tiistai 27. elokuuta 2013

Kesä lopuillaan . . .

  Talkkarin on huomannut, että ei enään silmät vetistä ja nenä vuoda samaan malliin, kuin kuumimpaan aikaan kesällä . . . on tytöt alkaneet käyttämään alushousuja . . . näköjään ja samalla, minkä kesämekko on armollisesti peittänyt niin nyt pitkät housut yms. härpäkkeet ovat tuoneen  . . . kaikenlaista ei esteettistä näkyviin . . .
  Ajatelkaa nyt naisihmistä, jonka pituus on alle 165 cm. mutta paino uhkaavasti lähenee kolminumeroisia lukuja, sekä vielä  . . . on itseään käynyt retusoimassa kaikkitietävän kirurgin pakeilla, niin tulos voi olla vain ja ainoastaan näköiskopio Mia Mari Johannasta . . . glamourista tosiaan . . .
   Siis on alkanún ainakin pääkaupungissa alkanut (cuntgrit) vähentymään ja varsinkin, mutta itäisessä suomessa on havaittu ihmeellistä "käryä" ilmassa . . . ja vesistöissäkin havaittu jotain kummallista . . .

  Talkkarien salaseura on ajatellut ns. päättää kesäkautensa hieman juhlallisemmin ja kaiken kansan mukana Hovirannan sikabileissä . . .

  Mutta internetin ihmeellisessä maailmassa on hieman ristiriitaista tietoa, Mia Maria Johanna ilmoittaa kyseisen paikan olevan glamourisella keikkakalenterissaan . . .  Mutta kumminkin ao. juhlien järjestäjä on vahvistanut, että kevään/alkukesän sekoiluiden jälkeen sopimus on purettu.

  Ja ketä tulee mukaan, jos on tullakseen ? ? ?  Itse pääesiintyjä toki, mutta onko mukana kung-fu taitaja Kooma, Woman´s Mc:n perustaja, sekä ainoa jäsen / ilman mp:tä toki vahvistettuna parilla "novellilla" (selvyyden vuoksi, vain noin puolittain aito . . .). Ja tuleeko mukaan myös 3 "venäjän karhua" ketkä Mia Mari Johanna on bongannut Artjärvellä . . . Taitaa olla niin, että talkkarien salaseura laittaa vain asialleen salaisen asiamiehen ja salaseura odottaa jossain helvetin kaukana . . . Täytyy tarkastaa ainakin lennot Miamiseen . . . heti huomisella.