torstai 11. elokuuta 2011

Lapset, ne lapset

  Näköjään talkkarikin on tullut tietyyn ikään, mutta vehkeet toimii - toteaa vaimo . . . raukean onnelisena yläkerrassa. Mutta tässä on muutamaan vuoteen tapahtanut yhtä jos toista. Tytär on saanut kaksi pientä ja ihanaa lasta, toki tekijäkin on tunnustanut ja viimein viikonloppuna saatettu avioliiton rauhaisaan satamaan. Talkkari kun ainoinaan tyttären kohdalla teki kaksi kirkollista toimitusta peräjälkeen. Ensin avioon ja sitten tyttärelle nimi. Poikien kohdalla päästiin yhdellä toimituksella.

  Niin on tytär järkännyt talkkarin parran lyhennyksen tai oikeastaan ensinmäisellä kerralla täydellisen poiston, sillä potran pojan pyöräytti maailmaan. Ja vähän yli vuoden jälkeen isoveli sai tiukan ilmeen alle valvottavakseen pikkusiskon. Silloin pidin kyllä silloiselle poikaystävälle/ lasten isälle ja tulevalle sulhaselle, joka on nyt sitten virallisesti tyttäreni aviomies, pienen keskustelun raamatun lauseesta: Tulkaa ja täyttäkää koko maa. Toki yhteiskuntamme tarvitsee uusia veronmaksajia, joten hyvässä yhteisymmärryksessä uuden perheen kanssa päädyimme lapsilukuun noin 5.

  Ja tässä nyt sitten kärvistellään tulevaa viikonloppua, sillä nämän ihku-ihanat lapsenlapset tulevan ensinmäistä kertaa yökylään papan luokse. Akka perkele on jo kerennyt värkkäämään aikatauluja . . . Mennään torille, uimahalliin, marketin leluautoon (  ja mitenköhän meikäläinen mahtuu mukaan ) sekä jotain muuta mukavaa. 
  Eihän siinä ole mitään erikoista, mutta muijalla alkaa loma ja meikäläinen menee loman jälkeen töihin . . . . Olisinko väärässä, jos epäilisin muijalla olevan haluja tehdä vielä yksi pikku taapero ? ? ?   Toisaalta ehkäisy on meikäläisellä kunnossa: Ensinmäiset kuolee lähtökiihdytyksessä ja loput takaseinää vasten . . . ei muija saa niin jurriin meikäläistä juotettua, että vahingonlaukaus tulisi.