tiistai 24. syyskuuta 2013

Väliinputoajat . . .

  Talkkarin silmiin kävi telkkaria katsellessa, että moni psyykkisesti sairas on suorastaan väliinputoaja, mitä tulee henkilön sairauden tunnistamiseen ja asianmukaiseen hoitoon saattamiseen . . . Ja kaikki paha tavallaan alkoi 1990 loppupuolen laman jälkimainingeista. Ajettiin surutta hullujenhuoneet alas ja annettiin pilleripurkki mukaan . . . Ja meno on jatkunut samaan malliin: 
  Mielenterveysseuran kehitysjohtaja, psykiatri Kristian Wahlbeck sanoo, että ihmiset eivät välttämättä tunnista avuntarvettaan tai uskalla hakea apua. 

  Ja ketään mieleltään ei ihan helpolla saada hoitoon . . . ei vaikka ilmiselvät merkit olisivat kaiken kansan nähtävillä. Talkkarin ei liene tarvitse "sanoa" että kyseinen henkilö/ t ovat Mia Mari Johanna ja pikkusiskonsa Julia . . .  Ja muutama muu, ketä mukana on pyörinyt . . . Ei ole pitkään, todella pitkään aikaan meno ole ollut edes lähellä normaalia.