys ja Suomi kiittää

 Tässä taannoin Afganistanissa paikallisia pahantekijöitä kehotettiin hyökkäilemään suomalaisia rauhaturvaajia vastaan, kun kuulemma ovat huonommin varustautuneita, kuin muut. Ja sehän sitten on tänne pesityineille vintiölle antanut pontta tehdä omia pommi-iskujaan täällä.
http://www.iltalehti.fi/uutiset/2011060513839779_uu.shtml

 Itseasiassa talkkarinkin mielestä tästä on kiittäminen Vihreitä ja RKP:tä etunenässä Astrid Thorsia. Hehän ovat tänne sitä porukkaa haalineet. Talkkari ja moni muu roturealisti on nähnyt mitä on muualla euroopassa käynyt, kun hihhuleita toivotetaan tervetulleeksi, ilman mitään karsintaa. 
  Talkkaria ihmetyttää pakolais-statusta aikuisella miehellä, joka on "lähtenyt" pakoon sotaa, mutta saattaa mitä todennäköisemmin täällä tehdä käyttää väkivaltaa. .

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Suvi alkakoon ! ! !

 Jälleen tänään huipentuu monen ihmisen koulunkäynti ylioppilaslakkiin. Jonkinmoinen virstanpylväshän se on, mutta jos elämässä aikoo pärjätä fiinimmässä ammatissa, niin nyt se vasta totinen lukeminen alkaakin. Ensin pääsykokeisiin ja jos onni käy tai on ruottinkielinen, niin yliopistossa.
 Ja perinteisesti nämä tulevaisuuden toivomme vetävä kunnon lärvit iltasella. Toki se heille suotakoon, kunhan eivät käy kuseksimassa ihmisten nurkissa. Talkkarin kolleegat ovat muutaman kerran pyyhkineen ylioppilaslakilla kuset porttikäytävästä ja kummasti kyllä sana kiirii isossakin kaupungissa, eipä enään juuri ketään käy niillä nurkilla ruikkimassa.

  Mutta tämä helle jälleen aiheuttaa ihmisissä jonkinmoista pariutumisviettiä ja talkkari jälleen tuhrusi erästä tutkimusta . . .turhaan.
  http://www.mtv3.fi/helmi/minisaitit/artikkeli.shtml/2011/06/1339860/tee-se-itse-rakastavaisten-romanttinen-ilta-kotona?maistuvaa_elamaa/reseptit_maistuvaan_elamaan 

perjantai 3. kesäkuuta 2011

Eilisen tuunauksen satoa, pihalla . . .

 Valitettavasti jo tänään muija alkoi kalkattamaan, jo tehdystä työstä. Ensinnäkin haukui nurmikon olevan epätasaisesti leikattu. Leikkaa siinä nyt joka suuntaan kallellaan olevaa pihaa sitten rouvan mieleiseksi, eilen kyllä kelpasi. Ja saa luvan kelvata tänäänkin . . .
  Toiseksi huutoa tuli tulppaanipenkin ruokkoamisesta, oli kuulemma muutama lillukan varsi katkennut perkaamiseni tuloksena. Täytyy myöntää, että tavallaan kyllä asiasta "mainitsi", mutta hommaa paikkasin tunkemalla ne tulppaanin varret uudelleen maahan pystyyn, korko oli oikea mutta etäisyys ehkä heitti. Muija vaan ei uskonut, että kasvit voivat vaeltaa jopa joitain metrejä.
 Mutta ilokseni olen löytänyt luonnollisen lannoituksen oikean suhteen kukkapenkeissämme. Jokaisella penkillä käyn vuoronperään "heittämässä kepillisen" ja edelleen kannattaa heittää keskikaljakuraripulipaska kirsikkapuun juurelle. Kasvaa ja voi senverran hyvin, että kasvaa metrin jos toisenkin vuodessa, vaikka se "lannoite" tuppaa haisemaan muutaman päivän.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Ei onnistunut ei, välttää.

  Vaikka kuinka tässä on harannut vastaan, niin kumminkin tässä on jouduttu pihatöihin. Ei auttanut edes maailmanlopun odottaminen, kuulemma taivaaseen muijan mukaan pääsee helpommin, kun piha on siisti. Ihan pihallahan muija on ylipäätänsä puutarhahommista, antaa nyt ohjeita nurmikkogynegologille, joka on sentään eräänkin hehtaarin lykkinyt nurmea kumoon. Kuulemma laakista se olisi hyvä, mutta jos hyvän haluaa, niin se vaatii kaksi ajokertaa ja vähintään korillisen kaljaa. Periaattessa kukkapenkkiä kitkiessä voi ja saa ottaa napanteria, mutta ruusujen kanssa täytyy olla varovainen ( kokemuksen SYVÄ rintääni ) ettei turvalleen kuukahda penkkiin.
  Ensikerralla kyllä kädenvääntökisan jälkeen katsotaan, kumpi se leikkaa nurmikkoa ja kumpi istuu tuolissa ja juo kaljaa, sekä antaa ohjeita. Mutta jotain hyvääkin tapahtui sillä marjapuskista löytyi se kadonnut kossupullo, jonka muija nakkasi viimetalvena vihapäissään.

