perjantai 26. elokuuta 2011

Taiteiden yö osa: 2

Talkkarille tänään tässä tuli työkeikka, Helsingin taiteiden yön ytimeen ja näköjään meno on samankaltaista, kuin ennen. Vaikka ei aurinko ei ollut laskeutunut, niin parissa porttikongissa harrastettiin tiivistä, oikeastaan erittäin tiivistä ilosanomaa tänne sopeutuneiden maahanmuuttajien ja kantaväestön toimesta. Tulee kyynel silmään kun muistelee taiteiden yön ensinmäisiä kertoja, kun todella tummahipiäinen oloinen mies tutustutti vaaleaa neitoa pystypainin saloihin. Siinä STV:n vartija piti oven lasia hartiavoimin paikoillaan, ettei toisiinsa kietoutunut pariskunta olisi rysähtänyt lasin läpi ja loukanneet tai peräti tappaneet itseään.
 Mutta siinä luoviessa kohti katastrofia, niin mieleen välähti ensi vuodelle taiteellinen teko tai tekoja. Ei tarvita, kuin joukko reippaita ja vain hieman uhkarohkeita, sekä juopuneita henkilöitä ja iso helvetinmoinen paketti tai pari wc-paperia. Olisihan se komeaa, kun keskustan kaikki väärinpysäköidyt autot olisi kiedottu, toivonmukaan käyttämättömään wc-paperiin.
 Idea on vapaasti viherpipertäijienkin käytettävissä, kunhan eivät mainitse idean lähdettä.

Ja muijan yllätykseksi ole pessyt kaikki taloutemme matot . . . . . virtuaalisesti, tänään

 Terveisin: Talkkari korsustaan, siellä kirsikkapuun vieressä. Ja laulaen grammanrin kanssa:
http://www.youtube.com/watch?v=DLgi0-IaRCk