lauantai 18. helmikuuta 2012

Sambaa . . .

 On se aika vuodesta, kun Brasilian Riossa sambataan ja eräänlaisena riittinä kuulemma paikalliset tytöt haluavat päästä neitsyyden ikeestä, vähän kuin meikäläisten juhannus Tämän tyrmistyttävän tiedon kertoi talkkarin hyvä ystävä, joka on käynyt kyseisillä kesteillä monta kertaa. Tosin ensinmäisen kerran jälkeen ei ole enään päässyt suorittamaan jokamiehen unelmaa, päästämään halukkaita neitsyyden ikeestä. Sillä sillä ensinmäisellä reissulla joskus 80- luvun loppupuolella, se kolmas impi on nyt talkkarin kaverin muija. Hyvä vai paha, mutta onnellisesti ovat vieläkin naimisissa ja kaverin mukaan saaneet vain poikalapsia, kuulemma onnekseen.
  On se paikka, kun lapset lakkaavat kyselemästä: Mistä sitä ollaan tultu tähän maailmaan ja eivät kerro mihin ovat menossa. Talkkarikin on joutunut moista ihmettelemään, kun on kupeitteni tuotoksena tehty yksi tytär ja kaksi poikaa. Tytär kyllä tietää mistä sitä ollaan tultu ( liekö kertomatta ) kun on aviomiehensä kanssa tehnyt Talkkarin suureksi iloksi ja riemuksi toistaiseksi kaksi lasta, pojan ja tyttären. Mutta siellä vielä sambataan jokunen kerta, sillä päämäärän on tehdä / saada viisi (5) lasta. Näin tytär on ilmoittanut kaikelle kansalle. Tiedossa ei ole tyttären aviomiehen kantaa asiaan.

 Talkkarin kaveri on kertoillut niistä kliimakseista, mitä on kokenut aikoinaan karnevaaleilla Riossa. Ei sen puoleen jos kotona alkaa ahistamaan, niin mankkaan vaan sambaa soimaan niin johan mutkat oikenee ja rauha on taas taattu heidän perheessä. Tosin se "rauha" on suhteellinen käsite, sillä ei jää kaverille aikaa muuhun kuin itsensä ravitsemiseen ja muijansa tyydyttämiseen. Sillä kun käsky on käynyt kaverille, niin siitä ei keskustella enään sillä hetkellä tai sen jälkeenkään.
 Jos kaikki luulevat, että kaverin muija on pieni ja siro niin erehtyvät. Talkkarin kaveri kun on muidenkin mielestä vähän "hullu"  ja kun mies itse on vain 160 cm tappi sulka päässä, niin sen amazoni- muija on yli 190 cm ilman korkokenkiä. Isoa haki ja ison sai, mutta kokoerosta huolimatta heillä se rakkaus kukoistaa ja vanhan sanonan mukaan: Vakka kantensa valitsee.

 Miksi talkkari valitsi tämän jutun aiheeksi samba- karnevaalit, niin tämä uutinen kommentoineen kertonee melkein kaiken:
 http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/rion-sambakarnevaalit-alkoivat---katso-kuvat/art-1288449793503.html

 Talkkarin kaveri kun myös vaimonsakin korkkasi juuri juhlien alla, ei itse juhlissa.