Oli ihan pakko vetää tänään pieni suojakänni päälle, kun puhelimesta ropisi hakupyyntöjä pikkujouluista kotiin tai hunningolle. Ja siitähän Talkkarin muija kimmastui ja alkoi tapansa mukaisesti kalkattamaan, sekä muistelemaan tekemättömiä töitä.
Esimerkiksi, vielä näin talven kynnyksellä muistutti leikkaamattomasta nurmikosta. Helvetti, eihän kukaan täysijärkinen nyt sitä nurmea nyhdä lyhyemmäksi. Olinhan toki sen syksymmällä tarkoitus vetäistä vielä kerran kortta katki, ennen ensinmäisi pakkasia, Pakkaset tuli ja meni, mutta ei missään vaiheessa muistaakseni maininnut vuotta milloin sen tekisin. Taidampa lainata naapuristosta Valmetin ja vedän nurmen mullalle, niin loppuu se asiaton päänaukominen. Toisaalta voisi sen tehdä ns. luomusti, eli lainaan jostain tallista konin auran kera.
Ensinmäinen juhlija jo soitti ja ilmoitti saaneensa kahdesti eräältä erittäin kauniilta rotunaiselta, kysyä ja olla ilman. Tapa sekin on tuhota hyvä hoito ja vieläpä näin aikaisin illalla. Olisi odottanut melkeimpä valomerkkiin ja sitten kysynyt, liekö onni olisi silloin suosinut. Ja molemmat korvat kuulemmat soivat, kun tämä kuvastus oli vetänyt avokkaalla tasapuolisesti kummallekkin korvalle. Hyvä vai huono miten sen ottaa, sillä portsari oli heittänyt tämän lepakon liihottamaan ulos sateeseen episodin jälkeen.
Kaikkea kirjoitettua ei kannata totena ottaa, täytyyhän sitä muokata, ettei se tule täysin julki. On täysin lukijan oman mielikuvituksen ja päättelykyvyn varassa eroitella totuus ja taru. Ken jakaa sisältöä, sen tekee omalla vastuullaan.
