maanantai 19. maaliskuuta 2012

Hoplop- vanhemmuus.

  Talkkarin pitää näköjään keksiä uudenlainen kriteeri vanhemmuudelle tai oikeastaan sitä on tässä tullut mietiskelty tovi jos toinenkin. Nykyään kun on tullut lapsille ja lapsenmieliselle jos jonkinmoista aktiviteetti- bordellia, joihin pitäisi mennä lasten kanssa leikkimään. Ei ennen sellaisia ollut, ellei oteta huomioon että joskus pääsi vähän isompana faijan mukaan töihin lauantaisin, kun silloin aikoinaan tehtiin niin.

  Talkkari huomasi erään seikkailupuisto- jutun, missä henkilökunta oli juoksennellut vanhempien perään, kun olivat jättänee lapsiaan "parkkiin" yksikseen. Ikäraja lienee liian korkea, mutta ajatus aivan oikea on yrittäjällä. Sen voisi laskea siitä 18 vuodesta liukuvasti siten että, kun piltti alkaa haistattelemaan vanhemmille tai vieraille ja viimeistään 15 vuotiaana saisi tulla yksikseen leikkimään tällaiseen paikkaan. Jaa että miksi se 15 vuotta olisi ns. kannatetava, no kun siinä iässä ex- piltti voi joutua itse rikosoikeudelliseen vastuuseen tekemisistään. Tai sitten viimeistään, kun lopettavat kyselynsä tulostaan maailmaan ja eivät kerro mihin ovat menossa. Toinen sellainen liukuva ikä- määritelmä on toki suomalaisperinteinen saunassa käynti, ei tietyn iän jälkeen kirveelläkään nuorta saa saunaan vanhempien kanssa.
  Tulisihan siitä jonkinmoinen uudenajan riitti tai askel kohti aikuusuutta, ensin seikkailupuistoon seuraavaksi mopokortti ja kaiken kliimaksina ajokortti.  

  http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/98820-aikuiset-yrittavat-jattaa-lapsensa-salaa-hoplopiin

Talkkari on monen muunkin samanmielisen kanssa asiasta, jos ei niitä lapsia osaa hoitaa niin ei kannata niitä sitten tehdäkkään, roiskaisivat vaan reisille.