perjantai 21. syyskuuta 2012

Neuvontaa, Talkkarin tapaan ja muuta asiaan liittyvää .

 Yleisen painostuksen alkaessa olla sietämätön, niin pakkohan se on alkaa Talkkarin taas neuvoa antamaan jo ennen perjantain neuvoa-antavia.  Parisuhteen oli se sitten avo tai avio pitäisi olla kahden sielun harmoonista yhdessäoloa, hamaan tulevaisuuteen. Mutta kun naisen mieli on niin ailahtelevainen  ja epävakaa, niin elä nyt alkuhuuman jälkeen, kuin löysässä hirressä riippuisi. Nykyään kun tiirailee avioerotilastoja, niin vahvasti Talkkari on tätä mieltä.

  Aloitetaan parisuhteen muodostamisesta eli runollisesti sanottuna; Kun kaksi sielua löytävät toisensa. Talkkari pikemminkin toteaa, että yleensä se on kahden jurrisen tapaaminen jossain kuppilassa jne. jne.
  Tai / kun julkkisten ollessa kyseessä, niin medianäkyvyys ratkaisee aika pitkälti, esim. missi pokaa lätkäpelaaja, rahallahan ja medianäkyvyydellähän ei ole mitään merkitystä . . . eihän. Toki se rakkaus voi löytyä ihan mistä vaan, jopa enevässä määrin internetin ihmeellisestä maailmasta.
  Mutta jostain kumman syystä, myös ns. pahikset vetävät kauniita naisia puoleensa. Talkkarikin tuntee muutaman ns. "pahiksen" ja mitä vetävämmän näköisiä mimmejä pörrää ympärillä, että rumimpia joutuu tuuppimaan kauemmaksi takariviin.

 Oma kategoriansa on sitten muista ansiostaan tai itsensä julkisuuteen muutoin pullauttaneet ns. salarakkaat tai vähän vastaavin keinoin julkisuuteen tulleet turhakkeet. Hyi helvetti, sanoi Talkkari  kun listaa alkoi laatimaan: Marika Fingeroos >>> Vesa Keskinen. Marttina Aitolehti >>> Aleksei Eremenko nuorempi. Henna Kalilainen >>> Mikael Forssel ja ainakin 1x liikemies . . . ja pahnan pohjinmasena on ihan nykyisen painonsa puolesta . . . Johanna the Glamour Tukiainen >>> Ilkka Kanerva. Tosin salaras- suhdetta ei luultavasti syntynyt, mutta txt- seksin tapaista varmaan harrastettiin . . .  Ikelle kerrankin miljoona puhtaana käteen ? ? ? . . . mene ja tiedä. Lie ollut ainakin alkuun salarakas tämä pääministerin morsian Susan nyk. Ruusunen ent. Kuronen, tuo Vanhasen Matin kokonaan tai läpikotaisen tunteva.
  Yllä siis kaiken kansan tietoon saatetut julkkiksi ponnahtaneet salarakas- termin saaneet. Tavallisten kansalaisten kohdalla Talkkarikin on hiljaa, vaikka olisi tietoa monesta tapauksesta. Vaitiolovelvollisuus kun velvoittaa ja sitä helverin ero- rumpan katselua ja jälkien korjaamisia ei tee mieli tehdä.