tiistai 26. helmikuuta 2013

Nyt avautuu Talkkari

  Monen palveluammatin taitajat ovat "avautuneet" asiakkaiden käyttäytymisistä ja antaneet yleispäteviä neuvoja, miten pitäisi toimia. Talkkarilla on moinen lista ollut jo hyvän aikaa ja tässä ohjeita asukkaille.

1. Vaikka olet osakkeen omistaja tai asut vuokraluukussa, niin suoranaisesti et ole talkkarin tai huoltomiehen työnantaja tai käskyttäjä. Pyytämällä saa enemmän, kuin vaatimalla.

2. Jos unohdat avaimet kotiin, niin ei se ole ovenavaanjan vika. Tehdystä työstä on saatava jonkinmoinen korvaus, vaikka luonnossa. Ei nimittäin olemassa lakipykälää, joka velvoittaisi vittuilevan jurrisen  tai kalkattava juoruakan päästämisen kotiin. 

3. Jos vedentulo tai lämmitys loppuu, niin ei Talkkari mahda mitään, kun syylinen on kaukolämpöyhtiö tai vesilaitos.

4. Talkkari ei ole tuomari, sosiaalityöntekijä, pappi tai erotuomari kun kotona riidellään. Tosin tarvittaessa Talkkari voi ja kutsuu virkavallan selvittämään parisuhde sotkunne.

5. Se saatanan kilon painosen paketin voi hyvin kantaa parkkipaikalta kotiin, eikä ajaa sitä kinneriä oven eteen estämään toisten kulkua.

6. Talkkari auraa ja hiekoittaa silloin kun on tarvetta, eikä jonkun pikkukengissä tepastelevan puliveivarin aikataulun mukaan.

7. Ne roskat on vietävä astiaan asti tai voipi käydä niin, että ne löytyvät postilaatikosta tungettuna luukkusi.

8. Talkkari ei ole määritellyt itse, paljonko hoitoalueen koko on, van sen tekee kapitalismi ja pihit asukkaat ja isännöitsijät. Rahalla saa ja hevosellä pääsee, sano.

9.  Lavuaari, hana tai muu kiinteä huoneistoon kuuluva kaluste ei juuri mene itsekseen rikki, kyllä Talkkari tietää . . .

10. Talkkari eikä huoltohenkilöstö tee talonne budjettia, joten käytettävissä olevat rahavarat ovat rajalliset, joten kullitettu hanoja on aivan turha pyytää.