maanantai 10. helmikuuta 2014

Pihalla . . .

  Pihalla tosiaan on nyt liukasta, mutta Mia Mari Johannalla tosiaan on jäljelle jääneet aivosolut liukkaasti etsineet toisiaan ja tuotokset ovat tosiaan ihmeellisemmästä päästä, mitä internetissä on. Jotain "uutta" sentään Mia Mari Johanna on, joko oppinut tai sitten alkanut muistamaan Miamisesta . . . Tämä slangisanan minkä on jo monasti tuonut painavalla tavallaan esille on ASAP. Ihan suomenettuna se tarkoittaa: Mahdollisimman pian.

  Mutta on muutakin jutun juurta ilmestynyt, jonka todenperäisyyttä ei ede talkkarien salaseuran salainen agenttikaan ei voi vielä täysin vahvistaa. Kuulemma uusi keikkamyyjä on ottanut Tukiaisista tuhdeimman siipiensä suojaan ja esitellyt glamourisen suuruuden perheelleen ja eläimillilleen.
  Tollukan tekstien mukaan tämä olisi käynyt saunassa ja vielä keikkamyyjän tyttären kanssa siellä keskustelleet henkeviä . . . Talkkarikin vahvasti epäilee, että olisi kuumassa saunassa ollut ja pystynyt keskustelemaan henkeviä alle 10- vuotiaan tytön kanssa . . . muusta, kuin HelloKitty- rojuista. Sekä kuulemma oli "hukuttanut" Mai Mari Johannan lahjoihin mm. pehmoleluja, koruja sekä meikkejä . . . Noon, siinä on varmaan käyty tyhjentämässä parin marketin lelu- ja meikkiosastot, että tuollaisen ruhon omaavan voisi "hukuttaa" . . .

  Jotain positiivistakin, sillä Mia Mari Johanna on löytänyt arvoisensa kuuntelijan . . . kilpikonnan. >>> Juttelin kilpikonnalle kauan aikaa ja näin siitä, että se kuunteli minua. <<<  On todella hienoa, että voi purkaa sitä suunnatonta henkistä taakkaa ja toivottavasti myös vähentää lääkitystään.

  Ihmiset ovat kautta internetin suuttuneet suunnattomasti Mia Mari Johannan kaavailuille myydä koiransa ja lie myös toisen nimissä hankitun ja itsensä Mia Mari Johannan näköisen minisian. Minisian paino tosin on paljon pienempi . . . Kauppakirjoja on tehty ja rahaa saatu, mutta elikot ovat ties missäpäin Suomea . . . Mutta, sehän on vain pienen pieni tekninen hidaste, sillä juristi hoitaa homman. Tai sitten ihmiset joutuvat raskaaseen rikostutkintaan . . .
  Suomessa ei vaan ymmärretä ameriikan tyyliä pitää elikoita kotona . . . siellä ja varsinkin Mia Mari Johannan mukaan Miamissa mm. sylikoirat lasketaan tuotantoeläimiksi . . .