torstai 8. elokuuta 2013

Tutkimuksia . . .

  Talkkari oli tässä taannoin tutkijan kammiossaan ja vähän myös rääkkäsi internettiä sydämmensä kyllyydestä. Sillä vilpittömän tutkijan tavoin Talkkari vain halusi saada tieteellistä pohjaa eräille asioille . . .

  Julia Tukiainen, myös käytöksensä puolesta Koomaksi kutsuttu oli ensimäinen, EI empiirisen tutkimuksen kohde. Julia on väitetty "hitaaksi" järjenjuoksultaan, mutta "räväkyyttä" kuulemma löytyy kungfu- potkujen muodossa tarvittaessa.
  Ei sentään Miamissa, vaan vähemmän kuuluisassa New Jerseyssä on aivotutkija Barry Komisaruk tutkinut naisten aivotoimintaa (ei sentään Tukiaisia) ja todennut. Orgasmissa verenkierto kasvaa valtavasti. Joten uskon, ettei se voi olla huonoksi. Se tuo kaikki ravintoaineet ja happea aivoille, Barry Komisaruk sanoo. Sentään mies on tutkinut naisten kiihottumista 1960-luvulta lähtien.
  Eli, lyhyemmän kaavan mukaan, ei Julia ole saanut "kunnon aivojumppaa" todella pitkään aikaan. No, toisaalta ei Suomessa kokapöllyssä juuri olla ja riittävä jurri tappaa potenssin yhdistettynä Julian glamouriseen ulkomuotoon . . .

  Saman tutkimuksen kriteerejä voidaan myös surutta soveltaa Mia Mari Johannaan . . . Mutta lienee viimeeksi Urban yms. muu hyväpalkainen johtaja on "paukuttanut" Johannaa Tukholmassa taannoin . . . Sen verran taitavasti, ja ilman pommia on kuulemma saanut koiraressukat kotiin . . . mukaanlukien glamourisesti raskaana oleva koiraparka. Talkkari ei nyt äkkiseltään muista, olisiko koira jo synnyttänyt  . . . vai oliko kyseessä glamuorinen Johanna- raskaus . . .

  Ja huomista odotellessa on entisen ESSOn baarin vedonlyöntitoimistossa käynyt kuhina, sentään kolme "keikkaa" saman vuorokauden aikana . . . pari oikeudessa ja yksi Karkkilassa. Aamun oikeudenistuntoa Helsingissä on veikattu, että 82% ettei ilmesty oikeuteen. Ja vastaava "keikka Vantaalla antaa 69% lukemat. Karkkilan keikan vedonlyönti on suljettu, ihan oikeusviranomaisten epävakauden vuoksi, kun tuomiota langetetaan miten sattuu ja syyttömät joutuvat kärsimään . . .