torstai 19. tammikuuta 2012

Rodunjalostusta

  Kun Hitler kumppaneiseen ei ole "suorittamassa" arjalaisen rodun jalostusta, niin ennen sitä ja siitä liene kimmokeen saaneet "lemmikkien" omistajat ovat jatkaneet tavallaan perinteitä. Ennenhän jalostus tapahtui ns. luonnon valinnan kautta . . . ns. ansaitsee ruokansa tai tehdään rukkasia, edes lämmikkeeksi.
  Työelikoden kohdalla "jalostuksella" on järkiperäinen ajatus jalostukseen, "heikot sortuu elon tiellä, jätkä senkun porskuttaa" eli mitä pidempään esim. koira pystyy tekemään töitä ja / tai tuottamaan elinkelpoisia yksilöitä sen pidempään "se elää" olkoonkin sen rooli "laumassa" mikä tahansa.

  Talkkarilla oli aikoinaan kultainen noutaja, FCI- luokituksen mukaan: Ryhmä 8, noutaja siis eikä välttämättä vahtikoiraksi, määrityksen mukaan.. Talkkarilla kun oli ja on harrastus, missä koira "hankkii leipänsä" mennen tullen, eli vesilinnustus. JOka kerralla, kun koira oli mukana, niin haavatkotkin tuli löydettyä joka kerta. Ja pakkohan oli koiran ikääntyessä hommia helpottaa, eihän koirakaan mikään automaatti ole. Haka ja automaatti koira oli myös kadonneiden tavaroiden etsimisessä. Kerrankin talkkarin juniori löi/ heiluttu (oman kertomansa mukaan) avainrendasta ja sehän osui petäjää, jolloin avain ottii lensi metrin korkuiseen kaseikoon. Ja eikun koira paikalle, johan sitä oli harjoiteltu kadonneiden tavaroiden etsimistä monasti mutta tämä oli tosipaikka. Homma käyntiin ja tovi jos toinen meni, mutta koira "merkkasi" tietyn alueen ja sieltähän se avain löytyi.
  Se erikoisuus, jos sellaiseksi luokitellaan niin Talkkarin koira oli vain puoliksi "rotupudas"  . . . Oli rotu-mimmiin päässyt tuikkaamaan kirjaton koira. Liekö oli koran ajatuksena päästä  "elatuamaksuista" . . .  Ja tätä tietoa harmitteli nimeltä mainitsematon monien palkittujen koirien kasvattaja. . . .   Oli  Romeolla kokoa ja näköäkin, kultsiksi . . .painoa noin 45 kiloa ja säkäkin huiteli siinä 65 cm:n kieppelillä. Määritys kyllä meni siinäkin pieleen, että taloon tai tontille ollut asiaa, ilman erityistä opetusta  . . . Eli terveisiä sillä putkarille, joka kävi revittämssä kätensä, kun luvatta yritti käydä ilmaamassa patterit talkkarin kotona aikoinaan.

  http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/rotukoirien-maara-nousi-ennatykseen-/art-1288443340408.html

Linkkiin liittyen nuorille neuvontynkää . . . seuraava "nouseva ala" on lemmikkiteollisuus . . . . Ammatinvalintaan liittyen, jos kantti ja elämänkatsomus riittää.