Rasismin pohjanoteeraus vol: 1

 Sitten on taas kaadettu raja-aitoja, ihan rasismin  varjolla taas. On menty rukkaamaan Suvivirttä, jota moni ei edes pidä virtenä, vaan ainoastaan koulujen päättäjäisiin kuuluvana traditiona.
  Suvaitsevaisuuttahan on se, ettei kenenkään ole tarvis kuunnella tai osallistua kyseisen laulun laulamisee, voi jopa lähteä pis.. Yleensä ennen, oli minkä tahansa kristillisen uskonnon vivahteen kyllästämä, juutalainen tai jopa suomeen aikoinaan siirtynyt tataari ( uskontona islam.) Niin kaikki silloin aikoinaan, lapset kera vanhempien ovat mahtuneet saman katon alle tämänkin laulun kohdalla.  
   Onkohan suovaitsevaius meillä tulevaisuudessa sitä, että ken mikä vähemmistö röyhkeimmin osaa vedota ihmisten empaitaan, niin parhaimman kohtelun saa ja vetää siinä välissä hyvät rahat. Ja uskonto onkin se hyvä keppihevonen hoitamaan asiaa, tällähetkellä . . . mitä senkin tulevina vuosikymmeninä ???

 Ja lopuksi  . . . http://www.hs.fi/nyt/artikkeli/Suvilaulun+sanat/1135266590122

keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

Tutkimus, joka pelastaa . . . meidät miehet.

  Ainahan naiset ovat olleet tarkkoja takamuksensa koosta ja auta armias jos siitä negatiivista sanot. Pienintä on parinpaivän mykkäkoulu, mutta pahimmoillaan se voi jopa aiheuttaa ruumiillista pahanolon tunnetta eli turpaan tulee. Se loukkaus hakataan kiveen ja aina sopivan tilaisuuden tullen mainitaan asiasta, ei auta timantit tai kulta häivyttämään totuuden julkaisua.

   Mutta, kerrankin talkkari lämpimästi kannattaa tämän tutkimuksen julkituontia:
http://www.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Tutkimus+Peppu+levenee+l%C3%A4pi+koko+el%C3%A4m%C3%A4n/1135266579748

  Mitä enemmän naisväki tietää tästä, niin sen vähemmän miehet joutuvat aiheettoman ja perusteettoman väkivallan kohteeksi, eli kotiväkivältä tulee vähenemään. Täytyy talkkarinkin tänään vielä näyttää ko. linkki vaimolle ja aina sopivassa kohdassa muistuttaa tutkimuksesta . . . .



 Päivitys atomipomminkestävästä suojastani takapihalla, kirsikkapuun luota 01.06.2011 k:lo 22.40

 Joskus näemmä muijaan ei usko tutkimuksiin, sillä tuli pikakomennus suojapaikkaani ja pillua ei luultavasti liikene pariin viikkoon. Sitä se teettää, kun toiselle opettaa ja yllätykseksi oppi uppoaa hedelmälliseen maaperään, tosin kyseessä taitaa olla valikoiva oppiminen. Taas tulee asiaa kultakauppaan . . . mutta rahallahan saa ja hevosella pääsee.

Laki ja rikos.

 Tänään on sitten otettu käyttöön erään toimimattoman lain kovennus. Sillä aikasemmin kännykään höpöttämisestä ajaessa, selvisi pelkällä rikesakolla ja se oli siinä. Nyt lakien laatijat huomanneet, että peloitevaikutus on ollut erittäin pieni ellei olematon. Täytyy siis rankaista kapinoivaa kansaa kovemmin, eli jos nykyään kiinni jää niin katsottakoon se sellaiseksi, että ns. virhetili kasvaa ja sen täytyttyä lähtee kortti kuivumaan epämääräiseksi ajaksi. Aivan samoin, kuin pienet ylinopeudet ja töppäilyt liikenteessä. 3 kappaletta vuodessa tai 4 rikkomusta kahdessa.
  Ns. kännykkälain muotoa haettiin aikoinaan käräjiä myöden, missä poliisi yritti todistaa oikeaksi matkapuhelimeen puhumisen, tosin kivilille karahti silläkin kertaa kun ei edes puhe-elimen väriä muistanut. Ja toki kännykkämallin kysyminen olisi mennyt vittuilun puolelle, jopa tuomarilta
  Taitaa olla lakiin olla kirjaamattomana olla ns. taksikuski-pykälä, ei vaikutusta heidän kohdalla, eli kun eivät muutoinkaan välitä tieliikenteen säännöistä ja määräyksistä, niin eipä tälläkään lain kiristyksellä ole merkitystä.