lauantai 16. heinäkuuta 2011

Wanhoja muistoja . . ." parisuhteista"

   Aikoinaan: Tässä tuli tuttujen kanssa kafeella käydessä, niin erällä näytti olevan käsi kipsissä - otsa ruvella - ja kuulemma kaikkialle muualle saatui, paitsi persreikään.
  Siinä kysellessä kaveri itkien avautui tilanteestaan. Oli ammattietiikan vastaisesti, siis tullut tavallan raskatuksi. Sillä eräs naaras oli ensin lyönyt ( kertojan mukaan ) paistinpannulla tajun kankaalle ja alkanut käyttämään huoltomies "parkaa" hyväkseen . Ja siinä tarkempaan kysellessä kaverilta, niin tuli siinä yllätykseksi " housut nilkoissa" eli näemmä talon isäntä oli tullut paikalla ennalta-arvaamatta ja alkanut "väkivaltaiseksi". nykyään kyseisestä toimesta tupataan kirjaamaan ampua-aseella uhkaaminen, eli oli sikaniska- lerppakulli- isäntä ruvennut kaivamaan ns. kuvettaan ja vetänyt sieltä aseen esiin ja ilmoittanut ruumiin tulevan: Kaveri oli ottanut pari nopeaa askelta ja loikannut parvekkelta alas. Sentään 3 kerros oli kyseessä ja luojankiitos, vastamäkeen loikka päätyi. Ja loppu onkin legendaa tulevaisuudessa. . .  tästä jutellaan vielä pitkään.