sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Rasismi . . . .

 Tuo suuria tunteita ja kansanedustajien käyttämä keppihevosena ( hutejakin on tullut mm. P. Lipponen ja K. Kiljunen ) käyttämä sana, johon liitetään tai linkitetään automaattisesti nykyään myös viharikokset. Jos saman etnisen taustan omaavat tappelevat, vaikka rajariidan seuraksena niin liekö ei ole trendikästä puhua viharikoksesta ? ? Jos taasen etniset taustat eivät ole samanlaisia, niin silloin on trendikästäkin puhua viharikoksesta ja altavastaajaksi jää yleensä ns. kantaväestöön kuuluva tai peräti rasismikortti heitetään peliin..
  Toki jollain muotoa kaikissa yhteiskunnissa on aina jonkinmoista "rasismia" tai vähäntään siihen verratavaa. Meillä aikoinaan raisismista ovat saaneet osansa saamelaiset ja mustalaiset, Ruotsissa samoin ja siihen päälle suomalaiset maahanmuuttajat, Israelissa arabit ja palestiinalaiset, Etelä- Amerikassa intiaanit  jne.jne.eli ympäri maailman "jotain" kansaosaa sorsitaan.
  Usa:ssa lienee jokaiseen tv- ohjelmaankin on "pakko ottaa" tai vähintään käsikirjoituksessa on homoa, lesboa, mustaa tai muuta vastaavaa ja ihan siksi ettei tule suututtaneeksi jotain ryhmää tai ryhmittymään. Suomessa tämän tapaista toimintaa voitanee pitää näyttävänä Jakomäen uimahallin tietylle ryhmittymällä järjestettyjä uintivuoroja. Ja rasismin tunnusmerkistöhän siinä täytyy, kun "jotain" suositaan poissulkemalla esim. uskonnon perusteella. Sukupuolisen "syrjinnän" tavallaan ymmärtää, sillä on olemassa vain miesten vuoroja tai naisten vuoroja saunassa tai uimahallissa.
  Kun asia tuli julki, niin melko nopeasti tämä "erikoisjärjestely" loppui ja entiset käyttäjät saivat palata. Ja joku kumminkin heilutteli sitä kuuluisaa rasismikortti . . . . Mutta: Rasismi ei monesti lähde edes valtaväestöstä, vaan rasismin juuria ravitsee vähemmistökulttuurin edustajien vaatimukset. Tämä kansan tajuama ja julkituoma totuus vaan ei mahdu päättäjien ajatusmaailmaan. Ja kautta aikain on osa ymmärtärtänyt totuuden, että Jos suvaitsevaisuutta halutaan, sen tulee lähteä molemmista suunnista, enemmistökulttuurin ehdoilla. Hyvänä esimerkkinä voitaneen pitää omaa tataari- vähemmistöämme. Maassa maan tavoilla tai sitten maasta ulos . . .

  Julkisuuskuvasta maailmalle kun on pidettävä "huolta" . . . Ja kyllä Suomi pitää huolta " julkisuuden kuvastaan" että on EU- tuomioistuimen ratkaisuissa on monasti, niin monatsi tullut takkiin, oman maan kansalaisten väärinkohtelusta. Eli se siitä kilven kiillotuksesta maailmalla . . . mutta eräänlaista rasismia omia kansalaisia vastaan . . . tai perätikö viharikoksesta voitaisiin puhua autoverotuksen kiemuroiden kohdalla ? ?

 Meillä ja maailmalla koetaan uhaksi oikeiston ja niihin verrattavien ryhmien esiintulo ja  nouseminen päättäviin elimiin. Suomessa saatiin jonkinmoinen JYTKY, jota lehdistö parhaansa mukaan yrittää painaa alaspäin. Tosin vanhojen valtarakenteiden "hajottaminen" ei onnistu yhdellä vaalikaudella, johan tiettyjen lakien muuttamiseen tarvitaan enenmän aikaa, kuin luulisi mutta se on sitä demokratiaa se.
 
  Mutta kun jotkut ovat päättäneet jotain niin myötäjuoksijat sitten toteuttavat päätöksiä ja lopputulos on: Enemmistön perisyntinä on liiallinen suvaitsevaisuus ja yhteiskunnan käsittämätön rasismihysteria, jota maahanmuuttajien toimesta käytetään häikäilemättä hyväksi. 
  Esimerkkejä kansan syvistä riveistä ei tarvitse hakea tai keksiä, mutta viranomaiset tarkoituksellisesti pimittävät tosiasiat, ettei "oma palli heilu tai supistuksien sattusessa jää ns. mustapekka käteen" . 


 Tosin näyttää siltä, että muutosta on ilmassa, sillä "arveltu totuus" on julkistettu virallisena tilastona . . . Toisaalta, mitä tarkoittaa yliedustus joidenkin rikosten kohdalla ? ? ?