tiistai 11. helmikuuta 2014

Hilaryn höpinät.

  Vihdoin ja viimein on salaisuuden verhoa, ei mekon helmaa raotettu, miten Billyn syrjähyppy on vaikuttanut Clintonien suhteeseen . . . ja Talkkari toteaa näin jo pakinansa alussa: Vallan "kahvasta" on pidetty kiinni, hinnalla millä hyvänsä ja sikarin kanssa tai ilman.

  Entinenen ensinmäinen nainen (myös pedissä) on kertonut seuraavaa ystävättärelleen:
- Rouva Clinton oli Blairin päiväkirjojen mukaan raivoissaan miehelleen -  mutta myös ymmärtäväinen. Hän uskoi miehensä sortuneen suhteeseen kovien työpaineiden alla ja syytti hieman jopa itseään, ettei ollut ymmärtänyt miehensä tilannetta.
- Se (suhde) oli erehdys, mutta hän sanoi miehensä puolesta sen, että tämä oli yrittänyt katkaista suhteen, vetäytyä siitä, ja samalla käsitellä henkilöä, joka oli selvästikin "narsistinen hullu", mutta tilannetta ei voinut enää hallita, Blair kirjoitti skandaalin aikaan syyskuussa 1998.
- Rouva Clinton uskoi ystävänsä mukaan myös, että hänen miehensä ja Lewinskyn välinen seksi oli tunnetasolla merkityksetöntä. 


  Ja sitten outo otaksuma: Hillary ei uskonut miehensä käyttäneen hyväkseen nuorta harjoittelijaa, vaan suhde oli ollut tasapuolinen. 

  Ja sitten onkin vuorossa Talkkarin syväluotaava analyysi tästä:
- Tottahan toki ollaan raivoissaan, kun ei oma "torttu" ei kelvannut entiseen malliin ja makuukammarin leikit oli viety työpaikalle . . . 
- Ainahan se vika on toisessa, ei koskaan valtansa huipulla olevassa presidentissä . . . 
- Jaa`a . . . tähän Talkkarin on todettava, että tunnetaso ei juuri tule ensinmäisenä mieleen, kun pikapano tulla tupsahtaa eteen sattumalta . . . tai siis harkitun harkitsemattomasti.

Ja viimeinen uskomus voitaneen "ampua alas" tsm. Monica sentään laittoi rahaksi, kun sen aika tuli . . .

Suomessa ei ihan ole ollut yhtä raflaavaa juttua, mutta viimeisin case oli ulkoministerin putoaminen palliltaan muutaman pikkutuhman txt- viestin takia . . .