Ja tänään on taas perjantai, mutta kuten kalenterista aamulla tuli katsottua, niin 13:sta päivähän se on. Talkkari kun on oppinut kovimman kautta, että kalenteriin pitää kerran jos toisenkin katsoa, jos muijan auton aikoo ottaa käyttöönsä, erehdyksen kautta kun se tuli opeltua. Ihan vittuuksissaan Talkkari onkin myös siirtynyt ydinvoiman kannattajaksi, sillä junat kun suurimmaksi osaksi kulkevet sähköllä ja kun kukaan ei pysty sanomaan tarkasti millä sähköllä juuri sillähetkellä vehkeet toimivat.
Juu kiitos kunnon valmistautumisen, niin ei ainnenkaan Talkkari myöhästynyt töistä sillä tuli laitettua yksi jos toinen herätyskello soimaan. Mutta se yksi unohtui tai ei löytynyt ja se "löytyi" kun muija melkein lensi kattoon "se" pärähti soimaan sängyn alla emalipesuvadissa. Onnekseen Talkkari oli ehtinyt livistää töihin, mutta korva kuumana sai kusiherätyksestä kuulla työmatkalla.
Työpaikalla sentään Talkkari selvisi melkein ilman suurimpia kommellluksia, mitä nyt duunikaveri sain melkein paskahalvauksen, kun uutta torvea esittelin, muutoinkin kuin visualisesti. Mutta kotimatkalla ja kunnon aviomiehen tavoin Talkkari ajatteli käydä huoltoasemalla tankkaamassa auto, lisäämässä pissapoikaan vettä ja tarkistaa rengaspaineet. Renraspaineiden kohdalla se 13 päivä ja perjantai "iski". Toinen autoilija siinä vaan ajatteli ottaa vettä, mutta samalla Talkkari sai osansa. Eräänlaisen esipesun illan saunaa varten ja samalla sekunnilla Talkkari huomasi vanhentuneensa hieman. Normaalisti samanlaisessa tapauksessa aikoinaan Talkkari olisi työntänyt sen vesiletkun äijän perseeseen tai kotilon kabiiniin mutta ja Talkkari siinä tyytyi toteamaan: vettä se vaan on . . . jatkain ilmanpaineiden tarkastamista.
Sauunassa Talkkari sitten ensin "heitti leijan" sumupilven saamiseksi ja ilmoitusluoteisen ilmoituksen vaimentamiseksi tiedon uuden perheen"jäsenen" tulon. Talkkari kun taas alkaa liikkumaan moottoripöyrällä kohtapuolin. Onni tai epäonni, jälkipolvet sen määritelköön, miten Talkkarin akka asian otti, vamoin kuin olisiko pitänyt antaa viinaa tämän riemastuttavan tiedon julkitulosta.
Alkoi sentään "muistelmaan" yhteisiä pyöräretkiämme ja myös ihan kourien Talkkarin munia kuin silloin ennen. Tosin se viimeisin muisto teki uudelleen kipeää Talkkarin kiveksissä uudestaan. Sillä sillä viimeisellä yhteisellä reisulla Talkkari vain "vähän" kahvaa väänti, mutta muijan unohtain ja alkain fiilistellä mutkatiellä katseen kohdistain seuraavaan . Siinä jalkatappien iskiessä kipinää, alkoi ensistä enenmän Talkkarin palleja pakotusta tuntumaan ns. kipua kulkusissa. Äkkiseltään sillä yhdellä suoranpätkällä Talkkari vilkaisi haaroihinsa ja huomasi muijan puristan palleja. Sillä siunaaman hetkellä kipu voitti adrenaalin ja Talkkari alkoi jarruttaamaan molemman renkaat suhuten seuraavan mutkan jälkeiseen suuraan. Ja siitä suoraan loikaten pyörän päältä lähimpään lätäkköön, kiveksiä hautomaan.
Ja tänä iltana Talkkari taas hautoi kivistäviä kiveksiään, ei jossain ojassa vaan takapihalla olevassa koristealtaassa ja luojalle kiitos että se oli täyttä jäätä ja suikulähde ei toimi. Ei pääse akka antamaan säkhöshokkeja Talkkarin jomottavalle alapäälle.
Kaikkea kirjoitettua ei kannata totena ottaa, täytyyhän sitä muokata, ettei se tule täysin julki. On täysin lukijan oman mielikuvituksen ja päättelykyvyn varassa eroitella totuus ja taru. Ken jakaa sisältöä, sen tekee omalla vastuullaan.
