maanantai 15. lokakuuta 2012

Rinnat, eli homma sittenkin repesi käsistä.

 Talkkari taas on ollut internetin syövereissä ja huomasi sattumalta tämän uutisen:
http://www.iltasanomat.fi/hyvaolo/art-1288506798258.html?pos=ok-nln
  Ja valitettavasti Talkkarilla vähän tämän uutisen tiimoilta, piti sitten tutkia muutakin naisten sielunelämää . . .
Joko alunalkain on likat ostaneet liian pieniä riippuvien, siis painovoiman aiheuttaman ja luonnollisten tapahtumista johtuvien seuraamusten piilottelua, salaamista tai korostamista. Talkkari kun on nähnyt, ihan oikeasti että rintojen koko on luokkaa D tai vähintään E, niin kumminkin on käytetty r- liivejä kokoa B tai maksimissaan pikku- C. Siinähän käy niin, että tissit tulee ns. tyrkyllä, mutta jos koko on toisaan väärä niin "tavara vuotaa yli" kuppien . . . Muut kuin karskit ja alaan tutustuneet,kun menevät tähän halpaan . . .   
  Lienee kumminkin ja varsinkin kuppikoon kasvamiseen on se, että tisuleihin ollaan laitettu lisää fyllinkiä tai sitten itse henkilön koon muutuminen ei ulotu varsinaisesti alusvaatteisiin. Tai ao. henkilö ei itse huomaa paisuneensa muutoinkin ja muualta.
  Tosin ja ihan itsesuojeluvaston omaavat miehet, eivät yksinkertaisesti ja oman henkensä uhalla sano mitään.

  Talkkari siis ulotti tutkimuksen tähän osioon, jossa voi tulla avioero tai hengenmenetys. Seuraavassa osiossa todella ajatella, mitä kannattaa ja mitä ei kannata mainita. Kukin ken kokeilee, on ihan omillaan . . . .
- Olet lihonut hieman . . . Kannattaa tosiaan harkita, missä ja milloin tämän laukaisee . . . ja missä.
Silmäpussit . . . Älä mainitse kaikkien kuullen, vaan kun nainen on asiata tiivannut sen 1/2- tuntia vähintään ja silloinkin aika varovaiseen tapaa.
- Perse, siis takamus . . . EI koskaan, eikä milloinkaan kannata  . . . ellei ole eroamassa ja halua antaa ns. viimeitä niittiä suhteelle.
- Rinnat, kannattaa todellakin hartaasti harkita milloin ja missä, sekä muotoilla vastaus jos nainen rinnoistaan kyselee.
- Hiukset, vaikka akka olisi juuri noussut sängystä ja pehko on miten on, niin kannattaa olla diplomaattinen vastauksessaan.