perjantai 30. marraskuuta 2012

Pikkuinen pyry . . .

  Se on sitten talven ensinmäinen kunnon pyry rantautunut etelään. Ja heti alkoi ainakin VR:llä ongelmat, pikkuisen on junat myöhässä. Mitä VR lupaa, siitä ei sitten pidetä kiinni, tiistainahan oli ao. laitos uskotellut kansalle ettei mitään hätää olisi lumen tupruamisesta.
  Ei sen puoleen, kyllä maanteilläkin on rytissyt, kas kun taaskaan ei väki osaa höllätä sitä kaasujalkaa liukkaalla. Ennen vanhaan, kun autoissa ei ollut mitään kuskeja avustavia elektronisia vimpiamia, niin ei tainnut olla yhtä paljon metsään ajoja.

  Talkkari muistaa mutaman talven takaa, kun ehdottomasti bemarikuski halusi päästä ohi, vaikka oli luikasta. Ja eihän  siinä mennyt, kuin muutama kilometri niin bemari oli ojassa. Talkkari toki vastuulisena autonkuljettajan pysähtyi ja meni tarkastamaan kuskin kuntoa. Kunnossahan tuo oli, mutta helvetinmoinen palskan lemu oli kabiinissa. Ja pienenä piruiluna Talkkari ihan ohimennen kysäisi, että taisi olla kiire tähän ojaan, kun tuolla aikasemmin ohittelit . . . Vähän piti siinä auton ovella heilauttaa, kun päälle pyrki tulemaan, sai siinä sitten kuhmun päähänsä. Ja toki Talkkari soitti poliisin pailakke, joten joutui kaivamaan kuvetta liikenteen vaarantamisesta . . .  Talkkarille kun ei vittuilla, edes vapaa- ajalla. 

  Ja tänään lumitöissä juuri oli siihen paikkaan pysäköinyt, mihin Talkkari on ikimuistoisista ajoista lähtien tehnyt lumikasan ja tuli se siihen nytkin. . .  Nimittäin jos aikoo autonsa kaivaa sieltä hangen sisältä, niin menee siinä tovi jos toinenkin . . .  Jos noita kasoja alkaa tulemaan katojen varsille paljon, niin Talkkari käy romiksestä ostamassa kasan peilejä ja anteenneja koreisteleen ne niillä . . . On siinä pojilla pohtimista, onko kasan sisällä auto vai ei . . . Pientä piruilua täytyy talven harmauteen pojille järjestää, pitää mielen virkeänä.