lauantai 3. maaliskuuta 2012

Turhuuksien Tukiaiset vauhdissa taas.

 Ei niin yllätyksellistä, että jossain vaiheessa kuullaan Tukiaisten siskoksista ja tällä kertaa vuorossa oli Hämeenlinna. Ja kuin sattumuksen kautta tämä sirkus käytiin paikallisessa juottolassa nimeltä Sirkus. Ennakko-odotusten vastaisesti asialla oli sattumoisin tällä kertaa siskoksista Julia. Ei tainnut mennä diapamit tasan siskosten kanssa. Julia kun antoi kenkää jollekin asiakkaalle, tosin korkokenkä ei osunut perseeseen vaan päin pläsiä. Ja perinteisesti ja tiukasti oli Julia siskonsa esimerkkiä kunnioittaen vastustellut poliisin kiinni ottoa. Liekö sattumusten kautta, oli paikalla vähän raskaampaa kuvauskalustoa. Joko JIM tai YLE omissaan poliisi sarjoissaan oli paikalla tallentamassa hangoittelevien "asiakkaiden" siirtämistä maijaan. Tosin paremmin lie olisi sopinut joku eläin kuljetus- auto tai vastaava, olisi siinä olkien seassa saaneet piehtaroida tarpeekseen.
  Tosin Johanna the FAT Tukiainen tuli kautta rantain paljastaneeksi erään tulon lähteen. Se ei ole ns. henkilökohtainen miesten viihdyttämien ( lopetettu asiakkaiden puutteeseen ) vaan aiheuttamiensa hässäköiden rojattimaksut. Uteliaat ihmiset sitten tiiraavat niitä ja ovat suorastaan 7:ssä taivaassa, ainakin seuraavan viikon torstaihin asti.

 http://www.stara.fi/2012/03/03/tukiaisen-siskosten-pidatys-kuvattiin-televisioon/

Jk. tuskimpa pidätys, vaan kiinniotto . . .