Näköjään todellakin elämme globaalissa maailmassa, sillä suomalaisen terveen järjenkäyttö on jäänyt vähemmälle tai sitten trendinä amerikkalaismallinen pyrkyryys. Ei tarvitse olla ammatillisesti pätevä, vaan kun osaa lipaista oikeassa paikassa ja nyökyttää vakuuttavasti. Niinhän sitä sanotaan että, palkitaan syylliset ja rankaistaan syyttömiä .
Näillä sanoilla nimittäin alkoi talkkarien salaseuran kesäkauden päättäjäiset ja puhujana oli pitkän linjan alan ammattilainen. Mies oli luonut lunta jo silloin, kun suurin osa ns. teknisistä neropatti isännöitsijöistä teki lumiukkoja takapihalla. On se nykyisen teknisen isännöitsijän nimike raiskattu ulkomaan kielisellä vastineella ja paras on sekoitus pariakin kieltä, lienee se on sitten kansainvälistä ja komeaa.
Talkkari purkaisi sanat tekninen ja isännöitsijä seuraavalla tavalla: Tekninen = ymmärtää muutakin, kuin lego-palikoiden asettamisen torniksi ja Isännöitsijä = Henkilö joka ymmärtää, olla olematta ukko ylijumala. Talkkarikin on tavannut persoonallisuuksia, joilla ei ole ns. hölskynyt yhtään päässä ja egonsa suuressa olettamuksessaan uskoneen omistavansa isännöimänsä kiinteistön. Ja mitä kauempana omistaja on, niin todennäköisempää se on, tosin poikkeuksiakin on. Kun ollaan maksavinaan niin toinen on sitten olevinaan. Ja vedetään kraga kireällä seminaarista toiseen.
Mutta ettei koko ammattikunta olisi tullut täysin nuijituksi exel-taulukon ja kirjallisen raportin väliin, niin Talkkari nousi puolustamaan tätä ammatikuntaa, syystä että talkkarillakin on kyseisen alan tutkinto. On niitä kunnon ammattilaisia ja he lienevät pitävät mainetta yllä. On onni ollut tehdä töitä tällaisten pitkänlinjan ammatilaisten kanssa tai ilo, ellei peräti ratkiriemukasta.
Toisaalta ei syyllisiä ole yksi, vaan illanvietossa kuultiin monta tarinaa omistavasta tahosta. Ja jaettu suruhan on parempi, kun yhden ei tarvise murehtia. Sillä eräässä yhtiössä kehua retosteltiin alkuvuodesta kaupungin halvimmilla vastikkeilla, mutta marraskuussa vastikkeet olivatkin sitten läänin kalleimmat. Yksinkertaisesti siksi, ettei jatkuvan korjaamisen periaatteeseen uskottu.
Tähän asti talkkari sai selvää muistiipanoistaan ja sanelulaitteen örinästä, sillä jälleen kerran jouduttiin tervaamaan ja kierittelemään höyhenissä huvitoimikunnan jäsenet. Eipä ollut ohjelma taaskaan sitä, mitä luvattiin . . . mukamas napatanssia, mutta hyvin hyllyi kumminkin.
Kaikkea kirjoitettua ei kannata totena ottaa, täytyyhän sitä muokata, ettei se tule täysin julki. On täysin lukijan oman mielikuvituksen ja päättelykyvyn varassa eroitella totuus ja taru. Ken jakaa sisältöä, sen tekee omalla vastuullaan.
