perjantai 8. heinäkuuta 2011

Perinteet . . . jatkuvat

 Ei riitä, että korvat kuumottavat muijan kalkatuksesta ja tillikoista. Vaan koko selkä on kuin tulessa, ei sen takia että akka olisi pieksänyt meikäläisen, vaan se helvetin auringon paiste on käräyttänyt Talkkarin selkänahan. Mutta mitä katsoo ympärilleen, niin empä ole ainoa kärsijä tässä maassa.
  Kerrankin talkkarin faija pelasti Tolkkisten vpk:n palopäällikön palamasta, kun perinteisessä kesätapahtumassa otti ja meni sammumaan aurinkoon.
 Helvetisti havuja tulipalopäällikön päälle vaan, kun mitään muuta katetta ei löytynyt siihen hätään. Ja katetta ei myöskään tarvittu, kun paikallisen maitokaupan aikamiespoika haki mobedilla lisää keskikuraa juhlijoille. Kerran kyllä, mies jouduttiin käännyttämään samantein paluumatkalle, kun oli vahingossa kaapannut 1-olutkorin tarakalle mukaan tankkausreissulla.
  Ja kävihän siellä paikallinen poliisikin tapansa mukaan mahtailemassa, mutta miehethän taas perinteisesti heittivät vanhemman konstaapeli Tuppuraisen mereen. Ja siihen loppui taas Tuppuraisen venkoilu, sillä pojat olivat aikoinaan pelastaneet poliisin äidin kotitalon palamasta kivijalkaan, jo kolme kertaa.Ymmärtäähän se tyhmämpikin, että ei kannata liikaa venyttää vieteriä . . .