perjantai 2. marraskuuta 2012

Verotiedot 2011, köyhyysrajalla

  Niin se vaan menee, että ei esilläolo tuo aina maallista mammonaa runsain mitoin. Tai sitten takapiruna on helvetin hyvä verosuunnittelija / tilitoimisto. Talkkari kyllä arvelee, että taustalla voi olla myös ns. suoraan käteen maksaminen unohtain verokarhu siinä sivussa, vähän niinkuin maanviljelijän aikamiespoika . . . miljoona puhtaana käteen.
  Ajatellaan ja taustain entistä elämää, niin voitaisiin helposti ajatella että joku salarakas on salaisesti jatkanut ns. bisneksiään. Toki kurtisaanina olo ei ole laitonta, kunhan verot maksaa, Talkkarin tietämyksen ja kutinan mukaan lie näin asian luulisi olevan.
  Toisaalta, aikoinaan eräs BB- julkkis paljasti että erilaisista ns. Promo- keikka keikistelyistä maksettiin fyffet suoraan käteen, ohi verottajan  . . .  ja kyseessä ei liene ollut itsepomituista marjoista, valtateiden varrella olevista myyntikojoista . . .  ja tuskimpa nykyäänkään . . . Vai olisikohan jonkinmoinen salainen ESCORT- palvelu pyörimässä pintaliitopaikoissa ja numeroa annetaan vain tietyn tulotason omaaville . . . .

  On sitä Talkkarillekin joskus tarjottu pillua oven avauksesta  40 (  markka- aikaan ). Halvalla toki olisi mennyt, mutta kun Talkkarilla ei ollut antaa takaisin niin suuresta tavarasta takaisin, niin sehän jäi siihen ja likka joutui kaivamaan lompakostaan fyrkat suoraan käteen . . . ammattilainen kun ei syö kuormasta.

  Lie on julkisuudesta tuttuja kalskeita melkein nuoriakin miehiä joutuneet tai alkaneet omasta halustaan, luoda uraa tulisena ja salaisena rakastajana. Ja vastaavasti kauniita ja vähän kauniimpia naisia ovat huomanneet istuvansa ns. pankin päällä, oravannahan kera tai sheivattuna. Toisinaan tällaista toimintaa, nykytrendin mukaan voidaan sanoa jonkinmoiseksi sponsoroinniksikin ja myöskin tavallaan toimitaan herrasmiesmäisemmin . . . kuin jossain kälyisessä yömajassa.

  Eittämättä lamppu syttyy kaukalon päädyssä, kun NHL- sopimuksen saanut jääkiekkoilija ns. " löytää " rinnalleen missin tai mallin . . . rankkaa elämäänsä ilostuttamaan tai siis kumpi löytää kumman.
  Äkkiseltään entisiä tai olevia pareja Talkkarille opetetun Ojalan lasku- opin mukaan löytyy se kymmenkunta, helposti. Tuskin tytöt ovat olleet pelkkiä kyökkipiikoja ja paskaisten varusteiden pesijöitä. Myöskään ei sovi unohtaa muissa rahakkaissa urheilulajeissa menestyviä tai menestyneitä urheilijoita . . . Vai mitä ?

  Mutta yhdelle julkkikselle Talkkarin täytyy vaikkakin vastahakoisesti, nostaa hattua helvetin kuvaannollisesti, itse Johanna "Mia Mari" Tukiaiselle. Tämä suuruus on myöntänyt ja näyttänyt, että persettään pyörittämällä siellä sun täällä  ( kun oli pienempi ) hankkineensa euron jos toisen elannokseen ja siinä sivussa pikkusiskoa opettain raakaa bisnestä . . .

 Niin rakkaat lukijani: Riekuisitteko te parrasvaloissa 14 800 euron vuosituloilla miinus verot ? ? ?