maanantai 27. toukokuuta 2019

Sananvapaus ja sun muut, jutut.


  Tuo vasepuukkikin on ihan oma maailmansa, valtio valtiossa ja vielä päälle pikkuvehkeiset ylläpitäjät(kin). Toki unohtomatta, että voi vaan mielensä pahoittanut . . . unnukanunnuka tehdä ylläpidolle ilmoituksen mm. vihapuheesta. Nooh, on sitä muuallakin- jopa yritys/ yms. hallinnossa tapahtuu, mutta niistä ei saa julkiseti(kaan) keskustella.

  Edelleen talkkari muistuttaa, jos vaikka tuo herne menee nenuun:
Kaikkea kirjoitettua ei kannata totena ottaa, täytyyhän sitä muokata, ettei se tule täysin julki. On täysin lukijan oman mielikuvituksen ja päättelykyvyn varassa eroitella totuus ja taru. Ken jakaa sisältöä, sen tekee omalla vastuullaan.

  Jotkut tekevät vapaa- ajallaan ja pyytettömästi, vieläpä uhraten vapaa- aikaansa . . . monella se voi olla elämän suola tai ainoa ikkuna maailmaan, kenelle ns. ainoa päästä pätemään . . . Niin, ihan maalaisjärjellä ajateltuna, haluaa juujuu- henkilöitä ympärilleen ja on kingi tai sitten viittävaille suljetun osaston "tavaraa".
  Tosin, mielenterveyspuolella ollaan menty aivan väärään suuntaan . . . paikkoja vähennetty ja "avo- hoito" rules . . . 
  Edelleen, tuo edellisen kappaleen kommentti on voimassa. Kaikkea kirjoitettua yms. on voimassa.

 Tämän tapaisen "episodin" talkkarikin tuli kokeneeksi, liekö ylläpitäjällä ollut jännäkakkaa EU- vaaleista ja/ tai Leijonien kultamatsista . . . Kuulemma voitettiin, propsit siitä pojille.