perjantai 30. maaliskuuta 2012

Ei perinteinen perjantai . . . Rangaistusta kärsimässä.

  Talkkarin tämän iltaiseen ja ei perinteiseen perjantaisaunaan syy on eilisessä väärinkäsityksessä. Ei auttanut lepyttelylahjat tai lupaukset kuun tuomisesta taivaalta. Oli muija päättänyt, että saunan jälkeen Talkkari sitten katsoo " Tuksun dokumentin " telkkarista. Eihän sen pitänyt tämään tulla tai ylipäätänsä tulla telkkarista, mutta akka perkele oli sen nauhottanut johonkin digi-boksiin. No onhan se kiva Talkkarinkin tietää tämän tekniikan ihmeen olevan taloudessa. Jos olisi tiennyt moisen vempeleen olevan, niin se olisi ollut entinen tosin toisaalta väistämätöntähän siinä olisi vain siirretty.

  Tosin talkkarilla oli hetki aikaa "valmistautua"  tähän rangaistukseen, joten iso kalikka kossua meni yhdellä ryypyllä alas ja ilman irvistelyä. Kaukoviisaana oli kaapissa muutamaan purkkiin säilöttynä erilaisia hedelmiä, mutta liemenä oli 80 % Strohia. Ja menihän ne etelän hetelmätkin palanpainikkeena siinä mukana.

 Hämärästi muistan, että The Fat- Tukiainen ne rotan perskarvoista tuunattujen tekoripsien kanssa meni alttarille Arton kanssa ja jotain sekoilua oli jossain räkälän ja sikalan välimuodon oloisessa juottolassa, no liekö kyseisillä tapahtumilla on joku glamourinen yhtys toisiinsa. Toisaalta, pakki ei vielä kestä toista kierrosta katsoa koko settiä yhdellä istumalla, tulee muuten samaistuttua tähän Ilen hoitoon, alkoholin käytön osalta.