torstai 22. marraskuuta 2012

Matkailua malliin Tukiainen & co.

  On ollut Talkkarilla ratkiriemukkaita hetkiä, tässä syksyisessä harmaassa ilmassa kun on käynyt lukemassan Tonni- Keihun blogia Seven- Hevenissä. Siis näin julkisesti täytyy tämä asia myöntää, mutta jotain muutakin positiivista on tapahtunut, on lähtenyt paino putoamaan ja kroppaa kiinteytymään. Ei tarvitse kuin hiukkasen vilaista tuksun kuvia niin jo tulee tulipalo- kiire hilppasta paskahuussin puolelle.

  Viimeisin episodi mallia: Kanarialla Playa Del Inglesissa ei ole vielä päässyt loppuun, sillä on Tuksu homoseksuaalikampaajansa ( glamourisen itsensä käyttämä ilmaisu ) on jymähtänyt Kanarialle. On kerrottu tai kuviteltu, että eivät olleet heränneet ajoissa ja jostain kumman syystä kone ei odottanut itse suuruutta . . . Onhan hän saattanut entisen ulkoministeri Ilkka Kanervan kuisalliseen tilanteeseen ja tätä kautta Kaverva on ottanut poliittisen vastuun ja eronnut. Joskus on sormet nopeammat, kuin ajatus.

  Jos vuonna 2008 Kokoomukselle naurettiin, nyt on vuorossa sitten Keskustapuolue. Oli joukko piirijohtajia, sekä puoluesihteeri Laaninen ( 02- 05.11 ) myöskin samaan aikaan Kanarialla. Talkkari ennusti, että varmaan jotkut menevät kansan pariin ja toki Tukiaisen glamourista barbi- nauhashowta katsomaan. Ja kävihän siinä tismalleen niin, kuin ennustettiin tai siis Talkkari ennusti.
 Mutta ryppyjä tuli rakkauteen Tukiaisen ja salaperäisesti kadonneen "miehekkään kaljun suomalaisen miehen"  paikallisesta Bar Nauru:ssa ja kun maksun aika alkoi koittamaan, niin Tuksu teki oharit eli yksinkertaisesti ns. " juoksubaarit".  
  Talkkarin saamien, mutta toistaiseksi täysin tarkastamattomien tietojen mukaan ainakin yksi, ellei useampi piirisihteeri ole käynyt etsimässä tupeeta eli peruukkia kaljunsa peitoksi. On puhelin varmaan pirissyt yhden jos toisenkin kerran mm. Mauri Pekkarisella, kas kun mitä luultavimmin hän voi tietää ao. pukeutumistyylistä jotain. Joskus joku Talkkaria aikoinaan lohdutteli: Ei parta pahoille kasva ja tyhjä pää ei kattoa kaipaa. 

  Ja on paikallisten mukaan Glamourinen melkein Barbin näköinen laskeutunut normi rantapummin asteelle, kun rahat on juotu ja kotiin ei pääse, kas kun tunnettavuudella on huonot puolensa.
  Nimittäin on luultavaa, että lentoasema muttuu poliisi asemaksi, juuri tämän naurettavan Bar Naurun juoksubaari episodin takia.
  Ei taida ehtiä bisneksiltään ruotsalainen Urban auttamaan Tukiaista pulasta, ei sen puoleen yhteudet pätkivät vielä viimeisimmän hirmumyrskyn johdosta MIamiinkin päin . . .  Jäljelle jää luultavimmin stylisti- homoseksuaalikampaajan perseen hyväksi käyttö. Tuksu on näet tehnyt järisyttävän huomion, että Kanarialla pörrää helvetin  paljon homoseksuaaleja . . .

  Eiköhän koko maa ole taas 7:ssä taivaassa viikonlopun jälkeen . . . .