keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Talkkari seksineuvontapalsta n:ro LXIX

  Taas on tuupannut kysymyksiä ovista ikkunoista Talkkarille ja on lie aika purkaa ruuhkaa vähän edes.

  Kysymys: Olen 54-vuotias nainen, ja olen ollut nykyisen mieheni kanssa naimissa nyt kaksi ja puoli vuotta. Mies rupesi jo melkein heti häiden jälkeen kärttämään luonnottomuuksia, kuten suuseksiä ja anaaliyhdyntää. Miten saisin hänet lopettamaan? Hänen ehdottelunsa on ällöttävää.  
  Talkkari vastaa: Ilmeisesti "nuori"rouva on ns. hieman ahdamielisessä ympäristössä kasvanut / kasvatettu. Mutta tee vastaehdotus: Jos otan suikkiin tai annan ruskeaa reikää, niin vastavuoroisesti saan työntää pesäapallomailan perseesi aktin ajaksi. Tai sitten annat miehen lähteä toteuttamaan haaveensa muualle . . . jos parisuhde tuollaisen pienen yksityiskohdan kestää.

  Kysymys: Olen tapaillut erittäin mukavaa ja erittäin kaunista tyttöä jo yli vuoden. Tyttö on kaikin puolin mieleeni, mutta emme juuri ole pystyneet harrastamaan seksiä; kaksi kertaa koko vuoden aikana. Tapauksessamme tämä nuori nainen on äärimmäisen seksikäs ja kaunis ulkoisesti, mutta sängyssä hädin tuskin uskaltaa koskea tai antaa koskea, vaikka aikaisempaa seksielämää on. Kaikki on minusta kiinni, ja silti se on erittäin kankeaa.
  Talkkari vastaa: Siis vain kaksi ( 2) kertaa vuoden aikana olet päässyt pukille ? ?  Kysymyksestä päätellen olette melkoisen nuoria . . . Näinollen jo kysymyksessäsi löytyy vastauksen siementä. "Kankea" lienee olet muutenkin, kuin käytöksen osalta, niin tuumasta toimeen. Rohkeasti vaan, sillä harjoitus tekee mestarin . . . myös pillun vonkaamisen suhteen. Jos mimmi edelleen leikkii saavuttamatonta ( kauneuteensa vedoten) niin sanot vaan suoraan, että ei se kiima katso kauneutta.

  Kysymys: Olen 35-vuotias nainen, ja olen ollut vuosia naimisissa. Elämä on ihan mukavaa, liikumme ja harrastamme paljon yhdessä. Minua ei kuitenkaan enää seksi kiinnosta, ja siitä on tulossa parisuhteeseemme vakava ongelma.
  Talkkari vastaa:  Jaahas, että kipuna on kateissa . . . jostain syystä. Kysyjä EI KERRO muusta elämästään yhteiselon ulkopuolella mm. Levin konferenssireissut ym. Joten oletettavaa on, että sutinaa on ja yksinkertaisesti "l'äpeensä tyydytetty" tällaisten reissujen jälkeen ja pitkään. Joten reissu pari väliin, niin oma kukko alkaa kiinnostaa ja myöskin ne itseviihdytys- lelut kannataa antaa ukon taakse vähäksi aikaa. Mitäpä ei tekisi toimivan parisuhteen vuoksi . . .