maanantai 7. huhtikuuta 2014

Elävien kirjoissa, vielä toistaiseksi.

  Talkkari piti jonkinmoista lomaa, mutta se kyllä melkein totaalisesti meni etsiessä talkkarien salaseuran erikoisjaoston salaista agenttia, joka on tosiaan alkoholisoitunut . . .  Jo useamman viikon tuo hyväkäs on seurannut tosi läheltä Mia Mari Johannaa . . . Ja taas on todellakin tapahtunut, on Tuhdein Tukiainen antanut vähintään avokasta, koska ei valaehtoisen todistuksen mukaan lyödä nyrkillä, omaa äitiään ja patologisen varkaan tavoin mukaan lähti vähintään äidin lompakko.
  Ja lienee jotenkin kyseessä oli Jollashovin valloitusyritys takaisin . . . No, kerta Mia Mari Johanna ei ole / ollut virallisesti kirjoilla, mutta vielä viime kesänä tosin posti oli ohjattu Talkilatielle . . . Näet salainen agentti suoritti silloin salaisen operation, jossa fyysisesti ja visuaalisesti todennettiin asian laita. Syynä oli varmaan sen vaaleanpunaisen kirjekuoren odottaminen suoraan Miamisesta, mihin kutsua odotettiin ja odotettiin . . .

  Mutta jotain "hyvääkin"  . . . Jos eteläinen Suomi on saanut kokea glamourisia hetkiä Mia Mari Johannan kanssa, niin missä vienti taattu . . . siis pohjoisessa Suomessa on odotettavissa glamourisen herkkiä hetkiä . . .
  Lie poroja nyt lahdataan normaalia enemmän, että pillunkipeät peräkammarien aikamiespojat lähtevät joukkolla, vähintäänkin kuolaamaan Tuhdin Tukiaisen showta, ellei Mia Mari Johanna valitse sitä mustan AMEX:in omaavaa porokeisaria.

  Talkkari on teljennyt tämän alkoholisoituneen wanhan ajan pannuhuoneeseen ja laittanut tämän lapioimaan hiiliä lämmityspannuun, vaikka lämmitysaika alkaa olla lopuillaan. Hikoileepahan viinanpirun itsestään ulos . . . wanhan ajan kunnon malliin . . .