keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Lunta tupaan ja jäitä porstuaan.

  Talkkarien salaseuran salainen agenttiharjoittelija oli sittenkin asioista perillä, vaikka painetesti oli salaseuran puolelta asetettu melkoisen kovaksi. Ottaa ja matkustaa vaikka ulkomaille, seuratakseen surevaa kamelikaranaavania vaikka Afrikkaan asti . . . ja niinhän tuo teki.

  Täyden palvelun hotelissa ei ollut kunnollista, siis glamourisen kuuluisaa alkoholitarjoulua . . . joten "pakki" (tukiaisen kohdalla kenttäkeittö) meni sekaisin, joka selitettiin julkisuudessa RAJULLA ruokamyrkytyksellä . . .
  Edelleen glamourinen kuuluisuus (vain painonsa puolesta) ei voi ymmärtää, että lentokone ei voinut odottaa melkein kansainvälistä (ollut Miamissa) kuuluisuutta, vaan jätti tämän homoassistenttinsa
kanssa Marokkoon, jatkamaan suremaan rakas- paras- siskonsa kuolemaa . . . Marrakech:in liepeillä.

  Jokaisesssa paratiisin reunassa on musta surureunus ja tälläkin kertaa Mia Mari Johanna menetti rahaa ja omaisuutta raakojen ja viekkaiden arabirosvojen haltuun . . . Allah Akbar- huudot on lie kuuluneet Saharan aavikolla . . .

  Vielä ei ole tullut uutta salaista raporttia talkkarien salaseuran salaiselta ja melkein hyväksytyltä agentilta, mutta hyvältä näyttää . . . siis rekrytointi.