lauantai 19. lokakuuta 2013

Ongelmia asukkaissa vai kiinteistöissä ? ? ? Osa 2.

  Talkkarille tuli aikoinaan soitto, sellaisesta talosta missä oli koneellinen tulo- ja poistoilmajärjestelmä, toki suodatuksella ja tuloilman lämmityksellä. Oli asukas joka sairasti astmaa ja kilautti Talkkarille, kun vahvasti epäili pahentuneeseen oloonsa syyllinen olevan koneellisessa ilmanvaihdossa.
  Ensinnäkin Talkkari toki kysyi "vähän" asumiskäyttäytymisestä, sillä jotain koulutusta Talkkarikin oli saanut hengityselinsairauksia potevien asuntojen optimoinnista . . . vuosien varella.
  Ensinnäkin, oli tuuletettu, vaikka se oli ehdottomasti kiellettyä ao. ilmanvaihtomuodossa . . . Toiseksi, taloudessa oli vain tavallinen pölyimuri vailla HEPA- suodatinta ja kolmanneksi . . . no, astmaatikon inhokki n:ro 1 . . . kangasräsy / karvalankamattoja lattialla . . . sen enempää Talkkari ei viitsinyt kysellä, vaan totesi: Laita ensin väärin tekemäsi asiat ensin kuntoon ja soita sitten uudestaan. . . .
  Talkkari vaan edelleen odottaa sitä soittoa . . . ja aikaa on kulunut se 18 vuotta, lie joku ihmeparantuminen on käynyt tai sitten kyseessä oli vain joku  . . . Talkkari ei viitsi edes sano, saatika kirjoittaa mitä tarkoittaa . . .

  Läytyisihän noita esimerkkejä enemmänkin, mutta seuraavassa kolumnissa on vuorossa sitten itse rakennuttajat ja rakentajat . . .ja vieläpä julkiselta puolelta . . .