keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Arveluja . . . syystä.

  Talkkari on tässä jo jokusen aikaa pohtinut ja tuuminut Tuhdin ja Kooman käytöstä, sekä jonkinlaista luisumista tavallisten ihmisten tasolle . . . ja vähän sen allekin, glamourisen tyylikkäästi totta kai.

  Mia Maria Johanna Tukiainen ei ole missään tapauksessa juopponarkkari, sillä nehän tarkoittavat Tukiaislogiikan mukaan kahta eri riippuvuutta. Tukiainen on vain "hieman" pyöristynyt ja sehän johtuu ainoastaan mieliala- lääkeistä . . . Ja sisko Julia on kyllä sairastunut 1- luokan diabetekseen, mutta tällä sairaalareissulla mukana on kovemmat rukoilijat mukana ja diabetes, jos ei poistu, niin se muuttuu aikuisiän diabetekseksi . . . Onnistuihan se keuhoveritulppakin parantaa rukouksen voimalla . . .

  Ja syy siihen, että siskoksilla on ollut jonkinmoinen "alamäki" elämässän on kaikessa yksinkertaisuudessa se, että nämä harjoittelevat intesiivisesti tulevaa leffaroolia varten. Tuhtihan tavallaan "paljasti" asian, kun kertoi muuttavansa jenkkeihin ja alkavansa näytellä aikuisviihde- elokuvissa.
  Sillä kaikki hyvät ja kuuluisat näyttelijät, harjoittelevat ja eläytyvät roolinsa, olemalla juuri sitä mitä roolisuoritus sanoo. Siis sisarukset ovat nyt alkaneet tai alkamassa harjoitelemaan spurguna olemista . . . omaan taattuu glamouriseen tyyliinsä . . .