perjantai 21. helmikuuta 2014

Urheilujuhlan tuntua . . .

  Tänään esimerkiksi on jääkiekko- ottelu Ruottia vastaan, mutta Talkkari onkin saanut tietoonsa luotettavilta tahoita eräitä asioita.
  Ensinnäkin Mia Mari Johanna piti hajuineen karkoittaa poliisivoimin uusimman ex- managerinsa asunnosta, olisi muuten loisinut maailman tappiin glamourisia Julian- muistokeikkoja odotellessa. 
  Toiseksi Mia Mari Johanna Tukiainen on avannut fb:n uuden uutukaisen profiilin, nimenomaisella ristimänimellään. Mutta edelleen seinällä hehkutetaan meneitä ja melkeimpä kaikissa kuvissa esiintyy edes mennyt rakas- paras- sisko.
  Kolmanneksi Tukiaista tuhdein on nähty Fossassa eilen tilaamassa hampurilaista jonkun tumman henkilön kanssa (nainen?) Matka kohti Jollashovia on sitten pysähtynyt Forssan entisen pumpulitehtaan flikkojen luokse, opettamaan glamourisen kuuluisaa hellokittynauhatanssia tai sitten rahat eivät ole riittäneet pidemmälle.

  Voi sitä onnetonta miespuoleista, ken erehtyy auttamaan tai edes keskustelemaan . . . siitä saandaan taatusti kuulla uutena karismaattisena ja rikkaana poikaystävänä . . .