keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

Keskenäräisiä työtä, viime kesältä . . .

Aikaisemmassa kirjoituksessani käsittelin ihan ohimenevästi kesän lämpöaallosta. Ja näemmä säätila jatkuu ja samalla allergiani.
Mutta olotilaan on tullut säänhaltijoilta pikantti lisä, sateet.
Töissähän siitä ei ole mitään väliä, mutta kotosalla huomasin erään keskenjääneen projektin.

Tulla tupsahdin tässä taannoin valokatten läpi, kun rispaantunutta reunaa tasoittelin.
Vittu, se reikä on vieläkin korjaamatta, kun meikäläisellä ei ole tapana kävellä nenäpystyssä. Yleensähän näillä kulmilla, ne nenä pystyssä kävelijät ovat paikallisia rantaruottalaisia, lisättynä kävelysauvoilla.

Jos jotain hyvää sateesta ajattelee, eipä tarvitse alkaa nurmikkoa nyhtämään lyhyemmäksi.

Korjaussuunittelu on tuumauksen tasolta siirtynyt hallituksen hiljaiseen käsittelyyn, josta se palaa minulle asiantuntija-lausuntoa varten. Kesä on pitkällä ja monta pottua viinaa on mennyt, enenkuin hommat alkaa. Mutta kumminkin nopeammin kuin kunnan tai valtionvirkamiehiltä ikinä voisi odottaa.