lauantai 3. maaliskuuta 2012

Ahistaa niin, että . . .

 Ei kahta ilma kolmatta voidaan jälleen toteennäytetyksi. Sillä kaksi demaria on "vähän" poikenneet ns. hyvistä tavoista ja eräänlaisista perinteistä. Ensin Junger oli ilman solmiota pressan virkaanastujaisissa ja sitten toinen hyväkäs, tämä P. Lipponen jätti koko ruljanssin väliin. Mies joka tietää mitä kansa tarvitsee, vaikka kansa ei itse sitä tiedä. Tai tosiaan oli "työeste" kun lapsi- vaimonsa ( ikäero 26 vuotta)  tukisukkahousuja etsiskeli Stokkalta.
  Demareiden viimeisin ns. niitti tuli, kun Hilkka Ahde sai lähtöpassit AKT:n leivistä, luottamuspulan vuoksi kuulemma. Toki takana on jonkinmoinen työpaikkakiusaamisepäily, josta arvon ex- voimistelija on ollut kiitettävästi esillä. On se varmaan ollut perheessä kauheaa, kun poika sekoilee huumeiden kanssa, aviomies lähentelee entisellä unelmatyöpaikalla ja itse saa nyt potkut, syystä tai syyttä aika sen näyttää.

 Talkkariakin ahistaa tieto, että Kiimasuon isännällä oli pohjanmaalla pontikkapannu räjähtänyt ja korpikuusen kyyneleet olivat levinneet koko asuntoon. Oli kuulemma nuoleskellut ja imeskellyt kaikkea, missä vitä ihteään oli tippakin. No, näin jälkikäteen Talkkari ymmärtää "ne" puhelut ja sekopäiset tekstiviestit, mies on ollut koko kuuman kesän ihan tillintalin viinasta. Oli kuulemma laittanut muijansakin pihalle, että oli pystynyt lipittämään joiksen tipankin kitusiinsa. Ja kuulemma pitäisi tässä keväällä mennä tekemään uudet ja entistä ehommat vehkeet, jotka kestäisivät "vähän" enenmän.