tiistai 20. marraskuuta 2012

Topless rajoja . . .

  Taitaa olla jonkinmoinen pieni diplomaattinen kähinän poikanen Suomen ja Espanjan kanssa, kun kuulemma Tukiaisista se tuhdimpi ei kuulemma mahtunut koneeseen, kera pusuhuuli homppelinsa kanssa. Tarkistamattomien tietojen mukaan, ei mitenkään yllätyksellistä ollut että myös alkoholilla oli ja on osuutta asiaan. Tavallaan on onni onnettomuudessa, että Kanarialla ei pakkanen juuri pane, mutta eihän Tuhdilla ole mitään hätää, kun vararavintoa on yllinkyllin ympärillään, kukin kantaa läskinsä. Kansan suussa käsilaukkuhomon- nimityksen saanut ns. kampaaja, taasen voi ja varmaan jakeleekin persustaan yöpaikan toivossa. Tuhdillekin on selvinnyt, että Kanaria on ns. homoseksuaalien "paratiisi" . . . siis luojan kiitos ei se  rikkaalla, keski- ikäisellä, Amerikalaisella kaappihomolla ei seiso Tuksun edessä ja tuupaisi rojut torveen, sekä aiheuttaisi yhden ns. moniongelmaisen piltin tähän raakaan maailmaan.

  On myös Tukiainen vedellyt rajoja esiintymisiin ja paljonko paljasta pintaa näyttää glamourisessa barbi- nauhatanssi- show:ssaan. Topless- on kuulemma rajana, mutta tietäin ryhävalaan  aikasemman tyylin hankkia rahaa; 
http://talonmiesjulmajj.blogspot.fi/2012/09/lihatiski-salaattipedilla.html
   Siis entiseen kokoon verrattuna, lie nykyisessä Topless- show;ssa on pinta- alallisesti enemmän tavaraa näytillä, kuin nuorena neitokaisena.