maanantai 29. lokakuuta 2012

Kunnallisvaalit

  Taas on sitten kansa käyttänyt äänioikeuttaa, siis vähänlaisesti oli äänestysikäisistä jaksanut raahautua äänestyspaikalle, Talkkarin laskujen mukaan alle 70 %. Melkein samaa rataa mentiin kuin viime vaaleissa, toisin perussuomaiset virittelivät uutta jytkyä. Pienenlaiseksi pötkähdykseksi se loppujen lopuksi jäi, mutta toisaalta tästä porukasta kuullaan taatusti ja taattuun tapaan.

  Missineitokainen Jasmin Mäntylä ei sitten hurmannut uudestaan Oulussa, kun melkein 40 äänen saanena ( 2008 vaalit noin 170 ääntä )  jäi rannalle ruikuttamaan. Blogipäivityksensä mukaan ruikutus loppuu noin viikon kuluttua, kun raukka lähtee merten taa sulhoaan moikkaamaan. Toiselle missille, Tarja Smura:lle kävi samoin Lohjalla, mutta rinnan mitalla enemmän ääniä ( 90 ) jäi myös rannalla ruikuttamaan.  Wilson Kirva hyytyi Lahdessa kalkkiviivoille tai sitten viimeinen ratakierros oli liikaa, pakkasen vaikutuksesta hyytymiseen ei ole tiedossa. Muista ns. julkkis / tv- tähdykkä / turpansa esiin tuoneesta yksilöstä puhumattakaan, siis kauneus ja kuuluisuus on katoavaista.
   
 Timo Soini meni kahdessa paikassa kunnanvaltuustoon, Espoossa ja Pälkäneellä. Talkkarikin on kuullut tutuilta keskusvaalilautakunnassa, että 10 suurimpaan kuntaan Talkkari olisi päässyt heittämällä läpi, mutta äänet oli kuulemma hylätty.
 Miksi sitä ihmettelee moni, sillä demokratian sääntöhin lie pitäisi kuulua se, että eniten ääniä saanut pääsisi edustamaan kansaa, sen haluamalla tavalla. Taustalla on lienee jälleen puna- vihreä- sini- vihreä vihapuhe- liitouma, joka haluaa kyykyttää kansaa edelleen. Myös syynä voi olla se, Talkkari ei ehtinyt työkiireidensä johdosta käydä pientä muodollisuutta hoitamassa, siis ilmottautua ehdokkaaksi ja on siinä Talkkari kaino luonne sekä suurenmoinen vaatimattomuus myös taustalla.
  Talkkari nyt onkin päättänyt toimia poliittisena sivustatarkkailijana ja toki kommentoi myös uusien valtuutettujen kommelluksia ja toilailuja. . .  Taattuun tapaansa .